Ajankohtaista


16.3.2012
Ilmoittautuminen IDFAan on alkanut

Euroopan suurin dokumenttielokuvan festivaali, International Documentary Festival Amsterdam, järjestetään tänä vuonna 14.-25.11.2012. Dokumenttielokuvia voi nyt ilmoittaa festivaaleille: ensimmäinen deadline 1.5.2012 on tarkoitettu elokuville, jotka ovat valmistuneet 1.8.2011-1.4.2012 välisenä aikana. Huhtikuun 1. päivän jälkeen ilmestyvät elokuvat voi ilmoittaa 1.8.2012 saakka.

Festivaalin yhteydessä järjestettävään dokumenttien yhteistuotantofoorumiin voi hakea 1.9.2012 asti. Foorumin ehdot ja hakemuslomake julkaistaan heinäkuussa. Docs for Sale -markettiin on useita hakuaikoja ympäri vuoden.

> idfa.nl



12.3.2012
Tampereen elokuvajuhlilla yleisöpalkinnon voittanut Kovasikajuttu elokuvateattereihin huhtikuussa!

Kulttimaineeseen nousseesta Pertti Kurikan Nimipäivät -punk-yhtyeestä kertova dokumenttielokuva Kovasikajuttu saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 27. huhtikuuta. Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaamassa elokuvassa seurataan bändiä treenikämpältä Saksan kiertueelle ja artistien yksityiselämän intiimeihin hetkiin, riitoihin ja rakkaudentunnustuksiin asti. Yhtyeen kehitysvammaiset jäsenet esiintyvät isolla asenteella, ja ovat koska tahansa valmiita valloittamaan maailman.

Kovasikajutun virallinen Suomen ensi-ilta nähtiin Tampereen elokuvajuhlilla 8. maaliskuuta, jossa elokuva voitti yleisöpalkinnon. Lisäksi elokuvasta järjestetään useita ennakkonäytöksiä maaliskuun aikana. Elokuva nähdään Doc Lounge -klubeilla Helsingissä (15.3.), Tampereella (20.3.) ja Turussa (28.3.). Oulussa elokuva esitetään musiikkielokuvafestivaali Musixinen avajaisnäytöksessä 23.3., ja Joensuussa Kerubi-klubilla 16.3. Pertti Kurikan Nimipäivät esiintyy aktiivisesti kevään ja kesän aikana ympäri Suomea, ja syksyllä se nähdään kiertueella Norjassa. Lisätietoja ennakkonäytöksistä ja bändin keikoista löytyy elokuvan ja bändin yhteisiltä kotisivuilta www.kovasikajuttu.fi

Jukka Kärkkäisen aiempia ohjaustöitä ovat mm. Kansakunnan olohuone ja Zetor – Vappaana syntynyt. J-P Passi on puolestaan tehnyt pitkän uran kuvaajana (mm. Kansakunnan olohuone sekä Taulukauppiaat, jonka Passi on myös käsikirjoittanut). Kovasikajuttu on Pohjoismainen yhteistuotanto, jonka on tuottanut Sami Jahnukainen Mouka Filmille. Elokuvan levittäjänä toimii Buena Vista International Finland.

Elokuvan ensimmäinen pressinäytös Helsingissä maanantaina 12.3. klo 14, Elokuvateatteri Maxim. Näytöksen jälkeen mahdollisuus haastatella elokuvan ohjaajia ja bändin jäseniä.

> kovasikajuttu.fi



24.2.2012
Tampereen elokuvajuhlat lähestyy, luvassa mm. mielenkiintoisia pitkiä dokumentteja!

Tampereen elokuvajuhlien (7.-11.3.2012) erikoisohjelmiston pitkissä dokumenteissa päästään kurkistamaan monenlaisiin todellisuuksiin. Dokumentit avaavat ikkunoita Nepalin sisällissotaan ja globalisoituvan maailman äärimmäisiin kolkkiin. Lisäksi tutustutaan ennen aikojaan kuopatun virginialaisen doom-yhtyeen tarinaan.

Itävaltalainen Michael Glawogger käsittelee globalisaatiota runollisella, ennennäkemättömän raikkaalla otteella. Ohjaaja rakentaa elokuvansa kollaasin tavoin sommittelemalla arkistomateriaalista, ihmisten elämäntarinoista ja hengästyttävistä kuvista kokonaisuuksia, jotka eivät hevin unohdu. Megacities (1998) koostuu ihmisen kokoisista selviytymistarinoista, joita kertovat Moskovan, New Yorkin, Mexico Cityn ja Bombayn vähäosaiset asukkaat. Workingman’s Death (2005) näyttää, millaisiin äärimmäisyyksiin ihminen voi venyä raskasta fyysistä työtä tehdessään. Ukrainalaiset kaivosmiehet ja indonesialaiset rikinkantajat työskentelevät olosuhteissa, jotka länsimaalaisesta tuntuvat käsittämättömiltä. Glawogger saapuu festivaalin vieraaksi.

Don Argott ja Demian Fenton ovat ohjanneet virginialaisen doom-yhtye Pentagramin tarinaa valottavan dokumentin Last Days Here (2011). Useilla kansainvälisillä elokuvajuhlilla palkittu elokuva on sydämeenkäypä ja ravisteleva kuvaus Pentagramin nokkamiehestä, Bobby Lieblingista, jonka kahinointi erään merkittävän tuottajan kanssa riitti kompastuttamaan yhtyeen uran ennen kuin se oli alkanutkaan. Musiikkidokumenttien ehdottomaan aateliin lukeutuva elokuva vangitsee katsojan kuin katsojan riippumatta siitä, sattuuko olemaan metallimusiikin ystävä vai ei.

Nepalilais-yhdysvaltalainen tuotanto The Sari Soldiers (2008) on osa elokuvajuhlien nepalilaisen elokuvan sarjaa. The Sari Soldiers on kuvattu nykyaikaisen Nepalin ratkaisevimpien vuosien aikana vallankumouksen ja poliittisen kärhämöinnin kuristaessa maata. Elokuva kertoo kuuden eri lähtökohdista ponnistavan, eri puolilla konfliktia toimivan rohkean naisen pyrkimyksistä muokata maansa tulevaisuutta. The Sari Soldiers tarjoaa konfliktiin kuusi perspektiiviä ja muistuttaa, että mustan ja valkoisen välissä on myös harmaan sävyjä.

> tamperefilmfestival.fi



13.2.2012
Ratkaisevat minuutit-dokumenttiseminaari Tampereella 17.2.2012 klo 10-14

Pe 17.2 klo 10 -14, Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, Ls C8 Seminaari tarinan liikkeellelaittamisesta, jännitteen luomisesta: junan matkaan lähettämisestä kohti tiettyä tai hämärässä olevaa päämäärää.

Tampereella järjestettävässä seminaarissa puhuvat Jan Rofekamp ja Iikka Vehkalahti.

Iikka Vehkalahti on Yleisradion pitkäaikainen Dokumenttiprojektin tuottaja ja nykyään vierailevana professorina Tampereen yliopistossa. Jan Rofenkamp on Film Transit Internationalin perustaja ja omistaja. Film Transit international on v. 1982 perustettu kansainvälinen ja pisimpään alalla toiminut myyntiagentuuri. Sen erikoisalana ovat laadukkaat dokumenttielokuvat ja sillä on toimistot sekä Montrealissa että New Yorkissa. Vuonna 2010 Jan Rofenkamp mm. palkittiin Hotdocsin elokuvajuhlilla DOC MOGUL 2010 –palkinnolla. Palkinto myönnetään ansiokkaasta elämäntyöstä dokumenttielokuvan parissa. Hänen myyntiagentuurinsa on erikoistunut teatteri- ja televisiodokumentteihin kahdessa lajityypissä: Taide ja kulttuuri sekä Yhteiskunta ja politiikka. Lisätietoja Jan Rofenkampista www.filmstransit.com.

Seminaari perustuu elokuvanäytteisiin - noin kymmenen eri dokumentin ensimmäisiin 5 minuuttiin - ja niiden analysointiin sekä keskusteluun.

Seminaari on avoin ja maksuton.

Järjestäjät:
Tampereen yliopisto/CMT ja Pirkanmaan taidetoimikunta

Ennakkoilmottautumiset: Iikka.Vehkalahti(at)uta.fi

Jollei erikseen ilmoiteta kaikki mahtuvat mukaan (60 paikkaa).

Tervetuloa!



30.1.2012
11. DocPoint-festivaali keräsi 28 000 kävijää

Sunnuntaina päättynyt DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali keräsi jälleen yleisöä elokuvateattereihin. Kuuden päivän aikana festivaalilla vieraili oheistapahtumat mukaan lukien yhteensä noin 28 000 kävijää. Koko festivaalin aikana esitettiin yhteensä 134 elokuvaa 172 näytöksessä, joista yli 20 oli loppuunmyyty. Elokuvanäytöksissä kävi yli 22 000 ihmistä. Kolmatta kertaa järjestetetyn DocPoint Tallinn -festivaalin kävijämäärä kasvoi: Tallinnan näytöksissä kävi yhteensä 3 400
katsojaa.

Kymmenettä juhlavuottaan viettävä lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO puolestaan teki yleisöennätyksen. Viikon aikana yli 3 200 pääkaupunkiseudun koululaista vieraili elokuvateatteri Maximissa DOKKINO-näytöksissä.

Tänä vuonna DocPointin yleisöä kiinnostivat erityisesti uudet kotimaiset dokumenttielokuvat, kuten Aleksi Raijn ohjaama Finnsurf ja Katja Gauriloffin Säilöttyjä unelmia, joiden näytökset myytiin loppuun. Myös kansainväliset dokumentit vetivät yleisöä: muun muassa Werner Herzogin Cave of Forgotten Dreams, Vikram Gandhin Kumaré ja Marshall Curryn If a Tree Falls: A Story of the Earth Liberation Front keräsivät salit ääriään myöten täyteen.

Ensi viikolla Malmi- ja Vuotalossa järjestettävissä DocPointin jatkonäytöksissä nähdään monia kotimaisia yleisösuosikkeja, kuten Sonja Lindénin Five Star Existence ja Mervi Junkkosen Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta.

Myös festivaalilla nähty mykkäelokuvakonsertti, Alberto Cavalcantin Rien que les heures on mahdollista nähdä festivaalin jälkeen Sellosalissa ti 31.1. klo 19 järjestettävässä näytöksessä. Elokuvan musiikin esittävät Maud Nelissen (piano), Lucio Degani (viulu) ja Francesco Ferrarini (sello).

DocPoint kiittää lämpimästi festivaalikävijöitä, vieraita, yhteistyökumppaneita ja tiimiläisiä ja toivottaa kaikki tervetulleeksi festivaalille jälleen tammikuussa 2013!

> docpoint.info



17.1.2012
Suuri joukko kansainvälisiä dokumentintekijöitä koolla DocPoint-festivaalilla

Monipuolinen joukko dokumenttielokuvantekijöitä eri puolilta maailmaa kokoontuu Helsinkiin, kun yhdestoista DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali alkaa 24. tammikuuta.

Festivaalin päävieras on israelilaisohjaaja Eyal Sivan, joka on käsitellyt kriittisesti Lähi-idän ja Euroopan poliittista tilannetta. Helsinkiin saapuu myös suositun God Bless Ozzy Osbourne-elokuvan tuottaja Marc Weingarten, jonka dokumentissa rock-ikoni on kaikkea muuta kuin The Osbournes -tv-sarjasta tutuksi tullut sekavia höpöttävä zombi.

Myös vavahduttavan Water Childrenin ohjaaja Aliona van der Horst ja päähenkilö, kuukautisverestä taidetta tehnyt taiteilija Tomoko Mukaiyama vierailevat festivaalilla, samoin kuin hersyvän valegurusta kertovan Kumarén ohjaaja Vikram Gandhi.

Yleisön pyynnöstä DocPoint esittää ohjelmistossaan myös yhden ylimääräisen kotimaisen elokuvan. Anu Kuivalaisen palkittu Aranda (2011) kuvaa merentutkimusaluksen matkaa ja arkea Itämerellä. Elokuva esitetään sunnuntaina 29.1. klo 18.00 Kinopalatsissa.

Festivaalin varaslähtöelokuvana puolestaan esitetään lauantaina 21.1. Tatiana Huezo Sánchezin The Tiniest Place, joka on unenomainen kuvaus sisällissodassa tuhoutuneesta vuoristoyhteisöstä ja sen eloonjäämiskamppailusta. Elokuva esitetään elokuvateatteri Maximissa klo 17.30.

11. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 24.–29.1.2012. Festivaalin ennakkolipunmyynti on käynnissä DocPointin verkkokaupassa, Bio Rexin ennakkomyyntipisteissä ja Finnkinossa.

Festivaalin aikana järjestetään aamupressitilaisuus perjantaina 27.1. klo 10 festivaalin infokeskuksessa Lasipalatsissa. Tilaisuudessa toimittajilla on mahdollisuus tavata festivaalin ohjaajia sekä tehdä ja sopia haastatteluita.

> docpoint.info



27.12.2011
Iikka Vehkalahdelle DocPointin Apollo-palkinto

YLEn Dokumenttiprojektin pitkäaikainen tuottaja Iikka Vehkalahti saa tänä vuonna DocPoint -festivaalin Apollo-palkinnon, joka myönnetään suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle ja sen parissa erityisesti ansioituneelle henkilölle.

Palkinto myönnetään Vehkalahdelle paitsi Dokumenttiprojektin kehittämistyöstä, myös taistelusta kotimaisen dokumenttielokuvan rahoituksen ja näkyvyyden puolesta niin YLEssä kuin kansainvälisillä foorumeillakin. Hän on edesauttanut suomalaisen dokumenttielokuvan esiinmarssia maailmalla, tukenut suurella sydämellä nuoria
elokuvantekijöitä ja pannut koko persoonansa peliin kotimaisen dokumentaarisen elokuvan merkityksellisen sisällön sekä laadun puolesta. Lisäksi Vehkalahti on painottanut kansainvälisen korkeatasoisen dokumenttielokuvan merkitystä YLEn ohjelmistossa.

Dokumentaristi Iikka Vehkalahti on työskennellyt satojen elokuvien parissa sekä käsikirjoittajana, ohjaajana, tuottajana että leikkaajana 80-luvun alusta alkaen. Hän on tuottanut YLEn Dokumenttiprojektia vuodesta 1998. Vehkalahti on ollut mukana kansainvälisissä elokuvaprojekteissa Steps for the Future ja Why Democracy sekä Kolmas Ulottuvuus -hankkeessa. Parhaillaan Vehkalahti työskentelee Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina. Professuurin tavoitteena on erityisesti
journalistisen tv-dokumentin kehittäminen.

Apollo-palkittu kokoaa perinteisesti Carte Blanche -esityssarjan festivaaliohjelmistoon. Sarjan elokuvat löytyvät liitteestä. Apollo-palkinto on aiemmin myönnetty Epidem -tuotantoyhtiölle (2009), Jörn Donnerille (2008), Ilkka Kippolalle (2007) ja Jarmo Jääskeläiselle (2006).

11. DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 24.–29.1.2012.

> docpoint.info



23.12.2011
Dokumenttiprojekti toivottaa rauhallista joulua ja kiittää kuluneesta, erittäin dokumenttirikkaasta vuodesta ja ensi vuonna nähdäänkin sitten uudella ohjelmapaikalla, Ykkösellä maanantaisin klo 21.30!

Yleisradio keskittää kotimaiset dokumentit uudelle, TV1:n maanantai-iltaan klo 21.30 sijoittuvalle ohjelmapaikalle vuoden 2012 alusta. Ohjelmapaikkaan yhdistetään nykyisen ohjelmiston YLE TV1:n Ykkösdokumentti sekä YLE TV2:n Dokumenttiprojekti, jonka nimeä ohjelmapaikka tulee kantamaan.

Uudistuksen taustalla on Ylen tv-kanavien profiloiminen toisistaan erottuvampaan suuntaan. Keskittämällä kotimaiset, suomenkieliset dokumentit yhdelle ohjelmapaikalle vahvistetaan ohjelmien löydettävyyttä ja huomioarvoa. Ohjelmapaikka pyrkii kehittämään ennen kaikkea aihelähtöistä, juuri televisioon sopivaa dokumenttituotantoa, mutta Yleisradio tulee edelleen jatkamaan laadukkaiden dokumenttielokuvien tukemista. Osa uuden ohjelmapaikan sisällöstä tuotetaan Yleisradion sisällä, osa entiseen tapaan Ylen ja itsenäisten yhtiöiden yhteistuotantoina yhteistyössä mm. Suomen Elokuvasäätiön ja AVEKin kanssa.

Uuden ohjelmapaikan kesto on pääosin tunti, mutta myös pitkien dokumenttielokuvien esittäminen on mahdollista. Kotimaisten dokumenttien lisäksi ohjelmapaikalla esitetään vuosittain noin 20 kansainvälistä huippudokumenttia.

"Muutoksella halutaan korostaa dokumenttien asemaa ohjelmistossamme. Katsojille kotimaiset dokumentit tarjotaan nyt yhdellä ohjelmapaikalla, parhaaseen katseluaikaan. Yle tuo parhaat dokumentit tv-katsojan ulottuville ", toteaa Ylen televisiopäällikkö Riitta Pihlajamäki.

> avoinyle.fi/www/fi/index.php?we_objectID=371



21.12.2011
EDN on julkaissut vuoden 2012 dokumenttirahoitusoppaan

European Documentary Network on julkaissut uusimman version dokumentintekijöille erittäin hyödyllisestä The EDN Financing Guidesta. Opas listaa kattavasti mm. rahoittajia, rahastoja, levittäjiä, tv-kanavien ostajia sekä VOD-alustoja ja tarjoaa tietoa myös crowd fundingin hyödyntämisestä. Se on julkaistu sekä paperisena että online-versiona. Useat alan ammattilaiset ovat antaneet suosituksensa oppaalle:
> edn-financing-guide-advocates

Oppaan saa liittymällä EDN:n jäseneksi. Liittymishinta nousee ensi vuoden puolella, joten kannattaa toimia nopeasti:
> join-edn



13.12.2011
Kaksitoista uutta dokumenttielokuvaa DocPointin Kotimaisessa esityssarjassa

DocPointin Kotimainen esityssarja ottaa kantaa Suomen kansainväliseen rooliin

Vuoden 2012 DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat on valittu. Esityssarjoihin ilmoitettiin yhteensä 111 dokumenttielokuvaa, joiden joukosta raati valitsi Kotimaiseen esityssarjaan 12 ja Oppilastyösarjaan 8 elokuvaa. Lisäksi festivaalin Erikoisnäytökset-sarjassa nähdään kaksi kotimaista elokuvaa ja Winners & Bestsellers-sarjassa yksi yhteistuotanto.

DocPointin Kotimainen esityssarja 2012

Kotimaisen elokuvan raatiin kuuluivat tänä vuonna dokumenttielokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila, kansanedustaja Ilkka Kantola, toimittaja Axa Sorjanen ja taiteen kandidaatti Salla Sorri. Raadin puheenjohtajana toimii festivaalin taiteellinen johtaja Erja Dammert.

Raati painotti valinnoissaan tänäkin vuonna elokuvien omaperäisyyttä ja tekijöiden kykyä nähdä asioita uudella tavalla. Valittuja elokuvia yhdistää myös aiheiden kansainvälisyys: tekijät tutkivat muiden maiden oloja sekä Suomen roolia osana globaalia maailmantaloutta. Elokuvissa esille nousevat niin kidutuksen uhrit, ylikansallinen ruoantuotanto kuin suuryritysten toiminta ja teknologian merkitys kulttuurissa.

• Jälki elämässä – 4 tarinaa kidutuksesta (ohj. Mervi Junkkonen, Klaffi Productions)
Suomen ensi-ilta DocPointissa

• Säilöttyjä unelmia (ohj. Katja Gauriloff, Oktober Oy)
ensi-ilta DocPointissa

• Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941–42 (ohj. Ville Suhonen, Illume Oy)

• Sydämeni taakka (ohj. Iris Olsson & Yves Niyongabo, Nordic Film Pool)
Suomen ensi-ilta DocPointissa

• Finnsurf (ohj. Aleksi Raij, Flatlight Films / Pablo Films)

• Kotona kylässä (ohj. Kiti Luostarinen, Kiti Luostarinen Productions)
ensi-ilta DocPointissa

• Kerjäläiselokuva (ohj. Hanna Maylett, Avanton Productions)

• Punaisen Metsän Hotelli (ohj. Mika Koskinen, Luxian Productions)

• Five Star Existence (ohj. Sonja Lindén, Avanton Productions)
Suomen ensi-ilta DocPointissa

• Yhden miehen rauha (ohj. Kati Juurus, Yleisradio Oy)
ensi-ilta DocPointissa

• Sielunsieppaaja (ohj. PV Lehtinen, Cineparadiso)

• Profeetta (ohj. Veli Granö, Filemo Ky)

IDFA-voittaja, korealais-suomalainen yhteistuotanto Planet of Snail (ohj. Seung-Jun Yi, CreativEAST/ Vaski Filmi) saa myös Suomen ensi-iltansa DocPointissa. Lisäksi festivaalin Erikoisnäytökset -sarjassa nähdään kaksi kotimaista dokumenttielokuvaa:

• Lastuja-taiteilijasuvun vuosisata (ohj. Peter von Bagh, Illume Oy)
• Taistelu Turusta (ohj. Jouko Aaltonen, Illume Oy)

DocPointin lehdistönäytöksessä esitetään Mervi Junkkosen elokuva Jälki elämässä - 4 tarinaa kidutuksesta (kesto 58 min). Sama elokuva esitetään DocPointin avajaiselokuvana 24.1.2012.

DocPointin Oppilastyösarja 2012
Sarjan elokuvat ovat valinneet Visa Koiso-Kanttila, Salla Sorri ja Erja Dammert.

• Zupa (ohj. Maira Dobele, Aalto-yliopisto)
• Lintu toiselta taivaalta (ohj. Katja Lautamatti, Aalto-yliopisto)
• Organ (ohj. Tuukka Harala, Metropolia ammattikorkeakoulu)
• Anna mulle aatos (ohj. Swati Goyal, Metropolia ammattikorkeakoulu)
• Hypermarket Nation (ohj. Paula Korva, Aalto-yliopisto)
• Yksin maailmassa (ohj. Mari Pasula, Axxell City)
• Peti (ohj. Mikko Aliranta, Metropolia ammattikorkeakoulu)
• Tissit (ohj. Amanda Stavén ja Hilla Samola, Metropolia ammattikorkeakoulu)

Yhdestoista DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 24.–29.1.2012.

> docpoint.info



29.11.2011
Korealais-suomalainen yhteistuotanto Planet of Snail voitti IDFAn pääpalkinnon

Amsterdamissa 16.-27. marraskuuta järjestettyjen dokumenttielokuvafestivaalien (IDFA) pääkilpailusarjan pääpalkinnon voitti korealais-suomalainen yhteistuotanto, eteläkorealaisen Seung-Jun Yin elokuva Planet of Snail. CreativEASTin tuottama elokuva kertoo kuurosokeasta miehestä, joka oppii kommunikoimaan maailman kanssa uudella tavalla ja alkaa vihdoin rakastaa elämäänsä. Elokuvan äänisuunnittelusta vastaa Sami Kiiski ja sen suomalainen yhteistuottaja on Janne Niskala / Vaski Filmi Oy.

IDFAn ohjelmistossa niin ikään nähty PV Lehtisen kokeellinen lyhyt dokumenttielokuva Sielunsieppaaja palkittiin kunniamaininnalla 6.-13. marraskuuta järjestetyillä Corkin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Suomalaiset dokumenttielokuvat niittivät mainetta myös Murmanskissa järjestetyillä dokumenttielokuvien ja tv-dokumentaarien festivaaleilla: kilpasarjojensa pääpalkinnot voittivat Ville Suhosen Jäämarssi & Suomen matkaopas 1941-1942, Peter von Baghin Sodankylä ikuisesti sekä Erkki Määttäsen Siuruan Rubens. Kunniamaininnoilla puolestaan palkittiin Määttäsen Pieni rakkaustarina, Ari Lehikoisen Matka isän luo sekä Markku Tuurnan Salla - Selling the Silence.

> idfa.nl


23.11.2011 Ajankohtaiset arabimaat ja hämmentynyt Eurooppa esillä vuoden 2012 DocPoint-festivaalilla

Tammikuussa järjestettävä DocPoint-festivaali tuo Helsingin elokuvateattereiden valkokankaille joukon tuoreita ja ajankohtaisia dokumenttielokuvia arabimaista ja Euroopasta.

Arabimaailmaa käsittelevässä elokuvasarjassa pureudutaan sekä arabikevään tapahtumiin että islamin murrokseen. Tahrir - Liberation Square (2011) seuraa kahden viikon ajan mielenosoittajia vallatulla Tahririn aukiolla ja näyttää kansannousun todellisuuden lehtiotsikoiden takana. Waiting for Abu Sayd (2010) puolestaan piirtää kuvan liberaalista tutkijasta, joka haastaa ajattelullaan islamismin ja maksaa siitä suuren hinnan.

Euroopan tilannetta käsittelevä sarja puolestaan osoittaa, ettei talouskriisi ole vanhan mantereen ainoa ongelma. Elokuva Special Flight (2011) kuvaa Sveitsissä sijaitsevaa keskusta, jossa vuosia laittomasti maassa asuneet ihmiset odottavat erikoislentoa, jolla heidät poistetaan maasta. Humoristisemmin aihettaan käsittelee Italy - Love it or Leave it (2011), jossa miespariskunta kiertää ympäri maata tutkimassa, onko heidän
ainoa vaihtoehtonsa muuttaa pois talousvaikeuksista, mafian sorrosta ja Berlusconista kärsivästä maasta.

– Ohjelmiston elokuvat osoittavat, että käsitys vanhasta Euroopasta on murtumassa ja joudumme tarkastelemaan sitä globaalissa viitekehyksessä, kiteyttää festivaalin uusi taiteellinen johtaja Erja Dammert. – Aiheiden vakavuudesta huolimatta monissa elokuvissa asioita käsitellään kuitenkin lämmöllä ja pilke silmäkulmassa.

Lisäksi DocPoint esittää osana World Design Capital Helsinki 2012 -vuoden ohjelmistoa hyvän ja huonon designin merkityksiä käsittelevien dokumenttielokuvien sarjan. Se pohtii, kuinka hyvä design on välttämätöntä arkielämän sujuvuudelle ja nykyaikaisen yhteiskunnan toimivuudelle: huonon suunnittelun vuoksi maailma on hukkumassa turhaan muoviin ja kertakäyttöiseen roskaan.

Yhdestoista DocPoint-festivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 24.–29.1.2012. Ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan vuoden vaihteessa.

> docpoint.info


14.11.2011 IDFAn ohjelmistossa sekä suomalaisia että suomalaisten rahoittamia dokumenttielokuvia

Tällä viikolla alkavien Amsterdamin 24. kansainvälisten dokumenttielokuvafestivaalien (IDFA) ohjelmistoon on valittu kaikkiaan neljä Suomessa tuotettua dokumenttielokuvaa sekä kolme elokuvaa, joissa on suomalainen tuotantoyhtiö vähemmistötuottajana. 16.–27. marraskuuta järjestettävä IDFA on maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali ja alansa merkittävimpiä tapahtumia.

Pitkien dokumenttielokuvien pääkilpailusarjassa Suomea edustaa Sonja Lindénin Five Star Existence. Maailman ensi-iltansa IDFAssa saava Five Star Existence on ohjaajan omakohtainen ja elokuvallinen matka, joka havainnoi uusien kommunikaatiotapojen vaikutuksia ympärillämme ja meissä itsessämme. Elokuvan lähtökohta on henkilökohtainen havahtuminen. Lindén tutkii, millaisia seurauksia yhä syvemmälle ulottuvalla teknologialla on ihmisten psyykkiselle, fyysiselle ja emotionaaliselle hyvinvoinnille. Elokuvan on tuottanut Avanton Productions Oy yhteistuotantona ruotsalaisen Mantary Film –tuotantoyhtiön kanssa. Edellinen suomalainen dokumenttielokuva IDFAn pääkilpailusarjassa oli Mika Ronkaisen Freetime Machos vuonna 2009.

Green Screen Documentary –kilpailusarjassa nähdään niin ikään maailman ensi-illassa Mika Koskisen elokuva Punaisen metsän hotelli. Elokuva on ekologinen vakoilutarina puiden istuttamisesta Kiinassa. Punaisen metsän hotelli esittää kysymyksiä vihertyvän globaalin talouden sudenkuopista ja haastaa pohtimaan, kuinka ympäristöystävällistä ja yhteiskuntapoliittisesti oikeudenmukaista suomalainen metsäosaaminen maailmalla todellisuudessa on. Elokuvan on tuottanut Luxiana Productions Oy.

Mika Kaurismäen ohjaama saksalais-eteläafrikkalais-suomalainen yhteistuotanto Mama Africa on valittu IDFAn musiikkidokumenttielokuvien kilpailusarjaan. Legendaarisen laulavan ihmisoikeustaistelijan Miriam Makeban elämää ja taidetta valottava elokuva voitti Berliinin elokuvajuhlien Panorama-sarjan yleisöpalkinnon ja on esitetty muun muassa Tribeca- ja Hot Docs –elokuvafestivaaleilla New Yorkissa ja Torontossa. Tuotannon suomalaisesta osuudesta vastaa Kaurismäen oma yhtiö Marianna Films. Päätuottaja on saksalainen Starhaus, toinen vähemmistötuottaja on eteläafrikkalainen Millennium Films.

IDFAn avajaiselokuvana nähdään pääkilpailusarjassa kilpaileva tanskalaisen Mads Brüggerin The Ambassador. Dokumentaristi tutkii kolmannen maailman kipupisteitä soluttautumalla keskiafrikkalaiseen tasavaltaan valediplomaattina, joka perustaa tulitikkutehtaan. Maineikkaan Zentropan tuottaman elokuvan on leikannut Kimmo Taavila. Suomalaisena tuotantoyhtiönä on Cine Works Oy. Myös YLE TV2 on rahoittanut elokuvaa. Pääkilpailusarjassa nähdään myös eteläkorealaisen Seung-Jun Yin elokuva Planet of Snail. CreativEASTin tuottama elokuva kertoo kuurosokeasta miehestä, joka oppii kommunikoimaan maailman kanssa uudella tavalla ja alkaa vihdoin rakastaa elämäänsä. Elokuvan äänisuunnittelusta vastaa Janne Niskala ja sen suomalainen yhteistuottaja on Vaski Filmi Oy.

PV Lehtisen lyhytelokuva Sielunsieppaaja esitetään IDFAssa kokeellisten dokumenttielokuvien Paradocs-sarjassa. Elokuva kertoo sielunsa kadottaneesta miehestä. Sielunsieppaaja on visuaalisesti mieleenpainuva, sanaton matka ihmisyyden ytimeen. Uimarannalle sijoittuvan elokuvan keskeisenä henkilönä on afrikkalainen mies (juoksijanakin tunnettu Wilson Kipchumba Kirwa), jonka suonissa virtaa maasaisoturin veri. Elokuvan on tuottanut CineParadiso.

Pia Andellin lyhyt dokumenttielokuva Matkustaja esitetään Kids & Docs –sarjassa. Elokuvassa 11-vuotias tyttö kohtaa ratikassa vanhan miehen, jolla on tarina kerrottavanaan. He kertovat sen yhdessä. Matkustajan on tuottanut Of Course My Films. Kids & Docs –sarjan esitys on Andellin elokuvan maailman ensi-ilta.

> idfa.nl/industry/Festival


03.11.2011 Elina Talvensaaren Miten marjoja poimitaan voitti Grand Prix’n Uppsalan kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla

Elina Talvensaaren lyhyt dokumenttielokuva Miten marjoja poimitaan palkittiin kansainvälisen kilpailusarjan Grand Prix’llä Uppsalan kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla. 30. Uppsalan kansainväliset lyhytelokuvajuhlat järjestettiin 24.–30. lokakuuta.

Miten marjoja poimitaan kertoo thaimaalaisista marjanpoimijoista Suomessa. Jury kiitteli hienostunutta, visuaalisen runollista tapaa, jolla globalisaation tunkeutumista pyhille maille kuvataan. Elokuva suomalaisesta sydämestä ja globaalin talouden omituisuuksista voitti viimeksi syyskuussa Nordisk Panorama –festivaaleilla Tanskassa kriitikoiden FEDEORA-palkinnolla.

Elina Talvensaari opiskelee dokumentaarisen elokuvan ohjausta Aalto yliopiston taideteollisessa korkekoulussa, Elokuva- ja lavastustaiteen laitoksella. Thaimaalaisista marjanpoimijoista kertova elokuva on hänen toinen harjoituselokuvansa.

> shortfilmfestival.com


27.10.2011 Iris Olssonin ja Yves Niyongabon Sydämeni taakka voitti nuorisojuryn palkinnon DOK Leipzigissä

Iris Olssonin ja ruandalaisen Yves Niyongabon ohjaama dokumenttielokuva Sydämeni taakka voitti nuorisojuryn palkinnon DOK Leipzig –dokumenttielokuvafestivaaleilla. DOK Leipzig järjestettiin 17.–23. lokakuuta.

Sydämeni taakka on poettinen dokumenttielokuva selviytyjien elämästä. Elokuva koostuu kohtaamisista Ruandassa 16 vuotta kansanmurhan jälkeen, tragedian muistokuukauden aikana huhtikuussa 2010. Jokainen eloonjäänyt kantaa harteillaan elämisen ja menetyksen taakkaa ja on joutunut kehittämään itselleen keinoja selvitä seuraavaan päivään. Elokuva näyttää, mitä ihmisestä on jäljellä, kun hän on läpikäynyt helvetin. Se kysyy, voivatko tällaiset haavat ikinä parantua. Elokuvan on tuottanut Oy Nordic Film Pool Ltd.

DOK Leipzigissä nähtiin kolme muutakin suomalaista elokuvaa: Anu Kuivalaisen dokumenttielokuva Aranda, PV Lehtisen kokeellinen dokumenttielokuva Sielunsieppaaja sekä Sanni Lahtisen animaatio Piirongin piiloissa.

> DOKLeipzig


27.10.2011 DocsBarcelona 2012 31.1.-5.2.2012

Hakuaika dokumenttielokuvien pitchausfoorumiin päättyy 1.12.2011.

> DocsBarcelona


19.10.2011 Elokuva Russian Libertine - Venäjän vapain mies nostaa naapurimaan tilanteen suuren yleisön puheenaiheeksi

Valtakunnalliseen teatterilevitykseen ensi vuoden helmikuussa tuleva Russian Libertine – Venäjän vapain mies tuo uusia näkökulmia erittäin ajankohtaiseen ja arkaankin aiheeseen – Venäjään. Ari Matikaisen ohjaama elokuva avaa uudella
tavalla Venäjän poliittista ja sosiaalista nykytilannetta maan näennäisten presidentinvaalien alla. Kirjailija ja toisinajattelija Viktor Jerofejevin kautta kerrottu trillerinomainen tositarina vie katsojat totutun Venäjä-kuvan taakse. Elokuva paljastaa vanhoihin rakenteisiin kyllästyneen kansan, ja osoittaa siellä kytevän muutoksen ja sen
tuoman toivon. Naapurissamme on muutakin kuin vain ”Venäjä, Venäjä, Venäjä”.

Viktor Jerofejev on joutunut ongelmiin Venäjän valtion kanssa jo neuvostoajoista lähtien. Häntä on syytetty venäläisvihamielisyydestä oikeudessa asti ja hänen vastustajansa pitävät häntä kirjoitustensa vuoksi länsimaisen demokratian ruumiillistumana. Viktor jatkaa kuitenkin kirjoittamista oman henkensä uhalla. Mikä saa hänet pysymään Venäjällä ja taistelemaan demokratian ja uudistusten puolesta maassa, johon ne ei vain tunnu kotiutuvan? Taistelu vallasta tapahtuu kulissien ja näennäisten vaalien takana. Osa kansasta ja erilaiset ääriliikkeet ovat heräämässä
vaatimaan muutosta omien etujensa mukaisesti. Sillä aikaa kun katseet ovat kiinnittyneet Arabimaihin, naapurimaan tilanne voi hetkenä minä hyvänsä muuttua yhtä radikaalisti.

Russian Libertine on Ari Matikaisen toinen pitkä teatterilevitykseen tuleva elokuva. Vuonna 2007 valmistunut Yhden tähden hotelli oli elokuvateatterien lisäksi menestyksekäs myös Jussit-gaalassa, jossa se voitti tuolloin vuoden parhaan elokuvan palkinnon. Russian Libertinen tuottaa Kinocompany Oy:lle Liisa Juntunen.

