Tarjolla myös:
Terveydestä YLEn sivuilla:
Olotila
YLE Uutiset – Terveys ja hyvinvointi
Viikon linkki ja vinkki:
112-päivä
Turvallisuustietoa
Kaukoparannusta videon välityksellä
Akuutti 23.3.2010

EU:n rahoittamassa harvaanasuttujen alueiden hankkeessa testataan, onko kaukoparannus mahdollista. Pudasjärven terveyskeskus osallistuu puolen vuoden mittaiseen pilottikokeiluun, jossa potilaan hoidossa hyödynnetään modernia videoneuvottelutekniikkaa. Käytännössä potilaat saavat siis Pudasjärven terveyskeskuksessa hoitoa Oulun yliopistollisen sairaalan lääkäreiltä. Vastaanotolla kohdataan videon välityksellä.
Aikaa ja kustannuksia säästyy
Välimatkat menettävät merkityksensä, kun vastaanotolla kokoonnutaan videoneuvottelutekniikan ääreen. Tekniikan vuoksi potilaan tarvitsee matkustaa kotoaan vain Pudasjärven terveyskeskukseen. Rahaa säästyy, kun potilasta ei tarvitse kuljettaa lähes sadan kilometrin päähän lääkäriä tapaamaan. Saattajaakin tarvitaan lyhyemmän aikaa. Tämän lisäksi monen potilaan puoliso tarvitsee hoitoa ja heille pitäisi hankkia avustaja kotiin puolison pitkien poissaolojen ajaksi.
Videoneuvottelutekniikkaa hyödynnetään myös puheterapiassa. Vanhempien ei tarvitse kuljettaa lastaan, kun vastaanotto hoidetaan parinkymmenen kilometrin päästä etänä Aittojärven koululta Pudasjärvelle.
Kotisairaanhoidossakin nykyteknologiasta on apua. Hoitaja kuljettaa mukanaan pientä, kannettavaa laitetta, jolla hän voi ottaa yhteyttä terveyskeskukseen. Kaukanakin asuvalle potilaalle voidaan antaa hoito-ohjeita linjoja pitkin, kun potilaan tilanne nähdään omin silmin.
– Tämä toimii ennen kaikkea monisairailla kotisairaanhoidon potilailla. Tästä hyötyvät huonosti liikkuvat vanhukset, joilla on kroonistuneita vaikeita haavaumia, painehaavaumia tai säärihaavoja, kuvailee Pudasjärven terveyskeskuksen vastaava lääkäri Seppo Leppänen.
– Potilaan hyöty on ennen kaikkea vaivattomuus. Me taas saamme näppärästi oman alamme tietotaitoa ja asiantuntemusta, kun videovastaanotto on samalla myös koulutustapahtuma. Kun haavahoitajamme tai lääkärimme on tuossa tilanteessa, hän oppii aina uutta. Tästä on siis monta hyötyä samalla kun aikaa ja kustannuksia säästyy, Leppänen jatkaa.
Kamera ei kummastuta
Selkäänsä tullutta isoa haavaa näyttämään tullut Lauri Liedes ei koe videovastaanottoa ongelmalliseksi.
– Kyllä minä voisin mennä tarkastukseen Ouluunkin, jos sinne aika varattaisiin. Asun kuitenkin hyvin lähellä Pudasjärven terveyskeskusta, joten tämä on järkevämpi ratkaisu. Aikaa säästyy. Tavalliseen vastaanottoon verrattuna en pitänyt videovastaanottoa ihmeellisenä. Hyvähän se on, kun videolta haavani näkevät.
Sisätautikirurginen sairaanhoitaja ja haavahoitaja Helena Petäjäkangas on samaa mieltä.
– Potilaat ovat suhtautuneet hankkeeseen pelkästään myönteisesti. Itseänikään eivät kamerat häiritse, koska teen tässä joka tapauksessa oman alani työtä. Nyt minulla vain on hyvä asiantuntija televisiossa, joka ongelmatilanteissa neuvoo minua.
Lauri Liedeksen haavaa Oulun yliopistollisesta sairaalasta käsin tutkivan, plastiikkakirurgi Anna-Liisa Vesalan mukaan kommunikointi potilaan kanssa onnistuu mainiosti videon välityksellä.
– Voin keskustella potilaan kanssa samalla tavalla kuin hän olisi fyysisesti vastaanotollani. Kun yhteyskin on näin hyvä, ei tämän parempaa voisi olla. Seuraava vaihe olisi sitten nähdä potilas ja haava ihan henkilökohtaisesti. Plastiikkakirurgisille haavapotilaille tämä sopii erityisen hyvin, koska toisin kuin puhelimessa tv-ruudun kuvan myötä minun ei tarvitse arvailla haavan kuntoa. Näen ihan itse, onko haava parantunut vai ei.
Hoitoa huippuruudulta
Videoneuvottelutekniikkaa on hyödynnetty Pudasjärven terveyskeskuksessa jo aiemminkin. Erilaisia kokouksia, koulutuksia ja konsultointeja on hoidettu sen avulla jo vuosia.
Hankkeen myötä Pudasjärven terveyskeskus on kuitenkin saanut käyttöönsä huipputekniikkaa. Teräväpiirtokuva potilaan haavasta näyttää aidolta 42-tuumaisessa televisioruudussa. Äänikin ehtii perille yhtä aikaa kuvan kanssa.
– Mielestäni näin pitkien etäisyyksien kunnassa kannattaa kaikkea mahdollista tekniikan tuomaa apua käyttää hyväksi. Tämän hankkeen myötä saamme näkymän, jonka jälkeen voimme miettiä tulevaisuutta. Mitään päätöksiä ei tietenkään ole vielä tehty, mutta varmaankin jotain tämäntyyppistä tulee meillä jatkossakin olemaan, Seppo Leppänen puntaroi.
Helena Petäjäkangasta ottaisi mielellään videoneuvottelutekniikan pysyvästi yhdeksi työvälineekseen.
– Laitteiden käyttöohjeet ovat selkeät ja niitä oppii käyttämään hyvin nopeasti. Siihen pitää tottua, että tekniikka on tätä päivää ja osa hoitotyötä. Minusta tämä on mielenkiintoinen lisä työnkuvaani, Petäjäkangas vakuuttaa.
Asiantuntijat:
SEPPO LEPPÄNEN, Pudasjärven terveyskeskuksen vastaava lääkäri
HELENA PETÄJÄKANGAS, sairaanhoitaja ja haavahoitaja, Pudasjärvi
ANNA-LIISA VESALA, plastiikkakirurgi, OYS
Toimittaja: JOHANNA VENTOLA
Esitysaika
YLE TV2 tiistaisin klo 19.30
Uusinta keskiviikkona ja lauantaina
YLE Areena

Akuutin lähetys on nähtävissä Areenassa seitsemän päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan

