Tyhjä syli sattuu

Akuutti 5.5.2009

- Tämä on rakennettu kolmelle ihmiselle. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato, naurahtaa Juho Meriläinen esitellessään vastarakennettua omakotitaloaan.

Meriläinen asuu puolisonsa Tuula Rautiaisen kanssa Oulussa. Oman perheen perustaminen on ollut pariskunnalle vaikeampi projekti kuin kodinrakentaminen; he ovat odottaneet ja toivoneet tyhjään syliinsä lasta jo useita vuosia.

- Kyllä meillä vaikeita aikoja on ollut. Kriisit on käyty läpi. Viime vuosi, varsinkin yhdistettynä tähän talonrakentamisprojektiin, oli haastava. Kyllä tässä on käyty pohjalla, Meriläinen tunnustaa.

- Meille eivät pienet kädet koskaan itse tee äitienpäiväkorttia tai leivo kakkua tai käy laulamassa äitienpäivälaulua. Ehkä joskus vielä tulee päivä, kun se ei satu niin paljon, Tuula Rautiainen huokaa.

Suut supussa

Lapsettomuudesta on vaikea puhua, vaikka monet asiat siitä muistuttavatkin. 

- Lapsen saanti koetaan vielä luonnollisena, biologisena, itsestään selvänä asiana. Onneksi muutamat julkisuuden henkilöt ovat viime aikoina tuoneet avoimesti esille sen, että ovat kärsineet lapsettomuudesta ja ettei lasten saanti ole kaikille helppoa, Tuula Rautiainen kiittää.

Juho Meriläinen kokee myös jäävänsä joltain osin yhteiskunnan ulkopuolelle.

- Kyllä sitä on vähän outolintu, jos ei lapsia ole. Oma vaimo on paras vertaistuki. Hänen kanssaan olemme tätä asiaa puineet. Viime kädessä ne, jotka ovat lapsettomuuden itse kokeneet, ymmärtävät asiat parhaiten.

- Lapsellisten ystävien kanssa puhumme ihan muista asioista. Mutta kun näen isiä leikkimässä lastensa kanssa, ajattelen mielessäni, että isänä olo on varmaan ihan kivaa hommaa. 

Syyllisyydentunteita

Lapsettomuusdiagnoosin jälkeen pariskunta ei lähtenyt syyttelemään toinen toistaan. Kumpikin mietti kuitenkin omaa elämäänsä taaksepäin.

- Silloin, kun saimme lapsettomuusdiagnoosin, kävin oman elämäni läpi. Pohdin, olisinko voinut tehdä jotain toisin. Aiheuttiko esimerkiksi ehkäisypillereiden syönti tämän? Tuula Rautiainen kertoo.

- Mutta ei siinä mikään auta. Itselle pitää tehdä selväksi, että ei tässä välttämättä ole
minun tekemisilläni mitään syytä. 

Juho Meriläinen pohti aluksi, miksi tämä sattui juuri hänen kohdalleen.

- Se oli hetki, jolloin miehisyys koki kolauksen. En haluaisi Meriläisten suvun sammuvan minuun. En haluaisi olla se, johon nimi päättyy, mutta isän sisaruksista suurin osa on kuitenkin naisia.

Asia on ollut mielessä vähän väliä kuuden vuoden aikana.

- Kyllä siitä valitettavasti on tullut jonkinlainen pakkomielle. Olen joutunut miettimään, haluanko lasta oikeasti. Onko se sittenkin vain pakko, koska ystävät ovat saaneet lapsia? Tai koska naisen ja miehen on lapsia saatava, niin se on pakko, Rautiainen puntaroi.

Vaihtoehtoja ei aina ole

- Ihmiset kuvittelevat, että automaattinen vaihtoehto lapsettomuudelle on ryhtyä adoptioon. Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo prosessi. Me päätimme, ettemme ryhdy siihen. Se on tavallaan pariskuntien yhdenlaista riistämistä. Siinä tulee tunne, että haetaan vanhemmiksi yli-ihmisiä, puuskahtaa Juho Meriläinen.

Hänen kokemuksensa mukaan lapsettomuushoidot jäävät fyysisesti pitkälti naisen kehon kannettavaksi.

- Miehille tehdään vain perustutkimukset. Jos siittiöitä ei löydy, nostetaan kädet pystyyn ja todetaan, että tällehän ei sitten mitään voi. 