Elokuvaa leikataan parhaillaan ja se valmistuu vuoden 2012 alussa. Kinocompany käynnistää elokuvalle crowdfunding-kampanjan 19.10. Kampanjan avulla elokuvasta kiinnostuneilla on mahdollisuus olla mukana elokuvan tuotannossa sen loppumetreillä ja auttaa elokuvan saamisessa valkokankaille Suomessa ja myös muualla maailmassa. Russian Libertine on ensimmäisten kotimaisten elokuvien joukossa kokeilemassa jo muualla maailmassa suosituksi tullutta rahoitusmuotoa, jossa elokuvan tulevat katsojat voivat osallistua elokuvan tekemiseen.

> Katso traileri vimeossa
> venajanvapainmies.fi


17.10.2011 Viisi suomalaista dokumenttielokuvaa valittu IDFAan

Amsterdamin 24. kansainvälisten dokumenttielokuvafestivaalien (IDFA) ohjelmistoon on valittu kaikkiaan viisi suomalaista dokumenttielokuvaa. 16.–27. marraskuuta järjestettävä IDFA on maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali ja alansa merkittävimpiä tapahtumia.

Pitkien dokumenttielokuvien pääkilpailusarjassa Suomea edustaa Sonja Lindénin Five Star Existence. Maailman ensi-iltansa IDFAssa saava Five Star Existence on ohjaajan omakohtainen ja elokuvallinen matka, joka havainnoi uusien kommunikaatiotapojen vaikutuksia ympärillämme ja meissä itsessämme. Elokuvan lähtökohta on henkilökohtainen havahtuminen. Lindén tutkii, millaisia seurauksia yhä syvemmälle ulottuvalla teknologialla on ihmisten psyykkiselle, fyysiselle ja emotionaaliselle hyvinvoinnille. Elokuvan on tuottanut Avanton Productions Oy. Edellinen suomalainen dokumenttielokuva IDFAn pääkilpailusarjassa oli Mika Ronkaisen Freetime Machos vuonna 2009.

Green Screen Documentary –kilpailusarjassa nähdään niin ikään maailman ensi-illassa Mika Koskisen elokuva Punaisen metsän hotelli. Elokuva on ekologinen vakoilutarina puiden istuttamisesta Kiinassa. Punaisen metsän hotelli esittää kysymyksiä vihertyvän globaalin talouden sudenkuopista ja haastaa pohtimaan, kuinka ympäristöystävällistä ja yhteiskuntapoliittisesti oikeudenmukaista suomalainen metsäosaaminen maailmalla todellisuudessa on. Elokuvan on tuottanut Luxiana Productions Oy.

Mika Kaurismäen ohjaama saksalais-suomalainen yhteistuotanto Mama Africa on valittu IDFAn musiikkidokumenttielokuvien kilpailusarjaan. Legendaarisen laulavan ihmisoikeustaistelijan Miriam Makeban elämää ja taidetta valottava elokuva voitti Berliinin elokuvajuhlien Panorama-sarjan yleisöpalkinnon ja on esitetty muun muassa Tribeca- ja Hot Docs –elokuvafestivaaleilla New Yorkissa ja Torontossa. Tuotannon suomalaisesta osuudesta vastaa Kaurismäen oma yhtiö Marianna Films.

Myös 17.–23. lokakuuta järjestettävillä DOK Leipzig –elokuvafestivaaleilla nähtävä PV Lehtisen lyhytelokuva Sielunsieppaaja esitetään IDFAssa kokeellisten dokumenttielokuvien Paradocs-sarjassa. Elokuva kertoo sielunsa kadottaneesta miehestä. Sielunsieppaaja on visuaalisesti mieleenpainuva, sanaton matka ihmisyyden ytimeen. Uimarannalle sijoittuvan elokuvan keskeisenä henkilönä on afrikkalainen mies (juoksijanakin tunnettu Wilson Kipchumba Kirwa), jonka suonissa virtaa maasaisoturin veri. Elokuvan on tuottanut CineParadiso

Pia Andellin lyhyt dokumenttielokuva Matkustaja esitetään Kids & Docs –sarjassa. Elokuvassa 11-vuotias tyttö kohtaa ratikassa vanhan miehen, jolla on tarina kerrottavanaan. He kertovat sen yhdessä. Matkustajan on tuottanut Of Course My Films. Kids & Docs –sarjan esitys on Andellin elokuvan maailman ensi-ilta.

> idfa.nl


13.10.2011 Helsingin lyhytelokuvafestivaalille valittiin yli sata elokuvaa

Marraskuussa 8.–12. järjestettävän Helsingin lyhytelokuvafestivaalin kilpailusarjoihin valittiin 108 elokuvaa: 44 fiktiota, 34 dokumenttielokuvaa, 16 kokeellista elokuvaa sekä 14 animaatiota. FoxOff-sarjaan valitut elokuvat ilmoitetaan myöhemmin. Kilpailusarjoihin ilmoitettiin yhteensä 243 lyhytelokuvaa.

Tämän vuoden festivaali järjestetään 28. kertaa, nyt uudella nimellä ja ilmeellä. Festivaalia järjestävä Suomen elokuvakontakti ry täytti viime vuonna 40-vuotta, jonka johdosta Kettupäivät lyhytelokuvafestivaali haluttiin uudistaa, perinteitä kunnioittaen.

Perinteisten kilpailusarjojen lisäksi festivaali tarjoaa useita erikoisnäytöksiä. Tämän vuoden teemamaana on Venäjä. Näissä näytöksissä esitetään uutta, viimeisen kolmen vuoden aikana valmistunutta, venäläistä lyhytelokuvaa. Sarjat Nyt ja silloin sekä Naiset paljaana koostuvat neuvostosukupolven varjosta nousseiden nuorten tekijöiden elokuvista. Elokuvat käsittelevät venäläistä yhteiskuntaa ja erityisesti naisten kokemuksia arjesta. Sarjat on kuratoinut elokuvantekijä Reetta Aalto.

HLEF esittää jälleen viime vuonna huippusuosion saavuttaneet Huippuja maailmalta -näytökset, joihin on kerätty kansainvälisesti merkittävimpien lyhytelokuvafestivaalien, kuten Clermont-Ferrandin, Dresden kansainvälisen lyhytelokuvafestivaalin ja Nordisk Panoraman palkittuja elokuvia. Näiden lisäksi uutuutena nähdään klassikkolyhärien sarjat sekä perinteiset lastenelokuvanäytökset yhteistyössä Kavan kanssa.

Palkintojenjako tapahtuu lauantaina 12.11. Siellä jaetaan palkinnot parhaimmille ammattilais- ja opiskelijaelokuville sekä paras animaatio palkitaan Hinku & Vinku -palkinnolla. Palkintojenjaon jälkeen meno jatkuu HLEFin päätösklubilla Balkan Fever -klubin ja Roskilden festivaalin Vuoden esiintyjäksi valitun, Afenginnin (DK) tahdissa.

Dokumenttielokuvien sarjaan esivalintaraati valitsi muun muassa:

· Sanna Maari Tyystin Anssi Mänttäristä kertovan elokuvan Paluu Sodankylään.
· Palkitun elokuvaohjaajan PV Lehtisen visuaalisesti kauniin Sielunsieppaajan.
· Mm. viime vuoden Kettupäivillä kunniamaininnalla palkitun ohjaajan Pia Andellin elokuvan Havahtuminen taiteilija Otto Mäkilästä.
· Virpi Adamssonin ohjaaman elämänmyönteisen Anjan tie.
· Cannesin Semaine de la Critique -sarjassakin esitetyt Vappu Tuomiston We are not living in a fucking Hospital ja May Abdallan ohjaaman Say Hello in Slovio.
· Sveitsissä Visions du réel -dokumenttielokuvafestivaalilla kunniamaininnan saaneen Anu Kuivalaisen ohjaaman Arandan.

Parhaan dokumenttielokuvan sekä ammattilais- että opiskelijasarjassa valitsevat dokumenttielokuvien konkari ohjaaja/tuottaja Jouko Aaltonen sekä toimittaja Minna Joenniemi.

Fiktioelokuvien sarjassa kilpailevat muun muassa:

- Anna Maria Jóakimsdóttir Hutrin ohjaama roadmovie ystävyydestä Georg & Lydia
- Mustista komedioistaan tunnetun Teemu Nikin Kalajuttu ja Hyvä päivä
- Juuso Räsäsen mediakriittinen Skuuppi
- Joonas Makkosen Peto, joka voitti hiljattain kansainvälisten lyhytelokuvien kilpasarjan Screen Stockport Independent Short Film and Television Festival elokuvafestivaaleilla.

Parhaan fiktion sekä ammattilais- että opiskelijasarjassa valitsevat ohjaaja Ville Jankeri ja ohjaaja/käsikirjoittaja Selma Vilhunen.

Parhaan animaation Hinku & Vinku -palkinnon jakaa jälleen Animaatioklinikan valitsema tuomaristo, johon kuuluvat pitkän linjan ammattilaiset: käsikirjoittaja Leo Viirret, elokuvaohjaaja/käsikirjoittaja Liisa Helminen sekä mediataiteilija Markus Renvall.

Animaatiosarjassa kilpailevat muun muassa: Nordisk Panoraman kilpailusarjoissa esitetyt Mark Ståhlen ja Tatu Pohjavirran Eläimiä eläimille sekä Niina Suomisen A Finnish Fable 2011.

Kokeellisen elokuvan sarjaan mediataiteilija Harri Larjosto valikoi muun muassa mediataitelija Maarit Suomi-Väänäsen, tanssija-koreografi ja elokuvantekijä Mikko Kallisen sekä taiteilija Aurora Reinhardin elokuvat. Sarjan tuomareina toimivat Ars Fennica -voittaja taiteilija Anssi Kasitonni sekä taiteilija Maria Duncker.

FoxOff-sarjaa tuomaroivat toimittaja Maria Veitola ja kuvataiteilija Jani Leinonen.

> hlef.fi


13.10.2011 Valtion tiedonjulkistamispalkinto Timo-Erkki Heinolle ja
Reindeerspotting-elokuvan tekijöille

Timo-Erkki Heino palkittiin talouspolitiikasta kertovista dokumenteista ja Reindeerspotting -dokumenttielokuvan tekijäryhmä vaikuttavasta dokumenttielokuvasta.

Pitkän linjan yleläinen, nyt jo eläkkeelle jäänyt, Timo-Erkki Heino palkittiin talouspolitiikasta kertovista televisiodokumenteista. Hän on avannut talouden ja talouspolitiikan vaikeaselkoisiakin käänteitä kansantajuisesti. Hän erikoistui talousaiheisiin 90-luvun laman aikoihin.

”Heino on kertonut talouskriiseistä oivaltavasti käyttäen taitavasti dokumentin ilmaisukeinoja. Hänen töilleen on ominaista laaja ja perinpohjainen tutkimustyö, joka paljastaa uusia ja huomaamatta jääneitä piirteitä ja kehityskulkuja yhteiskunnasta. Tarkastelun hän yhdistää tavallisen suomalaisen arkeen, usein koskettavalla tavalla,” sanotaan palkintoperusteluissa.

Ylen yhteistuotantoelokuvan Reindeerspotting - Pako Joulumaasta tekijäryhmälle myönnettiin palkinto väkevän dokumenttielokuvan tekemisestä. Tekijäryhmästa palkittiin: ohjaaja Joonas Neuvonen, käsikirjoittaja, leikkaajaa Sadri Cetinkaya, käsikirjoittaja Venla Varha, tuottaja Oskari Huttu sekä tuottaja Jesse Fryckman.

Palkintoperustelujen mukaan Reindeerspotting-elokuva osoittaa, että vaatimattomallakin kalustolla voidaan tehdä vaikuttavaa dokumenttifilmiä, kunhan idea kantaa.

”Dokumentti tavoittaa eri ikäluokat eikä ole aikaan ja paikkaan sidottu. Teos herättää ajatuksen: jos tällaista tapahtuu Rovaniemellä, se voi yhtä hyvin tapahtua kotikulmilla, ehkä juuri meidän lapsillemme ja heidän ystävilleen. Reindeerspotting – Pako joulumaasta -dokumenttielokuva saa katsojansa miettimään, mikä meni väärin ja voisimmeko tehdä jotain, ettei tällainen toistuisi.”

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi vuoden 2011 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot kymmenelle yksityishenkilölle tai ryhmälle. Palkinnoista kaksi on elämäntyöpalkintoja. Elämäntyöpalkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa ja muut palkinnot 15 000 euroa.


12.10.2011 Hiljaa toivotut elokuvateattereihin marraskuussa

Vanhemmuuden tavoittelun iloja ja suruja hienovaraisesti käsittelevä dokumenttielokuva Hiljaa toivotut tulee valtakunnalliseen elokuvateatterilevitykseen 11.11.2011 lähtien. Elokuva avaa keskustelun aiheesta, josta on normaalisti totuttu vaikenemaan – lapsettomuus on monille arka puheenaihe, etenkin niille, joita se läheisesti koskettaa. Timo Haanpään ohjaama elokuva sai alkuvuodesta runsaasti huomiota DocPoint-festivaalilla ja on siitä lähtien herättänyt pitkään kaivattua keskustelua lapsettomuudesta.

Hiljaa toivotut kertoo kahdesta lapsettomasta pariskunnasta, joiden elämää rytmittävät toistuvat hedelmöityshoidot. Parit ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta toive omasta lapsesta toteutuisi. Hiljaa toivotut kuvaa lämpimästi mutta kaunistelematta parien elämää, jota vie eteenpäin jatkuva toivon ja pettymysten vuoristorata. Ajatus omasta lapsesta muuttuu hiljaiseksi toiveeksi, jonka toteutumiselle ei ole takeita.

Elokuva kertoo koskettavasti siitä, miten paljon tahaton lapsettomuus voi satuttaa. Elokuvan päähenkilöt eivät ole tässä suhteessa ainutlaatuisia; Suomessa noin joka viides pariskunta kärsii lapsettomuudesta jossain elämänsä vaiheessa. Useita vuosiakin kestävä odotus voi olla kipeä, mutta monesti myös palkitseva.

Hiljaa toivotut on Timo Haanpään toinen pitkä dokumenttielokuva. Haanpää on itse kokenut lapsettomuuden, ja hänellä on siksi erittäin monitahoinen näkökulma aiheeseen.

Elokuvan on tuottanut Vaski Filmi ja sitä levittää Suomen elokuvakontakti ry, joka on toiminnassaan keskittynyt erityisesti suomalaisten dokumentti- ja lyhytelokuvien levittämiseen.

Hiljaa toivottujen valtakunnallisen teatterilevityksen on mahdollistanut elokuvan pääyhteistyökumppani Väestöliiton klinikat Oy. Lisäksi elokuvan levitystä tukee yhteistyökumppani MSD.

Lehdistönäytös Helsingissä:
Tiistaina 1.11.2011 klo 12
Elokuvateatteri Maxim (Kluuvikatu 1, Helsinki)

> hiljaatoivotut.fi


5.10.2011 Elina Talvensaaren Miten marjoja poimitaan palkittiin Nordisk Panoramassa Tanskassa

Elina Talvensaaren lyhyt dokumenttielokuva Miten marjoja poimitaan palkittiin kriitikoiden FEDEORA-palkinnolla Nordisk Panorama –elokuvafestivaaleilla. Nordisk Panorama järjestettiin 23.–28. syyskuuta Tanskan Århusissa.

Jury kiittää dokumenttielokuvaa visuaalisesti poeettisesti ja teknisesti loistavaksi: ”Elokuva käsittelee mystisellä tavalla sosiaalisen todellisuuden palasia ja samanaikaisesti jättää katsojan tehtäväksi pohtia elokuvan ulottuvuuksia.” Miten marjoja poimitaan kertoo thaimaalaisista marjanpoimijoista Suomessa. Ohjaajansa mukaan se on elokuva suomalaisesta sydämestä ja globaalin talouden omituisuuksista. Elokuva on aiemmin voittanut muun muassa lyhytelokuvakilpailun pääpalkinnon Bratislavan kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla sekä toisen palkinnon San Sebastianin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla oppilastyösarjassa.

Nordisk Panoraman kilpasarjoihin valittiin yhteensä 12 suomalaista lyhyt- ja dokumenttielokuvaa. Pääkilpasarjojen 53 kilpailuelokuvaa valittiin yli 600 ilmoitetun elokuvan joukosta. Vuodesta 1990 lähtien järjestetty Nordisk Panorama on Pohjoismaiden suurin lyhyt- ja dokumenttielokuvalle omistettu festivaali, joka järjestetään vuorovuosin Malmössä, Reykjavikissa, Bergenissä, Århusissa ja Oulussa. Seuraavan kerran festivaali järjestetään Oulussa 21.–26. syyskuuta 2012.

> filmkontakt.com/Prize.Winners


1.10.2011 PRIX ITALIA 2011 : The woman with the 5 elephants

Dokumenttiprojektissakin nimellä Vanha rouva ja Dostojevski esitetty The Woman with the 5 Elephants palkittiin Prix Italiassa parhaana tv-dokumenttielokuvana.

> http://www.prixitalia.rai.it/2011
> dokumenttiprojekti/ohjelmisto/vanha_rouva_dostojevski


25.9.2011 Siemenpuun kansainvälinen Siirretyt-Displaced filmifestivaali 06.-09.10.2011 Kino Engelissä

Siemenpuun elokuvafestivaalilla SIIRRETYT näytetään kehityksen tieltä ajettujen, pakkosiirrettyjen ja siirtolaisten, elämästä kertovia elokuvia. Elokuvista osa on Siemenpuun seitsemän yhteistyökumppanin (järjestö tai verkosto Indonesiasta, Intiasta, Mekongin alueelta, Malista ja Länsi-Afrikasta sekä Latinalaisesta Amerikasta) tuottamia elokuvia aiheesta ympäristöongelmien ja kehityksen aiheuttamat pakkosiirrot/displacement.

Lisäksi on etsitty muita mielenkiintoisia pakkosiirto-aiheisia dokumenttielokuvia ja fiktioita. Elokuvien aiheita ovat suurpadot, muut suurvoimalat (mm suuret tuulipuistot ja aurinkokennoalueet), teollisuuslaitokset, kaivoshankkeet, suurplantaasit sekä muut metsän ja maankäytön muutokset kuten luonnonsuojelualueiden perustaminen, jotka ajavat alkuperäiset asukkaat pois kodeistaan. Myös perinteisen elämäntavan syrjäyttäminen on tärkeä teema. Lisäksi teeman sisällä ovat ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöongelmien aiheuttama siirtolaisuus. Kaikenkaikkiaan pakkosiirtoja aiheuttaa uusliberalistinen maailmanjärjestys, joka ajaa suuryhtiöiden etuja pienen ihmisen menoksi. 

Siemenpuun elokuvatapahtuma järjestetään nelipäiväsenä kansainvälisenä filmifestivaalina nimellä Siirretyt – Displaced 6.-9.10.2011 Kino Engelissä Helsingissä. Samaan aikaan järjestämme myös keskustelutilaisuuksia, miniseminaareja ja maailmanpoliittiset pakkosiirtoiltamat Cafe Mascotissa.

> displaced.info

Siirretyt_displaced


14.9.2011 Ilmoittautuminen DocPointin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan
on käynnistynyt

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään yhdennentoista kerran 24.–29. tammikuuta 2012. Festivaalin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan otetaan vastaan ilmoittautumisia 21.10.2011 saakka.

Ilmoittautuneiden joukosta valitaan kotimaiseen esityssarjaan noin 10–15 uutta, suomalaista dokumenttielokuvaa. Oppilastyösarjassa valitaan elokuvia noin kahteen näytökseen. Viime vuonna sarjoihin ilmoitettiin ehdolle yhteensä yli 100 elokuvaa.

Valinnan suorittaa viisihenkinen, vuosittain vaihtuva valintaraati, johon kuuluu edustajia elokuva- ja kulttuurialalta sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Valinnoissaan raati painottaa dokumenttielokuvien luovaa ja elokuvallista toteutusta. Päätökset julkaistaan viimeistään joulukuun 10. päivänä 2011.

Hakulomake sekä haun säännöt löytyvät DocPointin nettisivuilta.

DocPoint-festivaalin järjestämistä jatketaan myös Tallinnassa vuonna 2012. DocPoint Tallinn esittää valikoiman Helsingissä nähtäviä elokuvia 26.–29. tammikuuta 2012.

> docpoint.info


07.9.2011 Kaikkiaan 12 suomalaista lyhyt- ja dokumenttielokuvaa Nordisk Panoraman kilpailusarjoissa

Kaikkiaan 12 suomalaista lyhyt- ja dokumenttielokuvaa nähdään yhteensä kolmessa eri kilpasarjassa Nordisk Panorama -festivaaleilla. Nordisk Panorama on vuodesta 1990 alkaen järjestetty pohjoismainen lyhyt- ja elokuvafestivaali, joka kiertää vuosittain Malmön, Reykjavikin, Bergenin, Aarhusin ja Oulun väliä. Tänä vuonna festivaali järjestetään Tanskan Aarhusissa 23.-28. syyskuuta.

Pohjoismaisen dokumenttielokuvakilpailun suomalaiset osanottajat ovat Anu Kuivalaisen Aranda, Elina Talvensaaren Miten marjoja poimitaan, Iiris Härmän Omaa luokkaansa sekä PV Lehtisen Sielunsieppaaja.


30.8.2011 Dokumenttifoorumi docXchange Tanskassa 28.9.2011

Nordisk Panoraman yhteydessä Aarhusissa järjestettävä docXchange-foorumi on dokumenttien parissa työskenteleville mainio tilaisuus päästä verkostoitumaan sekä seuraamaan pitchauksia ja seminaareja yhdessä muiden tuottajien, rahoittajien ja huippuammattilaisten kanssa.

Päivän aikana keskitytään erityisesti dokumenttien rahoitukseen ja mukana on niin eurooppalaisia kuin pohjoisamerikkalaisiakin tekijöitä. Suomesta Making Movies Oy on pitchaamassa elokuvaansa Love & Engineering.
Foorumia järjestää Filmkontakt Nord sekä Toronton Hot Docs -festivaali.

> filmkontakt.com/docXchange


11.8.2011 IKAROS – LANGENNUT EUROOPPA
Rax Rinnekankaan dokumenttielokuvia Ateneumissa 26.-28.8.2011

Nopeammaksi ja kuluttuvammaksi käyvän maailman vastapainoksi kansainvälinen kirjailija, valokuvaaja ja ohjaaja Rax Rinnekangas (s.1954) tuo elokuun lopulla Ateneum-salin valkokankaalle aikaa, valoa ja olemassaolon peruskysymyksiä. Rax Rinnekankaan mukaan kaikki aika, jonka vietämme taiteen äärellä pitää meitä kaukana materialististen, ahneiden ja itsekkäiden tekojen ääreltä. Raxin elokuvat puhuvat komposition, valon ja rytmin kautta katsojan kanssa ja antavat katsojalle
aikaa kokea silmiensä ja korviensa eteen avautuvaa elokuvan maisemaa. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali ja Ateneumin taidemuseo esittelevät neljä Rax Rinnekankaan dokumentaarista elokuvaa Helsingin juhlaviikkojen aikana.

Ateneumissa nähdään sarja Rax Rinnekankaan dokumentteja, joiden teemat käsittelevät niin Eurooppaa henkisenä tilana kuin ihmisen matkaa itseensä. Elokuvat pohjaavat osin myös Raxin laajaan valokuvaajantyöhön, joka on vaatinut yli puolitoista miljoonaa matkakilometriä eri kulttuureissa 25 vuoden aikana. Raxin elokuvien teemat
liittyvät Eurooppaan, holokaustiin, muistiin, syyllisyyteen, suruun, valoon, ihmisyyteen ja aikaan. Elokuvaesitysten jälkeen ohjaajan ja yleisön kanssa on keskustelemassa joukko merkittäviä kulttuurivaikuttajia.

Taiteiden yönä 26.8 klo 18–20 esitetään Sielun linna (56 min, 2005).
Elokuva hakee vastausta taiteen olemukseen. Espanjalainen kuvanveistäjä Nacho Angulo rakentaa visuaalista kuvaa koivupalasista säveltäjä Kaija Saariahon egyptiläisiin teksteihin perustuvasta Chateuau de l’ame laulusarjasta. Toisaalla Kaija Saariaho pohtii musiikin olemusta uuden teoksen äärellä. Elokuvan jälkeen keskustelua johtaa DocPoint-festivaalin taiteellinen johtaja Erja Dammert, mukana ohjaaja ja kirjailija Sakari Kirjavainen, säveltäjä Sanna Salmenkallio ja psykoanalyytikko Mikael Enckell.

27.8. klo 13–17 esitettävä Zahara & Urga (60 min, 2004) kuvaa autistisen pojan kasvua valokuvaajaksi, joka etsii puuttuvaa minuuttaan eri maissa ja kulttuureissa Euroopassa. Visuaalinen matka päättyy Afrikkaan, jossa hän voi asettua paikoilleen itseensä ja taiteeseensa. Elokuva Holokaustin värit (60 min, 2010) puolestaan tutkii arjalaisen liikkeen kehittymistä 1800-luvulta natsismin välineeksi sekä ilmapiiriä, jossa
vähemmistöjen kansanmurha viime vuosisadan Euroopassa tapahtui. Elokuvanäytösten välillä käydään keskustelua elokuvien teemoista näyttelijä Hannu-Pekka Björkman johdolla, mukana keskustelemassa ohjaaja Kalle Holmberg ja kirjailija, ohjaaja Elina Hirvonen.

Ikaros - Langennut Eurooppa (58 min, 2011) saa ensi-iltansa 28.8. klo 14–17. Dokumentti seuraa säveltäjä Pekka Jalkasen sävellystyötä ja materiaalin keruumatkaa Venäjälle ja Balkanille. Elokuva tutkii paitsi säveltämisen luonnetta myös taiteilijan kaipuuta jo kadonneeseen vanhaan Eurooppaan. Keskustelemassa Euroopan kulttuurisesta tilanteesta tuottaja Erkko Lyytisen johdolla mm. kirjailija Kirsti Simonsuuri, ohjaaja-päätoimittaja Alexis Kouros ja toimittaja Hannu Reime.

Näytökset toteutetaan osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa, yhteistyössä Ateneumin taidemuseon, Bad Taste Oy:n ja DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin kanssa.

> helsinginjuhlaviikot.fi


8.8.2011 Suomalainen elokuva on vahvasti edustettuna Kratkofil Plus -elokuvafestivaaleilla

Suomalainen elokuva on vahvasti edustettuna Bosnia-Herzegovinan Banja Lukassa 9.-13. elokuuta järjestettävillä viidensillä Kratkofil Plus -elokuvafestivaaleilla. Festivaalin avajaiselokuvana nähdään Mila Turajlicin palkittu dokumentti Cinema Komunisto (2010).

Festivaalin Grand Prix -palkinnon vuonna 2009 elokuvallaan Ghosts voittanut elokuvaohjaaja Jan Ijäs istuu tänä vuonna tuomaristossa yhdessä belgradilaisen tuottajan Iva Plemic Divljakin sekä paikallisen näyttelijän Ljubiša Savanovicin kanssa.

Kratkofil Plus -festivaalin ohjelmisto tarjoaa laajan kattauksen niin lyhyt- ja dokumenttielokuvia kuin pitkiä näytelmäelokuviakin, aina Transformers 3 -kassamagneetista Aki Kaurismäen jo useilla festivaaleilla tunnustusta keränneeseen Le Havreen. Suomalaista elokuvaa edustavat Le Havren lisäksi myös Dome Karukosken Napapiirin sankarit sekä Jalmari Helanderin Rare Exports. Pitkinä dokumenttielokuvina nähdään Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro sekä Mika Ronkaisen Freetime Machos. Pitkien elokuvien lisäksi festivaalin ohjelmistossa esitetään useita suomalaisia lyhytelokuvia, muun muassa Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen Erään hyönteisen tuho ja Hanasaari A.

Myös festivaalin oheisohjelmassa on näyttävästi suomalaisväriä: taiteilija Seppo Renvall pystyttää Kastelin linnakkeeseen matkasaunansa. Myös helsinkiläinen taideyhteisö FixC esittää videotaidettaan Juha van Ingenin, Seppo Renvallin, Maria Dunckerin, Kari Yli-Annalan, Jarkko Räsäsen ja Erkki Nissisen töistä koostuvassa Fixation-sarjassa. Esitys muodostaa matkan halki liikkuvan kuvan vaihtelevan maailman.


31.7.2011 Kaikkiaan 12 suomalaista lyhyt- ja dokumenttielokuvaa valittu Nordisk Panoramaan

Kaikkiaan 12 suomalaista lyhyt- ja dokumenttielokuvaa on valittu yhteensä kolmeen eri kilpasarjaan Nordisk Panorama –festivaaleilla. Nordisk Panorama on vuodesta 1990 alkaen järjestetty pohjoismainen lyhyt- ja elokuvafestivaali, joka kiertää vuosittain Malmön, Reykjavikin, Bergenin, Aarhusin ja Oulun väliä. Tänä vuonna festivaali järjestetään Tanskan Aarhusissa 23.–28. syyskuuta.

Pohjoismaiseen lyhytelokuvakilpailuun on valittu Niina Suomisen A Finnish Fable 2011, Tatu Pohjavirran Eläimiä eläimille, Kimmo Leedin Largo, Elli Vuorisen Kielitiettyni sekä Markus Lehmusruusun Puita ja semmosia.

Pohjoismaisen dokumenttielokuvakilpailun suomalaiset osanottajat ovat Anu Kuivalaisen Aranda, Elina Talvensaaren Miten marjoja poimitaan, Iiris Härmän Omaa luokkaansa sekä PV Lehtisen Sielunsieppaaja.

New Nordic Voices spot talents –kilpasarjassa nostetaan esille nousevia pohjoismaisia elokuvantekijöitä, joilla on vahva, persoonallinen ääni. Suomalaista kykyä tässä sarjassa edustavat Henri Savolaisen 2B, Anssi Pulkkisen Lähtöhuuto sekä Nalle Mielosen Metsästysmaa.

> nordiskpanorama.com


24.6.2011 Rax Rinnekankaan uusi dokumenttielokuva saa ensi-iltansa elokuussa - Rinnekangas-elokuvien sarja valottaa suuria kysymyksiä Ateneum-salissa

Palkitun elo- ja valokuvaaja, kirjailija ja kuvataiteilija Rax Rinnekankaan dokumenttielokuvien esityssarja nähdään Ateneumissa 26.–28.8.2011. Monialaisen ja luomisvoimaisen Rinnekankaan dokumenttielokuvat pureutuvat suuriin teemoihin: sielun olemukseen, eurooppalaiseen tragediaan ja minuuden etsimiseen.

Näytösten yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuuksia, joissa elokuvien tematiikasta on keskustelemassa joukko kulttuurialan vaikuttajia. Elokuvanäytökset ovat osa Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvaa Rinnekankaan retrospektiivistä Lyhyt varjo, pitkä matka - Rax Rinnekankaan maailma -kokonaisuutta.

Ensi-iltansa saava Ikaros – Langennut Eurooppa (58 min, 2011) seuraa säveltäjä Pekka Jalkasen sävellystyötä, joka johtaa hänet paitsi materiaalinkeruumatkalle Venäjälle ja Balkanille, myös pohtimaan koti-ikäväänsä vanhaan Eurooppaan. Matka päättyy lopulta koti-ikävän kuvaajan, legendaarisen elokuvaohjaajan Andrei Tarkovskin haudalle. Keskustelemassa Euroopan kulttuurisesta tilanteesta tuottaja Erkko Lyytisen johdolla mm. kirjailija Kirsti Simonsuuri, ohjaaja-päätoimittaja Alexis Kouros ja toimittaja Hannu Reime.

Sielun linna -elokuvassa (56 min, 2005) espanjalainen puutaiteilija Nacho Angulo tulkitsee 15 000 koivuvanerinpalasta koostuvan maalauksen kautta Kaija Saariahon egyptiläisiin teksteihin perustuvaa Chateau de l'ame -laulusarjaa. Samaan aikaan Saariaho säveltää uutta musiikkia Pariisissa. Elokuvan jälkeen keskustelua johtaa DocPoint -festivaalin taiteellinen johtaja Erja Dammert, mukana ohjaaja ja kirjailija Sakari Kirjavainen, säveltäjä Sanna Salmenkallio ja psykoanalyytikko Mikael Enckell.

Zahara & Urga (60 min, 2004) kuvaa autistisen pojan kasvua valokuvaajaksi, joka etsii puuttuvaa minuuttaan eri maissa ja kulttuureissa Euroopassa. Lopulta hän päätyy Afrikkaan, jossa löytää odottamattoman perusteen koko olemassaololleen ja taiteelliselle käsialalleen. Elokuva Holokaustin värit (60 min, 2010) puolestaan tutkii arjalaisen liikkeen kehittymistä 1800-luvulta natsismin välineeksi sekä ilmapiiriä, jossa vähemmistöjen kansanmurha viime vuosisadan Euroopassa tapahtui. Keskustelua elokuvien teemoista johtaa näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, mukana keskustelemassa on mm. ohjaaja Kalle Holmberg sekä kirjailija, ohjaaja Elina Hirvonen.

Dokumenttielokuvien lisäksi Rinnekankaan retrospektiivissä nähdään kaksi näyttelyä ja Matka Eedeniin -draamaelokuva. Lyhyt varjo, pitkä matka -tapahtuma on toteutettu yhteistyössä DocPoint- Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin, Ateneumi taidemuseon ja Bad Taste Ltd:n kanssa.

> docpoint.info


6.6.2011 Suomalaisia dokumenttielokuvia Yhdysvaltain ensi-illassa tällä viikolla

Joukko suomalaisia dokumenttielokuvia saa Yhdysvaltain ensi-iltansa tällä viikolla DocPoint NYC - Finnish Documentary Film Event -tapahtumassa, kun DocPoint -festivaalin maailmankiertue alkaa New Yorkista. 8.-13.6. järjestettävän tapahtuman ohjelmisto on nyt julkistettu, ja se on herättänyt jo etukäteen laajaa kiinnostusta amerikkalaisessa mediassa. Erityisesti avajaiselokuva Reindeerspotting – Pako joulumaasta on saanut näkyvyyttä muun muassa Varietyssa, New York Timesissa ja Village Voicessa.

Tapahtumassa on esillä poikkeuksellisen laaja 47 elokuvan valikoima suomalaisia, DocPointissa vuosien varrella nähtyjä elokuvia. Ohjelmistossa on niin tuoreita kotimaisia uutuuksia, pitkän linjan tekijöiden suosikkeja kuin harvoin nähtyjä klassikoitakin. Lisäksi mukana on lukuisia opiskelijaelokuvia sekä lasten ja nuorten tekemiä ja heille suunnattuja dokumenttielokuvia.

– DocPoint NYC on yksi hieno esimerkki suomalaisten dokumenttielokuvantekijöiden ainutlaatuisesta osaamisesta, joka on synnytetty Suomen elokuvasäätiön, AVEKin ja Yleisradion tuella, kiittää tapahtuman kuraattori ja DocPoint -festivaalin perustaja Arto Halonen. – Vaikka kotimainen dokumenttielokuva on kulttuurivientimme kärkihanke, sen rahoitusta Yleisradion puolelta ajetaan alas. Samalla poikkeuksellinen osaaminen heitetään romukoppaan.

New Yorkissa nähtävien elokuvien esityspaikat ovat MoMA, Scandinavia House, UnionDocs ja 92YTribeca. Näytösten lisäksi ohjelmassa on mm. paneelikeskusteluita sekä lasten ja nuorten dokumenttielokuviin keskittyvä DOKKINO NYC Event.

New Yorkin tapahtuman jälkeen kymmenvuotisjuhlaansa viettävä DocPoint vie kotimaisia dokumenttielokuvia muualle Pohjois-Amerikkaan ja useisiin Euroopan maihin vuoden 2011 aikana.

Lisätietoja ja kaikki New Yorkin tapahtumassa esitettävät elokuvat löytyvät osoitteesta > http://tour.docpoint.info/


8.5.2011 Call for Nordisk Forum 2011

Online submission of projects to Nordisk Forum for Co-financing of Documentaries is open to producers applying to pitch or to be an observer with access to meetings with decision-makers.

Project Deadline: 10 June 2011

> http://www.filmkontakt.com


20.4.2011 Joonas Berghäll Suomen Producer on the Move 2011

Joonas Berghäll on Suomen Producer on the Move 2011. Producer on the Move on European Film Promotion -järjestön verkosto, jonka tarkoituksena on tuoda nuoria Eurooppalaisia tuottajalupauksia yhteen Cannesin elokuvajuhlien aikaan 14-17.5. Tänä vuonna verkosto on laajimmillaan: se kokoaa yhteensä 25 tuottajaa eri Euroopan maista. Producers on the Move -tapaamisen aikana tuottajat pääsevät esittämään osaamistaan ja ideoitaan kansainväliselle elokuvateollisuudelle ja lehdistölle sekä suunnittelemaan ja etsimään rahoitusta kansainvälisille projekteille ja mahdollisille yhteistuotannoille.


