yle.fi

Lorutteluja ja laululeikkejä

Akuutti 4.4.2006

YLE Akuutti

- Minua ovat aina kiinnostaneet lorut ja leikit ja kieli yleensäkin. Ja oli mukava, että saatiin tämmöinen perheen yhteinen harrastus, missä käydä, mainitsee Pihla-vauvan äiti Anu Kokkonen.

- Pihla oli noin seitsemän viikon ikäinen, kun tultiin tänne, että aika nuorena aloitettiin. Ensimmäisellä kerran Pihla taisi autuaasti nukkua, mutta siitä on vaan vauhti kiihtynyt - joka kerta, naurahtaa Pihlan isä Pekka Ryhänen.

Mitä vauvasanataide on?

- Vauvasanataide on runoja, runoleikkiä, vuorovaikutusta ja kiireetöntä yhdessäoloa oman vanhemman kanssa, kertoo Oulussa toimivan Nukun sanataidekoulun sanataideopettaja Maami Heikkinen. 

Vauvasanataidetunnin rakenne pyritään pitämään samanlaisena tunnista toiseen, koska rutiinit luovat vauvalle turvallisuutta. Tunnin alussa vauvat toivotetaan henkilökohtaisesti tervetulleeksi.

YLE AkuuttiTervehtimisistä edetään sormiin ja varpaitten kautta koko kehoon. Sen jälkeen tulee vauhdikkaampi osuus, jossa voi olla vaikkapa köröttelyjä, tanssia tai kävelyä. Tunnin loppupuolella rauhoitutaan, jolloin vauva on äitinsä tai isänsä sylissä hellittävänä loppulaulun ja loppurunon ajan.

- On tärkeää, että pienten vauvojen kanssa äänet ja liikkeet pysyvät rauhallisina ja pehmeinä, koska liian voimakkaat äänet tai rajut liikkeet saattavat pelästyttää vauvan, korostaa Heikkinen.

- Pihla on nyt kahdeksan kuukautta vanha ja suhtautuu erittäin innolla näihin leikkeihin. Kotonakin aina lorutellaan, kertoo Pekka. - Ja hän tunnistaa selvästi ne täällä lauletut laulut tai leikityt leikit. On ollut myös jännä huomata, kuinka Pihla on nyt aivan lähikuukausina alkanut kiinnittää enemmän huomiota vierustoverivauvoihin. Hän on ihan selvästi alkanut tykätä kerhokavereistaan, naurahtaa Anu.

Mitä vauvasanataiteella halutaan tarjota?

- Vauvasanataiteella halutaan ensisijaisesti tukea vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta, mutta erittäin tärkeässä roolissa on myös tällaisen vanhan perinteen, eli tämän loruttelun vaaliminen, uudistaminen ja vahvistaminen, painottaa Maami Heikkinen. 

Sanataideopettaja korostaa myös sanataidetunnin kiireetöntä ilmapiiriä.

- Tunnin aikana vauva saa nukkua, syödä, itkeä ja liikkua. On tärkeää, että vauva saa toimia oman temperamenttinsa mukaan.

YLE AkuuttiVauvasanataide tarjoaa vauvoille ja vanhemmille vuorovaikutuksen lisäksi myös taiteellisia elämyksiä ja kokemuksia. Keskeistä on myös se, että leikit ja lorut saa kotiin vietäväksi. Niitä voi sitten leikkiä omien sisarusten, vanhempien tai vaikkapa isovanhempien kanssa.

Vauvasanataidetta voi tällä hetkellä harrastaa ohjatusti Oulun lisäksi ainakin Kajaanissa, Rovaniemellä, Raahessa ja Joensuussa.

Mitä vauvasanataide kehittää?

- Kun ajatellaan, että puhe ja sanat ovat täynnä rytmiä ja runoleikit ovat rytmiä ja erilaisia äänensävyjä, niin uskoakseni niillä on selkeä yhteys puheen ja kielen kehitykseen. Mitään tieteellisiä tutkimuksia asiasta ei kuitenkaan ole - ainakaan vielä toistaiseksi - tehty, mainitsee sanantaideopettaja Maami Heikkinen.

Anu Kokkosen mielestä vauvasanataide kehittää ensisijaisesti vauvan ja vanhemman suhdetta: 

YLE Akuutti- Moni miettii, mitä pienen vauvan kanssa voi tehdä. Tämä on tapa olla yhdessä.  Aivojen lokerotkin järjestäytyvät ensimmäisen elinvuoden aikana, joten saattaahan tällä siihenkin olla vaikutusta. Me ei olla lähdetty harrastamaan tätä siksi, että tästä olisi pakko olla joku suuri hyöty. Tämä on mukavaa.

- Kaikista hauskinta on silloin, kun tulee hymyä ja naurunremakkaa, mainitsee Pekka. Ja vaikkeivät ne aina liittyisikään siihen johonkin tiettyyn leikkiin, jatkaa Anu. - Ja mukavaa on tietenkin myös muitten vanhempien tapaaminen, toteaa Pekka.

- Loruista jää semmonen rytmi päälle. Monesti kun lähtee kotiin vaunujen kanssa, niin sitten yhtäkkiä alkaa soida päässä joku "loikkaa, loikkaa mäessä.." Siitä tulee pakostakin hyvä mieli, nauraa pikku-Pihlan äiti Anu Kokkonen.

Lisätietoja Oulussa toimivan Nukun sanataidekoulun toiminnasta: www.ouka.fi/nukunsanataidekoulu/

Asiantuntija: MAAMI HEIKKINEN, sanataideopettaja, Nukun sanataidekoulu, Oulu

Toimittaja: TITTA LAHTINEN 

Lähetä linkki

Esitysaika


YLE TV2 tiistaisin klo 19.30
Uusinta keskiviikkona ja lauantaina

> Ohjelma on tekstitetty suomeksi

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena
Akuutin lähetys on nähtävissä Areenassa seitsemän päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan

Akuutti teksti-tv:ssä