Tuula Rautiainen on kohdannut lapsettomuuden vuoksi hyvin erilaisia lääkäreitä.

- Pahimmillaan palvelu voi olla hyvin kylmää ja liukuhihnamaista. Liukuhihnalla naisia menee lapsettomuushoitoon, munasolupunktioon ja alkioistutukseen. Sen jälkeen pitää kirjeellä ilmoittaa, tuliko raskaaksi vai ei.

- Itse olen kuitenkin saanut myös erinomaista palvelua. Tuolloin kohtaamiset lääkärin kanssa ovat olleet lämpimiä, tuttavallisia, ystävällisiä, empaattisia ja minua on puhuteltu etunimeltä.

Hedelmöityshoitoihin pariskunta suhtautuu myönteisesti, eikä vastusta lääketieteen apua raskaaksi tuloa toivoville.

- Ei se minun mielestäni ole millään tavalla Luojan työn sormeilua, että tällaisia hoitokeinoja ja mahdollisuuksia on olemassa, Meriläinen miettii.

- Sellainen ihminen, joka ei ole kokenut sitä syvää kriisiä minkä lapsettomuus henkisesti aiheuttaa, kannattaisi olla arvostelematta, Tuula Rautiainen korostaa.

Aina mielessä

Ajatus lapsettomuudesta on ollut pariskunnan mielessä jatkuvasti kuluneiden vuosien aikana. Hetkittäin asia painuu mielessä taka-alalle, mutta toisinaan se ohjaa tavallisen arjen viettoa voimakkaastikin.

- Välillä se sotkee elämää, vaikuttaa mielialoihin, työhön, vähän kaikkeen. Jälkeenpäin voin sanoa, että menneisyydessä on aikoja jolloin olisin voinut tehdä jotain muutakin kuin vain murehtia tätä asiaa, Juho Meriläinen myöntää.

- Kyllä se elämän keskipiste on valitettavasti ollut. Elämä on mennyt hoidosta hoitoon ja kierrosta kiertoon, yhtyy vaimo miehensä puheeseen.

- Mutta ei minua kaduta kuitenkaan. Toive omasta lapsesta on niin suuri, että sitä haluaa viimeiseen asti kuitenkin yrittää.

Tulevaisuus tuo mitä tuo

Tuula Rautiainen laskeskelee kamppailleensa lapsettomuuden tuomien ajatusten kanssa viitisen vuotta. 

- Se aiheutti itsessä katkeruutta surua, vihaa ja raivoa - ihan mitä milloinkin. Nyt voin kuitenkin sanoa, että lastenvaunujen tai raskaana olevan naisen kohtaaminen ei tunnu niin pahalta. Se ei enää työnnä puukkoa sisuksissa niin kovasti kuin esimerkiksi vuosi tai kaksi sitten.

- Viimeinen vuosi on ollut ratkaiseva. Tuli lopulta seinä vastaan, että nyt on elämänsä kanssa tehtävä jotain. Tämä ei voi jatkua tällä tavalla. En voi olla näin synkkä hautaan asti. Siinä vaiheessa käytiin avioliitossakin aika pohjalla. Mietimme syvästi, miten tästä eteenpäin.

- Mutta sen jälkeen kun tuo huippu tai räjähdyspiste tuli vastaan ja teimme omat ratkaisumme, voin sanoa olleeni onnellinen. Välillä on jopa oikein kevytkenkäinen olo.

Juho Meriläinen kokee näkevänsä jo valoa edessäpäin, mutta vielä asioita pitää kuitenkin työstää.

- Tämä lapsettomuus on opettanut, ettei elämäänsä voi lähteä suunnittelemaan. En osaa kuvitella, mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua. Se on aivan liian pitkä aika. Mutta kyllähän sitä toivoo, että saisi elää normaalia elämää.

- Kai ihmisen on jossain vaiheessa kuitenkin lapsettomuus itsellensä tunnustettava. En tiedä, onko asia loppuun käsitelty koskaan. Toivon mukaan se ei hallitse elämää ikuisesti. Aika näyttää. Vielä tässä täytyy näitä juttuja käsitellä ja prosessoida. Mutta toivon mukaan joku päivä 

Toimittaja: JOHANNA VENTOLA