19.4.2011 Taistelu Turusta elokuvateattereihin

Jouko Aaltosen ohjaama dokumenttielokuva TAISTELU TURUSTA saa elokuvateatteriensi-illan 29.4.2011. Suomalaisen elokuvan festivaaleilla 9-10.4.Turussa ensiesitetty elokuva sai kulttuuripääkaupungin sekaisin. Yleisöryntäys näytöksiin oli ennennäkemätön. TAISTELU TURUSTA starttaakin nyt myös muualla Suomessa ja ensi-iltakaupungit ovat Helsinki, Tampere, Oulu, Jyväskylä, Pori, Lahti ja tietenkin Turku. Elokuvan lehdistönäytökset ovat Helsingissä ti 26.4. klo 9.30 Tennispalatsissa, Tampereella Arthouse Cinema Niagarassa ke 27.4. klo 10.00. Ohjaaja Jouko Aaltonen paikalla molemmissa näytöksissä.

TAISTELU TURUSTA on dokumenttielokuva suomalaisen kaupunkimiljöön muutoksesta, siitä miten vanha tuhottiin modernismin huumassa. Aihetta käsitellään yhden konkreettisen esimerkin, Turun kautta. Maamme vanhimpana kaupunkina Turussa oli paljon purettavaa. Se on myös kaupunki, joka antoi nimensä toimintatavalle, jossa poliitikot ja liike-elämä yhteisten intressien nimissä junailivat purkamista ja rakentamista ohi virallisen päätöksenteon. Miten se pääsi tapahtumaan? Kuka siitä hyötyi? Minkälainen sairaus oli Turun tauti?

Samalla elokuva kertoo tämän päivän aktivisteista ja talonvaltaajista. Miten nuoret tänä päivänä yrittävät ottaa kaupunkitilaa haltuunsa? Mitä he haluavat? Miksi taloja vallataan? Mitä on miljööpolitiikka tämän päivän Suomessa? Kenelle rakennettu ympäristömme kuuluu ja kuka siitä päättää?

TAISTELU TURUSTA yhdistää arkistomateriaalia sekä päätöksentekijöiden, virkamiesten ja kansalaisliikkeiden aktivistien haastatteluja nykyhetken tapahtumiin. Kokonaisuus on moniääninen ja poleeminen. Elokuvan esiin nostamat kysymykset ovat edelleen ajankohtaisia, ei vain Turussa vaan Suomessa ja Euroopassa laajemmaltikin. Onko Turun taudista päästy eroon vai onko se piilevä ja pysyvä vitsaus?

TAISTELU TURUSTA (Suomi 2011) –S- 79 min
Ohjaus: Jouko Aaltonen
Käsikirjoitus: Jouko Aaltonen, Rauno Lahtinen, Olli Vesala
Kuvaus: Pekka Aine
Äänisuunnittelu: Martti Turunen
Leikkaus: Tuula Mehtonen
Musiikki: Markku Kopisto
Apulaisohjaaja ja tuotantopäällikkö: Olli Vesala
Tuotanto: Jouko Aaltonen/Illume Oy
Levitys: Pirkanmaan elokuvakeskus
Rahoitus: SES/Mia Haavisto, AVEK/Pia Andell, Turku 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunki, Svenska
Kulturfonden, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Alfred Kordelinin säätiö, Tiedonkulkistamisen neuvottelukunta,
Konstsamfundet, Oskar Öflunds Stiftelse ja yhteystyössä: YLE ohjelmahankinta/Dokumenttiprojekti/ Iikka
Vehkalahti

> Katso traileri (www.turku2011.fi)
> illume fi


17.4.2011 Suomalainen dokumenttielokuva valtaa New Yorkin kesäkuussa
DocPoint aloittaa kansainvälisen kiertueensa MoMAsta

Kymmenvuotias DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali juhlistaa menestyksekästä taivaltaan suomalaista dokumenttielokuvaa esittelevällä kansainvälisellä kiertueella. Kiertue alkaa 8.-13.6. New Yorkista DocPoint NYC – Finnish Documentary Film Event -tapahtumalla, jonka aikana esitetään 47 viime vuosien kotimaista dokumenttielokuvaa. Modernin taiteen museo MoMAn lisäksi elokuvien esityspaikkoja ovat Scandinavia House, 92YTribeca-kulttuurikeskus ja Union Docs. New Yorkin tapahtumassa nähdään viisi esityssarjaa, jotka on kuratoinut festivaalin perustaja Arto Halonen.

Arvovaltaisen MoMAn esityssarjan on suositusten perusteella valinnut DocPoint-festivaalilla vieraillut kuraattori Sally Berger. Uusien dokumenttielokuvien lisäksi tapahtumassa nähdään läpileikkaus DocPointin ohjelmistosta 10 vuoden ajalta. Avajaiselokuva on vuoden 2011 festivaalilla nähty Reindeerspotting – Pako joulumaasta, joka esitetään tapahtuman aikana MoMAssa joka päivä. Lisäksi nähtävillä ovat mm. elokuvat Miesten vuoro, Boheemi elää, Ikuisesti sinun, Play God ja Salla – Selling the Silence.

DocPointin elämäntyöpalkittujen ohjaajien töille omistetussa esityssarjassa puolestaan nähdään Pirjo Honkasalon, Markku Lehmuskallion, Lasse Naukkarisen, Peter von Baghin ja Kiti Luostarisen sekä Pekka Lehdon elokuvia. Oppilastöille on myös oma esityssarjansa, jossa esitetään viime vuosien menestyneimpiä suomalaisten opiskelijoiden elokuvia. Lisäksi lapsille ja nuorille suunnatuista dokumenttielokuvista kootussa DOKKINO-sarjassa nähdään sekä ammattilaisten että lasten itsensä
toteuttamia elokuvia. Elokuvaesitysten ohella viikon aikana järjestetään keskustelutilaisuuksia ja levittäjätapaamisia.

Tapahtuman jälkeen kesän ja syksyn 2011 aikana DocPoint-kiertue vie New Yorkin ohjelmistosta valikoituja elokuvia mm. Belgiaan, Ranskaan, Kanadaan ja Espanjaan. Kiertue on valittu Opetusministeriön kulttuuriviennin kärkihankkeeksi, ja sen tavoitteena on edistää suomalaisten dokumentintekijöiden kansainvälisiä yhteistyömahdollisuuksia.

Finnish Documentary Film Event järjestettiin New Yorkissa edellisen kerran yhdeksän vuotta sitten heti ensimmäisen DocPoint-festivaalin jälkeen. Tälläkin kertaa tapahtuma järjestetään yhteistyössä Suomen New Yorkin pääkonsulaatin ja Ulkoministeriön kanssa. Muita yhteistyötahoja ovat AVEK, Suomen Elokuvasäätiö, Helsingin kulttuurikeskus, Aalto-yliopisto, Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Yleisradio.

> docpoint.info
> MoMAn esityskalenteri


3.3.2011 Pyhän kirjan varjo ehdolla arvostettuun puolalaiseen tietokirjapalkintoon

Kevin Frazierin ja Arto Halosen kirjoittama Pyhän kirjan varjo (Like 2008) on valittu ehdolle Puolan arvostetuimman tietokirjapalkinnon The Ryszard Kapuściński Awardin saajaksi. Palkintoehdokkuus suomalaiselle kirjalle on merkittävä, koska Puolassa tietokirjoja julkaistaan ja käännetään paljon.

Kirja on syntynyt Arto Halosen Pyhän kirjan varjo -dokumenttielokuvaan kohdistuneen vahvan kiinnostuksen seurauksena ja se käsittelee ja syventää elokuvan aihetta: kansainvälisten yritysten bisneksiä Turkmenistanissa, jonka diktatuuria ne edesauttavat maksamalla kynnysrahoja Ruhnama-kirjan käännöksen muodossa. Teos kuvaa myös mitä tapahtui dokumentin jälkeen ja paljastaa muun muassa yksityiskohtaisesti kuinka Siemens on kehittänyt ja tuottanut salakuuntelujärjestelmän
Turkmenistanin tarpeisiin, ja kuinka Nokia-Siemens on laajentanut ja tehostanut järjestelmän käyttöä. Salakuuntelujärjestelmä on auttanut Turkmenistanin johtoa vakoilemaan ja vangitsemaan toisinajattelijoita ja pitämään tämän yhdeksi maailman pahimmaksi diktatuuriksi luokitellun järjestelmänsä elinvoimaisena.

Ryszard Kapuściński -palkinnon jakaa vuosittain Varsovan kaupunki ja Puolan suurin päivälehti Gazeta Wyborcza. Palkinto toimii kunnianosoituksena tarjoten näkyvyyttä arvokkaille reportaasikirjoille, jotka käsittelevät ajallemme tärkeitä aiheita, pakottavat ajattelemaan ja syventävät ihmisten tietoisuutta maailmasta ja toisista kulttuureista.

Palkinnon tarkoitus on myös muistaa Ryszard Kapuścińskia (1932–2007) – merkittävää reportteria, journalistia, tiedottajaa ja runoilijaa – joka on Puolan toiseksi käännetyin kirjailija, sci-fi kirjailija Stanislav Lemin jälkeen.

Ryszard Kapuściński -kilpailu on kansainvälinen, mutta ehdolle asetettavien kirjojen tulee olla ilmestynyt myös puolaksi. Frazierin ja Halosen kirjan on puolantanut Sebastian Musielak.

Maaliskuussa kustantamoiden ehdottamista 46:sta kirjasta nimettiin 10 teosta palkintoehdokkaiksi. Huhtikuussa valitaan viisi finalistia, joiden joukosta voittaja julkistetaan toukokuun 13. päivä. Voittavan teoksen kirjoittaja(t) saa palkinnon, joka on 50 000 PLN (noin 12 500 €). Jos voittava teos ei ole puolankielinen, palkitaan lisäksi teoksen kääntäjä 15 000 PLN (noin 3 700 €).

Vuoden 2011 ehdokkaista kolme teosta tulee Puolasta, kaksi Yhdysvalloista – lisäksi yksi Ruotsista, Valko-Venäjältä, Kuubasta, Australiasta ja Suomesta:

Yoani Sanchez, Kuuba: Cuba libre. Notatki z Hawany/ Cuba Libre. Notes from Havana
Wojciech Tochman, Puola: Dzisiaj narysujemy śmierć/ Today We Draw Death
John Pomfret, Yhdysvallat: Lekcje chińskiego. Dzieci rewolucji kulturalnej i dzisiejsze Chiny/ Chinese Lessons: Five Classmates and the
Story of the New China
Wojciech Górecki, Puola: Toast za przodków/ Toast to the Forefathers
Peter Fröberg Idling, Ruotsi: Uśmiech Pol Pota/ Pol Pot's Smile Kevin Frazier,
Arto Halonen, Suomi: W cieniu świętej księgi/ Shadow of the Holy Book
Svetlana Alexievich, Valko-venäjä: Wojna nie ma w sobie nic z kobiety/ The War's Unwomanly Face
Chloe Hooper, Australia: Wysoki. Śmierć Camerona Doomadgee/ Tall Man: The Death of Doomadgee
Michał Olszewski, Puola: Zapiski na biletach/ Ticket Notes
E. Benjamin Skinner, Yhdysvallat: Zbrodnia. Twarzą w twarz ze współczesnym niewolnictwem/ A Crime So Monstrous: Face-to-Face with Modern-Day Slaver

Ensimmäisen palkinnon vuonna 2010 sai ranskalaisen journalistin Jean Hatzfeldin Ruanda-reportaasikirja La Stratégie des antilopes ( The Antelope's Strategy). Palkinnon sai myös kirjan puolantaja Jacek Giszczak.

> artfilmsproduction.com


1.4.2011 Historiallinen vuosi täynnä Miesten vuorolla

Yhdysvaltoihin levitykseen pääseminen on suomalaiselle dokumenttielokuvalle harvinaista. Miesten vuoro teki sen. Amerikan suurimman julkisen median yrityksen Public Broadcasting Servicen (PBS) ohjelmiin kuuluva POV (Documentaries with point of view) kiinnostui elokuvasta sen nähtyään ja osti Oktober Oy:n dokumentin televisio-oikeudet Yhdysvaltoihin.

Miesten vuoro on ollut yhtäjaksoisesti esityksessä Helsingissä ja Tampereella ennätykselliset 52 esitysviikkoa. Vuoden näytöskierros elokuvateattereissa on harvinaista herkkua mille tahansa elokuvalle, saati dokumentille. Vuoden teatterikierroksen kunniaksi, Joonas Berghäll ja/tai Mika Hotakainen vierailevat Helsingissä Kinopalatsin Miesten vuoro -näytöksissä elokuvan jälkeen viikolla 25.-31.3. , jolloin yleisö voi keskustella elokuvasta heidän kanssaan. Tarkat esitysajat löytyvät osoitteesta www.finnkino.fi. Miesten vuoron on nähnyt teattereissa jo 52 342 katsojaa.

PALKINNOT

Viimeksi 17.2.2011 Miesten vuoro voitti arvostetun Artistic Vision Awardin Big Sky dokumenttielokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa. Tuomarit Kate Pearson ja Ian McCluskey kehuvat filmiä “mestariteokseksi”, jonka “hellästä aloituskohtauksesta alkaen yleisö tiesi saavansa harvinaista herkkua.”

Miesten vuoro sai tunnustusta myös Tyynellä valtamerellä Uudessa-Seelannisa, kun Documentary Edge Awards palkitsi sen parhaasta kuvauksesta nimikkeellä Best International Cinematography.

Miesten vuoro on kutsuttu yli 50 kansainväliselle elokuvafestivaalille ja on tähän mennessä haalinut kansainvälisen kilpailun pääpalkinnot mm. Tel Avivista, Varsovasta ja Pärnusta sekä Silver Dove -palkinnon DOK Leipzigista Saksasta, tuomariston erikoispalkinnon Silverdocsista Amerikasta, ekumeenisen palkinnon Visions du réel -festivaalilta Sveitsistä ja Universities Awardin Doclisboasta Portugalista. Kotimaassa Miesten vuoro voitti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon. Elokuva on myös palkittu Suomessa useaan otteeseen, mm. Risto Jarva-, Löylyn henki- ja Miehen työ -palkinnolla.

Miesten vuoro oli Suomen virallinen Oscar®-ehdokas ja se myi ensimmäisenä dokumenttielokuvana kultaDVD -rajan yli. Suomen elokuvatuottajien keskusliitto ry palkitsi vuoden elokuvatuottajana Joonas Berghällin dokumenttielokuvasta Miesten vuoro.

> nordiskfilm.fi/valkokangas


31.3.2011 kolmasulottuvuus.fi -nettisivusto avautuu 1.4.2011!

Dokumenttiprojekti alkaa tarjota Internetissä laajasti dokumenttielokuvia eri puolilta maailmaa. Uuden nettisivuston tarkoituksena on avartaa suomalaisten maailmankuvaa ja tarjota uudenlaisia näkökulmia. Kolmasulottuvuus.fi -nettisivusto avautuu  perjantaina 1.4.2011 ja katsottavissa on noin 60 dokumenttielokuvaa ja vuoden loppuun mennessä niitä tulee olemaan yli 100.

> kolmasulottuvuus.fi


22.3.2011 Vallankumouksen aakkoset -elokuvatyöpaja herättää kuuntelemaan nuoria

Neljässä helsinkiläisessä yläkoulussa on toteutettu maaliskuun aikana sarja nuorille suunnattuja dokumenttielokuvatyöpajoja. Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINOn Vallankumouksen aakkoset -työpajat antavat puheenvuoron nuorille, sillä elokuvien aiheet ovat nuorten itsensä ideoimia ja toteuttamia.

Työpajoissa osallistujat ovat tutustuneet dokumenttielokuvan tekemiseen ja käsitelleet elokuvissaan nuorten odotuksia tulevaisuudelta. Jos nuoret saisivat vallan, miltä yhteiskuntamme näyttäisi? Mitä nuoret haluaisivat muuttaa, mitä tehdä toisin? Elokuvissa käsitellään useita päivänpolttavia aiheita, kuten Romanian kerjäläisiä, Japanin ydinonnettomuutta sekä nuorten ulkonäköpaineita. Koskettavia lyhyitä
dokumentteja on valmistunut arkisistakin aiheista, kuten vaikeuksista selviämisestä ja henkisestä pahoinvoinnista. Työpajoihin osallistuneet koululuokat Kulosaaren ja Pohjois-Haagan yhteiskouluista sekä Jakomäen ja Taivallahden peruskouluista ovat päässeet itse toteuttamaan elokuvat alusta loppuun: nuoret käsikirjoittavat, ohjaavat, kuvaavat, äänittävät ja leikkaavat elokuvat ryhmätöinä. Kaikissa elokuvissa on myös käytetty animaatiota yhtenä tarinankerronnan muotona.

Työpajat päättyvät maaliskuun lopussa ja elokuvat nähdään ensi-illassa Helsingissä elokuvateatteri Maximissa 14.4.2011 klo 18. Ensi-illan jälkeen elokuvista järjestetään näytöksiä Helsingin kaupungin alueellisissa kulttuurikeskuksissa: Vuotalossa 18.4.,
Kanneltalossa 20.4., Malmitalossa 27.4. ja Stoassa 28.4. (kulttuurikeskusten näytökset aina klo 10 alkaen, vapaa pääsy).

Vallankumouksen aakkoset on DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuman koordinoima hanke. DOKKINO on valtakunnallinen elokuvatapahtuma, joka tutustuttaa ala- ja yläkoululaiset ikäryhmille suunnatun luovan dokumenttielokuvan maailmaan järjestämällä elokuvanäytöksiä ja tapahtumia ympäri Suomen. DOKKINOa järjestää DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali, joka on Pohjoismaiden suurin dokumenttielokuvafestivaali.

Vallankumouksen aakkoset -hanke on toteutettu yhteistyössä Suomen kulttuurirahaston Myrsky-hankkeen, Helsingin kulttuurikeskuksen ja Plan Suomi Säätiön kanssa.

Lisätietoja työpajojen etenemisestä, valmistuneista elokuvista ja elokuvanäytöksistä:
> docpoint.info/dokkinotyopaja


16.2.2011 DOCVILLE 2011 - Call for entries

The 7th edition of the international documentary film festival DOCVILLE will take place from April 30th until May 7th, 2011. The festival presents a wide selection of premieres and new releases, a number of thematic series, the best Belgian documentary films and of course a series of previously unreleased top-notch international documentaries. The festival organises a national and international competition. Besides the public screenings (aprox. 100) the festival also organises industry activities, debates and information sessions. The complete DOCVILLE programme will be presented at the end of March, 2011.

If you want to present your film to our programming team, you can do so now. Fill out the online entry form and send in your documentary. To be eligible for competition, your film should be finished after January 1st, 2010. For non-competitive sections, this rule does not apply. Submission deadline is March 4th, 2011.

> docville.be


9.2.2011 Call for docXchange 2011

Hot Docs and Filmkontakt Nord is calling for interactive documentary projects for docXchange.

docXchange is a two-step programme comprised of fostering professional development and offering potential financing opportunities for your interactive documentary project. The first part of the programme takes place in May 2011 with a three-day seminar/workshop at Hot Docs in Toronto, Canada. The second part takes place in September 2011with a one-day financing forum at Nordisk Panorama in Aarhus, Denmark. The language of the programme is English.

docXchange is open to applications from North American and European producers working on interactive documentary projects. A maximum of 24 projects will be selected for the seminar/workshop at Hot Docs. From the seminar/workshop participants, a maximum of 10 projects will be selected for the financing forum at Nordisk Panorama.

Project registration opens on: Friday 18 February
Deadline for submissions of applications: Friday 4 March

docXchange is looking for producers with:
a creative documentary production
* with international appeal
* produced with a user friendly, interactive digital media inventiveness
* clearly described and well researched
* by a team with a proven track record in either the field of documentary or interactive digital production
* in development or preproduction


To participate in docXchange you are expected to have an openness and willingness to participate in a group learning and mentorship process as part of advancing your own project.

To be selected to the docXchange financing forum priority will be given to:
* projects that can show a basic funding and distribution plan backed with letter(s) of intent
* projects with a strong international distribution appeal
* projects with a strong team capable of producing the specific project with excellence

> filmkontakt.com/fkn-458


3.2.2011 Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO keräsi ennätysyleisön

Yhdeksättä kertaa järjestetty DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma keräsi ennätykselliset 2 500 lasta ja nuorta katsojaa. Tapahtuma järjestettiin 24.–28.1.2011 elokuvateatteri Maximissa Helsingissä DocPoint -festivaalin yhteydessä. DOKKINO-kiertue jatkaa seuraavaksi Espooseen, Ouluun, Poriin ja Jyväskylään. Syksyllä kiertue vierailee ainakin Turussa ja Tampereella.

Vuoden 2011 DOKKINO- teema on ”Haaveena huominen”, ja elokuvat käsittelevät lasten ja nuorten haaveita ja unelmia omasta tulevaisuudesta, työstä ja koulutuksesta. Dokumenttielokuvia esitetään kahdessa sarjassa: alakoululaisille 4.-6.-luokkalaisille ja yläkoululaisille on omat elokuvasarjansa, joiden elokuvat on valittu ikäryhmien kehitys huomioon ottaen.

DOKKINO jatkaa myös valtakunnallista yhteistyötä Plan Suomi Säätiön kanssa. Plan Suomi Säätiö ja DOKKINO tarjoavat DOKKINO -näytöksiin osallistuville luokille mahdollisuuden osallistua teemapajoihin. Planin Lasten oikeuksien lähettiläiden vetämissä teemapajoissa tutustutaan yleisesti lapsen oikeuksiin nähtyjen dokumenttielokuvien pohjalta. Samalla pohditaan lapsen oikeuksien toteutumiseen liittyviä haasteita monipuolisia ja toiminnallisia työtapoja käyttäen. Teemapajat ovat maksuttomia.

DOKKINO tarjoaa persoonallisesti toteutettuja luovia dokumenttielokuvia, joiden aiheet koskevat nuoria ja heidän maailmaansa antaen samastumisen kohteita ympäri maailman. Elokuvaesitysten tarkoituksena on laajentaa lasten ja nuorten maailmankuvaa ja tukea nuoren kehitystä ja kasvua median ympäröimässä maailmassa. DOKKINO tukee koulujen mediakasvatusopetusta tarjoamalla opettajille valmiin opetusmateriaalin elokuvaelämyksen tueksi. Opetusmateriaalien avulla elokuvien teemoja voidaan käsitellä laajemmin ja tutustua dokumenttielokuvaan taiteenlajina.

DOKKINO-tapahtuman järjestää DocPoint-Helsingin dokumenttielokuvafestivaaliyhdistys ry.

> docpoint.info/dokkino


2.2.2011 Suomalaisdokumentit edustettuina Berliinin elokuvajuhlien Panorama-sarjassa

Mika Kaurismäen ohjaama Mama Africa esitetään Berliinin elokuvajuhlilla Panorama-sarjassa. Se on pitkä dokumenttielokuva Miriam Makebasta (1932-2008), joka oli paitsi karismaattinen laulaja, myös merkittävä ihmisoikeustaistelija. Mama African ovat tuottaneet saksalainen Starhaus yhteistyössä suomalaisen Marianna Filmsin ja eteläafrikkalaisen Millennium Filmsin kanssa.

Suomalais-liettualainen elokuva Barzakh saa myös kansainvälisen ensi-iltansa Panoramassa. Se avaa sarjan dokumenttielokuvien osuuden 11.2.2011. Elokuva on liettualaisen Mantas Kvedaraviciuksen esikoisohjaus. Siinä seurataan tšetšenialaisia perheitä, joiden jäsenistä joku on kadonnut. Vuosina 2006−09 kuvattu elokuva näyttää sodan ja väkivallan jälkiä ihmisten arjessa. Mantas Kvedaravicius on antropologi ja filosofi, joka valmistelee väitöskirjaa Tšetšenian tilanteesta. Elokuvan on tuottanut Aki Kaurismäki ja Sputnik Oy. Viimeksi suomalaisia pitkiä dokumenttielokuvia on esitetty Berliinin Panoramassa vuonna 2002, jolloin mukana oli Mika Kaurismäen Moro no Brasil. Pirjo Honkasalon Mysterion esitettiin sarjassa vuonna 1992 ja Lasse Naukkarisen No Comments vuonna 1985.


1.2.2011 DocPoint teki uuden yleisöennätyksen!
Erja Dammert aloittaa festivaalin taiteellisena johtajana

10. DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali teki uuden yleisöennätyksen. Kuuden päivän aikana festivaalilla vieraili oheistapahtumat mukaan lukien yhteensä yli 30 000 kävijää. Elokuvanäytösten kävijämäärä oli yli 24 000. Yhteensä festivaalilla
nähtiin 148 elokuvaa 137:ssä näytöksessä, joista neljäsosa myytiin loppuun.

Myös toista kertaa järjestettävän DocPoint Tallinn -festivaalin kävijämäärä kasvoi. Tallinnan näytöksissä kävi yhteensä yli 3 000 katsojaa.

Erityisesti yleisöä kiinnostivat kansainväliset, palkitut dokumenttielokuvat, kuten Banksyn Exit Through the Gift Shop ja Charles Fergusonin Inside Job. Myös Uuden Fantasian ja Palefacen tähdittämä mykkäelokuvakonsertti Jean Painlevé – Science is Fiction keräsi Bio Rexin täyteen katsojia. Kunniavieras Stefan Jarlin retrospektiivi kiinnosti myös yleisöä, ja Jarlin vetämä Masterclass -luento myytiin loppuun jo kuukautta ennen festivaalia.

DocPointin kotimaiset ensi-illat kiinnostivat jälleen festivaaliyleisöä. Ensi viikolla Malmi- ja Vuotalossa järjestettävissä DocPointin jatkonäytöksissä nähdään monia yleisösuosikkeja, kuten Mia Halmeen huostaan otetuista lapsista kertova Ikuisesti sinun ja potilaan rooleja psykiatrisessa hoidossa pohtiva Tellervo Kalleisen ja Oliver
Kochta-Kalleisen dokumentti People in White.

DocPoint-festivaalin uutena taiteellisena johtajana aloittaa helmikuun alussa pitkän linjan elokuvaohjaaja Erja Dammert (mm. Sotalapset, 2003 ja Arvoitusten huone, 2007). Dammert on toiminut Ahvenanmaan maakuntataiteilijana 1995-1998 ja Taideteollisen korkeakoulun dokumentaarisen elokuvan lehtorina 2007-2009.

DocPoint kiittää kaikkia festivaalikävijöitä, vieraita, yhteistyökumppaneita ja tiimiläisiä ja toivottaa kaikki tervetulleeksifestivaalille jälleen ensi tammikuussa!

> docpoint.info


24.1.2011 REMINDER – CALL FOR ENTRIES

TRT Documentary Awards is accepting the entries for the TRT Documentary
Awards competition.
The deadline for entries is Friday, January 28, 2011.
> trtdoc.com

Nordisk Panorama Event

Nordisk Panorama Event is the main platform for short films and documentaries in the Nordic region, offering an annual business venue and showcase. Comprising the triptych of Nordisk Forum for Co-financing of Documentaries, Nordisk Panorama - 5 Cities Film Festival and Nordisk Panorama Market, Nordisk Panorama Event spans all professional focus areas from development and financing to distribution and exhibition.

21th Nordisk Panorama - 5 Cities Film Festival

This year's edition of the Nordisk Panorama Event takes place in Århus, Denmark, 23-28 September, and welcomes films from Denmark, Finland, Iceland, Norway, Sweden, Greenland, and the Faroe Islands. At Last year's Nordisk Panorama - 5 Cities Film Festival 2010 in Bergen, Norway, 74 of the submitted films were shown in the 3 competition programmes for the Nordic Short Film Award, the Nordic Documentary Award and the New Nordic Visions Award. More than 700 professionals from the Nordic countries, the rest of Europe and beyond gathered to celebrate the best Nordic short and documentary films from the past year.

Nordisk Panorama Market

Nordisk Panorama Market offers a comprehensive overview of the previous year's production of short films and documentaries from the Nordic countries. In 2010, the 262 short films and documentaries were screened by 35 attending TV-buyers, distributors, financiers, and festival programmers from Europe and North America.

Two submission deadlines for Nordisk Panorama Film Festival and Market!
Films completed 2010: 15 February
Films completed 2011: 15 May
> filmkontakt.com/fkn-445


19.1.2011 Kaksi Dokumenttiprojektin yhteistuotantoa nähdään Berlinalessa

Kaksi Ylen Dokumenttiprojektin yhteistuotantoa on hyväksytty maailman tärkeimpiin elokuvajuhliin kuuluvan Berlinalen arvostettuun Panorama-sarjaan. Mukana ovat Mika Kaurismäen Mama Africa ja liettualaisen Mantas Kvedarivaciuksen Barzhak. Mama Africa kertoo afrikkalaisen Miriam Makeban elämästä ja musiikista. Barzhak puolestaan kuvaa tshetsenialaisia elämänkohtaloita Groznyn kaupungissa.

Berlinale järjestetään helmikuussa Berliinissä ja sen ohjelmistoon on hyvin harvoin hyväksytty suomalaisia dokumentteja tai elokuvia. Ensimmäistä kertaa Panorama-sarjassa on mukana kaksi suomalaistuotantoa.


19.1.2011 Astra Film Festival 2011 - Call for entry

ASTRA FILM FESTIVAL – the Sibiu International Festival for Documentary Film –
invites filmmakers and producers from all over the world to submit their latest productions to the 11th Astra Film Festival, to take place between 25th and 30th
October 2011.

AFF is a major event in the European community of documentary film. The Festival
is a meeting point for documentary filmmakers from all over the world, promotes
the production of quality non-fiction film in Romania and in the region.
AFF is dedicated to showing realities of our world as perceived and interpreted
by committed creative documentary filmmakers, and to facilitating open debates
with the audience, as well as among professionals.
Over the years, AFF’s interactive, informal and friendly style has facilitated a
fertile ground of dialogue among filmmakers and public, professionals, a
communication that attracted a large number of true fans.
AFF is the ideal place for filmmakers to test their film with an active public. In October 2011, you are welcome to enjoy once more the ASTRA FILM spirit.

AFF_11 COMPETITION|
We welcome creative documentaries produced since 2008, in one of the four|competitional sections:
INTERNATIONAL Section (documentary films made outside Europe);
EUROPEAN Section (documentary films made about Europe);
ROMANIAN DOCUMENTARIES (documentary films about Romania);
STUDENT DOCS (documentaries made as part of a film school, documentary film
course)

AFF does not select animations, experimental films, re-enactments, and
docu-dramas. As a rule, AFF does not pay screening fees for the films in
competition. The directors of the selected films are invited to the Festival for
the whole period (accommodation expenses covered by the organizers).

AFF_11 SHOWCASES various non-competitive programs related to documentary film:
master classes, regional focus, and good archaic music to complete the well
known Astra Film Fest atmosphere.

You can submit your film at:
> astrafilm.kalendasoft.com/entryform/en/submission.aspx


18.1.2011 Kattava joukko kansainvälisiä vieraita DocPoint -festivaalilla

10. DocPoint -festivaalin ennakkolipunmyynti on alkanut ennätysmäisen vilkkaana. Juhlavuoden festivaaliohjelmisto keskittyy sekä ajankohtaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden että yksittäisistä ihmiskohtaloista kertoviin tarinoihin. Ensi kertaa ohjelmistossa on mukana myös kokeellista dokumenttielokuvaa Jean Painlevé -sarjassa, joka toteutetaan yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVAn ja Ranskan kulttuurikeskuksen kanssa. Fusion Doc -sarjassa puolestaan esitetään suuri valikoima fiktio- ja dokumenttielokuvan kerrontakeinoja yhdisteleviä elokuvia.

DocPointin vieraaksi saapuu runsas joukko nimekkäitä dokumenttielokuvantekijöitä ympäri maailmaa. Ohjaajat vierailevat festivaalin aikana elokuviensa näytöksissä ja vastaavat yleisöä askarruttaviin kysymyksiin elokuvistaan ja niiden teosta. Festivaalin
kunniavieras on tänä vuonna ruotsalainen dokumentaristi Stefan Jarl, jonka retrospektiivi nähdään festivaaliohjelmistossa. Toinen festivaalin päävieraista on Helena Trestikova, jonka elokuva Katka esitetään festivaalilla.

Fusion Doc -sarjan ohjaajista vieraiksi saapuvat palkitun Mouth of the Wolfin ohjannut Pietro Marcello ja irlantilaisen dokumenttielokuvan kuumin nimi Ken Wardrop (His & Hers), jonka miniretrospektiivi esitetään festivaalilla. DocPointin tämänvuotisesta teemamaasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta, vieraaksi saapuu elokuvan State of Mind ohjaaja ja Congo in Four Acts: After the Mine tuottaja Djo Tunda Wa Munga. Lisäksi Kongo-sarjassa esitettävän Kinshasa Symphonyn toinen ohjaaja,
saksalainen Martin Baer vierailee festivaalilla.

Myös Emmy -palkitun elokuvan The World According to Ion B. ohjaaja Alexander Nanau ja DocPointin avajaiselokuvana nähtävän Barzakhin ohjaaja Mantas Kvedaravicius kuuluvat kansainvälisten festivaalivieraiden joukkoon.

Festivaalin varaslähtöelokuvana esitetään lauantaina 22.1. yhdysvaltalaisen Charles Fergusonin ohjaama Inside Job (2010), joka valottaa ansiokkaasti uusimman talouskriisin taustoja ja talouselämän vaikuttajien motiiveja. Elokuva esitetään elokuvateatteri Maximissa klo 18.

10. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 25.–30.1.2011. Festivaalin ennakkolipunmyynti on käynnissä DocPointin verkkokaupassa, Bio Rexin ennakkomyyntipisteissä ja Finnkinossa.

> docpoint.info


12.1.2011 DocPoint palkitsee Pekka Lehdon Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnolla

Kymmenettä juhlavuottaan tammikuussa viettävä DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali palkitsee ohjaaja Pekka Lehdon Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnolla. Lehdon tuotannosta nähdään festivaalilla kattava retrospektiivi, mukaan lukien ensi-iltansa saava Jaettu kaupunki. Palkinto luovutetaan Lehdolle keskiviikkona 26.1.2011 elokuvan ensi-illan yhteydessä.

Pekka Lehto on pitkän uransa aikana ollut mukana tekemässä yli kolmeakymmentä elokuvaa. Hänen elokuvauransa alkoi 1960-luvulla äänittäjäapulaisena, näyttelijänä ja leikkausassistenttina. Ensimmäisen pitkän elokuvansa Ikäluokka (1976) hän ohjasi yhdessä Pirjo Honkasalon kanssa. Lehdon elokuvia on ollut ehdolla Cannesin Kultaisen palmun ja Venetsian elokuvafestivaalin Kultaisen leijonan palkinnon saajaksi.

Pekka Lehto on yksi suomalaisen dokumenttielokuvan omaleimaisimmista tekijöistä. Hän yhdistää elokuvissaan ennakkoluulottomasti fiktion ja dokumenttielokuvan kerrontakeinoja, ja monet Lehdon elokuvien päähenkilöistä ovat olleet kiisteltyjä julkisuuden henkilöitä. Vuonna 1990 valmistunut Yksinteoin on Jussi Parviaisen monologi erostaan ja menneisyydestään. Temppeli (1991) puolestaan on henkilökuva myyttisestä Ior Bockista ja kalevalaisen taruston alkuperästä. Viime vuonna DocPointissa esitetty Epäilyksen varjossa (2009) kuvaa Alpo Rusiin kohdistunutta Stasi-tutkintaa. Myös Andy McCoy (The Real McCoy, 1998) ja Aira Samulin (Tango kabaree, 2001) ovat saaneet omat elokuvansa.

Lehdon uusin elokuva Jaettu kaupunki (2010) kertoo ohjaajan kotikaupungista Valkeakoskesta, joka kamppailee rakennemuutoksen kourissa. 20 000 asukkaan kaupungissa tehtaat ovat vähentäneet 5 000 työntekijää ja kaupungin ylpeys, jalkapallojoukkue FC Haka, on vajonnut taloudelliseen ahdinkoon. Pelastajaksi ilmoittautuu entinen ”valkilainen” Sedu Koskinen, joka sijoittaa joukkueeseen henkilökohtaisia varojaan yli miljoona euroa.

Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon saamisen kriteereinä ovat merkittävä, suomalaista luovaa dokumenttielokuvaa kehittänyt elokuvatyö sekä pitkään laadukkaana jatkunut ura dokumenttielokuvaohjaajana. Palkinto on jaettu DocPointin perustamisvuodesta 2002 alkaen, ja se on aiemmin myönnetty mm. Markku Lehmuskalliolle (2002), Lasse Naukkariselle (2003), Pirjo Honkasalolle (2004), Peter von Baghille (2005) ja Kiti Luostariselle (2010).

> docpoint.info


10.1.2011 DOCVILLE 2011

The 7th edition of the international documentary film festival DOCVILLE will take place from April 30th until May 7th, 2011. The festival presents a wide selection of premieres and recent releases, a number of thematic series, the best Belgian documentary films and of course a series of previously unreleased top-notch international documentaries. The festival organises a national and international competition.

The complete DOCVILLE programme will be presented at the end of March, 2011.

If you want to present your film to our programming team, you can do so now. Fill out the online entry form and send in your documentary. To be eligible for competition, your film should be finished after January 1st, 2010. For non-competitive sections, this rule does not apply. Submission deadline is March 4th, 2011. An entryform can be found on the website of DOCVILLE.

> docville.be


5.1.2011 Tarinateltta uudistuu! Lehdistötilaisuus maanantaina 17.1. klo 11 Ylen Ison Pajan auditoriossa

Suomalaisten tarinoita elämästä, ilosta, surusta ja rakkaudesta esitetään YLE TV2:ssa sunnuntaisin 23.1. alkaen aikaisempaa pidemmässä muodossa.

Samalla avautuu myös pitkään rakennettu nettialusta tarinateltta.fi, jossa on kymmenien suomalaisten tarinoita iän, paikkakunnan ja teeman mukaan ryhmiteltyinä. Alusta tarjoaa myös jokaiselle mahdollisuuden kertoa oma tarinansa vaikka videona.

Uudistunutta Tarinatelttaa esitellään maanantaina 17.1. klo 11 Yleisradion Ison Pajan auditoriossa Helsingissä. Paikalla ovat mm. Tarinateltan isäntä Benjamin Oroza sekä tarinankertojia. Kehitysjohtaja Antti Haase Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta esittelee mm. EU:n tuella rakennetun nettialustan.

Tervetuloa!

Iikka Vehkalahti
YLE TV2 Dokumenttiprojekti


7.12.2010 DocPointin Kotimaisessa esityssarjassa seikkaillaan faktan ja fiktion rajoilla

10. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat on valittu. Esityssarjoihin ilmoitettiin yhteensä 81 dokumenttielokuvaa, joiden joukosta raati valitsi Kotimaiseen esityssarjaan 11 ja Oppilastyösarjaan 6 elokuvaa. Lisäksi DocPointin Erikoisnäytökset -sarjassa nähdään 4 kotimaista dokumenttielokuvaa. Juhlavuoden kunniaksi festivaalilla nähdään myös 10 kotimaisen klassikkodokumenttielokuvan sarja.

DocPointin Kotimainen esityssarja 2011

Kotimaisen elokuvan raatiin kuuluivat tänä vuonna dokumentaristi Jean Bitar, kansanedustaja Minna Sirnö, Tallinn Black Nights Film Festivalin ohjelmistosuunnittelija ja DocPoint Tallinn -tuottaja Kaarel Kuurmaa sekä tuottaja Ulla Simonen. Raadin puheenjohtajana toimii festivaalin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen.

Raati painotti tänä vuonna valinnoissaan erityisesti elokuvatekijöiden rohkeutta kokeilla ja tehdä omaperäisiä dokumenttielokuvia. Kotimaisen esityssarjan elokuvat seikkailevatkin fiktion ja dokumentaarisuuden rajapinnalla, ja mukana on paljon uusia tekijöitä uusine tekotapoineen. Raadin tarkemmat valintaperusteet löytyvät liitteenä olevasta raportista.

• Ikuisesti sinun (ohj. Mia Halme, Avanton Productions) -ensi-ilta DocPointissa
• Play God (ohj. Teemu Nikki, It’s Alive Productions)
• Salla – Selling the Silence (ohj. Markku Tuurna, Filmimaa Oy)
• Sielunpelastajat (ohj. Saku Pollari, Aito Media)
• Leikkipuisto (ohj. Susanna Helke, For Real Productions)
• People in White (ohj. Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, 3rd International Madness & Arts Festival (MAF) Haarlem 2010) - ensi-ilta DocPointissa
• Boheemi elää (ohj. Janne Kuusi, Yleisradio) -ensi-ilta DocPointissa
• Hiljaa toivotut (ohj. Timo Haanpää, Vaski Filmi Oy) -ensi-ilta DocPointissa
• Sinkkuelämän säännöt (ohj.Tonislav Hristov, Making Movies Oy) -ensi-ilta DocPointissa
• Kinbaku – sielun solmuja (ohj. Jouni Hokkanen, Hakalax Productions, Soma Projects, Freak Films)
• Lohikäärmeranta (ohj. Aada Sigurlina Niilola ja Waimar Nyunt, Dox Lab, Tanskan elokuvainstituutti & Tanskan elokuvakoulu)

DocPointin lehdistönäytöksessä nähdään kolmen Lapin kunnan tilannetta seuraava Markku Tuurnan elokuva Salla – Selling the Silence (70 min).

Festivaalin avajaiselokuvana esitetään Erikoisnäytökset -sarjassa nähtävä, Mantas Kvedaraviciusin ohjaama ja Aki Kaurismäen tuottama Barzakh. Lisäksi erikoisnäytöksinä nähdään neljä kotimaista dokumenttielokuvaa:

• Reindeerspotting - pako joulumaasta (ohj. Joonas Neuvonen, Bronson Club)
• Lakko ja uusi aikakausi (työnimi) (ohj. Jarmo Jääskeläinen, Art Films Production AFP Oy) -ensi-ilta DocPointissa
• Barzakh (ohj. Mantas Kvedaravicius, Sputnik) -ensi-ilta DocPointissa
• Omaa Luokkaansa (ohj. Iiris Härmä, Guerillafilms Oy)

DocPointin oppilastyösarja 2011
Oppilastyösarjan valitsivat Jean Bitar ja Erkko Lyytinen.

• Miten marjoja poimitaan (ohj. Elina Talvensaari, Aalto-yliopisto)
• Marja-Sisko (ohj. Reetta Aalto, Aalto-yliopisto)
• Koti (ohj. Tuomas Kohvakka, Metropolia AMK)
• Rudeboy (ohj. Juliana Kontinen, Metropolia AMK)
• Kiri (ohj. Elisa Paljakka, Heltech)
• Pääteasemana Aamu (ohj. Iida Ylinen ja Aarne Lindén, Metropolia AMK)

10 kotimaista klassikkoa -esityssarja

Kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi DocPoint haluaa juhlistaa kotimaista dokumenttielokuvaa esittämällä joitain viime vuosikymmenten vaikuttavimpia ja ikimuistoisimpia kotimaisia teoksia. Elokuvat ovat valinneet Erkko Lyytinen, VTT, elokuvatutkija ja DocPointin hallituksen jäsen Jari Sedergren ja ohjaaja Erja Dammert. Myös yleisö on saanut äänestää omat suosikkinsa mukaan sarjaan.

• Pölynimurikauppiaat (John Webster, 1993)
• Kaupunkisinfonia (Heikki Ahola, 1995)
• Elämän äidit (Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio, 2002)
• Atman (Pirjo Honkasalo, 1996)
• Karkotetut (Visa Koiso-Kanttila, 1997)
• Valkoinen taivas (Susanna Helke ja Virpi Suutari, 1998)
• Sijainen (Antti Peippo, 1989)
• Orpojen joulu (Anu Kuivalainen, 1994)
• Lenin-setä asuu Venäjällä (Kanerva Cederström ja Riikka Tanner, 1987)
• No comments (Lasse Naukkarinen, 1984)

Kymmenes DocPoint -festivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 25.–30.1.2011.

> docpoint.info


29.11.2010 TRT Documentary Awards

The first and unique public service broadcasting organization of Turkey, the Turkish Radio Television Corporation ( TRT ) is organising "TRT Documentary Awards" to support the amateur and professional documentary film-makers, to contribute to and boost the development and prevalence of the documentary film genre, to enable audience to view different and high quality documentary films from various countries and in the long term to form the groundwork where worldwide documentary film makers will meet and exchange their ideas.

The TRT Documentary Awards is open to all documentary film-makers who are eligible to enter the competition. The participation is free.

Entries may be submitted for the pre-selection until 28 January 2011 at the latest.

After the pre-selections, the screenings and evaulation of the Selection Committees will take place between 05 - 08 May 2011 in İstanbul and the awards will be announced on Monday, 09 May 2011 in a special Gala programme which will be broadcasted on TRT-1 TV channel with the presence of the members of the Selection Committees, the directors of the awarded documentaries, press and guests.

> trtdoc.com


24.11.2010 DocPoint katsoo Stefan Jarlin kanssa yhteiskunnan takapihalle

Palkittu ruotsalainen dokumenttiohjaaja Stefan Jarl saapuu tammikuussa järjestettävän DocPoint -festivaalin vieraaksi. Kolmekymmentä elokuvaa ohjannut Jarl (s.1941) on yksi Ruotsin merkittävimmistä dokumentaristeista ja maan vaihtoehtoisen elokuvaliikkeen keskeisimmistä hahmoista. Uhmakkaista ja poliittisista elokuvista tunnetun Jarlin retrospektiivi nähdään osana kymmenvuotisjuhlaa viettävän DocPointin ohjelmistoa.

Itseään dokumenttielokuvan Robin Hoodina pitävän Jarlin mukaan dokumentaristin tehtävä on löytää tarinoita yhteiskunnan takapihoilta, paikoista, joita muut välttelevät – hallitsevia arvoja ja hierarkioita tukevat elokuvat kun ovat hyvän filminauhan tuhlausta.

Jarlin tunnetuin teos, kolmesta elokuvasta koostuva ns. mods-trilogia kuvaa Tukholman mod -alakulttuuria ja päähenkilöiden kapinaa pikkuporvarillista yhteiskuntaa vastaan. Dokumenttisarjan ensimmäinen osa, They Call Us Misfits (Dom kallar oss mods), valmistui vuonna 1968 ja nosti 27-vuotiaan Jarlin yhdessä yössä Ruotsin kiinnostavimmaksi dokumentaristiksi. Seuraava osa, A Decent Life (1979) kertoo saman porukan luisumisesta huumeisiin. Reilu vuosikymmen myöhemmin Stefan Jarl palasi vielä kuvaamaan mod-jengin lasten kohtaloa elokuvassa Misfits to Yuppies (1992).

Monet Jarlin myöhemmistä elokuvista käsittelevät luontoa ja ympäristöä, mutta perinteisiä luontodokumentteja yhteiskunnallisemmalla otteella. Useat niistä tutkivat Skandinavian pohjoisosia ja niiden asukkaita. Jarlin uusin elokuva Submission (2010) puolestaan kertoo elimistöömme huomaamatta kertyvistä kemikaaleista.

Stefan Jarl pitää myös festivaalisunnuntaina sekä elokuva-alan ammattilaisille, opiskelijoille että elokuvan teosta kiinnostuneille Masterclass -luennon SES Auditorio Kino 13:ssa klo 11-17.

10. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 25.–30.1.2011. Festivaalin ohjelmisto julkaistaan kokonaan tammikuun alussa. Kotimaisen esityssarjan elokuvat ja kymmenen kotimaista klassikkoa julkistetaan tiistaina 7.12.2010.

> docpoint.info


17.11.2010 Pirjo Honkasalon retrospektiivi ja viisi suomalaista elokuvaa Euroopan tärkeimmillä dokumenttielokuvafestivaaleilla

Viisi kotimaista elokuvaa on valittu tämänvuotiselle Amsterdamin IDFA-dokumenttielokuvafestivaalille (17. - 28.11.), joka on alansa suurin ja merkittävin kansainvälinen tapahtuma Euroopassa.

Markku Tuurnan Salla on valittu uuteen Green Screen Competition sarjaan, jossa kilpailee 12 ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta kuvaavaa elokuvaa. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro nähdään muiden festivaalien parhaimmistoa kokoavassa Reflecting Images: Best of the Fests esityssarjassa. Elina Talvensaaren Miten marjoja poimitaan on taas mukana opiskelijatöiden kilpasarjassa. Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen Erään hyönteisen tuho sekä Maarit Suomi-Väänäsen Minispectacles: Touché, Douche, Souche ovat molemmat mukana festivaalien kokeellisten- ja taide-elokuvien Paradocs sarjassa.

IDFA on tänä vuonna kutsunut kunniavieraakseen myös Pirjo Honkasalon, jonka uraa luotaavassa retrospektiivissä esitetään mm. Melancholian 3 huonetta, Tulennielijä sekä uusin ohjaustyö Seitti - kilvoittelijan päiväkirja. Lisäksi Honkasaloa on pyydetty valitsemaan Carte Blance sarjaan dokumenttielokuvien top 10 omaa suosikkiaan. Näiden elokuvien joukossa esitetään mm. Kiti Luostarisen Sanokaa mitä näitte vuodelta 1993.

> idfa.nl


5.11.2010 ”Onko kirkko hajoamassa?” Keskustelutilaisuus sekä dokumentin Sielunpelastajat katselu keskiviikkona 10.11. klo 13

Ylen Dokumenttiprojekti ja tuotantoyhtiö Aito Media järjestävät keskustelutilaisuuden kirkon nykytilanteesta tuoreen Sielunpelastajat - dokumenttielokuvan pohjalta. Aiheesta keskustelemassa ovat Markku Koivisto Nokia Missiosta, Hanna Salomäki Kirkon tutkimuskeskuksesta, kirkkoherra Hannu Vapaavuori sekä seurakuntavaaliehdokkaita.

Sielunpelastajat -dokumenttielokuva seuraa puolentoista vuoden ajan Nokia Missio –
kirkon perustamista ja Markku Koivistoa. Elokuva saa ensi-iltansa 26.11.2010 Helsingissä.

Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 10.11. Suomen elokuvasäätiön auditoriossa
(Kanavakatu 12). Elokuva esitetään klo 13, ja keskustelu aiheesta alkaa noin klo14.30.
Keskustelua johtaa elokuvan tuottaja Ilkka Hynninen.

Aito Media on tuotantoyhtiö, joka on erikoistunut dokumentaarisiin sarjoihin ja
dokumenttielokuviin. Elokuva on Yleisradion Dokumenttiprojektin ohjelmistossa, ja
se kuuluu Dokumenttiprojekti Goes Cinema -sarjaan.

Tervetuloa!

Lisätietoja: Erna Vuorenmaa, erna.vuorenmaa(at)aitomedia.fi, 050 380 2120

> sielunpelastajat.fi


1.11.2010 DocPointin laaja Kongoa esittelevä esityssarja Kiasmassa tammikuussa 2011

10. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali esittää Kongoa  käsitteleviä dokumenttielokuvia 25.–30.1.2011 Kiasmassa. Festivaalin ohjelmiston päähuomio kohdistuu 50-vuotista itsenäisyyttä juhlivan Kongon nykytilaa esittelevään laajaan dokumenttielokuvasarjaan. Tarunhohtoinen, mystinen ja suurien inhimillisten katastrofien luoma kuva lähes Euroopan kokoisesta valtiosta johdattaa katsojan syvälle Afrikan ongelmien ytimeen. Esityssarja aloittaa Kiasma-teatterin Afrikka-aiheisten esitysten sarjan, joka huipentuu huhtikuussa alkavaan ARS 11 -näyttelyyn.
Suuret luonnonrikkaudet, timantit ja kulta ovat aina määrittäneet tämän yhä luonnonvaroiltaan äärimmäisen rikkaan maan kohtaloa. Inhimillinen kärsimys, valtion luhistuminen ja yhteiskunnan hajaannus palvelevat edelleenkin länsimaiden tarpeita. Dekadenssi näkyy myös sarjan elokuvissa ja korostuu erityisesti näytösten alkukuvina nähtävissä Belgian Kolonialistisen arkiston lyhytelokuvissa. Maan erittäin vaikea nykytilanne juontaa juurensa kolonialismin irvokkaimpaan ajanjaksoon Belgian kuninkaan Leopold II:n omistamana vapaavaltiona. Nimen irvokkuus jatkuu lähes samanlaisena nykyisen Kongon Demokraattisen Tasavallan aikana.

Kongo-sarjan dokumenttielokuvat keskittyvät nykyaikaan. Tekijöinä ovat sekä kongolaiset elokuvantekijät että entisen siirtomaaisäntien, Belgian ja Hollannin, dokumentaristit. Berliinin elokuvajuhlilla suurta huomiota saanut episodielokuva Congo in Four Acts on koottu kongolaisten elokuvantekijöiden lyhytelokuvista. Ne kuvaavat pääkaupunki Kinshasan arkipäivän tapahtumia suurella ironialla. Jättimäisen kaupungin arki näyttäytyy meille hyvin erilaisena: sähkökaapelit lojuvat
suojaamattomina kadunvarsilla, alkeellinen sairaanhoito toimii ikään kuin sivilisaation raunioilla.

Elokuvat, kuten Ilse ja Femke Van Velzenin Weapon of War, nostaa esille länsimaisesta näkökulmasta kaikkein käsittämättömimmän: naisten aseman yhteiskunnassa. Turvallisuus, oikeus omaan kehoon ja raiskauksien arkipäiväisyys johdattavat katsojan kysymään, mitä maan historiassa on tapahtunut, kun monet hylkäävät moraalin ja miten muutos kohti sivistysvaltiota on kääntynyt muutokseksi yhä suurempaa hajaannusta sekä yhteiskunnan että yksittäisen ihmisen tasolla.
Dokumenttielokuvasarja tutkii, miten hajaannuksen keskellä ihmiset elävät arkipäiväänsä Kongossa. Kuinka elämässä voi tyydyttää edes perustarpeet?

DocPointin vieraaksi saapuvan Djo Tunda Wa Mungan elokuva State of Mind matkaa ihmisen psyyken perustalle. Elokuvan päähenkilön, psykoterapian pioneerin Albert Pesson mielestä inhimilliseen perusturvallisuuteen kuuluu neljä tekijää: ruoka, turva, oma fyysinen paikka ja usko tulevaisuuteen. Yksikään näistä tekijöistä ei toteudu yleisesti tämän hetkisessä Kongossa, mutta tästä huolimatta positiivisiakin asioita tapahtuu. On liikuttavaa nähdä, että ihmisen voimaannuttaminen, oman trauman läpikäyminen ja eteenpäin näkeminen ovat askelia ehyempään psyykeen.
Elokuva Kinshasa Symphony kertoo pääkaupungissa toimivasta sinfoniaorkesterista. Se esittää tunnettuja klassisen musiikin merkkiteoksia esim. Carmina Buranaa, huolimatta siitä että ehjät soittimet ja välillä jopa sähköt puuttuvat. Musiikin voima jättää mielen avoimeksi: ehkä länsimaiden jättämässä perinnössä on jotain hyvääkin.

Kongo-elokuvasarjan lisäksi DocPoint järjestää festivaalilauantaina 29.1.2011 Kongo-aiheisen seminaarin, jossa muun muassa ohjaaja-tuottajat Djo Munga sekä Ilse ja Femke van Velzen keskustelevat Kongon nykytilasta.

> docpoint.info


28.10.2010 Miesten vuoro European Film Awards -ehdokkaaksi

Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama ja käsikirjoittama Miesten vuoro -dokumenttielokuva on nimetty ehdolle tämän vuoden Euroopan elokuva-akatemian European Film Awards -palkinnon saajaksi. Se kilpailee dokumenttielokuvien kategoriassa Prix Arte -palkinnosta.

Miesten vuoro on Ylen yhteistuotanto. Se on voittanut jo useita kansainvälisiä palkintoja eri elokuvafestivaaleilla. Elokuva on myös Suomen virallinen Oscar-ehdokas.

Parhaan dokumenttielokuvan palkinnon saajaksi on ehdolla myös tanskalais-ruotsalainen Armadillo, jonka tuotannossa Ylen Dokumenttiprojekti on ollut mukana. Kolmas ehdokas on ranskalais-saksalais-chileläinen Nostalgia de la Luz. Palkinnot jaetaan joulukuun 4. päivä Tallinnassa.

European Film Awards on arvostetuin yleiseurooppalainen elokuvapalkinto. Palkintoja on jaettu vuodesta 1988 lähtien.


25.10.2010 Lens Politica -festivaali viettää 5-vuotisjuhliaan 3.-7.11.2010

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Juhlavuoden avajaisnäytöksenä nähdään chileläisen Patricio Guzmánin palkittu dokumentti Nostalgia for the Light (2010). Avajaisnäytös järjestetään Kuvataideakatemiassa 3.11. klo 19:00.

Festivaalin päätösnäytöksenä sunnuntaina 7.11. esitetään historioitsija Howard Zinnin bestsellereihin perustuva The People Speak (2009). Elokuvassa Yhdysvaltojen ja demokratian historia saa ainutlaatuisen läpileikkauksen, kun nykypäivän valovoimaiset tähdet (mm. Marisa Tomei, Matt Damon, Bob Dylan, Pink) esittävät vaihtoehtoisen ja vaiennetun historiankirjoituksen tärkeimpiä puheita, julistuksia ja lauluja. Elokuvan ohjaaja Anthony Arnove ja tuottaja Brenda Coughlin ovat läsnä näytöksessä.

Palkittu kiinalainen ohjaaja ja kirjailija Xiaolu Guo vierailee festivaalilla. Guon tuotannosta esitetään kaksi elokuvaa, Kultaisella Leopardilla Locarnossa palkittu fiktio She, a Chinese (2009), joka kuvaa nuoren tytön matkaa Kiinan syrjäseuduilta länteen sekä dokumentti Once Upon a Time a Proletarian (2009), joka kuvaa luokkaristiriitoja nyky-Kiinassa. Guo on läsnä elokuvien näytöksissä.

Festivaalilla esitetään Oliver Stonen dokumentti South of the Border (2009), jossa karismaattinen ohjaaja haastattelee Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisia presidenttejä Hugo Chávezista Evo Moralesiin ja luotaa näiden hankalaa suhdetta USA:n nykyhallintoon. Lisäksi nähdään Sarah Bertrandin dokumentti Rolling With Stone (2010), jossa kamera seuraa Stonea tämän kuvausmatkalla Etelä-Amerikassa ja paljastaa ohjaajasta yllättäviä piirteitä.

Lisäksi festivaalilla nähdään Allan Sekulan ja Noël Burchin hiljattain Venetsian elokuvajuhlilla palkittu dokumentti The Forgotten Space (2010), joka paljastaa hämmentäviä totuuksia tavaroiden ja työvoiman liikkeistä globaalin maailman merillä. Nicolas Wadimoffin dokumentti Aisheen, Still Alive in Gaza (2010) kuvaa elämää sodan runtelemassa Gazassa erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta. Maria Lappalaisen dokumentti Taistelu joesta (2010) kuvaa Metsä-Botnian sellutehdasta vastustavaa kansanliikettä Uruguayssa. Lisäksi nähdään mm. Julia Bachan monilla festivaaleilla yleisöpalkintoja saanut dokumentti Budrus (2009), jossa palestiinalaiskylän asukkaat käyvät viivytystaistelua Israelin aidanrakennushanketta vastaan sekä José Padilhan antropologian maailmaan sijoittuva hätkähdyttävä dokumentti Secrets of the Tribe (2010).

Avajaisnäytös 3.11. klo 19 Kuvataideakatemia, Kaikukatu 4, Helsinki
Avajaisklubi 3.11. klo 21 Siltanen, Hämeentie 13, Helsinki
Elokuvat ja Festivaaliklubit 4.-7.11.2010 Kulttuurikompleksi Andorra & Dubrovnik, Eerikinkatu 11, Helsinki

> lenspolitica.net


19.10.2010 Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan suorassa nettilähetyksessä 20. lokakuuta

Tämän vuoden Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan keskiviikkona 20. lokakuuta klo 12.00.

Julkistamistilaisuuden voi katsoa suorana netissä. Englanninkielistä tilaisuutta pääsee seuraamaan osoitteesta www.nordiccouncilfilmprize.com. Kävijät linkitetään edelleen studioon, jossa julkistaminen tapahtuu.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta kilpailevat tänä vuonna elokuvat MIESTEN VUORO (Suomi), SUBMARINO (Tanska), HYVÄ SYDÄN (THE GOOD HEART) (Islanti), UPPERDOG (Norja) ja METROPIA (Ruotsi).

Elokuvapalkinto luovutetaan Reykjavikissa 3. marraskuuta, ja se on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa). Palkinto jaetaan tasan elokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Palkinto myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle ja omaleimaiselle elokuvalle, joka kytkeytyy pohjoismaiseen kulttuuriin. 

> nordiccouncilfilmprize.com


12.10.2010 Muistutus: Ilmoittautuminen DocPointin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan päättyy 20.10.2010

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään kymmenennen kerran 25.–30. tammikuuta 2011. Festivaalin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan otetaan vastaan ilmoittautumisia vielä reilun viikon verran, 20.10.2010 saakka.

Ilmoittautuneiden joukosta valitaan kotimaiseen esityssarjaan noin 10–15 uutta, suomalaista dokumenttielokuvaa. Oppilastyösarjassa valitaan elokuvia noin kahteen näytökseen. Viime vuonna sarjoihin ilmoitettiin ehdolle yhteensä yli 100 elokuvaa.

Valinnan suorittaa viisihenkinen, vuosittain vaihtuva valintaraati, johon kuuluu edustajia elokuva- ja kulttuurialalta sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Valinnoissaan raati painottaa dokumenttielokuvien luovaa ja elokuvallista toteutusta. Päätökset julkaistaan viimeistään joulukuun 10. päivänä 2010.

> docpoint.info


12.10.2010 LENS POLITICA: Patricio Guzmánin Nostalgia for the Light avaa viidennen Lens Politica -festivaalin

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Juhlavuoden avajaisnäytöksenä nähdään chileläisen Patricio Guzmánin palkittu dokumentti Nostalgia for the Light (2010). Elokuva sijoittuu maailman kuivimpaan kolkkaan, Atacaman autiomaahan, jossa astronomit ja arkeologit tukivat ihmiskunnan syntyyn liittyviä kysymyksiä, ja lähistöllä ryhmä omaisia etsii Pinochetin vainoissa kadonneiden omaistensa ruumiita. Elokuva rinnastaa suurten kysymysten äärellä seisovat ihmiset tarkkanäköisesti ja koskettavasti. Elokuva on palkittu mm. yleisöpalkinnolla Biarritzin ja Toronton elokuvafestivaaleilla sekä kunniamaininnalla Cannesissa, jossa elokuva sai ensi-iltansa. Avajaisnäytös järjestetään Kuvataideakatemiassa 3.11. klo 19:00.

*Festivaalivieraita Kiinasta, Intiasta ja Yhdysvalloista*

Festivaalin päätösnäytöksenä sunnuntaina 7.11. esitetään historioitsija Howard Zinnin bestsellereihin perustuva The People Speak (2009). Elokuvassa Yhdysvaltojen ja demokratian historia saa ainutlaatuisen läpileikkauksen, kun nykypäivän valovoimaiset tähdet (mm. Marisa Tomei, Matt Damon, Bob Dylan, Pink) esittävät vaihtoehtoisen ja vaiennetun historiankirjoituksen tärkeimpiä puheita, julistuksia ja lauluja vapaussodan ajoista nykypäivään. Elokuvan ohjaaja Anthony Arnove ja tuottaja Brenda Coughlin saapuvat festivaalin vieraiksi ja ovat läsnä näytöksessä.

Palkittu kiinalainen ohjaaja ja kirjailija Xiaolu Guo vierailee festivaalilla. Guon tuotannosta esitetään kaksi elokuvaa, Kultaisella Leopardilla Locarnossa palkittu fiktio She, a Chinese (2009), joka kuvaa nuoren tytön matkaa Kiinan syrjäseuduilta länteen sekä dokumentti Once Upon a Time a Proletarian (2009), joka kuvaa luokkaristiriitoja nyky-Kiinassa. Guo on läsnä elokuvien näytöksissä.

Festivaalin vieraaksi saapuu myös intialainen journalisti P. Sainath, joka nähdään Deepa Bhatian dokumentissa Nero's Guests (2009). Intialais-suomalaisena yhteistyönä syntynyt elokuva käsittelee köyhien maanviljelijöiden keskuudessa tapahtuneita kymmeniätuhansia itsemurhia Intian maaseudulla. Sainath on tehnyt väsymätöntä työtä jotta ongelmaa ei Intiassa vaiettaisi kuoliaaksi. Elokuvan tuottaja on Iikka Vehkalahti ja osatuottajana on toiminut suomalainen Oktober Oy. Elokuvaa ovat tukeneet Suomen Ulkoministeriö ja YLE. Sainath on paikalla Nero's Guests elokuvan
näytöksessä torstaina 4.11.

*Avainelokuvat - palkittuja dokumentteja ja Oliver Stonen kääntöpuoli*

Festivaalilla esitetään Oliver Stonen dokumentti South of the Border (2009), jossa karismaattinen ohjaaja haastattelee Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisia presidenttejä Hugo Chávezista Evo Moralesiin ja luotaa näiden hankalaa suhdetta USA:n nykyhallintoon. Lisäksi nähdään Sarah Bertrandin dokumentti Rolling With Stone (2010), jossa kamera seuraa Stonea tämän kuvausmatkalla Etelä-Amerikassa ja paljastaa ohjaajasta yllättäviä piirteitä.

Lisäksi festivaalilla nähdään Allan Sekulan ja Noël Burchin hiljattain Venetsian elokuvajuhlilla palkittu dokumentti The Forgotten Space (2010), joka paljastaa hämmentäviä totuuksia tavaroiden ja työvoiman liikkeistä globaalin maailman merillä. Nicolas Wadimoffin dokumentti Aisheen, Still Alive in Gaza (2010) kuvaa elämää sodan runtelemassa Gazassa erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta. Maria Lappalaisen dokumentti Taistelu joesta (2010) kuvaa Metsä-Botnian sellutehdasta vastustavaa kansanliikettä Uruguayssa. Lisäksi nähdään mm. Julia Bachan monilla festivaaleilla yleisöpalkintoja saanut dokumentti Budrus (2009), jossa palestiinalaiskylän asukkaat käyvät viivytystaistelua Israelin armeijan aidanrakennushanketta vastaan sekä José Padilhan antropologian maailmaan sijoittuva hätkähdyttävä dokumentti Secrets of the Tribe (2010).

Festivaalilla esitetään sarja kaakkoisaasialaisia elokuvia. Filippiiniläisen Raya Martinin Independencia (2009) on tyylitelty historiallinen draama, srilankalaisen Vimukthi Jayasundaran Between Two Worlds (2009) puolestaan on allegorinen fiktio maan sisällissodasta. Lisäksi nähdään malesialaisten ja indonesialaisten lyhytelokuvien sarjat 15Malaysia ja 9808, jotka edustavat maiden nuoren polven elokuvantekijöiden näkemyksiä.

Elokuvaesitysten ja taidenäyttelyn ohella festivaalilla on runsaasti erilaista oheisohjelmaa luennoista ja keskustelutilaisuuksista klubi-iltoihin. Festivaaliklubi valtaa Dubrovnik Loungen torstaista sunnuntaihin festivaalin jokaisena päivänä.

> lenspolitica.net


7.10.2010 EURODOC 2011 & JOIN THE NETWORK!

If you are looking for in-depth analysis for a documentary film project in development,
If you want to test its appeal and potential abroad, to get advice and follow-up on complex budgeting and financing, legal and practical, business aspects of co-productions,
If you are looking for strong contacts in the field of documentary throughout Europe & beyond,

Enter your project for EURODOC 2011 & JOIN THE NETWORK !

EURODOC is a training programme specifically designed for co-producing creative documentaries at the international level. Producing documentaries requires increasingly more funding which is difficult to find at national level whatever the size of the country. Constant training remains vital.

Today EURODOC is a strong & influent network, which gathers more than 565 professionals from 46 countries. It has become indispensable in enabling its members to cope with the rapid changes in the documentary sector.

Every year, 30 independent producers as well as representatives in charge of supporting the documentary production from Europe and abroad* have the opportunity to participate in a training cycle of 3 one-week sessions led by experienced tutors and experts who play an important part in the current audiovisual and documentary field.

In 2011, these 3 one-weeks sessions will be :
SESSION 1 – Development / march 2011 – Hungary
SESSION 2 – Budgetisation, Financing, & Packaging / june 2011 – Croatia
SESSION 3 – Meeting the Commissioning Editors / september 2011 – France

APPLICATION DEADLINE > November 8, 2010

> eurodoc-net.com


24.9.2010 Kanerva Cederström - retrospektiivi ja toivesarja

Kolmella vuosikymmenellä dokumentti- ja essee-elokuvia ohjanneen Kanerva Cederströmin kunniaksi esitetään Orionissa ohjaajan retrospektiivi.

Sarjan avausnäytöksessä keskiviikkona 29.9. klo 17 nähdään dokumentit Haru – Yksinäisten saari sekä Trans-Siberia. Elokuva-arkiston uskollinen ystävä on koonnut Orioniin myös valikoiman elokuvia, jotka ovat tehneet häneen aikanaan vaikutuksen arkiston "elokuvakoulussa". Cederströmin Carte Blanche -sarjan avaa torstaina 30.9. klo 18.45 Pier Paolo Pasolinin Pummi. Cederström vierailee molempien sarjojen avajaisnäytöksissä.

> kava.fi


22.9.2010 Megapoliksen elokuvapaneeli la 25.9.2010 kello 11-13
-Mikä meitä liikuttaa

ja voiko meitä liikuttaa? Mikä on tarinoiden merkitys nykypäivänä? Entä tekijöiden vastuu todellisuuskuvien muokkaajina ja tuottajina? Muun muassa näitä teemoja pohtivat elokuvantekijät Pirjo Honkasalo ja Elli Rintala sekä Suomen elokuvasäätiön puheenjohtaja Irina Krohn Vanhan ylioppilastalon musiikkisalissa.

Tänä vuonna Megapolis 2025- kaupunkifestivaalin aloittaa elokuvatapahtuma, jossa palkitaan Dodon ja Sodankylän elokuvajuhlien yhteistyössä järjestämän “Mikä meitä liikuttaa?” -lyhytelokuvakilpailun parhaimmisto sekä keskustellaan elokuvasta muutoksen välineenä.

Lyhytelokuvakilpailu houkutteli kymmeniä koululaisia ja nuoria tekijöitä niin Suomesta, kuin ulkomailta pohtimaan suhdettaan oman asuinpaikkansa rytmiikkaan ja rytmien lähteisiin. Megapoliksen elokuvapaneelin yhteydessä esitellään kilpailun parhaimmisto sekä palkitaan voittajat.

Keskustelussa paneudutaan elokuvantekemisen ja sen välittämien maailmankuvien tematiikkaan yhden suomen merkittävimmistä dokumenttielokuvaohjaajista, Pirjo Honkasalon (mm. Melancholian kolme huonetta, 2004, Ito – Seitti – Kilvoittelijan päiväkirja, 2009), nuoren dokumentaristin Elli Rintalan (Eilisen eväät, 2005, Väylä, 2008) sekä Suomen elokuvasäätiön puheenjohtajan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan, Irina Krohnin kanssa.

Elokuvapaneelin jälkeen musiikkisalissa esitetään viime vuosien suomalaisia, kaupunkeihin sijoittuvia ja niitä käsitteleviä elokuvia:

Paneeli alkaa kello 11 ja päättyy kello 13

13.00: Elli Rintala : Eilisen eväät 10' Dokumenttielokuva kaupungista ja sen elämästä yhden helsinkiläisen sisäpihan ja sen asukkaiden kautta. 2005. Elli Rintala : Väylä 25' Dokumenttielokuva öljylaivan matkanteosta Suomenlahdella, 2008.

13.45: Juho Kuosmanen: Kaupunkilaisia 28', Eri teitä pätkätyöläisiksi Helsiniin päätyneiden Markon ja Yasinin tiet kohtaavat. Elokuva Kaupungista ja sen ihmisistä, 2008.

14.30:Kanerva Cederström: Erikoisia tapauksia 60' -Helsingin sanomien erikoisia tapauksia -palstan innoittama syntynyt elokuva, 2008

15:30 Kaupunkisinfonia 59' - Dokumenttielokuva, joka kertoo Helsingistä ja sen arjesta viime laman aikana. Elokuvaa on ollut tekemässä yli 20 nuorta suomalaista elokuvantekijää, 1995.

16.00: Peter von Bagh: Helsinki ikuisesti 75' - Muotokuva illuusioiden Helsingistä sekä laaja essee suomalaisesta kulttuurista. 2008

Lämpimästi tervetuloa!


17.9.2010 Dokumenttielokuvia R&A:ssa

Helsingissä vietetään 16.-26.9. Rakkautta ja anarkiaa elokuvafestivaalia.

Tapansa mukaan festivaalilla esitetään useita mielenkiintoisia dokumenttielokuvia.

Alla dokumenttielokuvasta kiinnostuneille valmiikksi koottu lista 2010 R&A:n dokumenttielokuvista:

Liina Paakspuu: 91 Kilometers (91 kilomeetrit)
Sacha Gervasi: Anvil! The Story of Anvil
Janus Metz: Armadillo
Renaud Barret & Florent de La Tullaye: Benda Bilili!
Céline Danhier: Blank City
Alison Grist: Burlesque Undressed
Perttu Inkilä: Freakers (lyhäri)
Pat Collins: Gabriel Byrne: Stories From Home
Josh Fox: Gasland
David Bradbury: Going Vertical: The Shortboard Revolution
Reetta Aalto: Guardian Angel (lyhäri)
Ken Wardrop: His & Hers
Claudia Schmid: Helnwein - The Silence of Innocence (Der Stille der Unschuld
- Der Künstler Gottfried Helnwein)
Pirjo Honkasalo: Ito - Seitti - Kilvoittelijan päiväkirja
Tamra Davis: Jean-Michel Basquiat: The Radiant Child
Jouni Hokkanen: Kinbaku
Anna-Sofia Nylund, Samantha Nell, Mark Middlewick: A Kosovo Fairytale
(lyhäri)
Aada Sigurliina Niilola: Lohikäärmeranta (lyhäri)
Elina Talvensaari: Miten marjoja poimitaan (lyhäri)
Jonathan Demme: Neil Young Trunk Show
Julien Temple: Oil City Confidential
Ole Schell & Sara Ziff: Picture Me: A Model's Diary
Sebastian Junger & Tim Hetherington: Restrepo
Kiur Aarma & Ilmar Raag: September
Andrew Lang: Sons of Cuba
Damani Baker & Alex Vlack: Still Bill
Petri Hakkarainen: Timanttikoirien vuosi 1984
Lucy Walker: Waste Land
Daniele Cini: We Who Are Still Alive (Nosotras Que Todavía Estamos Vivas)
Emmett Malloy: The White Stripes Under Great White Northern Lights

> hiff.fi


17.9.2010 Miesten vuorosta Suomen Oscar-ehdokas

Dokumenttielokuva Miesten vuoro on valittu Suomen viralliseksi Oscar-ehdokkaaksi. Se on ensimmäinen dokumenttielokuva, jonka Suomen Oscar-raati on valinnut ehdolle parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriaan.

Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Mika Hotakainen ja Joonas Berghäll. Elokuvan maailmanensi-ilta oli Kokkolassa viime maaliskuussa. Sen jälkeen elokuva on kerännyt runsaasti erilaisia palkintoja kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Elokuva on Oktober Oy:n ja YLE TV2:n Dokumenttiprojektin yhteistuotanto.

> oktober.fi


16.9.2010 Kettupäivien tuomaristossa Virpi Suutari, Hanna Maylett ja Jukka Kärkkäinen

Lyhytelokuvafestivaali Kettupäivien kilpailusarjojen tuomaristo on järjestäjänsä Suomen elokuvakontaktin 40-vuotisjuhlan kunniaksi erittäin nimekäs ja alalla ansioitunut. Arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluvat palkitut dokumentaristit Jukka Kärkkäinen ja Virpi Suutari (dokumenttielokuva), elokuvaohjaaja Hanna Maylett ja tuottaja Lasse Saarinen (fiktio), mediataiteilija ja ohjaaja Maarit Suomi-Väänänen ja mediataiteen moniosaaja, levymoguli Sami Sänpäkkilä (kokeellinen elokuva). Kettupäivät järjestetään 27. kerran 17.-20. marraskuuta Kulttuurikompleksi Andorrassa.

Alle 3-minuuttisten elokuvien FoxOff-sarjaa, jonka elokuvien aihe on tänä vuonna Kontakti, tuomaroivat päätoimittajat Saara Konttinen Suomen dvotedista ja Niina Tuononen Pixoffista. Parhaan animaation Hinku & Vinku -palkinnon jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Animaatioklinikan valitsema tuomaristo, johon kuuluvat animaationtekijät Milja Ahola, Leena Jääskeläinen ja CHRZU (Christer Lindström). Kokeellisen elokuvan sarjan kuraattorina toimii Kuvataideakatemian liikkuvan kuvan lehtori ja ansioitunut taiteilija Minna Långström.

Erikoisnäytöksissä maailman huippuja ja arkistojen aarteita

Kettupäivät juhlii marraskuussa erikoisohjelmistollaan järjestäjänsä, Suomen elokuvakontakti ry:n 40-vuotista taivalta. Festivaalin avajaisnäytöksessä keskiviikkona 17. marraskuuta nähdään lyhytelokuva-aarteita Elokuvakontaktin arkistoista, 35 mm filmikopioina. Lisäksi festivaalilla nähdään tuulahduksia maailmalta, kun kahteen näytökseen koottuja kansainvälisten lyhytelokuvafestivaalien helmiä esitetään festivaalin päätöspäivänä lauantaina 20. marraskuuta.

Kettupäiville ilmoitettiin määräpäivään mennessä liki 300 lyhytelokuvaa, joista esivalintaraadit valitsevat kilpailusarjoihin - oppilas- ja ammattilaisdokumenttielokuvat, oppilas- ja ammattilaisfiktiot, kokeellinen elokuva, alle 3-minuuttinen FoxOff, animaatiot - parhaimmiston. Parhaat elokuvat palkitaan lauantaina 20.11. järjestettävässä päätösgaalassa. Palkittujen elokuvien näytöksen päätteeksi järjestetään ravintola Dubrovnik Lounge & Lobbyssa palkittujen ohjaajien keskustelutilaisuus, jonka jälkeen ilta huipentuu Marjo Leinonen Undercoverin elokuvalliseen rokkikeikkaan.

> kettupaivat.fi


16.9.2010 EURODOC 2011 REGISTRATION

If you are looking for in-depth analysis for a documentary film project in development,
If you want to test its appeal and potential abroad, to get advice and follow-up on complex budgeting and financing, legal and practical, business aspects of co-productions,
If you are looking for strong contacts in the field of documentary throughout Europe & beyond,

Enter your project for EURODOC 2011 & JOIN THE NETWORK !

EURODOC is a training programme specifically designed for co-producing creative documentaries at the international level. Producing documentaries requires increasingly more funding which is difficult to find at national level whatever the size of the country. Constant training remains vital.

Today EURODOC is a strong & influent network, which gathers more than 565 professionals from 46 countries. It has become indispensable in enabling its members to cope with the rapid changes in the documentary sector.

Every year, 30 independent producers as well as representatives in charge of supporting the documentary production from Europe and abroad* have the opportunity to participate in a training cycle of 3 one-week sessions led by experienced tutors and experts who play an important part in the current audiovisual and documentary field.

In 2011, these 3 one-weeks sessions will be :
SESSION 1 – Development / march 2011 – country to be confirmed
SESSION 2 – Budgetisation, Financing, & Packaging / june 2011 – Croatia
SESSION 3 – Meeting the Commissioning Editors / september 2011 – France

APPLICATION DEADLINE > November 8, 2010

> eurodoc-net.com


14.9.2010 10-vuotias DocPoint esittää harvoin nähtyjä kotimaisia klassikoita
- Yleisöllä mahdollisuus vaikuttaa ohjelmistossa esitettäviin elokuviin!

DocPointin ohjelmistoon on useasti toivottu kotimaisia klassikkodokumentteja. DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali täyttää 10 vuotta vuonna 2011. Merkkivuoden kunniaksi DocPoint haluaa juhlistaa kotimaista dokumenttielokuvaa esittämällä joitain viime vuosikymmenten vaikuttavimpia ja mieleen painuneimpia kotimaisia teoksia. 10. DocPoint-festivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 25.-30. tammikuuta 2011.

Dokumenttielokuva on viimeisten vuosien aikana kasvanut marginaalista yleisön tuntemaksi ja tunnustamaksi taidemuodoksi. Suomalaisia klassikoksi muodostuneita dokumenttielokuvia esitetään harvoin elokuvateattereissa. DocPointin 10 kotimaista klassikkoa -esityssarja tarjoaa mahdollisuuden nähdä valkokankaalta suomalaisen dokumenttielokuvan helmiä, ei vain DocPointin 10 vuoden varrelta, vaan myös vanhemman kotimaisen tuotannon tähtihetkiä. Esityssarjassa tullaan näkemään aiemmilla DocPoint-festivaaleilla esitettyjen elokuvien lisäksi teoksia, joita ei ole nähty festivaalin ohjelmistossa aiemmin.

Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa sarjaan valittaviin elokuviin. Yleisö voi ehdottaa omia suosikkejaan festivaalille DocPointin kotisivuilla. Yleisön suosikeista 2-3 eniten ääniä saanutta elokuvaa valitaan esityssarjaan. Äänestys on käynnissä osoitteessa www.docpoint.info 10.10.2010 asti.

> docpoint.info


5.9.2010 Ilmoittautuminen DocPointin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan
on käynnistynyt

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään kymmenennen kerran 25.–30. tammikuuta 2011. Festivaalin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan otetaan vastaan ilmoittautumisia 20.10.2010 saakka.

Ilmoittautuneiden joukosta valitaan Kotimaiseen esityssarjaan noin 10–15 uutta, suomalaista dokumenttielokuvaa. Oppilastyösarjassa valitaan elokuvia noin kahteen näytökseen. Viime vuonna sarjoihin ilmoitettiin ehdolle yhteensä yli 100 elokuvaa.

Valinnan suorittaa viisihenkinen, vuosittain vaihtuva valintaraati, johon kuuluu edustajia elokuva- ja kulttuurialalta sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Valinnoissaan raati painottaa dokumenttielokuvien luovaa ja elokuvallista toteutusta. Päätökset julkaistaan viimeistään joulukuun 10. päivänä 2010.

DocPoint-festivaalin järjestämistä jatketaan myös Tallinnassa vuonna 2011. DocPoint Tallinn esittää valikoiman Helsingissä nähtäviä elokuvia 28.-30. tammikuuta 2011.

> docpoint.info


25.8.2010 Dokumenttiprojekti facebookissa

Dokumenttiprojektia voi seurata nyt myös facebookissa. Käy tykkäämässä!

> facebook.com/pages/Dokumenttiprojekti


5.8.2010 Last call for Nordisk Forum for Co-financing of Documentaries

Filmkontakt Nord has organised Nordisk Forum for Co-financing of Documentaries in conjunction with Nordisk Panorama - 5 Cities Film Festival since 1994. Nordisk Forum has developed into the main funding event for professionals involved in the Nordic documentary community, taking place during the Festival in order to maximise the professional benefits of the event.

This year's edition of Nordisk Forum takes place in Bergen, Norway 27-28 September. 20 Nordic projects have been selected for pitching. In addition, 2 projects from the UK - this year's guest country - will be pitched. Besides the 22 projects selected, we are looking forward to present the New Talent pitches, welcoming new up-coming documentary filmmakers with their brand new projects to the Nordisk Forum scene.

> fknsite.adnuvo.com/fkn-239


1.8.2010 Last Call for Sheffield Doc/Fest 2010

FkN is co-ordinating the Nordic delegation to Sheffield Doc/Fest, UK’s premier documentary marketplace, festival and conference, taking place 3-7 November 2010.

Be part of the delegation, get value-for-money access, and take advantage of the special benefits for delegation members.

FkN registration deadline: 6 August 2010

> fknsite.adnuvo.com


26.7.2010 Miesten vuoro Yhdysvaltoihin

Suomalainen Miesten vuoro -dokumenttielokuva on mukana Yhdysvalloissa järjestettävässä DocuWeeks -tapahtumassa. Miesten vuoro esitetään tapahtuman yhteydessä New Yorkissa ja Los Angelesissa 30.7.–19.8.

DocuWeeks-tapahtuma esittelee laadukkaita dokumenttielokuvia ympäri maailmaa, tarjoten samalla niille mahdollisuuden pyrkiä Oscar-ehdokkaiksi. Tänä vuonna tapahtumaan on valikoitu 17 dokumenttia.

Miesten vuoro kuvaa suomalaisia miehiä puhumassa elämästään ja tunnoistaan saunassa.

> oktober.fi


12.7.2010 CNEX Chinese Doc Forum - Call for Entry (Deadline: July 23)

CNEX Chinese Doc Forum (CCDF) is taking place on Oct. 31st and Nov. 1st in Taipei, Taiwan. Now it's open to submission. If you are interested in making documentaries ABOUT CHINESE (including Taiwan, Hong Kong, Mainland China, Singapore or overseas Chinese), you are welcomed to propose your ideas and shooting plan to CCDF. NO NATIONALITY LIMIT!

The Forum is designed as a platform for filmmakers who pay attention to Chinese culture and society to meet the commissioning editors from internationally renowned broadcasters including the BBC (UK), Arte (France), NHK (Japan), Discovery Channel, National Geographic, Sundance (US), Shanghai Documentary Channel (China), Phoenix TV (Hong Kong), Sun TV (China), PTS (Taiwan) and CTi TV (Taiwan). If you get selected, CCDF will support your transportation and accommodation fees of travelling to Taipei.

CCDF will select three ‘Best Pitching Projects’, which will be automatically the right to present in other international pitching forums via CNEX's support. As an encouragement and recognition, outo f the there 'Best Pitching Projects', the Best Pitch will be awarded a prize of $300,000 NTD (approx. $10,000 USD.)

> cnex.org.tw/index.php


12.7.2010 the 3rd International Festival of Documentary Films and Television Programmes “The Northern Character” (November, 16-18th, 2010)

The 3rd International Festival of Documentary Films and Television Programmes “The Northern Character” will be held in Murmansk on 16-18 November, 2010.
The Festival theme is “The North is one for everybody”.

The deadline for submitting films and programmes for the Festival is 15th of September 2010.

> tv21.ru/festival2010/index.php?menuid=30


12.7.2010 Dokumenttielokuvan Think tank -keskustelutilaisuus

Tervetuloa dokumenttielokuvan Think tank –keskustelutilaisuuteen.
Aika: 17.8. klo 13-17
Paikka: Kino K-13, Kanavatu 12.

Think tankissa keskustellaan levittäjien ja tuottajien alustusten muodossa tänä vuonna ensi-iltansa saaneiden dokumenttielokuvien levityksestä, niille asetetuista tavoitteista ja kokemuksista erityisesti kotimaassa. Tilaisuudessa on kommenttipuheenvuoroja elokuvalevityksen tulevaisuudesta nimenomaan dokumenttielokuvan osalta.

Tarkemmasta ohjelmasta ja puheenvuorojen aikatauluista tiedotetaan elokuun alussa. Ilmoittautumiset tilaisuuteen 10.8. mennessä osoitteeseen ses@ses.fi


17.6.2010 Call for Sheffield Doc/Fest 2010

FkN is co-ordinating the Nordic delegation to Sheffield Doc/Fest in UK, securing Nordic professionals value-for-money access. Be part of the delegation! FkN registration deadline: 2 August 2010

Sheffield Doc/Fest is UK's premier documentary marketplace, festival and conference, taking place 3-7 November 2010.

The event offers extensive marketplace opportunities for all delegates. In 2009, 139 decision makers attended Doc/Fest, and close to 100 are already confirmed for 2010. Doc/Fest is the perfect place to meet potential production investors and production partners. The relaxed atmosphere provides a perfect forum to hold informal and formal meetings in and around the Marketplace, the Showroom Bar, the Industry Delegate Centre or the many bars and cafes around the area.

> fknsite.adnuvo.com/fkn-406
> sheffdocfest.com


16.6.2010 Klassikkodokumentit Teemalla

Teema esittää ainutlaatuisen sarjan dokumenttielokuvan klassikoita kymmenenä perjantai-iltana heinäkuun alusta syyskuun alkuun. Sarjan kaari ulottuu mykästä kaudesta 1970-luvulle, Nanookista Muhammad Aliin, Valkoisesta talosta mustaan Afrikkaan, sodan ja rauhan kuvista surrealismiin. Elokuvat on valinnut elokuvaohjaaja, kirjailija, festivaalijohtaja Peter von Bagh. Hän esittelee ruudussa kaikki 19 elokuvaa.

> yle.fi/kampanjat/dokumenttiklassikot
> teema.yle.fi/teemat/dokumenttielokuvan-klassikot


10.6.2010 Lens Politica – festivaali viettää 5-vuotisjuhliaan 3.-7.11.2010

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa. Vuonna 2005 alkunsa saanut festivaali on kasvanut viidessä vuodessa tasaisesti ja ottanut oman paikkansa Helsinkiläisten kulttuuritapahtumien joukossa.

Juhlavuoden avajaisnäytös ja – klubi järjestetään Kulttuuritehdas Korjaamolla 3. marraskuuta. Lens Politica taidenäyttelyn avajaisia vietetään Galleria FaFassa niin ikään 3.11. Edellisten vuosien tapaan festivaalin ohjelmassa on taidenäyttelyiden ja elokuvaesitysten ohella runsaasti mielenkiintoista oheisohjelmaa keskustelutilaisuuksista ja workshopeista klubi-iltoihin.

Festivaalin juhlavuoden teemoja ovat mm. kansallisuus taiteessa sekä nuoret tekijät. Lens Polica näyttelyn “Manifestations of Nationalism in Everyday Life” toteuttavat Kuvataideakatemian opiskelijat taiteilija Sezgin Boynikin ja taiteilija Minna L. Henrikssonin johdolla. Näyttely pureutuu nationalismin eri ilmenemismuotoihin niin arjessa kuin taiteessakin.

Näyttelyn vieraaksi on kutsuttu kolme tunnettua slovenialaista taiteilijaa, jotka vuonna 2007 muuttivat virallisesti nimekseen Janez Janša, joka tuolloin oli myös Slovenian konservatiivisen ja taloudellis-liberalistisen pääministerin nimi. Nimenvaihdokseen liittyvät dokumentit ja sitä seuranneet yllättävät byrokraattiset kiemurat muodostivat rungon taiteilijoiden NAME - Readymade – näyttelyille. Taiteilijat Janša, Janša ja Janša saapuvat kertomaan projektinsa taustoista.

Festivaalin lopullinen ohjelmisto julkaistaan lokakuussa. Ilmoittautuminen festivaalin esivalintaan on käynnissä 30.7.2010 asti. Ilmoittautumisohjeet löytyvät festivaalin nettisivuilta. Tervetulleita ovat kaikenpituiset yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti virittyneet elokuvat.

> lenspolitica.net


10.6.2010 The Northern Character festival

We invite you to take part in the International television festival The Northern Character that will be held in Murmansk 16-18th November 2010.

The mission of the Festival is to show the way the human character reveals itself in severe conditions of the North, to raise awareness of the world community of the life of people in our regions, to give television journalists and producers an opportunity to enlarge their audience.

Journalists and reporters are invited to participate in the Festival with their programmes and films. For further details on the Festival programme, sections and assessment criteria see the site of The Northern Character festival.

> tv21.ru/festival


2.6.2010 Kino Union -käsikirjoituskilpailu

Elokuvafestivaali Kino Union - vapautuksen elokuvia järjestää käsikirjoituskilpailun, jonka teemoja ovat vallan, vapautuksen ja työn kysymykset. Kilpailuun voivat osallistua kotimaiset dokumentti-, animaatio- tai fiktiolyhytelokuvaan tähtäävät käsikirjoitukset. Kilpailun viimeinen osallistumispäivä on 13. elokuuta. Käsikirjoituskilpailun tulokset julkistetaan 12. - 13. marraskuuta 2010 järjestettävien Kino Union -festivaalin aikana.

Osallistumisohjeet

Käsikirjoitusten tulee tähdätä enintään 15 minuutin dokumentti-, animaatio- tai fiktiolyhytelokuvaan aiheista valta, vapautus, työ.

Käsikirjoitukset tulee toimittaa paperilla ja word- tai pdf- tiedostona cd-levylle tallennettuna 13.8.2010 mennessä osoitteeseen Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry, Hämeentie 36, 00530 Helsinki. Kuoreen tulee laittaa merkintä: ”käsikirjoituskilpailu”.

Tuomaristossa ovat Iikka Vehkalahti, Aleksi Bardy, Claes Olsson ja Marjut Komulainen.

Tuomaristo myöntää seuraavat palkinnot käsikirjoittajille:
1. pääpalkinto 1000 euroa
2. erikoispalkinto 2 kpl à 500 euroa
3. kunniamaininnat

> kinounion.fi


30.5.2010 Pyhän kirjan varjo palkittiin Moldovassa ja julkaistiin kirjana Puolassa

Arto Halosen ohjaama Pyhän kirjan varjo on palkittu JurnalTV:n erikoispalkinnolla sekä tuomariston kunniamaininnalla kansainvälisillä CRONOGRAF dokumenttielokuvafestivaaleilla Moldovan Chisinaussa. Festivaali järjestettiin kahdeksannen kerran 11.-16.5.2010. Festivaalin pääkilpailusarjaan oli valittu 27 elokuvaa 26:sta maasta.

Pyhän kirjan varjo on tutkimusmatka Turkmenistanin vakaviin ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin sekä diktatuuriin, jota suuret kansainväliset yritykset toiminnallaan edesauttavat pitämään pystyssä. Maata hallinneen diktaattori Saparmurat Nijazovin kirjoittamaa Ruhnama-propagandakirjaa tukemalla yritykset pääsevät käsiksi miljoonien dollareiden arvoisiin sopimuksiin öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin kanssa.

Aiemmin Pyhän kirjan varjo on palkittu myös Ranskassa, Taiwanissa, Georgiassa sekä Turkissa. Euroopan elokuva-akatemia valitsi elokuvan Euroopan kymmenen parhaimman dokumenttielokuvan joukkoon vuoden 2008 parasta dokumenttielokuvaa valittaessa.

Pyhän kirjan varjo jatkaa edelleen festivaalikierrostaan maailmalla. Elokuva on ilmestymisensä jälkeen ollut esillä jo yli 90 kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. Sitä on esitetty elokuvateatteri- tai TV-levityksessä jo yli 20 maassa, mm. yhdysvaltalaisella Sundance- sekä ranskalais-saksalaisella ZDF-ARTE -kanavilla. CRONOGRAF-festivaalin jälkeen elokuva esitetään myös Moldovassa JurnalTV:ssä.

Like-kustantamo on julkaissut Kevin Frazierin ja Arto Halosen kirjoittaman samannimisen kirjan, joka syventää elokuvan teemoja ja käsittelee kansainvälisen kaupan moraalia laajemminkin. Nyt keväällä 2010 kirja on julkaistu myös puolan kielellä Czarne-kustantamon toimesta. Kirja on saanut Puolassa laajaa mediahuomiota niin television keskusteluohjelmisssa kuin lehdistöarvioissakin. Dariusz Olejniczak kirjoittaa Lekture Reporteran arvostelussaan seuraavaa:

"Vaikka Ruhnama on tämän kertomuksen akseli, niin oikeasti kirja toimii monella tasolla. Se on kuvaus yksityiskohtaisesta, aikaa vievästä ja mitä huolellisimmin tehdystä toimittajan tutkimuksesta sekä kansainvälisten konsernien ja Türkmenbaşyn korruptuneista yhteyksistä. Se on myös tutkimus diktatuurista ja ääni ihmisoikeuksien rikkomuksia vastaan. Samalla kirjaa voi lukea melkein seikkailukertomuksena, sillä juonien, paikkojen, käänteiden, tapahtumien ja hahmojen moninaisuus käyttää onnistuneesti kaikkia tämän kirjallisuudenlajin piirteitä. Minulle kirja toimii dokumenttina yritysmaailman arvojen romahduksesta ja ihmisille välitettävästä harhasta."

> shadowoftheholybook.com
> artfilmsproduction.com


18.5.2010 Call for submission: 17th Nordisk Forum for Co-financing of Documentaries

Filmkontakt Nord has organised Nordisk Forum for Co-financing of Documentaries in conjunction with Nordisk Panorama - 5 Cities Film Festival since 1994. Nordisk Forum has developed into the main funding event for professionals involved in the Nordic documentary community, taking place during the Festival in order to maximise the professional benefits of the event

This year's edition of Nordisk Forum takes place in Bergen, Norway 27-28 September and welcomes documentary projects from Denmark, Finland, Iceland, Norway, Sweden, Greenland, The Faroe Islands, Latvia, Lithuania and Estonia.

The general format of the two-day event remains the same: a total maximum of 24 projects will be selected for pitching during the morning sessions before lunch, and the pre-booked individual meetings will take place during the afternoon.

DEADLINES 2010:

14 June: Submission of Projects.
6 August: Accreditation for Financiers
6 August: Accreditation for Observers.

> fknsite.adnuvo.com/fkn-223/


18.5.2010 Miesten vuoro palkittiin Puolassa

Kotimainen Miesten vuoro -elokuva palkittiin viikonloppuna päättyneillä Planete Doc Review -festivaaleilla Varsovassa, Puolassa. Elokuva sai lauantaina festivaalien kilpailusarjan pääpalkinon; Millenium-palkinnon. Kovatasoisessa kilpailusarjassa palkinnosta kilpailivat lisäksi mm. Oscar-voittaja The Cove sekä Videocracy ja Last Train Home -elokuvat. Elokuva tullaan näkemään myös Puolan elokuvateattereissa myöhemmin tänä vuonna.

Festivaalin tuomaristo kommentoi elokuvaa seuraavasti: ”The Millenium jury awards the grand prize to a film that displays outstanding cinematic excellence in all its aspects. For all of us, we were, of course, captivated by the stunning imagery. However, we felt that its biggest strength was the emotional resonance a viewer can experience through its intense intimacy, and the way in which the filmmakers got their subjects to open themselves in such trusting and profound ways. It is a deep and sensitive portrayal of human beings at their most vulnerable. It offers up equal amounts of humor and pathos in surprising and unexpected ways. The jury was unanimous in its decision to give the grand jury prize to Joonas Berghäll and Mika Hotakainen for their moving and beautiful film, Steam of Life”

Miesten vuoro on palkittu aiemmin myös Tampereen elokuvajuhlilla sekä Risto Jarva- että yleisöpalkinnoilla, Visions du Réel -festivaaleilla Sveitsissä Interreligious Jury -palkinnolla ja pääpalkinnolla DocAviv -elokuvafestivaaleilla Israelissa. Lisäksi se esitettiin HotDocs -festivaalien kansainvälisessä kilpailusarjassa Kanadassa. Seuraavaksi elokuva matkaa kesäkuussa Guth Gafa -festivaalille Irlantiin.

Elokuva on Oy Nordisk Film Ab:n levittämä ja se on kerännyt tähän mennessä jo 20 040 katsojaa elokuvateattereissa. Miesten vuoro tullaan näkemään myös elokuvateattereissa ainakin Ruotsissa ja Puolassa. Elokuvan televisioesitysoikeudet on tähän mennessä myyty Suomen lisäksi Ranskaan, Saksaan, Ruotsiin ja Viroon. Elokuvan kansainvälisenä levittäjänä toimii Jan Rofekamp Films Transit International -yhtiöstä.

PLANETE DOC REVIEW FESTIVAALI, 6.-16.5.2010
Planete Doc Review -dokumenttielokuvafestivaali järjestettiin tänä vuonna seitsemännen kerran Varsovassa Puolassa. Pääkilpailusarjassa Millenium -palkinnosta kilpaili 21 elokuvaa. Festivaaleilla esitettiin yhteensä yli 100 elokuvaa yhdentoista eri teeman alla.


12.5.2010 Miesten vuoro voitti pääpalkinnon Tel Avivissa

Dokumentti Miesten vuoro on saanut merkittävän kansainvälisen palkinnon. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama dokumentti palkittiin pääpalkinnolla Israelissa Tel Avivissa Doc Aviv -festivaalien kansainvälisessä kilpailusarjassa.

Tuomaristo kommentoi elokuvaa näin:

“The sauna is the symbolic space, where people are naked physically and emotionally, which makes the protagonists compelling and vulnerable. Showing the most common Finnish cultural custom, the director exposes human emotions that are the same in France, Israel and the UK. The film surprised us on many levels. We are seeing thing we never imagined and hearing dialogue that brought out the poetry of everyday tragedies and pleasures. Change happened in front of the camera. We saw men saving each other through their shared humanity. The limpid gaze of the director that found visual delight as well as the pain of living in a world which seems inexplicable, and that we cannot control.”

Doc Aviv on Israelissa Tel Avivissa vuosittain järjestettävä dokumenttielokuvafestivaali. Tapahtuma järjestettiin nyt 12. kerran. Festivaalin ohjelmisto koostuu israelilaisista ja kansainvälisistä elokuvista.

Miesten vuoro on palkittu aiemmin myös Tampereen elokuvajuhlilla ja Visions du Réel -festivaalilla. Parhaillaan se kilpailee Varsovan Planete Doc Review -festivaalin pääkilpailusarjassa.

Dokumentin televisioesitysoikeudet on myyty Ranskaan, Saksaan, Ruotsiin ja Viroon. Se nähdään elokuvateattereissa ainakin Ruotsissa ja Puolassa.

Miesten vuoro pyörii parhaillaan myös Suomen elokuvateattereissa, joissa dokumentti on kerännyt poikkeuksellisen suuren yleisön. Vajaassa seitsemässä viikossa sen on nähnyt 19 000 katsojaa.

> docaviv.co


12.5.2010 Dokumentaarisen elokuvan professori Kanerva Cederström pitää professorina jäähyväisluentonsa pe 21.5.

Elokuvaohjaaja Kanerva Cederström on toiminut dokumentaarisen elokuvan professorina ELOssa vuodesta 2003 lähtien. Hän jättää professorin tehtävät ensi syksynä. Viime vuosina suomalainen dokumenttielokuva on menestynyt maailmalla hyvin. Erityisesti nuoret tekijät ovat ilahduttaneet osaamisellaan. Siihen voi olla monta syytä, mutta koulutuksen osuutta ei voi väheksyä.

Professori Kanerva Cederström pitää jäähyväisluentonsa perjantaina 21.5.2010 kello 10-12 Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun Sampo-salissa.

Tervetuloa kuuntelemaan, oppimaan ja osallistumaan.

> taik.fi
> aalto.fi


5.5.2010 EDN Online Session: Rima Nazer from Alif Alif TV

On May 12 at 10:00 to 12:00 (Central European Time) Rima Nazer from Alif Alif TV will be online for an EDN Online Session.

Alif Alif TV is a new digital channel based in The Kingdom of Saudi Arabia, which is set to start broadcasting in the first quarter of 2011.

It will be a general entertainment and news channel focusing on Saudi Arabia and broadcasting in Arabic.

Rima Nazer will be buying documentaries for the channel, and during this EDN Online Session she will give an impression on the documentaries the channel will be broadcasting.

> facebook.com/event


4.5.2010 Ruuhka palkittiin Portugalissa

Arthur Franckin ja Oskar Forsténin elokuva Ruuhka on palkittu parhaana dokumenttielokuvana Portugalin The Black & White Audiovisual -festivaalilla.

Vuoden 2010 Docpoint -festivaalilla ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva on aiemmin palkittu Tampereen elokuvajuhlilla kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjassa erikoispalkinnolla.

Ruuhka on kertomus kahden autolähetin elämästä ja heidän tekemistään valinnoista - ja niistä valinnoista, jotka elämä on tehnyt heidän puolestaan. Ammattiautoilijat Salla ja Jussi kertovat kaunistelematta arjestaan, vastuusta, yhteiskunnan odotuksista; siitä, mitä vaaditaan kun on pienen lapsen yksinhuoltaja tai kun kotona ei ole ketään, jolle
purkaisi tuntojaan.

Elokuvan on tuottanut 4KRS films, jonka tähän astisista teoksista tunnetuin on tiuhaan kansainvälisiä festivaaleja kiertänyt lyhytdokumentti Kiinnipitäminen -Ikämieskiekkoilijat puhuvat rakkaudesta (2007).

> 4krs.com
> artes.ucp.pt/b&w


27.4.2010 New Yorkin media noteerasi näyttävästi Mika Ronkaisen Freetime Machos -elokuvan

Mika Ronkaisen dokumenttielokuva Freetime Machos esitetään tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikassa, New Yorkissa eilen alkaneen arvostetun Tribeca Film Festivalin World Documentary -kilpailusarjassa. Jo ennen festivaalin alkua Freetime Machos sai runsaasti näkyvyyttä newyorkilaisessa mediassa: elokuvaa esiteltiin The New York Timesissa, New York Magazinessa, Indie Wire -julkaisussa sekä Tribeca Film -sivuston haastattelujutussa.

The New York Timesin Mike Hale esittelee artikkelissaan ”River Surfing, Rugby Bonding and Bicycle Soaring” Tribecan festivaalille valittuja urheiluaiheisia dokumenttielokuvia ja näkee Freetime Machosissa tiettyä yhtäläisyyttä norjalaisen Until the Light Takes Us -dokumenttielokuvan teemoihin: ”Oulun rygby-joukkueen viikonloppusoturit tuovat mieleen [Until the Light Takes Us -elokuvan] black metal -muusikot [--]: molemmat reagoivat perinteisten pohjoisten kulttuuriensa eroosioon, yhdet polttamalla kirkkoja ja toiset vetämällä joukkueen bussissa housut nilkkoihin.”

New York Magazinen tiimi on katsonut Tribecaan valituista 92 elokuvasta noin puolet ja päätynyt suosittelemaan lukijoilleen näistä yhdeksää. Mukana suosikkilistalla on myös Freetime Machos: ”Älä hämmästy, jos huomaat virheellisesti pitäväsi tätä dokumenttia fiktiona: Freetime Machos – katsaus suomalaisen amatööri- (ja koomisesti avuttoman) rugby-joukkueen kahden pelaajan elämään – on yllättävän jännittävä ja riemukas matka nykymiehen maailmaan.”

Indie Wire haastattelee ohjaaja Ronkaista ja ylistää elokuvaa: ”Ohjaaja Mika Ronkaisen älykäs leikkaus asettaa joukkuetovereiden harhakuvitelmat miehisyydestä jyrkkään ja koomiseen ristiriitaan heidän arkielämänsä ja silmiinpistävän alimittaisten urheilusuoritustensa kanssa.”

Tribeca Film -sivustolla julkaistun Kristin McCrackenin tekemän haastattelun mukaan ”Elokuva – ja Mika! – ovat superviihdyttäviä!” Haastattelun lopussa ohjaaja saa itse vastata kysymykseen, miksi Freetime Machos pitäisi mennä katsomaan: ”Eräs pariskunta meni katsomaan elokuvan ja kutsui sitä jälkeenpäin ’parhaaksi deittileffaksi ikinä’. Sitä ei odottaisi rugby-elokuvalta, vai mitä? Ja tämäkin täytyy kertoa: kuulin naisesta, joka oli mennyt katsomaan elokuvan yksin ja kotimatkalla ostanut poikaystävälleen sixpackin olutta ja kukkakimpun. Eikö olekin söpöä?”

Tribecassa Freetime Machos kilpailee yhtenä 12 elokuvasta parhaan dokumenttielokuvan ja parhaan dokumenttielokuvaohjaajan palkinnoista. New Yorkista elokuva jatkaa Kanadaan, Toronton Hot Docs -festivaalille (29.4.–9.5.), joka on Pohjois-Amerikan suurin dokumenttielokuvatapahtuma.

Suomessa Freetime Machos tuli teatterilevitykseen 12. maaliskuuta Pirkanmaan elokuvakeskuksen levittämänä. Elokuvan on tuottanut Klaffi Tuotannot / Mika Ronkainen ja Kimmo Paananen.

> www.nytimes.com
> www.tribecafilm.com


20.4.2010 Reindeerspotting – pako joulumaasta teattereiden katsotuin kotimainen

Joonas Neuvosen ohjaama dokumenttielokuva Reindeerspotting – pako joulumaasta on jo toista viikkoa top 10 listan kolmantena. Viikonlopun 7 377 katsojaa tekevät siitä myös viikon katsotuimman kotimaisen elokuvan. Rovaniemeläisistä huumenuorista kertova elokuva kasvatti katsojamääräänsä 24 prosentilla avausviikosta 11 lisäkopion ansioista (17 yhteensä). Yhteensä elokuvan on nähnyt jo peräti 18 422 katsojaa.

Kotimaisia elokuvia on kahdenkymmenen katsotuimman joukossa peräti viisi. Risto Räppääjä ja polkupyörävaras lähestyy jo 300 000 katsojan rajaa ja oli 10. esitysviikonloppunsa viidenneksi katsotuin 5 360 katsojalla. Yhteensä elokuvalla on koossa 291 123 katsojaa. Peräti 17 viikkoa top 20 listalla pyörinyt Havukka-ahon ajattelija oli viikonlopun 15. katsotuin 1 322 katsojalla. Yhteensä se on kerännyt jo 221 191 katsojaa. 16. sijalla on Miesten vuoro 1 273 katsojalla. Dokumenttielokuvan on nähnyt jo 13 372 suomalaista. Top 20 listan päättää vielä 685 katsojalla Kohtaamisia, joka on kerännyt yhteensä 24 156 katsojaa. Ensi-illassa oli vielä yksi kotimainen elokuva; Kalle Kujalan dokumenttielokuva Rautaa rajan taa keräsi viikonloppuna 65 katsojaa ja sen on nyt nähnyt yhteensä 177 katsojaa. Finnkino levittää elokuvaa viidessä salissa.


20.4.2010 Extended Deadline for Sunny Side of the Doc 2010

FkN hosts an umbrella stand for Nordic producers at Sunny Side of the Doc, and facilitates co-production and distribution contacts on the international market.

FkN registration deadline extended: 30 April 2010 
Develop your international network and learn more about the international documentary market at Sunny Side of the Doc - a unique and targeted venue for meetings with documentary professionals on the spot as well as participation in various forums, case studies and screenings in order to understand the market and its latest trends.

The 21st edition of Sunny Side of the Doc takes place in La Rochelle, France, 22-25 June 2010, and main themes will be new narrative styles, rights and funding (summarized under the heading Transmedia), 3D and Documentary, and The Rebel Documentaries. 

Apart from this, Sunny Side of the Doc is the place to find financing for your next project. Last June, 1734 participants from 50 countries attended the 20th Sunny Side of the Doc. Among these were 289 Commissioning Editors and International Buyers from 110 different tv channels.

> http://fknsite.adnuvo.com


6.4.2010 Suomalaiset dokumenttielokuvat valloittavat Pohjois-Amerikan 

Suomalaiset dokumenttielokuvat ovat vahvasti edustettuina Pohjois-Amerikan suurilla elokuvafestivaaleilla huhti–toukokuussa 2010.

Full Frame Documentary Film Festival Pohjois-Carolinan Durhamissa (8.–11.4.2010) on valinnut New Docs -sarjaansa Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen lyhyen dokumenttielokuvan Hanasaari A sekä Pirjo Honkasalon pitkän dokumenttielokuvan Seitti – kilvoittelijan päiväkirja. New Docs -sarjassa nähdään 51 elokuvaa, jotka on valittu 1200 tarjotun nimikkeen joukosta.

New Yorkin arvostettu, sekä fiktio- että dokumenttielokuvaan keskittyvä Tribeca Film Festival (22.4.–2.5.2010) on kutsunut World Documentary Competition -sarjaan Mika Ronkaisen pitkän dokumenttielokuvan Freetime Machos. Kilpailusarjaan valitut 12 pitkää dokumenttielokuvaa kilpailevat parhaan elokuvan sekä parhaan ohjaajan palkinnoista.

Pohjois-Amerikan suurin dokumenttielokuvafestivaali, Toronton Hot Docs (29.4.–9.5.2010) on valinnut ohjelmistoonsa peräti neljä suomalaista elokuvaa. Kansainväliseen International Spectrum -kilpasarjaan kutsutuista 32 elokuvasta kaksi on suomalaisia, Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro ja Pirjo Honkasalon Seitti – kilvoittelijan päiväkirja. Samoin uutta kansainvälistä dokumenttielokuvaa esittelevän World Showcase -sarjan 26 elokuvan joukossa nähdään kaksi Suomen edustajaa, Mika Ronkaisen Freetime Machos ja Visa Koiso-Kanttilan Miehen kuva.

Freetime Machos -elokuvan ovat tuottaneet Mika Ronkainen ja Kimmo Paananen / Klaffi Tuotannot Oy. Elokuva sai maailman ensi-iltansa viime marraskuussa Amsterdamin kuuluisalla IDFA-dokumenttielokuvafestivaalilla. Suomessa elokuva tuli teatteriensi-iltaan 12.3. Pirkanmaan elokuvakeskuksen levittämänä.

Hanasaari A on Hannes Vartiaisen ja Pekka Veikkolaisen oman Pohjankonna-yhtiön tuotantoa. Se on esitetty reilussa vuodessa noin kolmellakymmenellä kansainvälisellä festivaalilla eri puolilla maailmaa sekä palkittu Hong Kongin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla ja kahdesti Saksassa.

Miehen kuvan on tuottanut Iiris Härmä / Guerillafilms Ltd. Miehen kuva esitettiin ensimmäistä kertaa tammikuussa Helsingin DocPoint-festivaalilla.

Miesten vuoron on tuottanut Joonas Berghäll / Oktober Oy. Sen teatteriensi-ilta oli Suomessa 26.3., levittäjänä Nordisk Film. Kansainvälisen ensi-iltansa elokuva saa ennen Hot Docsia yhdellä Euroopan arvostetuimmista dokumenttielokuvafestivaaleista, Visions du Réelissa Sveitsissä.

Seitti – kilvoittelijan päiväkirja -elokuvan on tuottanut Kristiina Pervilä / Millennium Film. Elokuva on aiemmin esitetty festivaaleilla Reykjavikissa, Leipzigissa ja Istanbulissa.

> fullframefest.org
> tribecafilm.com/festival
> hotdocs.ca


4.4.2010 Call for Sunny Side of the Doc 2010

Develop your international network and learn more about the international documentary market at Sunny Side of the Doc - a unique and targeted venue for meetings with documentary professionals on the spot as well as participation in various forums, case studies and screenings in order to understand the market and its latest trends.

The 21st edition of Sunny Side of the Doc takes place in La Rochelle, France, 22-25 June 2010, and main themes will be new narrative styles, rights and funding (summarized under the heading Transmedia), 3D and Documentary, and The Rebel Documentaries.

Apart from this, Sunny Side of the Doc is the place to find financing for your next project. Last June, 1734 participants from 50 countries attended the 20th Sunny Side of the Doc. Among these were 289 Commissioning Editors and International Buyers from 110 different tv channels.

> filmkontakt.com/fkn-182/


24.3.2010 Miesten vuoro esitetään HotDocs -festivaalin kilpailusarjassa

Oktober Oy:n tuottama ja Joonas Berghällin sekä Mika Hotakaisen ”Miesten vuoro” - elokuva on valittu Torontossa 29.4. - 9.5.2010 järjestettävän HotDocs festivaalin International Spectrum kilpailusarjaan, jossa elokuva saa Pohjois-Amerikan ensi-iltansa.

Hot Docs Canadian International Documentary Festival on Pohjois-Amerikan suurin dokumenttielokuvafestivaali, jota on järjestetty vuodesta 1993 lähtien. Tänä vuonna festivaaleilla esitetään yhteensä 170 elokuvaa 40 eri maasta.

”Miesten vuoro” on 84 minuuttinen koskettava elokuva, jossa suomalaiset miehet istuvat saunassa ja puhuvat suoraan sydämestään. Ruosteisten kiukaiden lämmössä suomalaiset miehet puhdistautuvat sekä fyysisesti että henkisesti. Elokuva tulee Suomessa elokuvateattereihin 26.3. alkaen, elokuvaa levittää Nordisk Film Oy.

Elokuva on herättänyt laajaa kiinnostusta ulkomailla, vaikka sen kansainvälinen ensi-ilta ei ole vielä ollut. Kansainvälisenä levittäjänä toimii Jan Rofekamp Films Transit Internationalista, joka palkitaan myös tämän vuoden HotDocs festivaaleilla ”Doc Mogul” - palkinnolla tunnustuksena hänen saavutuksistaan dokumenttielokuvien levittäjänä.

Tähän mennessä elokuvan esitysoikeudet on myyty Ranskaan, Saksaan, Ruotsiin ja Viroon, ja se tullaan näkemään elokuvateattereissa myös Ruotsissa ja Puolassa. "Tällä hetkellä teatterilevityksestä neuvotellaan myös Norjaan ja Englantiin. Elokuva on valittu myös useille muille kansainvälisille festivaaleille, jotka eivät ole vielä valintaa kuitenkaan virallisesti julkistaneet”, kommentoi tuottaja Berghäll.

”Miesten vuoron” ovat ohjanneet Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen. Elokuvan ovat kuvanneet Heikki Färm sekä Jani Kumpulainen ja leikannut Timo Peltola. Musiikin on säveltänyt Jonas Bohlin. Elokuvan on tuottanut Joonas Berghäll Oktober Oy:stä ja sitä ovat rahoittaneet Suomen elokuvasäätiö, YLE TV2, AVEK, MEDIA, NFTF, ARTE, SFI, SVT ja ERR.

> oktober.fi


18.3.2010 IDF launches the new documentary portal www.DOKweb.net

The Institute of Documentary Film (IDF) has officially launched the new documentary portal www.DOKweb.net. In addition to the daily updated news section, the portal now boasts the most comprehensive online database of East European documentary films produced after 1989, a database of East European documentary professionals, and a detailed industry directory that lists European and international festivals, grants, funds, organizations, institutions, production and distribution companies, markets, workshops,
film schools and many more categories. Replacing IDF's former site www.DOCUinter.net, www.DOKweb.net now offers more content and interactivity.

We would like to ask you to help us update your listings, filmographies, contact details, photos or trailers:
· Database of East European documentary films – synopses, credits, stills, trailers, awards, distribution details, etc.:
> dokweb.net/en/documentary-network/east-european-docs

· Database of East European documentary projects in development – synopses, credits, stills, trailers, awards, distribution details, etc.:
> dokweb.net/en/documentary-network/east-european-docs/?group=24

· Professionals – directors and producers, filmographies, CV's, photos:
> dokweb.net/en/documentary-network/professionals/

· Video Room – trailers and clips:
> dokweb.net/en/idf-network/video

· Industry Directory – festivals, organizations, institutions, production and distribution companies, funds, film schools, markets, pitching forums, film journals, film web portals, etc.:
> dokweb.net/en/documentary-network/documentary-industry-database/?flash=1

· Producer's Calendar – dates and deadlines for documentary events:
> dokweb.net/en/documentary-network/producers-calendar

We will appreciate any comments or suggestions that could help make our portal more user-friendly. We would also like to encourage all documentary professionals to update and edit details on their films, companies or festival awards. We will continue to update our listings of films, professionals and companies by sending out email requests. From June 2010, professionals will be able to access their data using interactive forms.
Until then, please send your corrections and comments to dokweb@dokweb.net.

www.DOKweb.net is one of several projects run by the Institute of Documentary Film. Our activities that include, among others, Ex Oriente Film - a workshop of creative documentary film; East European Forum - a co-production meeting, and East Silver - a documentary market for East European documentary films, are dedicated to the development, production, distribution and promotion of East European documentary films.

> www.DOKweb.net


14.3.2010 Dokumentit voitokkaita Tampereen Elokuvajuhlilla

Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n voitti Miia Tervon Lumikko (2009). Se on dokumentti, joka pohjautuu nuoren tytön ja Pekka Saurin puhelinkeskusteluun Yölinja-radio-ohjelmassa. Tuomaristo luonnehtii Lumikkoa näin: ”Tämä upeasti rakennettu kuvien, äänen ja musiikin yhdistelmä on visionäärinen kuvaus ihmismielestä ja sielusta.” Lumikko sai myös EFA Tampere -ehdokkuuden. Elokuva pääsee näin kisaamaan parhaan eurooppalaisen lyhytelokuvan tittelistä.

Parhaan animaation palkinnon sai Gudrun Krebitzin I know you (2009, Saksa, Itävalta). Parhaana fiktiona palkittiin thaimaalainen Tiang naa noi koi rak (2009), jonka on ohjannut Wichanon Somumjarn. Paras dokumenttipalkinto jaettiin kahden elokuvan kesken, jotka ovat Philip Widmanin Destination finale (2008, Saksa) ja Jay Rosenblattin The Darkness of Day (2009, Yhdysvallat).

Miia Tervon Lumikko (2009) voitti myös kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan pääpalkinnon. Tuomaristo luonnehtii ohjaustyötä seuraavasti: ”Hän käyttää aineistoa taitavasti ja pitää langat koko ajan käsissään tarjoten samalla ajattelemisen aihetta katsojalle.” Arthur Franckin ja Oskar Forsténin dokumentti Ruuhka (2009) voitti erikoispalkinnon.

Yli 30-minuuttisten sarjassa pääpalkinnon sai Pia Andellin dokumentti Göringin sauva (2010). Erikoispalkintokin meni dokumenttielokuvalle, Mika Ronkaisen ohjaamalle Freetime Machosille (2010). Kunniamaininnan sai dokumentti Mies ja videokamera (2009), jonka on ohjannut Petri Hagner.

Risto Jarva -tuomaristo antoi palkintonsa Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaamalle dokumentille Miesten vuoro (2010). Tuomaristo sanoi elokuvasta seuraavaa:
"Tekijöillä on poikkeuksellinen taito tuoda esiin miehen yksityisimpiä tuntoja ja herkkyys käsitellä raskaita elämäntarinoita puhdistavalla tavalla." Miesten vuoro voitti myös yleisöpalkinnon.

Nuorisotuomariston palkinnon sai Teemu Nikin fiktio Äiti ei enää keilaa (2009) ja kunniamaininnan animaatio Benigni (2009), jonka ovat ohjanneet Elli Vuorinen, Pinja Partanen ja Jasmiini Ottelin. Opiskelijapalkinnon pokkasi A Kosovo Fairytale (2009), jonka ovat ohjanneet Mark Middlewick, Samantha Nell ja Anna-Sofia Nylund.

Tampereen elokuvajuhlien 40. juhlavuosi oli yleisömenestys. Loppuunmyytyjä näytöksiä oli sunnuntaiaamuun mennessä kaksitoista, joukossa muun muassa kotimaisessa kilpailussa esitetyt dokumentit Reindeerspotting – pako joulumaasta (2010) sekä Miesten vuoro (2010).

Tampereen elokuvajuhlien parhaat palat näytetään perinteiseen tapaan Kiasmassa Helsingissä 23. maaliskuuta.

> tamperefilmfestival.fi


14.3.2010 Maailman ensimmäinen viraalivideo ja Winnebago Man esillä Doc Loungessa 17.3.

Helsingin Doc Lounge -klubi perehtyy ensi viikolla verkkomaailmaan, viraalivideoihin ja sosiaalisiin verkostoihin. Keskiviikkona 17.3. Suomen ensiesityksensä klubilla saa tuore yhdysvaltalainen dokumenttielokuva Winnebago Man, monien kansainvälisten elokuvafestivaalien yleisösuosikki. Elokuva kertoo maailman ensimmäisistä underground- tai viraalivideoista, jo VHS:n aikakaudella kädestä käteen kulkeneista nauhoista, joiden sankarina nähtiin pahansisuinen myyntimies Jack Rebney. Matkailuautojen esittelyvideoita tehtaillut Rebney oli kuvauksissa varsinainen rääväsuu ja hänen raivokohtauksistaan koostetut nauhat lähtivät elämään omaa elämäänsä ensin videonauhoina ja myöhemmin verkossa.

Elokuvasta ja viraali-ilmiöistä saapuu klubille keskustelemaan kaksi kiinnostavaa vierasta, yksi Suomen suurimpiin ja kansainvälisimpiin netti-ilmöihin kuuluvan Star Wreckin luojista ja tulevan Iron Sky - Rautataivas -elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola sekä digitaalisen toimiston TBWA\DIEGOn Concept Designer ja bloggaaja Riku Vassinen. Vassinen veti ennen Suomen MySpacea ja hän on huhtikuussa ilmestyvän, sosiaalisia verkostoja käsittelevän kirjan Digitaalinen jalanjälki (Talentum) toinen kirjoittaja.

Alkukuvana Doc Loungessa nähdään brittiläinen lyhytelokuva Ma Bar, ohjaus Finlay Pretsell ja Adrian McDowall.

Doc Lounge keskiviikkona 17.3.
Dubrovnik Lounge (Eerikinkatu 11, Helsinki)
Ovet auki klo 18, elokuva alkaa n. klo 19
Pääsymaksu: 5 € + narikka 2 €
Doc Loungen ikäraja on 18 vuotta.

> doclounge.se/helsinki
> winnebagoman.com


7.3.2010 Tampereen elokuvajuhlien seminaarit ja keskustelut

Seminaarit

Werstaan Auditorio
NORDIC COOPERATION FOR SHORT FILM
Perjantai 12.3. klo 12
Niclas Gillberg (Uppsala Short Film Festival), Karen Rais-Nordentoft
(Århus Short Film Festival), Jing Haase (Filmkontakt Nord) and Toril
Simonsen (Norwegian Film Institute). Moderaattorina Eila Ranta.

THE DIGITALIZATION OF FILMS, CINEMAS AND FESTIVALS
Lauantai 13.3. klo 15
Tillman Scheel (Reelport GmbH, Saksa), Per Fikse (Minimalen Short Film
Festival), Tero Koistinen (The Finnish Cinema Exhibitors' Association) ja
Janne Kauppila (Saga Vera Oy). Moderaattorina Jukka-Pekka Laakso.

Keskustelut

Festivaalikeskus
Bravo Plaza
MEET THE DIRECTORS!
Perjantai 12.3. ja lauantai 13.3. klo 14
Kilpailuelokuvien ohjaajat kertovat elokuvistaan.

Werstaan Auditorio
FORTRESS EUROPE - HUMAN RIGHTS AND FILM
Torstai 11.3. klo 14
Keskustelemassa ohjaajat Xavi Sala, Nolwenn Lemesle, Kati Juurus sekä
Juha Rajamäki (Kirkon mediasäätiö). Keskustelun vetää Katja Tuominen
(Vapaa liikkuvuus -verkosto).

VIVA EL CORTO - IBEROAMERICAN CULTURE AND FILM
Perjantai 12.3. klo 16
Keskustelemassa ohjaajat Ana Guevara, Leticia Jorge, Pablo Lamar, Jairo
Boisier, Cudy Abarca sekä suurlähettiläs Agustin Gutiérrez-Canet
(Meksikon Suurlähetystö). Keskustelua vetää Sari Selander.

USE OF ARCHIVE FILMS AND COPYRIGHT ISSUES OF FILMMAKING
Lauantai 13.3. klo 12
Keskustelemassa ohjaajat Gustav Deutsch, Mikhail Zheleznikov ja Sami van
Ingen.

ELON AAMUK(L)AFFIT: MILLENIUM - MITÄ TULI TEHTYÄ?
Torstai 11.3. ja perjantai 12.3. klo 10-11.30 (keskustelu suomeksi)
To: Genre-elokuvan läpimurto, suurtuotannot ja
marginaalit.
Pe: Elokuvaestetiikan kehitys digitalisoitumisen myötä.
Keskustelua ohjaa käsikirjoittamisen opiskelija Mikko Myllylahti (Taik).

> tamperefilmfestival.fi


25.2.2010 Sukunsa viimeinen -ensi-iltaviikko on täynnä tapahtumia

Viikko sitten maailmanensi-iltansa ja innostuneen vastaanoton Berliinin elokuvajuhlilla saaneen Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin Sukunsa viimeinen -elokuvan Suomen ensi-ilta on perjantaina. Ensi-iltaviikolla 26.2.–4.3. elokuvan näytösten yhteydessä järjestetään lukuisia erikoistapahtumia, joissa asiantuntijavieraat eri aloilta avaavat elokuvan teemoja eri näkökulmista. Yleisö on lämpimästi tervetullut osallistumaan keskusteluihin. Tilaisuudet järjestää elokuvan tuotantoyhtiö Illume ja levittäjä Pirkanmaan elokuvakeskus.

Kukin keskustelutilaisuus sisältyy Sukunsa viimeinen -näytöksen elokuvalipun hintaan. Keskustelu tapahtuu elokuvateatterisalissa itse elokuvan päätyttyä ja kestää noin tunnin ajan. Liput näytöksiin Finnkinon lipunmynnistä ja verkkokaupasta.

Elokuvan saa ensi-iltansa perjantaina 26.2. kolmessa kaupungissa: Helsingissä (Kinopalatsi), Turussa (Kinopalatsi) ja Tampereella (Niagara).

Helsinki 26.2.–4.3.

Helsingissä Sukunsa viimeinen -ensi-iltaviikon tapahtumat järjestetään elokuvateatteri Kinopalatsissa (Kaisaniemenkatu 2) joka päivä klo 16.30 alkavan näytöksen yhteydessä.

Liput erikoisnäytöksiin Finnkinon normaalien lipunhintojen mukaan arkisin 6,80 € ja viikonloppuisin 11,50 €. Myös sarjaliput kelpaavat.

Perjantai 26.2. klo 16.30, sali 9
Jamalin tulevaisuus ja menneisyys
Vieraana Jamalin historian ja nykyisyyden tunteva vapaa toimittaja ja tietokirjailja Ville Ropponen, haastattelijana Voima-lehden Tuomas Rantanen.
Yhteistyössä Voima Kustannus

Lauantai 27.2. klo 16.30, sali 10
Kadonnutta paratiisia etsimässä: Ohjaajat haastattelussa
Tietokirjailija ja tutkija, Markku Lehmuskallion urasta kattavan teoksen kirjoittanut Sakari Toiviainen haastattelee ohjaajavieraita Anastasia Lapsuita ja Markku Lehmuskalliota.
Yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Sunnuntai 28.2. klo 16.30, sali 10
Vähemmistö ja valtakulttuuri – Saamelainen näkökulma
Saamelaisnäkökulmasta elokuvasta keskustelevat kolttasaamelainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Katja Gauriloff, kirjailija ja toimittaja, alkuperäiskansojen Skábmagovat-elokuvafestivaalin taiteellinen johtaja Jorma Lehtola ja ohjaaja ja käsikirjoittaja Pauliina Feodoroff.
Yhteistyössä Saa'mi Nue'tt ry

Maanantai 1.3. klo 16.30, sali 10
Opiskelijanäytös
Elokuvataiteen ja -tutkimuksen opiskelijoille suunnatussa näytöksessä Sukunsa viimeisen tekemisestä kertovat elokuvan kuvaaja Johannes Lehmuskallio ja näyttelijä Roza Laptander.
Yhteistyössä HYY:n elokuvaryhmä ry

Tiistai 2.3. klo 16.30, sali 10
Doggariklubi: Faktan ja fiktion suhde
Dokumentin ja fiktion rajankäynnistä elokuvassa saapuvat keskustelemaan professori Peter von Bagh sekä ohjaajat Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio ja kuvaaja Johannes Lehmuskallio.
Yhteistyössä Dokumenttikilta ry

Keskiviikko 3.3. klo 16.30, sali 10
Salon Korjaamo: Sukunsa viimeinen ja kulttuuriperintövero
HUOM! Elokuvan näytöksessä venäjänkielinen simultaanitulkkaus!
Korjaamon suomalais-venäläinen keskusteluklubi Salon Korjaamo kokoaa joukon asiantuntijoita keskustelemaan siitä, millaista "kulttuuriperintöveroa”" monikulttuurinen nuori maksaa omiin juuriinsa liittyvistä perinteistä ja niiden noudattamisesta tai niistä irtautumisesta. Kun lapsiperhe elää kulttuurien välimaastossa, vanhempien hyvää tarkoittavat pyrkimykset eivät aina kohtaa lapsen tarpeita. Onko lapsella oikeus hylätä vanhempien arvot? Mukana keskustelemassa mm. kasvatustieteiden maisteri, koulukuraattori Abdulkadir Isak ja elokuvan ohjaaja Anastasia Lapsui. Keskustelun kieli venäjä ja suomi.
Yhteistyössä Spektr, SVYL ry ja kulttuurikeskus Korjaamo

Torstai 4.3. klo 16.30, sali 10
Nenetsin kieli ja kulttuuri
Sukunsa viimeisen kuvaaman alkuperäiskansan nenetsien kulttuurista ja suomen sukulaiskieliin kuuluvasta nenetsin kielestä saapuvat näytökseen kertomaan alan asiantuntijat. Vieraana mm. tutkija Karina Lukin ja elokuvan ohjaajat Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui.
Yhteistyössä M. A. Castrenin seura

Turku 3.3.
Turussa elokuva nähdään 26.2. alkaen Kinopalatsin (Kauppiaskatu 11) ohjelmistossa.

Keskiviikko 3.3. klo 16.45, sali 9
Katoava identiteetti – Alkuperäiskansojen sulauttaminen valtakulttuuriin
Alkuperäiskansojen suhteesta valtakulttuuriin ja kulttuurien muutoksesta keskustelemassa elokuvan ohjaaja Markku Lehmuskallio ja tuottaja Jouko Aaltonen sekä Etnia ry:n Tommi Laitinen ja Harry Frilund.
Yhteistyössä Etnia ry

> sukunsaviimeinen.fi
> Sukunsa viimeinen Facebookissa


21.2.2010 Join the Nordic Delegation at Hot Docs 2010

The Nordic Delegation at Hot Docs 2010

FkN is co-ordinating the Nordic delegation to Hot Docs, North America’s premier festival, market and conference, taking place in Toronto, Canada 2-7 May.

Be part of the delegation and get access at a huge discount, and take advantage of a number of special benefits for delegation members.

FkN registration deadline: 5 March 2010

> fknsite.adnuvo.com


15.2.2010 Dokumentaristi Andrei Nekrasov Tampereelle

Dokumentaristi Andrei Nekrasov (s. 1958) saapuu Tampereen elokuvajuhlien vieraaksi. Häneltä nähdään Venäjän ja Georgian elokuussa 2008 käymää sotaa ruotiva dokumentti Russian Lessons (2009). Elokuva esitetään Tullikamarilla torstaina 11.3. kello 22.

Sundancessa maailmanensi-iltansa saanut Nekrasovin ja edesmenneen Olga Konskayan yhteistyössä ohjaama Russian Lessons alkaa henkilökohtaisena matkana konfliktialueelle ja päätyy arkaluontoisiin johtopäätöksiin Venäjän ulkomaan politiikasta ja etnisistä puhdistuksista Georgiassa. Elokuva todistaa lisäksi kuinka häikäilemättömästi venäläinen valtamedia viilaa kansalaisiaan linssiin esittäessään
venäläissotilaiden väkivallanteot georgialaisten siviilien syynä.

Tampereen 40. kansainväliset lyhytelokuvajuhlat järjestetään 10.-14.3.2010.

> tamperefilmfestival.fi


11.2.2010 Enter your project for the MIPDOC Co-Production Challenge

The MIPDOC market is calling for innovative documentary projects for their 6th annual Co-Production Challenge pitching session. At the Co-Production Challenge an international jury of broadcasters and commissioners will select five TV documentary projects to be presented. Entry deadline is March 2, 2010.

The 6th Annual MIPDoc Co-Production Challenge is an international pitching competition for creators of documentary and factual programmes. The Co-Production Challenge seeks original projects in the factual genre with the potential for development across TV, the Internet and all other media.

Projects will be selected from submissions worldwide and given the opportunity to present their final pitches at MIPDoc to a panel of jury of broadcasters and commissioners, and before an audience of accredited buyers, producers and distributors.

The winner of the MIPDoc Co-Production Challenge will receive:
Free entry to MIPDoc 2011
Free submission of their winning programme to the MIPDoc 2011 Digital Library
A 1-year subscription to Realscreen Magazine
Editorial coverage during MIPDoc 2010 and in the Realscreen Magazine (post-show issue)
A one-on-one meeting with a jury member during MIPDoc 2010

MIPDoc 2010 is taking place on April 10-11 in Cannes, France.

> mipworld.com


11.2.2010 Zondagin kevään elokuvatapahtumat Turun Klubilla

Kulttuuriyhdistys Zondagin elokuvaklubit jatkuvat tiiviisti pitkin kevättä. Kuukausittaisen lyhytelokuvien Kosmoraman lisäksi Musarama-näytöksissä nähdään myös kiinnostavia musiikkidokumentteja. Kevätkausi huipentuu 10.-11.4. järjestettävään Fest-O-Ramaan.

Viikolla 6 Turun Klubilla on kaksi elokuvatapahtumaa. Keskiviikkona 10. helmikuuta Musaraman näytöksessä nähdään tekijänoikeusasioita käsittelevä Good Copy Bad Copy. Dokumentti on tanskalaisen Andreas Johnsenin ohjaama ja pääosassa on mashup-artisti Girl Talk eli Greg Gillis. Elokuvan jälkeen Sussudio!-klubilta tuttu DJ Kimito Diskotek soittaa pääasiassa mashup-musiikkia. Sunnuntaina 14.2. Kosmoramassa nähdään kaksi tuoretta elokuvaa Taideakatemialta sekä useita ulkomaisia lyhytelokuvia. Jaakko Kajanin Chiefs ja Joonas Rutasen ja Veera Lehtolan Orkesteri saavat ensimmäiset julkiset esityksensä Kosmoramassa. Suomen ensi-illassa nähdään Gunilla Heilbornin ja Mårten Nilssonin elokuvat This Is Alaska ja What You Do sekä animaatiot Homeland (Juan de Dios Marfil) ja Sweet Dreams (Kirsten Lepore).

Maaliskuun ensimmäisen viikon kahdessa Musarama-näytöksessä Zondag tekee yhteistyötä ensin Turku Jazz -festivaalin kanssa, kun keskiviikkona 3. maaliskuuta nähdään Vinyl Jam-projektista kertova Johannes Östergårdin ja Kaspar Kavenin dokumentti Like In Old Glorious Times. Perjantaina yhdistyvät voimat Sheikki Sheikki ja Disko WTF?! -klubien kanssa, kun samana iltana nähdään yksi maailman varhaisimmista teknodokumenteista, Hannu Puttosen Bring The Beat Back.
Illan toisena elokuvana ohjelmassa on pohjoismaista skweee-musiikkityyliä käsittelevä Iacopo Patiernon ja David Giesen We Call It Skweee. Elokuvien jälkeen Turun Ilta-kerroksessa esiintyy yksi skweeen voimahahmoista, eli Mesak sekä DJt Goatboy, Pefletto Funk ja Kimito Diskotek.

Sunnuntaina 7. maaliskuuta Kosmoramassa vietetään Oscar-valvojaisia jo toista kertaa. Tänäkin vuonna elokuvia kommentoi arvovaltainen raati. Yleisöllä on mahdollisuus kuvauttaa itsensä juhla-asussa ja jäädä myös seuraamaan aamyöllä alkavaa gaalaa edeltävää lähetystä punaiselta matolta. Stam1na-yhtyeen saapuessa esiintymään Klubille 20.maaliskuuta, näytetään samana iltana Musaramassa Antti Hyyrysen dokumentti yhtyeen 13 ensimmäisestä vuodesta.

Kevätkausi huipentuu kaksipäiväiseen festivaaliin, Fest-O-Ramaan, jossa lauantaina 10.4. Klubilla nähdään useita musiikkidokumentteja, sekä tämän hetken kiinnostavimpia yhtyeitä lavalla sekä Live-, että Ilta-kerroksissa. Sunnuntaina ohjelmassa on tavallistakin tuhdimpi kattaus lyhytelokuvia sekä erityisvieraita.

Kaikki elokuvanäytökset ovat Klubin Kolossa (Humalistonkatu 8) ja niihin on vapaa pääsy.

Fest-O-Rama! 10.-11.4.
Ohjelma julkistetaan 26.2.

Kosmorama
14.2. Elokuvan ystävän päivän Kosmoramassa lyhytelokuvia.
7.3. Oscar-valvojaiset arvovaltaisen raadin seurassa.

Musarama
10.2. Good Copy Bad Copy, o: Andreas Johnsen. DJ Kimito Diskote
3.3. Like In The Old Glorious Times, o: Johannes Östergård ja Kaspar Kaven
5.3. Bring The Beat Back, o: Hannu Puttonen ja We Call It Skweee, o: Iacopo Patierno & David Giese
20.3. Stam1nan kadonneet 13 vuotta, o: Antti Hyyrynen

> zondag.fi


10.2.2010 Elokuvafestivaali Kino unionin käsikirjoituskilpailu

Elokuvafestivaali Kino union – vapautuksen elokuvia järjestää käsikirjoituskilpailun, jonka teemoja ovat vallan, vapautuksen ja työn kysymykset. Kilpailuun voivat osallistua kotimaiset dokumentti-, animaatio- tai fiktiolyhytelokuvaan tähtäävät käsikirjoitukset.

Kilpailun viimeinen osallistumispäivä on 13. elokuuta. Käsikirjoituskilpailun tulokset julkistetaan 12. - 13. marraskuuta 2010 järjestettävien Kino union -festivaalin aikana.

Käsikirjoituskilpailu avattiin ja julkistettiin Kotkan kritiikkipäivillä, Kotkan kaupunginkirjaston auditoriossa lauantaina 6. helmikuuta.

Vallan, vapauden ja työelämän kysymyksiä kankaalle heittävä festivaali pohtii yksilön suhdetta yhteiskuntaan monesta näkökulmasta. Globalisaation, prekariaatin, työttömyyden ja tasa-arvon ongelmia tutkitaan kahden päivän ajan suurella sydämellä ja vankalla kansainvälisellä otteella – ironiaa ja huumoria unohtamatta.

Kotkassa järjestettävä elokuvafestivaali tarjoaa yleisölleen laajan valikoiman ajatuksia herättäviä elokuvia. Ohjelmistossa on mukana niin uusia lyhytelokuvia kuin arkistoharvinaisuuksiakin. Elokuvien lisäksi Kotkassa tullaan festivaalien aikaan näkemään konsertteja ja keskustelutilaisuuksia.

> kinounion.fi


3.2.2010 Mies ja videokamera -elokuvan ensi-ilta Tampereen lyhytelokuvajuhlilla

Petri Hagnerin dokumenttielokuva "Mies ja videokamera" saa ensi-iltansa 10. maaliskuuta 2010 Tampereen elokuvajuhlilla, jossa elokuva kilpailee kotimaisten elokuvien sarjassa.

Elokuva kertoo amatöörielokuvaaja Esko Lönnbergistä, joka lähtee etsimään kadotettua nuoruuttaan ja taiteilijaminäänsä porilaisen vaihtoehtokulttuurin kentältä. Fiktion ja faktan rajat rytisevät kameran edessä ja takana, kun etsimessä on kansainvälisen kulttimaineen saavuttanut rockyhtye Circle.

Elokuvan on tuottanut Musafilmi ky yhteistuotantona YLE TV2:n Dokumenttiprojektin kanssa. Elokuvan tekoa ovat tukeneet Satakunnan taidetoimikunta ja Porin kaupunki.

> Katso traileri youtubessa
> tamperefilmfestival.fi


3.2.2010 DocPointissa liki 30 000 kävijää

Sunnuntaina päättyneellä yhdeksännellä DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla vieraili oheistapahtumat mukaan lukien 27 000 kävijää. Kuuden festivaalipäivän aikana keskustan teatterit keräsivät 22 000 elokuvankatsojaa. Ensimmäistä kertaa järjestetty DocPoint Tallinn oli niin ikään menestys: viikonlopun aikana sisartapahtumassa vieraili 2100 kävijää. Helsingin DocPointin vetonauloja olivat kotimaiset ensi-iltaelokuvat.

Festivaalin avajaiselokuva täytti Bio Rexin 700-paikkaisen salin kotimaisen dokumenttielokuvan ystävillä. Avajaiselokuvana nähtiin Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen jo ilmiöksi muodostunut Miesten vuoro. Koskaan aiemmin ei DocPointin historiassa ole kuultu elokuvan loputtua vartin jatkuneita, seisten annettuja aplodeja.

DocPointin toinen huippuhetki koettiin niin ikään lähes täyden salillisen keränneessä Tempo-mykkäelokuvakonsertissa keskiviikkona. Taiturillinen, improvisoitu The Five Corners Quintetin jazz rytmitti Aho & Soldan -tuotantoyhtiön elokuvia modernisoituvasta Suomesta sellutehtaineen ja lentokentän avajaisineen.

Kotimaiset elokuvaensi-illat saivat yleisön liikkeelle sankoin joukoin. Elokuvien Epäilyksen varjossa, Auf Wiedersehen Finnland sekä Miesten vuoro näytökset olivat loppuunmyytyjä, ja 44500 MAX, Miehen kuva, Into Eternity, Jäävuoren varjoon sekä Magneettimies löysivät myös hyvin yleisönsä.

Tänä vuonna vietetään suomalaisen dokumenttielokuvan merkkivuotta. Alan pioneerin, tuotantoyhtiö Aho & Soldanin perustamisesta tulee kuluneeksi 85 vuotta. DocPoint kunnioitti merkkivuoden alkua palkitsemalla ohjaaja Kiti Luostarisen Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnolla. Amerikkalaista indie-elokuvaa ja kotimaisen elokuvan nykytilaa käsittelevät seminaarit olivat menestys. Painobaarin ohjaajatapaamisiin yleisö löysi niin ikään kiitettävästi. Eniten kiinnosti ohjaaja Nicolas Philibertin tapaaminen lauantaina.

Lasten- ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO järjestettiin 25.-29.1. DOKKINO-elokuvien teemana oli perhe. DOKKINO-näytöksissä vieraili 2100 koululaista 52 eri koulusta. Alan ammattilaisille suunnattu rahoitus-, levitys- ja verkostoitumistapahtuma DocPoint Encounters sai paljon kiitosta osanottajilta.

> docpoint.info


28.1.2010 Dokumenttiprojektin tukemia tuotantoja Tampereen elokuvajuhlilla

Tampereen elokuvajuhlien (10.-14.3.2010) kotimaisessa kilpailussa  on jälleen mukana Dokumenttiprojektin tukemia tuotantoja. Mukana ovat Arto Halosen ohjaama Magneettimies, Petri Hagnerin ohjaama Mies ja videokamera, Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama Miesten vuoro, Joonas Neuvosen ohjaama Reindeerspotting - Pako joulumaasta sekä Mohamed El Aboudin ohjaama Vasen vartaloon.

> tamperefilmfestival.fi


25.1.2010 Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint alkaa huomenna

DocPoint-festivaali valtaa Helsingin elokuvateatterit huomisesta alkaen. Kuuden festivaalipäivän aikana nähdään 137 dokumenttielokuvaa yli 20 maasta, aina Islannista Australiaan. DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään nyt yhdeksännen kerran 26.-31. tammikuuta.

Festivaaliin kuuluu runsaan elokuvaohjelmiston lisäksi roima annos oheistapahtumia: seminaareja, luentoja ja ohjaajatapaamisia kansainvälisten dokumentaristivieraiden kanssa. Festivaalia ilahduttavat läsnäolollaan maailmankuulut elokuvantekijävieraat, joista viimeisin varmistunut avantoon pulahduksesta haaveileva ohjaaja on saksalainen Thomas Heise. Hänen elokuvansa Material nähdään keskiviikkona 27.1. elokuvateatteri Maximissa.

> docpont.info


25.1.2010 INVITATION FEST – TRAINING GROUND PORTUGAL 2010 FROM 21 to 26 JUNE

We are happy to announce the opening of the registration for FEST – Training Ground 2010, be sure to be the first one to register as this campus availability is set to fly fast. FEST – Training Ground is a place where young film enthusiast and film
makers from all over the world gather in one week, to attend a deluxe training from workshops to master classes, lectured by industry top experts with recognized achievements.

Where?
In Espinho, Portugal, 15 minutes south of Porto in the seacoast line. A tourism orientated city and one of the summer hotspots of Portugal.

When?
From the 21st to the 26th of June 2010

Who are the speakers and lecturers?
Participants will be provided with high standards of speakers and lecturers, recognized worldwide for their work and achievements. The event will program a diverse number of film experts, and participants will be able to interact with them in debates, small group sessions or even informally meeting. Detailed information of the speakers will be available on the FEST - Training Ground website

All in one
Training ground is all in one program, as participants will not only enjoy a six day deluxe training program, but also will be able to attend the screenings of FEST – International Film Festival, as parallel activities, all of this having as a scenario the beautiful seacoast city of Espinho, one of the most looked for seacoast location in all of Portugal.

FEST – International Youth Film Festival
FEST – Training Ground will occur in the same dates as FEST – International Youth Film Festival, This is one of the most vibrant film festivals in Portugal, having shown in the past some of the year’s most interesting works worldwide. All participants will benefit from this, as they will have free pass for this event as well. The festival focuses in new directors and it is expected to find in the event some future talents, from this screen, directors have gone to win awards and nominations in events such as Cannes, Venice, Sundance and even Oscars.

> trainingground.fest.pt


20.1.2010 VJ movement recruiting video Journalists in Finland

The VJ Movement is seeking the best freelancers worldwide to join our global network of video journalists. We select journalists based on a demonstration of their abilities to report stories according to the profession's highest standards; their writing, production and editing skills; and their access to broadcast-quality equipment.

Contributors should have at least three years of full-time experience as reporters or field producers, be excellent story-tellers, and have a proven ability to not only report but analyze issues.

APPLICATION INSTRUCTIONS:
Please send an email to journalists@vjmovement.com with the subject heading
"VJ application" and your location.
In your email, please include the following (in English, French or Spanish only, and as Word or PDF attachments):
1. A cover letter explaining what country or region you would cover, whether you specialize in a particular beat or have a particular passion, and what kind of camera and audio equipment you would use.
2. A CV or resume
3. WORK: Web links to 2-3 samples of your video journalism work that you believe display your reporting, writing and video skills. (If you do not have links to your work, you may either upload it to You Tube and send us the link, upload it to our FTP server, or mail a DVD to: The VJ Movement, Saturnusstraat 60, Unit 62, 2516 AH Den Haag, The Netherlands. Attn: Journalists recruitment)
Please note: We cannot review incomplete applications.

The VJ movement combines the best of both traditional and citizen journalism; professionalism and interactivity. VJM’s professional network produces the stories, but it’s the members who set the news agenda. In the online newsroom, they suggest, select and discuss the stories they think should be told.

> vjmovement.com


20.1.2010 Last reminder ZeLIG - Admissions Exam 2010

New Admissions Exam. Academic Cycle 2010/2013.
ZeLIG is one of the very few educational institutions in Europe to offer specific training in documentary filmmaking. School Philosophy. ZeLIG does not follow any one single school of documentary filmmaking, but encourages students to explore different styles, esthetic approaches and traditions.

Instructors from German, Italian and English-speaking countries offer students a lively approach to international cinema and television culture. All ZeLIG instructors are active professionals in the film and television sectors, and offer students direct feeback from the real world on the latest developments in the audiovisual market. ZeLIG training aims to prepare students for the job market, providing them with the tools for a quick and easy entry into the professional world.
Studies at ZeLIG are trilingual. Courses are held in three languages: Italian, German and English. ZeLIG offers documentary film training in three specific professional areas: filming/lighting, editing/post-production, and directing project development.

Annual tuition for students who are South Tyrolean residents is 900 Euros and for non-residents 1,300 Euros.

Application Deadline: February 1, 2010

> zeligfilm.it


20.1.2010 DocPoint juhlistaa suomalaisen dokumenttielokuvan pioneereja

Yhdeksäs DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali valtaa keskustan elokuvateatterit 26.-31.1.2010. Festivaali juhlistaa tuotantoyhtiö Aho & Soldanin pioneerityötä suomalaisen dokumenttielokuvan kentällä; tänä vuonna on tullut kuluneeksi 85 vuotta yhtiön perustamisesta. Merkkivuoden kunniaksi nähdään yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston KAVAn kanssa toteutettu laaja Aho & Soldan -retrospektiivi. Lisäksi avajaisnäytöksen yhteydessä 26.1. dokumenttielokuvaohjaaja Kiti Luostariselle luovutetaan Aho & Soldan -elämäntyöpalkinto, joka on suuruudeltaan 5 000 euroa. Palkinnon lahjoittaa Yleisradio.

Festivaali saa kunniavieraakseen suomalaisen värivalokuvauksen pioneerin Claire Ahon Ruotsista. Juhlavuoden avaukseen kuuluu myös Aho & Soldanin tuotannosta koottu Tempo-mykkäelokuvakonsertti, jossa maineikas jazz-yhtye The Five Corners Quintet improvisoi 30-luvun taitteen modernisoituvan Suomen äänimaiseman.

DocPoint 2010 on myös uusien kotimaisten dokumenttien juhlaa. Festivaalin ensi-iltaelokuvista ainakin kaksi, Virpi Suutarin Auf Widersehen Finnland sekä Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro, saa myös teatterilevityksen.

Laadukkaiden kotimaisten dokumenttielokuvien lisäksi festivaalilla nähdään maailman muilla festivaaleilla menestyneitä elokuvia. Teemamaista, Puolasta ja Yhdysvalloista, saapuu useita ohjaajavieraita. Puolalaisista dokumentaristeista isä Marcel Lozinski ja poikansa Pawel tunnetaan maan elokuvaperinteen jatkajina. Yhdysvalloista saapuvat näyttelijänäkin tunnettu ohjaaja Samantha Buck, ja musiikkivideoiden ohjaajana ansioitunut Michael (Mike) Palmieri, joiden elokuvissa sukelletaan amerikkalaisten perhekulissien taakse.

Muita tekijävieraita ovat muiden muassa DocPointin Masterclassin vetäjä, ranskalainen ohjaaja Nicolas Philibert sekä Sukupolvelta toiselle -sarjan elokuvien Saviours ja The Woman with the 5 Elephants ohjaajat Ross Whitaker ja Vadim Jendreyko. Saviours kuvaa nuorien, työväenluokkaisten miesten taistelua paremman tulevaisuuden puolesta irlantilaisella St. Saviours -nyrkkeilyklubilla. The Woman with the 5 Elephants esittelee sitkeän Swetlana Geierin, joka koki sekä Stalinin että Hitlerin diktatuurien kauhut, ja on Saksaan muutettuaan kääntänyt Dostojevskin suurteokset uuden kotimaansa kielelle.

DocPointin dokumenttikimara ottaa varaslähdön lauantaina 23. tammikuuta klo 18 elokuvateatteri Maximissa (Kluuvikatu 1) islantilaisella menestyskirjaan perustuvalla elokuvalla Dreamland. Se kuvaa saarivaltion murrosta NATO-tukikohdan ja kalastuksen kehdosta suuryhtiöiden pelikentäksi. Elokuva on aiheuttanut voimakkaita reaktioita kotimaassaan ja se antaakin paljastavan näkökulman suurta romahdusta edeltäneeseen Islantiin. Ohjaaja-käsikirjoittaja Andri Snęr Magnason saapuu vieraaksi festivaalille.

DocPoint Tallinna alkaa perjantaina 29.1. ja sen avajaiselokuvana nähdään Dreamland, samaan aikaan, kun elokuva esitetään Helsingin festivaalilla.

> docpoint.info


17.1.2010 DocPointin oheistapahtumat

Yhdeksännen DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin yhteydessä järjestetään useita ajatuksia herättäviä seminaareja, keskusteluja, luentoja ja tämän vuoden uutuutena päivittäisiä ohjaajatapaamisia keskiviikosta lauantaihin. DocPoint järjestetään 26.–31.1.2010.

SEMINAARIT
Puolalainen dokumenttielokuva Marcel Łozińskin silmin
Maansa huippudokumentaristeihin lukeutuva Marcel Łoziński on puolalaisen elokuvan veteraani. Kaksituntisella luennollaan Łoziński kertoo, miten Puolan poliittinen tilanne on vaikuttanut maan dokumenttielokuvatuotantoon ja hänen omaan työskentelyynsä 1970- luvulta 2000-luvulle. Lisäksi kuullaan muun muassa miksi vain neljä niistä 12 elokuvasta, jotka hän ohjasi ennen vuotta 1980, päätyi sellaisenaan teatterilevitykseen sensuurin aikakaudella.
To 28.1. klo 14–16
Kiasma-teatteri, Nykytaiteen museo Kiasma (Mannerheimintie 2)
Puolankielinen tilaisuus tulkataan suomeksi. Vapaa pääsy.

Rajankäyntiä ja riskinottoa: Puheenvuoroja maahanmuutosta, auttamisesta ja tahattomasta kansalaistottelemattomuudesta
DocPointin pääseminaarissa puhutaan vapaaehtoisesta, toisten ihmisten puolesta tehdystä työstä. Mikä saa kurottamaan omaa perhettä ja ystäväpiiriä pidemmälle? Se, mikä toisesta näyttää kansalaistottelemattomuudelta tai radikaalilta aktivismilta, on toiselle lähimmäisenrakkautta. Mitä käännytettävän piilottajalla, dokumentaristilla, sijaisvanhemmalla ja sateenkaarityötä tekevällä papilla on asiasta sanottavana? Seminaari järjestetään yhteistyössä Into Kustannuksen ja Demos Helsingin kanssa. Puheenjohtajana Hanna Nikkanen/fifi.voima.fi
La 30.1. klo 12–14
Ateneum-sali, Ateneumin taidemuseo. Käynti Ateneuminkujan puolelta.
Tilaisuus on suomen- ja englanninkielinen. Englanninkielinen osuus tulkataan suomeksi.

Free Cinema
”Hävettää olla suomalainen. Elokuvia tehdään imaginääriselle 'suurelle kotimaiselle yleisölle' ja jälki on sen mukaista. Vikaa etsitään vuoron perään katkerista kriitikoista, jotka pilaavat kotimaisten elokuvien mahdollisuudet, rahoittajista, jotka yrittävät pelata varman päälle ja samalla tappavat luovan prosessin, tuottajista, jotka eivät luota tekijöihin. Vanhojen asenteiden itseään toteuttava profetia ei johda ulos sisäsiittoisen katkeruuden suosta! Elokuvia on tehtävä ihmisille, ei 'suomalaisille'."
Tältä pohjalta käynnistetään keskustelu kotimaisen elokuvan nykytilasta ja tulevaisuudesta. Keskustelijoina muun muassa tuottaja Markus Selin, nuori elokuvantekijä Miika Ullakko, elokuvasäätiön tuotantoneuvoja Kaisu Isto ja kriitikko Kalle Kinnunen. Seminaarin järjestävät Aalto yliopiston Elokuvakoulun opiskelijat.
Ti 26.1. klo 13–16
Ateneum-sali, Ateneumin taidemuseo. Käynti Ateneuminkujan puolelta. Tilaisuus on suomenkielinen. Vapaa pääsy.

LUENTOJA JA KESKUSTELUJA
Sami van Ingen: Moanan uusi ääni
Vuonna 1975 Robert J. Flahertyn tytär Monica apunaan brittidokumentaristi Richard Leacock matkustivat Samoalle nauhoittamaan Flahertyn aikoinaan kaipaaman ääniraidan hänen Moana-klassikkoelokuvaansa. Nyt tämä harvoin esitetty ja jo kadoksissa ollut ääniversio nähdään DocPointissa. Elokuvaa ennen ohjaaja Sami van Ingen esittelee Moanan ja sen ääniraidan taustoja.
To 28.1. klo 16.30, Moana-näytös klo 17–18.30
Su 31.1. klo 17.30, Moana-näytös klo 18–19.30
Orion (Eerikinkatu 15)
Esittelytilaisuus on suomenkielinen ja maksuton. Liput elokuvanäytökseen 6,5 €.

Peter von Bagh: Dokumenttielokuvan olemus
Peter von Bagh luennoi dokumentaarisen elokuvan historiasta painopisteenään alan pioneerit.
Pe 29.1. klo 17–19
Seminaari-tila, Nykytaiteen museo Kiasma (Mannerheimintie 2)
Luento suomeksi. Vapaa pääsy.

Kiti Luostarinen – Aho & Soldan -palkittu ohjaaja esittäytyy
Tämänvuotisen Aho & Soldan -palkinnon voittaja Kiti Luostarinen kertoo työstään ja vastaa yleisön kysymyksiin Omat askeleet ja Kodinkonetanssi -elokuvanäytöksen yhteydessä. Ainutlaatuisessa tilaisuudessa nähdään Ulla Koiviston Kodinkonetanssiin kuuluva live- performanssi sekä kuullaan Luostarisen kollegoita.
La 30.1. klo 17–18.30
Ateneum-sali, Ateneumin taidemuseo. Käynti Ateneuminkujan puolelta. Tilaisuus on suomenkielinen ja järjestetään elokuvanäytöksen yhteydessä. Liput 6,5 €.

PAINOBAARIN OHJAAJATAPAAMISET
DocPointin virallisessa festivaalibaari Painossa (Sanomatalo, Postikuja 2) järjestetään ohjaajatapaamisia keskiviikosta lauantaihin kello 18–19. Tilaisuuksien vetäjänä toimii dokumentaristi Iris Olsson.
Ke 27.1. PUOLA – Paweł Łozinski & Marcin Koszałka
To 28.1. USA – Kimberly Reed & Samantha Buck
Pe 29.1. SUOMI – Joonas Berghäll & Mika Hotakainen
La 30.1. RANSKA – Nicolas Philibert

> docpoint.info


17.1.2010 Stadilaista tangoa etsimässä -dokumenttielokuva maailman ensi-illassa Tampereen elokuvajuhlilla

Tahvo Hirvosen pitkä dokumentti Stadilaista tangoa etsimässä (2010) nähdään Tampereen elokuvajuhlilla maailman ensi-illassa keskiviikkona 10. maaliskuuta Tullikamarin Pakkahuoneella. Elokuva kertoo Hannu Nurmio -nimisen miehen tutkimusprojektista helsinkiläisen tangon parissa. Dokumentissa seurataan samalla Tuomari Nurmion ja Kongontien orkesterin Tangomanifesti-levyn tekoprosessia. Lisäksi elokuvassa nähdään vetäviä keikkataltiointeja, joissa suomalainen ja argentiinalainen tango muuntuvat Tuomari Nurmion ja Kongontien orkesterin tulkinnassa taas aivan joksikin muuksi. Mielenkiintoisissa keskusteluissa Nurmio etsii tangon juuria ja pohtii suomalaisen ja argentiinalaisen tangon eroja alan asiantuntijoiden kanssa. Stadilaista tangoa etsimässä on helmi niin tangon kuin Tuomari Nurmionkin musiikin ystäville.

Tampereen elokuvajuhlilla nähdään musiikin saralta myös acid house -dokumentti They Call It Acid (2009), joka pureutuu 1990-luvulla viranomaisia ja vanhempia kuohuttaneeseen rave-ilmiöön. Dokumentissa kuullaan sittemmin maailmanmaineeseen nousseita tiskijukkia, poliitikkoja, viranomaisia kuin myös aikalaiskuvausta sukupolvien yhteentörmyksistä.

Laajaan iberoamerikkalaiseen lyhytelokuvaan pureutuva Viva el corto! -ohjelmisto ei olisi kattava ilman argentiinalaista tangoa. Ohjaajavieraaksi saapuvan German Kralin Viimeiset aplodit (2008) sijoittuu Buenos Airesiin, jossa vanhat tangolaulajat kokoontuvat vielä kerran yhteiseen konserttiin. Kralilta nähdään myös hänen perheestään kertova dokumentti Buenos Aires, tarinani (1999).

Klassisen musiikin ystävät pääsevät nautiskelemaan Tampere-taloon festivaaliviikon lauantaina Tampere Chamberin säestämästä Charles Chaplinin Kaupungin valoista (1931). Säestetty elokuvanäytös on Tampere-talon ja elokuvajuhlien yhteistuotanto, joka juhlistaa Tampereen elokuvajuhlien 40-vuotissyntympäivää.

> tamperefilmfestival.fi


14.1.2010 Dokumenttiprojektin tukemat dokumentit Jussi-ehdokkaina

Jussi-ehdokkaat vuoden 2009 pitkistä kotimaisista elokuvista on valittu. Parhaan dokumenttielokuvan Jussi -ehdokkaat  ovat Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone, Annika Grofin Liikkumavara ja Arto Halosen Magneettimies. Liikkumavara on lisäksi ehdokkaana parhaasta musiikista (Ville Riippa).

Lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö salaisella lippuäänestyksellä. Jussi-voittajat julkistetaan Jussi-juhlassa, joka järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 31. tammikuuta. Nelonen televisioi tilaisuuden suorassa lähetyksessä.

Jussi-patsaat vuoden parhaille pitkille kotimaisille elokuville jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry. Ensimmäiset Jussit jaettiin 16.11.1944. Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto.

Jussi-ehdokkaat nimesi asiantuntijaraati, jossa olivat tällä kertaa mukana
tuottaja Jouko Seppälä, ohjaaja Aku Louhimies, käsikirjoittaja Jari Rantala, näyttelijä Tiina Lymi, musiikintekijä Heikki Elo, pukusuunnittelija Kristiina Saha, lavastaja Tiina Paavilainen, kuvaaja Jussi Eerola, leikkaaja Kauko Lindfors, äänisuunnittelija Johan Hake, elokuvakriitikko Lauri Lehtinen sekä Filmiauran hallituksesta Mika Siltala (pj.), Manna Katajisto (vpj), Mikko Aromaa, Kalle Kinnunen, Toni Lähteinen ja Antti Selkokari. Filmiauran hallituksen jäsen Lasse Saarinen oli jäävi eikä osallistunut kokoukseen.

> jussit.fi


14.1.2010 Ilmoittautuminen DocPoint Encountersiin on alkanut!

DocPoint lanseeraa tulevan festivaalinsa yhteydessä dokumenttielokuva-alan ammattilaisille suunnatun kansainvälisen rahoitus-, levitys- ja verkostoitumistapahtuman DocPoint Encounters. Tapahtuman tavoitteena on lisätä kotimaisen dokumenttielokuvan kansainvälistä tunnettuutta ja tekijöiden tietotaitoa kansainvälisen levitys- ja rahoitusmahdollisuuksien osalta. Ilmoittautuminen DocPoint Encountersiin on nyt alkanut!

DocPoint Encounters valtaa Ateneum-salin festivaaliviikon torstaista perjantaihin 28.-29.1.2010. Ensimmäisenä päivänä nähdään viiden kotimaisen elokuvahankkeen esittelyt ja käydään yhteinen palautekeskustelu alan kansainvälisten huippunimien, Claire Aguilarin (ITVS), Peter Jägerin (Autlook Filmsales), Esther van Messelin (First Hand Films), Greg Sandersonin (BBC) sekä Anne-Laure Negrinin (ARTE) kanssa.

Perjantaiaamuna dokumenttielokuvan levitystä ja markkinointia puidaan kahden esimerkkituotannon kautta, joita ovat tanskalaisen Anders Østergaardin ohjaama Burma VJ sekä John Websterin Katastrofin aineksia.

Tapahtuma päätetään perjantai-iltapäivällä keskustelutilaisuuteen Marginaalista yleisömenestykseksi? - Avointa keskustelua dokumenttielokuvan levityksestä ja markkinoinnista. Vuorossa on kannanottoja ja puheenvuoroja levittäjiltä, rahoittajilta ja tuottajilta suomalaisten dokumenttielokuvien levityksen ja markkinoinnin nykytilasta sekä tulevaisuudesta. Mikä on dokumenttielokuvan menestyksen mitta? Sana on vapaa.

Lisätiedot, tarkempi aikataulu sekä ilmoittautumiset torstain tapahtumaan 20.1. mennessä osoitteessa www.docpoint.info/encounters. Paikkoja on rajoitetusti. Perjantain ohjelma on kaikille avoin eikä vaadi erillistä ilmoittautumista. DocPoint Encountersin työskentelykieli on perjantai-iltapäivän ohjelmaa lukuun ottamatta englanti. Tapahtuma on molempina päivinä maksuton.

DocPoint Encounters on toteutettu yhteistyössä AVEKin Kohtaamisia-hankkeen, Yleisradion, Suomen elokuvasäätiön ja opetusministeriön kanssa.

9. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään Helsingin keskustan elokuvateattereissa 26.-31.1.2010.

> docpoint.info


11.1.2010 Dragon Forum calls the new film projects

DRAGON FORUM workshops of documentary film take place in the middle of Europe and end with the Pitching at the Krakow Film Festival in the first week of June each year. The call for the projects for Dragon Forum 2010 is open now. You can visit the website for more details and submit the application form till January 29th, 2010.

> dragonforum.pl


09.1.2010 DocPoint Masterclass 31.1. klo 11-17, Mediakeskus Lume

Ranskalainen Nicolas Philibert saapuu vuoden 2010 DocPoint Masterclassin vetäjäksi. Nytpä tahdon olla mä -dokumenttielokuvallaan (To Be and to Have, 2002) yleisön ja kriitikot hurmannut ohjaaja luennoi dokumenttielokuvan tekemisestä sekä sen lainalaisuuksien rikkomisesta alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatussa koulutustilaisuudessa. Ohjaajan retrospektiivi Meet the Master: Nicolas Philibert nähdään osana DocPoint-festivaalin ohjelmistoa. Lisäksi Masterclassissa nähdään otteitanhänen uusimmasta ohjaustyöstään Nénette (2009).

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali tarjoaa Teille mahdollisuuden osallistua DocPoint Masterclassiin ja festivaalin elokuvanäytöksiin edullisin pakettihinnoin. Ilmoittauduttehan ajoissa, jotta varmistatte pääsynne ainutlaatuiseen tapahtumaan!

Meet the Master: Nicolas Philibert –esityssarja DocPointissa:
To Be and to Have (2002)
Every Little Thing (1996)
Animals and More Animals (1994)
In the Land of the Deaf (1992)
Louvre City (1990)

DocPoint Masterclassin työskentelykieli on englanti.

Sitovat ilmoittautumiset 14.1.2010 mennessä:
Sissi Korhonen
Tapahtumakoordinaattori
DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
puh. 040 506 1065 (klo 10–18)
sissi.korhonen@docpoint.info

> docpoint.info


01.1.2010 DocPointin Aho & Soldan -palkinto ohjaaja Kiti Luostariselle

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali palkitsee tammikuussa dokumenttielokuvaohjaaja Kiti Luostarisen pitkästä ja menestyksekkäästä urasta Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnolla. Festivaali kunnioittaa Aho & Soldan -palkinnon saajaa esittämällä hänen tuotannostaan valikoidun retrospektiivin. DocPoint järjestetään 26.-31. tammikuuta 2010. Palkinto luovutetaan Luostariselle festivaalin avajaisnäytöksessä elokuvateatteri Bio Rexissä tiistaina 26. tammikuuta klo 18.30.

Aho & Soldan -palkintoa on jaettu DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin perustamisvuodesta 2002 alkaen. Palkinto on
nimetty kunnianosoituksena suomalaisen dokumenttielokuvan pioneereille
Heikki Aholle ja Björn Soldanille. Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon saamisen kriteereinä ovat merkittävä, suomalaista luovaa dokumenttielokuvaa kehittänyt elokuvatyö sekä pitkään laadukkaana jatkunut ura dokumenttielokuvaohjaajana. Palkinto on myönnetty aiemmin Markku Lehmuskalliolle (2002), Lasse Naukkariselle (2003), Pirjo Honkasalolle (2004) sekä Peter von Baghille (2005).

Kiti Luostarisen Aho & Soldan -elämäntyöpalkinnon kunniaksi yhdeksännellä
DocPoint-festivaalilla nähdään sarja Luostarisen dokumenttielokuvia.

Aho & Soldan -palkinto: Kiti Luostarinen

Vutti vuugle (1990, 17 min), to 28.1. klo 17 Maxim 1
Sanokaa mitä näitte (1992, 53 min), ke 27.1. klo 17 Ateneum-sali
Kodinkonetanssi (1992, 16 min), la 30.1. klo 17 Ateneum-sali
Omat askeleet (1998, 16 min), la 30.1. klo 17 Ateneum-sali
Se oikea – tarinoita rakkaudesta (1999, 53 min) to 28.1. klo 17 Maxim 1
Kuoleman kasvot (2003, 53 min), su 31.1. klo 17 Ateneum-sali
Palnan tyttäret (2007, 70 min), pe 29.1. klo 17.30 Ateneum-sali

> docpoint.info


23.12.2009 DocPoint kaataa rajoja ja provosoi

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistossa nähdään elokuvia, joissa provokaation avulla paljastetaan jotain, mikä muuten jäisi huomaamatta. Lisäksi festivaalilla nähdään maahanmuuttoa ja kulttuurisia rajoja käsitteleviä elokuvia. Winners & Bestsellers -sarjaan on koottu dokumenttielokuvien festivaalimenestyjät. DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 26.-31. tammikuuta.

Tarkoitus pyhittää keinot -sarjassa nähdään elokuvia, joissa dokumentaristi ei tyydy vain tarkkailemaan ja tallentamaan kamerallaan, vaan ryhtyy itse aktiiviseksi toimijaksi. Tämän toisinaan rajun lähestymistavan kautta pyritään pintaa syvemmälle. YLE Teemallakin lauantaina 16. tammikuuta esitettävä Episode 3 - Enjoy Poverty kääntää päälaelleen köyhien auttamisen logiikan. Mads Brüggerin elokuvassa The Red Chapel maailman huonoin improvisaatioryhmä koettelee systeemin kärsivällisyyttä Pohjois-Koreassa. Elokuvan Stolen tekijät käyttävät kaikkia arveluttaviakin keinoja tuodakseen esiin pakolaisleirin vaietun salaisuuden, orjuuden. Elokuvassa Bassidji avoimesti liberaali Tamadon Mehran soluttautuu iranilaiseen ääriliikkeeseen ja haastaa islamistisen diktatuurin kannattajat. Erik Gandinin Videocracy liittää kärjistäen yhteen Italian politiikan ja viihdeteollisuuden harmoniseksi liitoksi.

Tulokkaat-sarjan elokuvat pureutuvat maahanmuuttokysymyksiin ja elämään kahden kulttuurin rajamaastossa. Vastikään Saksassa järjestetyllä DOK Leipzig -festivaalilla parhaana dokumenttina palkittu The Arrivals kuvaa pariisilaisen vastaanottokeskuksen asiakkaiden ja työntekijöiden kamppailua valoisammasta tulevaisuudesta. Kiinan sisäisen maahanmuuton massiivinen mittakaava mykistää Amsterdamin IDFA-festivaalilla pääpalkinnon voittaneessa elokuvassa Last Train Home; maailman suurimmassa ihmisten muuttoaallossa, uudenvuoden aattona 130 miljoonaa kiinalaista matkustaa kaupungeista maaseudulle lomanviettoon.

Rajoja pohditaan myös yhteistyössä Into Kustannuksen ja Demos Helsingin kanssa toteutettavassa Rajankäyntiä ja riskinottoa -seminaarissa, jossa kuullaan puheenvuoroja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä. Vaikka lait toimisivat siirtolaisia, asunnottomia, ongelmanuoria ja prostituoituja vastaan, voivat kansalaiset toimia heidän puolestaan. Se, mikä toisesta näyttää kansalaistottelemattomuudelta tai radikaalilta aktivismilta, on toiselle lähimmäisenrakkautta. Kaikille avoin seminaari järjestetään Ateneum-salissa lauantaina 30. tammikuuta klo 12. Seminaarin jälkeen esitetään elokuva An Orchad in the Desert, jossa algerialaismies palaa
Ranskasta takaisin kotimaahansa tavoitteenaan saada aavikko kukoistamaan.

Winners & Bestsellers -sarjassa nähdään European Film Awards -gaalassa parhaaksi dokumenttielokuvaksi valittu The Sound of Insects: Record of A Mummy. Elokuva kertoo itsensä nälkään näännyttäneen miehen ratkaisusta tämän päiväkirjojen kautta. The Most Dangerous Man in America esittelee Daniel Ellsbergin, joka kuohutti Yhdysvaltojen poliittista elämää vuonna 1971 vuotamalla huippusalaisen Vietnam-raportin julkisuuteen. Paljastukset johtivat Nixonin eron sinetöineeseen Watergate-skandaaliin. Presumed Guilty on puolestaan elokuva, joka vapautti meksikolaisen, syyttömänä vankilaan tuomitun José Rodriguezin. Tarina itkevästä kamelista -elokuvallaan ihastuttaneen Byambasuren Davaan uusin, visuaalisesti henkeä salpaava dokumentti The Two Horses of Genghis Khan kuvaa muusikon matkaa juurilleen Mongolian aroille.

DocPointin näytöskohtainen ohjelmisto julkaistaan festivaalin kotisivulla tammikuun alkuun mennessä. Samaan aikaan julkaistaan festivaalin entistäkin runsaampi oheisohjelmisto. Tänä vuonna uutuutena ovat muun muassa päivittäiset ohjaajatapaamiset.

> docpoint.info


10.12.2009 DocPoint Encounters kokoaa alan merkittävimpiä levittäjiä ja rahoittajia Helsinkiin - Encountersin kotimaiset elokuvaprojektit valittu

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestää alan ammattilaisille suunnatun rahoitus-, levitys- ja verkostoitumistapahtuman DocPoint Encounters. Helsingissä järjestettävään tapahtumaan saapuvat kansainväliset alan ammattilaiset Claire Aguilar (ITVS) Yhdysvalloista, Peter Jäger (Autlook Filmsales) Itävallasta, Esther van Messel (First Hand Films) Saksasta, Greg Sanderson (BBC) Iso-Britanniasta ja Anne-Laure Negrin (ARTE) Ranskasta. DocPoint Encounters -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa 28.-29. tammikuuta 2010 Helsingissä.

Viisi kotimaista, tekeillä olevaa dokumenttielokuvatuotantoa on valittu esiteltäväksi DocPoint Encountersissa:

From Next Door (ohj. Tuija Halttunen, Elokas Cooperative)
Love is Enough (ohj. Mia Halme, Avanton Productions)
Once I Dreamt of Life (ohj. Jukka Kärkkäinen, Mouka Filmi Oy)
Reindeer Spotting (ohj. Joonas Neuvonen, Bronson Club)
Red Forest Hotel (ohj. Mika Koskinen)

Valitut tuotannot esitellään kansainvälisille vieraille sekä paikalliselle ammattilaisyleisölle tapahtuman ensimmäisenä päivänä. Encountersin toinen päivä on omistettu keskustelulle dokumenttielokuvan markkinoinnista ja levityksestä. Tapahtuman tavoitteena on lisätä suomalaisen dokumenttielokuvan levitys- ja rahoitusmahdollisuuksia sekä tunnettuutta ulkomailla.

DocPoint Encounters toteutetaan yhteistyössä AVEKin Kohtaamisia-hankkeen, Yleisradion, Suomen elokuvasäätiön ja opetusministeriön kanssa.


10.12.2009 Application for Ex Oriente Film 2010

Are you working on a creative documentary project, looking for information, consultancy and support for its development, production and distribution in the European market?

Submit your proposal for Ex Oriente Film - a year-long international workshop that supports the development and funding of creative documentary films from Central and Eastern Europe. Application deadline: February 1, 2010.

At three (or four) workshops that take place in the course of one year, directors and producers develop their projects and funding strategies and benefit from the assistance and valuable advice provided by established European producers, directors, AV experts and commissioning editors. The Ex Oriente Film training programme is completed with the co-production meeting East European Forum that gives documentary filmmakers a chance to pitch their project and secure funding from West European and North American broadcasters.

> dokweb.net


10.12.2009 FIDLab, a professional platform for co-production support

FIDMarseille has developped since last year an international platform of co-production aiming at supporting and promoting sensible and singular works at every stage of development, from writing to post-production.

For the FIDLab’s second edition, to be held July 8th and 9th, 2010, we invite you to submit your film projects with no particular requirements regarding format, length, and subject matter, whether they are fiction or documentary.

FIDLab, two days of professional meetings and personalized accompanying programme, during the 21st edition of FIDMarseille, from July, 7th to 12th, 2010 :

→ 10 film projects from all over the world selected by the FIDMarseille.
→ Meeting between coproducers, distributors, production aid funds, or other fund providers for production, broadcasting and distribution.
→ Visual presentation of the projects during a meeting with the professional audience.
→ Awarding of a prize, by our partners Panavision and Air France.

> fidmarseille.org


6.12.2009 DocPointin Kotimaisessa esityssarjassa useita Dokumenttiprojektin tukemia tuotantoja

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin vuoden 2010 Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat on valittu. Esityssarjoihin ilmoitettiin yhteensä 102 dokumenttielokuvaa, joiden joukosta raati valitsi Kotimaiseen esityssarjaan 14 elokuvaa ja Oppilastyösarjaan 9 elokuvaa. Lisäksi esitetään yksi kotimainen elokuva Erikoisnäytökset-sarjassa ja yksi Tulokkaat-sarjassa.

DocPoint on valinnut ohjelmistonsa kotimaiset dokumenttielokuvat vuosittain vaihtuvan raadin voimin festivaalin alusta lähtien. Yhdeksäs DocPoint-festivaali järjestetään Helsingin elokuvateattereissa 26.–31.1.2010.

DocPointin Kotimainen esityssarja 2010

Kotimaisen esityssarjan valintaraatiin kuuluivat tänä vuonna kansanedustaja Pekka Haavisto, elokuvaohjaaja Lenka Hellstedt, dokumentaristi Jouni Hiltunen, kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi ja DocPointin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen.

DocPointin Kotimaiseen esityssarjaan ilmoitettiin yhteensä 66 elokuvaa. Esityssarjan elokuvat ovat tekotavoiltaan kansainvälisiä. Ne ylittävät kulttuuriset rajat. Valitut dokumenttielokuvat ovat voimakkaita, persoonallisia teoksia, joista näkee, että niiden tekijöillä on väline hallussaan. Yhteistä nimittäjää on vaikea löytää, Kotimaisen esityssarjan elokuvissa on silti monta mies-aiheista dokumenttielokuvaa. Toinen
vahvasti esille nouseva teema on maamme historia.

• Auf Wiedersehen Finnland (ohj. Virpi Suutari, For Real Productions, ensi-ilta DocPointissa)
• Between Dreams (ohj. Iris Olsson, Nisi Masa)
• Epäilyksen varjossa (ohj. Pekka Lehto, First Floor Productions Oy, ensi-ilta DocPointissa)
• Göringin sauva (ohj. Pia Andell, Of Course My Films, ensi-ilta DocPointissa)
• Jäävuoren varjoon (ohj. Antti Seppänen, Illume Oy)
• Kongon Akseli (ohj. Jouko Aaltonen, Illume Oy, ensi-ilta DocPointissa)
• Magneettimies (ohj. Arto Halonen, Art Films Production AFP Oy)
• Matkalla vanhuuteen (ohj. Jukka Kärkkäinen, Mouka Filmi Oy)
• Miehen kuva (ohj.Visa Koiso-Kanttila, Guerilla Films, ensi-ilta DocPointissa)
• Miesten vuoro (ohj. Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen, Oktober Oy, ensi-ilta DocPointissa)
• Ruuhka (ohj. Arthur Franck ja Oskar Forstén, 4KRS Films, ensi-ilta DocPointissa)
• Strawberry Girl (ohj. Arja Pettersson, Hurjaruuth)
• Taikavoima (ohj. Jean Bitar, Jean Bitar Films Oy)
• Vasen vartaloon (ohj. Mohamed El Aboudi, Road Movies Oy, ensi-ilta DocPointissa)
• 44500 MAX (ohj. Jari Kokko, Karlik Films)

Erikoisnäytökset:
• Maan muisti (ohj. Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui, Giron Filmi Oy)
Lisäksi Tulokkaat-sarjassa esitettävä:
• Sormenjäljet (ohj.Kati Juurus, Yleisradio, ensi-ilta DocPointissa)

DocPointin lehdistötilaisuudessa nähdään Pia Andellin elokuva Göringin sauva (37min).

DocPointin oppilastyösarja 2010

Oppilastyösarjan elokuvat valitsivat dokumenttielokuvaohjaaja Jouni Hiltunen ja festivaalin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen.

Oppilastyösarjaan ilmoitettiin tänä vuonna 36 elokuvaa. Esityssarjaan valituista yhdeksästä erityisen yllättäviä ja piristäviä ovat ne elokuvat, joissa tekijät seikkailevat rohkeasti kansainvälisellä kentällä.

• Inversio (ohj. Johanna Erholtz, Turun AMK/Taideakatemia)
• A Kosovo Fairytale (ohj. Anna-Sofia Nylund ja Mark Middlewick, Arcada)
• Lumikko (ohj. Miia Tervo, Taideteollinen korkeakoulu)
• Mangoldi – Helsinki – Zucchini (ohj. Johanna Lehto ja Jaakko Koskinen, Metropolia AMK)
• My Joburg State of Mind (ohj. Anna-Sofia Nylund, Mark Middlewick, Samantha Nell, Arcada)
• ”R” niin kuin Realdoll (ohj. Katja Niemi, Turun AMK/Taideakatemia)
• Siveltimen sielu (ohj. Sini Jääskeläinen, Metropolia AMK)
• Tyttö avaruudesta (ohj. Anumirjami Tukia, Metropolia AMK)
• Ystävä ja vihollinen (ohj. Nina Rahkola ja Hanna Koivisto, Diakonia-AMK)

DocPoint-festivaalin avajaiselokuvana tiistaina 26.1. Bio Rexissä nähdään Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen dokumentaari Miesten vuoro, jossa yksi kansallisista instituutioistamme, sauna, luo yhdessä kansallismaiseman kanssa asetelman miesten avoimelle kohtaamiselle.

DocPointin Erikoisnäytökset-sarjassa esitetään Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin dokumenttielokuva Maan muisti. Elokuva johdattaa meidät kysymään itseltämme, keitä me olemme ja miksi me olemme juuri tällaisia.

Suomalaisuuden ja suomalaisen dokumenttielokuvan historiaan sekä juuriin pureudutaan myös retrospektiivissä, joka esittelee suomalaisuuden murrosta tuotantoyhtiö Aho & Soldánin lyhytelokuvien kautta. Yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kanssa toteutettava Aho & Soldánin 20- ja 30-lukujen elokuvia sisältävä sarja esitetään elokuvateatteri Orionissa.

> docpoint.info


2.12.2009 Kutsu seminaariin14.12 Ison Pajan auditorioon- aiheena "Web as first platform"

Dokumenttielokuvan Tuki ry ja Kemi-Tornion AMK järjestävät joulukuun 14. päivänä alan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatun koko päivän seminaarin aiheena "Web as first platform"

Paikka: Ylen Ison Pajan auditorio

Ohjelma:

09.30 Avaus, Iikka Vehkalahti
   Net as First Platform
    Lyhyet esittelyt . Lönnrot 2017.fi demo, Antti Haase
    David Lynch, netti
    SSD proscessi Arik Bernstein/Iikka Vehkalahti

10.00 Gaza –Serdot Emmy-palkittu projekti
    Alexandre Brachet, Ranska
    Arik Bernstein, Israel

11.30 Wrackamovie, Jarmo Puskala

12.15 Lounas (omakustanteinen)

13.15 Open Source
    Brett Gaylor, mies RIP-Remix Manifesto dokumentin ja Homeless Nation-projektien   takana, Kanada

15.30 Second Life, games and docs
    Bruno Felix, Submarine, Hollanti

17.00 Tilaisuuden päätös

Seminaarista peritään 10 euron osallistumismaksu/henkilö. Maksu tulee suorittaa Dokumenttielokuvan Tuki ry:n tilille 13.12 mennessä:
Tilinro: 142635-141476, viitenro: 1001

Ilmoittautumiset
Aija Salovaara, +358-50-5771756 tai s-postitse: aija.salovaara@yle.fi


2.12.2009 Kutsu hyväntekeväisyys-elokuvailtaan 8. joulukuuta

Tervetuloa hyväntekeväisyynäytökseen kulttuurikompleksi Andorraan 8. joulukuuta 2009 klo 17 alkaen. Tilaisuudessa nähdään Mika Waltarin satuun pohjautuva koko perheen elokuva "Kuningas jolla ei ollut sydäntä" (ohj. Päivi Hartzell ja Liisa Helminen, kesto 92 min.). Ennen elokuvaa nähdään australialaisen Genevieve Baileyn ohjaama lyhytdokumenttielokuva Intian Keralassa sijaitsevasta lastenkodista "Ourhome" (kesto n. 3 min).

Pääsylipuista saa kukin maksaa haluamansa summan. Kaikki tuotot lähetetään lyhentämättömänä suoraan Intian Keralaan Our Home Charitable Trust:lle, joka ylläpitää kahta lastenkotia ja koulua, jossa opetusta saavat lapset, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta koulunkäyntiin.

Näytökseen ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja aikuiset, yhdessä tai yksin!
Näytöksen yhteydessä on mahdollisuus askarrella joulukortteja ja kirjoittaa joulutervehdys OurHomen orpolapsille.

Tilaisuuden järjestävät vapaat toimittajat Aija Salovaara ja Heli Pekkonen.

Lisätietoja: 050-5771756 (Aija) ja 0407096661 (Heli).

Kulttuurikompleksi Andorra Eerikinkatu 11

> ourhomecharity.org


26.11.2009 Katastrofin aineksia ravistelee maailman ilmastotietoisuutta

John Websterin elokuva osana Irlannin hallituksen ja Goethe-Institutin ilmastokampanjoita, Yhdysvalloissa jo kymmeniä miljoonia televisiokatsojia.

John Websterin pitkä dokumenttielokuva Katastrofin aineksia valloittaa maailmaa myös muualla kuin elokuvapiireissä - elokuva onkin varsin ajankohtainen puheenvuoro ilmastonmuutoskeskustelussa. Elokuvassa ohjaaja Webster vakuuttaa vaimonsa ja kaksi pientä lastaan siitä, että koko perheen on syytä ryhtyä öljydieetille luopumatta kuitenkaan keskiluokkaisesta elämäntyylistään. Katastrofin ainekset syntyvät kaikista jokapäiväisistä asioista, jotka joko jätämme tekemättä tai
jotka meidän on pakko tehdä.

Irlannin viestintä-, energia- ja luonnonvarojen ministeri Eamon Ryan on kutsunut elokuvan esitettäväksi kolmessa Kööpenhaminan ilmastokonferenssia pohjustavassa tilaisuudessa Irlannissa. Tarkoituksena on kasvattaa yleistä tietoisuutta Kööpenhaminan neuvottelujen merkityksellisyydestä. Elokuva esitetään ilmastonmuutosta käsittelevien elokuvien Green Screen -kiertueella eri puolilla Irlantia, Dublinin Dundrum Cinemassa ministerin kutsuvierasnäytöksessä sekä
ulkoilmaesityksenä Dublinin keskustassa.

Saksan liittotasavallan kulttuuri-instituutti Goethe-Institut puolestaan on organisoimassa maailmanlaajuista ilmastotiedotuskampanjaa, johon myös Katastrofin ainekset on poikkeuksellisesti pyydetty mukaan, vaikka elokuva ei olekaan saksankielinen. Goethe-Institutilla on yhteensä 134 toimipistettä kaikkialla maailmassa.

Yhdysvalloissa Katastrofin aineksia esitettiin marraskuussa neljä kertaa Discoveryn Planet Green -kanavalla. Kyseessä on maksullinen TV-kanava, jota tilaa 46 miljoonaa kotitaloutta. Katastrofin aineksia esitettiin kanavan Reel Impact: Environmental Documentary -sarjassa, jossa on esitetty aiemmin monia maineikkaita ympäristöaiheisia dokumenttielokuvia, kuten An Inconvenient Truth, The 11th Hour, Who Killed the Electric Car ja Sea Change.

Katastrofin aineksia on tähän mennessä myyty seuraaviin maihin: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Israel, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Puola, Ranska sekä ranskankielinen Afrikka, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Sveitsi, Tanska, Viro ja Yhdysvallat. Lisäksi elokuvaa on esitetty yli 30 kansainvälisellä festivaalilla, ja vuoden 2009 ensimmäisellä puolikkaalla se olikin kaikkein eniten
festivaaleja kiertänyt suomalainen elokuva. Helmikuussa 2010 Katastrofin aineksia edustaa Suomea Euroopan unionin The Windows to Europe -elokuvafestivaalikiertueella Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Festivaalipalkintoja Katastrofin aineksia on voittanut Armeniassa, Italiassa, Koreassa, Puolassa ja Ruotsissa. Kotimaassa se on palkittu parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnolla 2008.


22.11.2009 Doc Lab and DocuCoach: Heddy Honigmann

Binger Filmlab presents two new documentary initiatives: Doc Lab and DocuCoach: Heddy Honigmann

Doc Lab
Application open now!

This programme offers talented Documentary filmmakers coaching from fine-tuning the initial idea, through narrative development, the actual shooting, to the editing of their film and on towards festival platforming, marketing and release.

In approximately 18 months the project driven Doc Lab focuses - in both residential workshops in Amsterdam, and flexible individual on-site mentoring by advisors such as Jennifer Fox, Molly Stensgaard and John Appel - on creative development, production and post-production. Taking the changeable and volatile working practices of documentary filmmakers into consideration it offers flexible modules to allow different speeds of development and production.

Doc Lab is especially designed for filmmakers and projects that are innovative in their style and approach, have a social or cultural relevance and above all have a strong narrative drive and potential for theatrical release.

Documentary filmmakers with previous documentary experience and a project at an early stage of development can apply through Bingers’ website; application deadline: March 1st, 2010.

Doc Lab starts in June 2010 and offers place to 8 (6 European, 2 non-European) documentary filmmakers.

DocuCoach: Heddy Honigmann
Applications from January 2010

Internationally acclaimed documentary filmmaker Heddy Honigmann (amongst others; O Amor Natural (1996), Crazy (1999), Forever (2006) and El Olvido (2008)) will be Bingers first DocuCoach. In February 2010 she will open her doors to give coaching on demand to talented and experienced Netherlands-based documentary filmmakers that show passion and urgency to make the film that will be discussed in the consultation.

In up to three coaching sessions filmmakers can discuss the project they are working on; from film idea to work in progress. DocuCoach Heddy sees this as an exchange of experience and advice. She says about the projects she’s looking for:

“It’s 1965. French filmmaker Jean Rouch – godfather of the cinema vérité – follows an African tribe on a lion hunt. In the jungle they meet another tribe. The tribal chief points at Rouch who’s filming and says: “This is mister Rouch who’s hunting the lion with us.
An old African proverb says: “The eye of the outsider sees only what he already knows”. As Bingers first DocuCoach I would like to welcome filmmakers who – just as Rouch- want to become insiders or those who already are.”

> binger.nl


20.11.2009 Maailman hienoimmat elokuvat - tapahtuma Galleria Keitaassa 20. - 27.11.2009

Suomalaisia dokumentti- ja lyhytelokuvia joka päivä klo 18.00 eteenpäin, kahdeksan päivän ajan. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Tilaisuus järjestetään Kallio kipinöi -tapahtuman yhteydessä. Tapahtumapaikkana Galleria Keidas, Fleminginkatu 7, Kallio, Helsinki.

Ohjelma:
20.11.2009 klo 18:00
Kovat miehet
ohj. Maarit Lalli
Tynnyrimies
ohj. Arto Halonen
Klovnilapset
ohj. Jannicke Systad Jacobsen
Ilta järjestetään yhteistyössä Meksiko -seuran kanssa.

21.11.2009 klo 18:00
Rieku ja Raiku
ohj. Tomi Riionheimo, Hannu Lajunen
useita lyhäreitä
Ota minut syliin (engl. tekst.)
ohj. Rostislav Aalto

22.11.2009 klo 18:00
Tarinoita matkan takaa
Romanien peli
Mustan Saaran legenda
Laulu hirsipuusta
Kaksitoista kuukautta
Uralin Perhonen
ohj. Katariina Lillqvist
Vieläkö muistatte Limperin Hilman
ohj. Jukka Kärkkäinen

23.11.2009 klo 18:00
Hiihtäjät
ohj. Johnny Webster
Punksters and Youngsters
ohj. Jouko Aaltonen

24.11.2009 klo 18:00
Siilijuttu
ohj. Esa Illi
Jäävuoren varjoon
ohj. Antti Seppänen

25.11.2009 klo 18:00
Mongolialainen iltapäivä
ohj. Rostislav Aalto
Kainuulaisia
ohj. Timo Korhonen
Cleaning Up! (engl. tekst.)
ohj. Rostislav Aalto

26.11.2009 klo 18:00
Urpon ja Turpon salaisuus
ohj. Aku Louhimies
Rieku ja Raiku
ohj. Tomi Riionheimo, Hannu Lajunen
useita lyhytelokuvia
Helsinki, ikuisesti
ohj. Peter Von Bagh

27.11.2009 klo 18:00
Uralin perhonen
ohj. Katariina Lillqvist
Hyppääjä
ohj. PV Lehtinen
Kansakunnan olohuone
ohj. Jukka Kärkkäinen

Tapahtuman järjestää:
Maailman hienoimmat elokuvat -työryhmä yhteistyössä Dokumenttikilta ry:n ja Elokuvakontakti ry:n kanssa.

> galleriakeidas.com


19.11.2009 Nicolas Philibert ja Marcel Lozinski DocPoint-festivaalin vieraiksi

Ranskalainen, Nytpä tahdon olla mä -dokumenttielokuvallaan (Être e Avoir, 2002) yleisön ja kriitikot hurmannut Nicolas Philibert saapuu yhdessä puolalaisen Oscar-ehdokkaan Marcel Lozinskin kanssa DocPointin vieraaksi. Yhdeksäs DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 26.–31. tammikuuta 2010.

Nicolas Philibert (s. -51) on cinéma vérité -tyylin ehdoton taituri. Hän on vanginnut töihinsä niin ranskalaiskoulun sydämellisen opettajan aseistariisuvine metodeineen kuin vanhenemisen problematiikkaa pohtivia normandialaisia. Philibertin uusin ohjaustyö, 40-vuotiaasta Nénette-orangista (2009) kertova elokuva, nähdään ohjaajan neljän elokuvan sarjassa. Lisäksi Philibert luennoi festivaalin päätöspäivänä järjestettävässä DocPoint Masterclass -tapahtumassa dokumentin
tekemisestä.

Yhdeksännen DocPointin teemamaat ovat Yhdysvallat ja Puola. Puolasta festivaalin kunniavieraaksi saapuu Marcel Lozinski (s. -40). Hänen filmografiaansa kuuluu niin pitkiä kuin lyhyitä dokumenttielokuvia vuodesta 1972 lähtien. Lozinskin elokuvia on palkittu festivaaleilla ympäri maailman. Elokuvissaan Lozinski on kuvannut Puolassa sosialismin ikeen alla toimivia ihmisiä ja kyseenalaistanut vallitsevia
yhteiskunnallisia oloja. Lozinskille leimallisia ovat lyhyet elokuvat, joissa päästään paljonpuhuvien sosiaalisten tilanteiden ytimeen. Andrzej Wajda -elokuvakoulussa pitkään opettanut Lozinski on kasvattanut kokonaisen uuden puolalaisen dokumentaristisukupolven. Monen hänen oppilaansa työ on DocPointin puolalaisen elokuvan esityssarjassa.

DocPoint esittelee ohjelmistossaan laajasti uutta yhdysvaltalaista dokumenttielokuvaa. Samantha Buckin elokuvassa 21 Below sekä Kimberly Reedin yllättävässä dokumentissa Prodigal Sons valkoiset amerikkalaiset kipuilevat perheiden sisäisten ristiriitojen repiminä. Michael Palmierin ja Donal Mosherin ohjaama October Country -elokuva kuvaa perhetraditioiden rapautumista.

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan tammikuun alussa, kotimaisen esityssarjan elokuvat 3.12.2009.

> docpoint.info


17.11.2009 Seminaari Ylen Ison Pajan auditoriossa 14.12!

Dokumenttielokuvan Tuki ry järjestää joulukuun 14. päivänä alan ammattilaisille suunnatun koko päivän seminaarin aiheena:

WEB AS FIRST PLATFORM – OPEN SOURCE AND WEBDOCUMENTARY

Päivän aikana Emmy-palkittu Alexandre Brachet Ranskasta esittelee ja kertoo Gaza-Serdot-hankkeen toteuttamisesta sekä esittelee Prison Valley-suunnitelman
esimerkkinä webdokumentista.

Brett Gaylor kertoo Open Source-periaatteesta dokumenttituotannossa esimerkkeinä RIP-Remix Manifesto ja Homeless Nation.

Tämän lisäksi tilaisuudessa kerrotaan Iron Sky-elokuvan yhteisöllisestä toteuttamisesta ja Yleisradion Uusien palvelujen päällikkö Jari Lahti kertoo sosiaalisten verkkojen mahdollisuuksista dokumenttituotannossa.

Ranskalainen Alexandre Brachet toteutti Emmy-palkitun Gaza-Serdot-projektin koko nettiosuuden ja on aivan keskeisiä uuden polven webdokumenttien kehittäjiä (uutena projektina Prison Valley).
> http://gaza-sderot.arte.tv/en/help
> upian.com
> lacitedesmortes.net

Kanadalainen Brett Gaylor on toinen RIP- Remix Manifesto Open Source-dokumentin toteuttajista ja on erikoistunut erityisesti Open Source-periaatteen konkreettisiin toteutuksiin.
> ripremix.com

Tarkat kellonajat lyödään lukkoon ja ilmoitetaan tämän viikon aikana.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
Aija Salovaara
+358-50-5771756


11.11.2009 CALL FOR ENTRIES: ESoDoc - European Social Documentary 2010

ESoDoc - European Social Documentary is a EU's Media training initiative which focusses on a special genre of documentary production that is particularly suitable for the new multiplatform world: documentaries that draw attention to human rights, social justice and environmental protection, particularly in the developing world. ESoDooc wants to prepare professionals for the markets of tomorrow and make them part of the changing audiovisual world.

ESoDoc offers three 1-week sessions held over a 6-month period, during which participants, either individually or in groups, develop a documentary film project.

ESoDoc is intended for professionals who are committed to the goal of social change, who are responsive to the new ways that film is achieving it and who want to develop their own documentary film projects across a 360 degree spectrum. We are looking for documentary filmmakers and producers, NGO and NPO sector professionals with audio-visual experience, and New Media Professionals who want to realize www projects according to the spirit of ESoDoc or collaborate with others.

ESoDoc offers three 1-week workshops, held over a 6-month period, during which participants, either individually or in groups, develop projects based on specific Social Documentary themes. An e-platform will provide support during and between the workshops and allow continuous collaboration through a library, different project-related discussion forums and dialogue among the teachers, tutors and participants.

> esodoc.eu


11.11.2009 CALL FOR BELOW ZERO - Documentary projects on life above the Arctic Circle

Below ZERO is an international pitching session for documentary projects focusing on life above the Arctic Circle. No matter where you are based you are welcome to submit your documentary projects concerning all aspects relating to this subject matter. Below Zero takes place on January 20-23 in Tromsø, Norway. The deadline for submitting your project is on November 19, 2009.

Below ZERO seeks a wide range of documentary projects on all subjects related to life above the Arctic Circle. These can be projects focusing on culture, environment, resources, politics, climate changes and indigenous peoples as well as general human stories.

Filmmakers from all over the World are welcome to submit projects for Below ZERO. Stories with a broad international market appeal are preferred. From the submitted project proposals a maximum of 12 projects will be selected for participation. The working language will be English. Below Zero is set in Tromsø, Northern Norway, during the last days of the polar night.

THE PROGRAMME FOR BELOW ZERO WILL CONSIST OF:
- a pre-pitching workshop where the selected projects will be developed under guidance from experienced international experts from the documentary business. The workshop will focus on how the projects can be developed in the best possible direction and how the presentation of the project can be optimized
- a pitching session where each project will be pitched in seven minutes for a panel of international financiers and possible future collaborators. The pitch will be followed by a brief round of feedback from the panel and individual meetings between filmmakers and financiers.
- networking events to encourage future collaborations between organisations, financiers, producers and filmmakers.

HOW TO PARTICIPATE
In order to apply for Below ZERO please submit a 2-page presentation no later than November 19. Your project presentation must include the following elements:
- title, name of producer, production company and director, length, format & production plan/time of delivery
- short synopsis
- treatment with visual approach & reflections on the narrative
- the total budget amount and a brief financing plan
- short CV & filmography of company and director

> edn.dk


10.11.2009 Dokumentaarinen monitaideteos ELLI Sheffield Innovation Award -ehdokkaaksi

Sheffield International Documentary Festival:lle kutsuttu dokumentaarinen monitaideteos ELLI on valittu Sheffield Innovation Award -ehdokkaaksi yhdessä neljän muun teoksen kanssa.

Sheffield Innovation Award:n tavoitteena on nostaa esille poikkeuksellisen korkeatasoisia teoksia, joissa on omaperäinen muoto ja radikaalisti uudenlainen tapa kertoa tarina. Dokumentaarinen monitaideteos ELLI kertoo dystoniaa sairastavan Elli Närhin tarinan valokuvan, äänen, liikkuvan kuvan, keramiikan ja tanssiesityksen muotokielillä.

Lappilaisten taiteilijoiden ryhmätyönä syntyneen teoksen päätekijät ovat Antti Haase, Jaakko Heikkilä, Titta Court, Elli Närhi ja Taito Kantomaa.

> studioblue.fi


10.11.2009 Lens politica ja The Yes Men!

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään Helsingissä 11.-15. marraskuuta. Neljättä kertaa järjestettävillä festivaaleilla paneudutaan jälleen maailmanpolitiikan kipupisteisiin. Ohjelmassa on dokumenttielokuvia, fiktiota, lyhytelokuvia, taidenäyttelyitä, seminaareja, paneelikeskusteluja sekä klubi-iltoja.

Festivaalin avajaiselokuvana nähdään The Yes Men Fix the World (2009).
The Yes Men on ryhmä yhdysvaltalaisia aktivistitaiteilijoita, jotka pyrkivät herättämään keskustelua satiirisilla ja yhteiskuntakriittisillä tempauksillaan. Festivaalin vieraaksi saapuu toinen Yes Men ryhmän johtokaksikosta ja elokuvan ohjaajista, Mike Bonanno. Bonanno esiintyy festivaalin avajaisnäytöksessä keskiviikkona 11.11. klo 18:00 Kiasma-teatterissa. Lisäksi hän luennoi torstaina
12.11. Kuvataideakatemiassa klo 16:00 otsikolla The Yes Men; about Cultural Jamming and Gonzo Activism. Elokuvan toinen esitys on festivaalin päätöstapahtumassa Bio Rexissä sunnuntaina 15.11 klo 13:00. Elokuvan teatteriensi-ilta on 13.11.

Festivaalin päätöselokuva on American Radical: The Trials of Norman Finkelstein (2009), joka on henkilökuva tunnetusta amerikanjuutalaisesta toisinajattelijasta Norman Finkelsteinista. Finkelstein vierailee festivaalilla ja on läsnä elokuvan näytöksessä Bio Rexissä sunnuntaina 15.11. klo 17:00. Lisäksi hän luennoi Helsingin Yliopistolla lauantaina 14.11. klo 15:00 otsikolla The Roots of the Israel/Palestine conflict and prospects for peace. Tilaisuus on yliopiston päärakennuksen pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33).

Lens Politica esittää kaksi luentaa Jim Allenin kohutusta ja ristiriitaisen vastaanoton saaneesta näytelmästä Perdition. Näytelmä, jota on usein kutsuttu 1980-luvun ristiriitaisimmaksi näytelmäksi, on tositapahtumiin perustuva oikeussalidraama Unkarinjuutalaisen asianajaja Rudolf Kasztnerin tapauksesta. Näytelmän luennan saapuu ohjaamaan tunnettu brittiläinen ohjaaja Stephen Tiller, joka on poliittisesti aktiivisen teatteriryhmä The Wedding Collectiven taiteellinen johtaja ja perustajajäsen. Vierailevana tähtenä nähdään niin ikään brittiläinen pitkän linjan taiteilija, näyttelijä Corin Redgrave, joka on suomalaisyleisölle tuttu mm. elokuvasta Neljät häät ja yhdet hautajaiset sekä TV-sarjasta Forsytein taru (2002). Suomalaisista eturivin näyttelijöistä mukana ovat Vera Kiiskinen, Niina Nurminen, Cecile Orblin, Carl-Kristian Rundman, Max Bremer ja Marc Svahnström. Näytökset Dubrovnik loungessa lauantaina klo 17:00 ja Sunnuntaina klo 13:00.

Tapahtumatiedot:
11.11. klo 18 Lens Politican avajaiset / Kiasma-teatteri
12.11. Näyttelyn avajaiset ja vieraiden vetämiä seminaareja / Galleria
FAFA ja Kuvataideakatemia
13.-15.11. Elokuvanäytökset, klubi-illat, paneelikeskustelut /
Kulttuurikompleksi Andorra ja Dubrovnik
15.11. Päätöselokuvat / Bio Rex

Lens politican jälkeen The Yes Men Fix the World nähtävissä Kinopalatsissa!

> lenspolitica.net


1.11.2009 Kansakunnan olohuone palkittiin Leibzigissa

Jukka Kärkkäisen ohjaama Kansakunann olohuone palkittiin kunniamaininnalla Leibzigin kansainvälisen dokumenttielokuvajuhlan pääsarjassa. Elokuvaa kiitettiin sen merkittävästä esteettisestä näkemyksellisyydestäa ja kyvystä yksinkertaisuuden kautta hahmottaa koko kansan muotokuvaa. YLEn Dokumenttiprojektin yhteistuotanto esitetään TV 2:ssa tammikussa 2010.

Toinen kunniamainintasamassa sarjassa meni Ylen kansainväliselle yhteistuotannolle,
Aleksander Gutmanin dokumentille August 17, joka esitettiin Dokumenttiprojektissa lokakuussa 2009 nimellä Eristetty.

Leibzigin pääpalkinto myönnettiin pakolaiskysymystä käsittelevälle ranskalaiselokuvalle Les arrivants, ohjaajina Claudine Bories and Patrice Chagnard (France).

Leibzigin dokumentti ja animaatioelokuvien kansainvälinen festivaali on noussut lamakautensa jälkeen jälleen yhdeksi maailman tärkeimmistä festivaaleista. Tänä vuonna sinne oli muutamasta tuhanneesta hakijasta valittu yli 300 elokuvaaa 69 maasta.

> kansakunnnanolohuone.com
> dok-leipzig.de


28.10.2009 Elokuvaprojekteja haetaan DocPoint Encountersiin!

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali lanseeraa tulevalla festivaalillaan alan ammattilaisille suunnatun rahoitus-, levitys- ja verkostoitumistapahtuman. DocPoint Encounters järjestetään 28.-29. tammikuuta 2010 Helsingissä.

DocPoint Encounters tarjoaa viidelle kotimaiselle dokumenttielokuvantekijälle ainutlaatuisen mahdollisuuden esitellä tekeillä olevia tuotantojaan alan kansainvälisille ammattilaisille. DocPoint Encountersin tavoitteena on lisätä suomalaisen dokumenttielokuvan kansainvälistä tunnettuutta, kehittää suomalaisten dokumenttielokuvantekijöiden tietotaitoa kansainvälisen levitys- ja rahoitusmahdollisuuksien osalta sekä tarjota viidelle projektille mahdollisuus hankkia kontakteja ja lisärahoitusmahdollisuuksia.

Tapahtuman ensimmäinen päivä pitää sisällään hankkeiden esittelyt sekä
henkilökohtaiset tapaamiset viiden kansanvälisen levittäjän, tuottajan tai TV-kanavan edustajan kanssa. DocPoint Encountersiin valitut elokuvaprojektit pääsevät ottamaan osaa myös ennen varsinaista tapahtumaa järjestettävään työpajaan, jossa perehdytään hankkeiden esittelyyn liittyviin taitoihin sekä esitellään mukana olevat elokuvaprojektit muille osanottajille. DocPoint Encountersin toinen päivä on omistettu alan ammattilaisille suunnatulle keskustelulle dokumenttielokuvien levityksestä ja markkinoinnista.

DocPoint Encountersin seminaaripäivä perjantaina 29.1.2010 on kaikille avoin. Alan ammattilaiset ja opiskelijat voivat osallistua tapahtuman ensimmäiseen päivään tarkkailijoina. Sitovia ilmoittautumisia otetaan vastaan tammikuun alusta 2010 lähtien.

DocPoint Encounters etsii elokuvallisia, kansainvälistä potentiaalia omaavia elokuvaprojekteja sekä ennakkoluulottomia ja kehittymishaluisia elokuvantekijöitä. Tuotantoyhtiöt voivat hakea DocPoint Encountersiin lähettämällä projekteista vaadittavat liitteet DocPointin toimistolle määräaikaan, 20.11.2009 mennessä. Tapahtumaan valittuja hakijoita tiedotetaan valinnoista 8.12.2009 mennessä. Tapahtumaan valituista projekteista päättää DocPointin nimeämä, alan ammattilaisista koostuva viiden hengen työryhmä. Tapahtumaan valitut projektit osallistuvat järjestelykustannuksiin maksamalla 300 euron (sis. ALV) osallistumismaksun.

> docpoint.info


22.10.2009 APPLY TO EURODOC 2010

If you are looking for in-depth analysis of a specific documentary film project, testing its appeal and potential abroad, advice and follow-up on complex budgeting and financing, legal and practical, business aspects of co-productions,
If you are looking for strong contacts in the field of documentary throughout Europe & beyond, enter your project for EURODOC 2010 & JOIN THE NETWORK !

EURODOC is a training programme specifically designed for co-producing creative documentaries at the international level. Producing documentaries requires increasingly more funding which is difficult to find at national level whatever the size of the country.
Today EURODOC is a strong & influent network, which gathers more than 527 professionals from 42 countries.

Within a seven month period, 30 independent producers as well as Commissioning Executives from Europe and abroad*will have the opportunity to participate in a training cycle of 3 one-week sessions led by experienced tutors and experts who play an important part in the current audiovisual and documentary field.

In 2010, these 3 one-weeks sessions will be :

SESSION 1 – Development / march 2010 – SLOVENIA
SESSION 2 – Budgetisation, Financing, & Packaging / june 2010 – ROMANIA
SESSION 3 – Meeting the Commissioning Editors / september 2010 – FRANCE

NEW : EURODOC opens up to the World
Since 2009, we set up EURODOC International to welcome non-European professionals to the EURODOC workshops.
For 2010, 5 producers from ‘third countries’ will be selected to follow EURODOC International 2010, thanks to the support of the preparatory action MEDIA International & The Jan Vrijman Fund.

APPLICATION DEADLINE  November 9, 2009

> eurodoc-net.com


22.10.2009 Mika Ronkaisen Freetime Machos kilpailee Amsterdamissa

Miia Tervon ja Maarit Suomi-Väänäsen elokuvat myös mukana Euroopan tärkeimmällä dokumenttielokuvafestivaalilla.

Kolme suomalaista dokumenttielokuvaa on valittu tämänvuotiselle Amsterdamin IDFA-dokumenttielokuvafestivaalille, joka on alansa suurin ja merkittävin kansainvälinen tapahtuma Euroopassa. Tapahtumaan osallistuu vuosittain kolmisen tuhatta alan ammattilaista.

Mika Ronkaisen dokumenttielokuva Freetime Machos saa maailmanensi-iltansa Amsterdamin pitkien dokumenttielokuvien pääkilpasarjassa. Elokuva on komedia maailman pohjoisimmasta rugby-joukkueesta, jota uhkaa putoaminen Suomen liigasta seuraavalla kaudella. Freetime Machos tulee Suomessa teatterilevitykseen alkuvuodesta 2010.

Miia Tervon 19-minuuttinen animaatiodokumentti Lumikko on valittu IDFAn opiskelijaelokuvien kilpailusarjaan. Elokuvassa valotetaan nuoren naisen sielunmaisemaa.

Maarit Suomi-Väänäsen alle 10-minuuttinen lyhytelokuva/mediataideteos Jalkeilla taas esitetään IDFAssa Paradocs-sarjassa, jossa nähdään dokumenttielokuvagenren rajamaastoon sijoittuvia töitä, kuten esimerkiksi kokeellisia dokumenttielokuvia tai valokuvausta tutkivia dokumentteja. Teoksen unenomaisissa kuvissa lumivaippaan peittynyt Datsun 100A matkaa kesäisessä maisemassa.

Vuonna 1988 perustettu Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaali IDFA järjestetään tänä vuonna 19.– 29. marraskuuta.

> idfa.nl
> freetimemachos.com
> maaritsuomi.fi


20.10.2009 Kettupäiville ilmoitettiin ennätysmäärä lyhytelokuvia

Lyhytelokuvafestivaali Kettupäiville ilmoitettiin tänä vuonna ennätykselliset 295 lyhytelokuvaa. Niistä kilpailusarjoihin valittiin 149 teosta: fiktioita, dokumentteja, kokeellisia elokuvia, animaatioita sekä alle 3-minuuttisia elokuvia.

Kulttuurikompleksi Andorran valkokankaalla nähdään 4.-7. marraskuuta yhteensä yli 30 tuntia uusia kotimaisia lyhytelokuvia. Lisäksi kahdessa Pohjolan parhaat -näytöksessä esitetään vastikään Reykjavikissa päättyneen Nordisk Panoraman, Pohjoismaiden suurimman lyhyt- ja dokumenttielokuvafestivaalin, palkittuja lyhytelokuvia.

Ohjaajat ruotivat kulttuurieroja ja ikääntymistä

Kulttuurien kohtaamisista syntyvät tilanteet ovat viimeistään kuluvana vuonna rynnineet kabinettikäsittelyistä kahvipöytäkeskusteluihin. Myös suomalaiset elokuvantekijät ovat tarttuneet teoksissaan aiheeseen. Hamy Ramezanin intiimi ja traaginen Auringon lapset kuvaa Espanjassa suomalaista koulua käyviä suomalaisnuoria. A Kosovo Fairytale kertoo kosovolaisperheen elämästä pietarsaarelaisessa vastaanottokeskuksessa. Mazdak Nassirin elokuvan Jalil päähenkilö, 17-vuotias iranilaissyntyinen poika, pohtii identiteettiään vanhempiensa ja ystäviensä odotuksien ristipaineessa.

Myös ikääntymistä ja vanhuutta käsitellään useassa elokuvassa. Pia Andellin Leikki tutkii leikin unohtumista aikuistumisen myötä, Jukka Kärkkäisen Matkalla vanhuuteen kertoo vanhenemisen hyväksymisen vaikeudesta. Kuvataiteilijana paremmin tunnetun Heta Kuchkan Tuomo & Paavo -elokuvassa ruumisautokuljettajat käsittelevät elämän suuria kysymyksiä ja Jäävuoren varjoon -dokumentin ohjaaja Antti Seppänen hankki kirpputorilta kaksi laatikollista vanhoja kaitafilmejä, jotka johdattivat hänet jo edesmenneen miehen elämän uskomattomiin seikkailuihin. Ensimmäistä kertaa kaikelle yleisölle avoimessa avajaisnäytöksessä keskiviikkona esitettävä Maarit Lallin elokuva Keinu kanssain kuroo puolestaan kiinni sukupolvien välisiä kuiluja.

Pohjoismaisen elokuvan juhlaa

Pohjolan parhaat -näytöksissä juhlistetaan Nordisk Panorama -festivaalilla Islannissa palkittuja lyhytelokuvia. Tuomariston kunniamaininnan pokannut helsinkiläisen Iris Olssonin dokumentti Between Dreams tunnelmoi unien maailmassa. Muut elokuvat tulevat ohjaajalupauksilta muista Pohjoismaista.

> kettupaivat.fi


16.10.2009 Magneettimies myötätuulessa elokuvateattereihin

Magneettimies, dokumenttielokuva Pekka Strengin monimuotoisesta vaikutuksesta, aloittaa tänään perjantaina 16.10. elokuvateattereissa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Joensuussa sekä Lahdessa.

Pekka Streng sai hienon elokuvan. Magneettimies jos mikä on kulttuuriteko.
HS-Nyt-liite/Leena Virtanen (4 tähteä)

Suomen kansainvälisesti arvostetuin dokumenttiohjaaja Arto Halonen on tehnyt henkilökohtaisimman ja mahdollisesti parhaan elokuvansa. Suomen ehkä arvoituksellisin lauluntekijä on saanut hyvin näköisensä elämänkertadokumentin.
Iltasanomat ja Yle Tähtihetki/Tarmo Poussu (4 tähteä)

Omakohtainen ja siksi erittäin rehellisen oloinen elokuva. Tässä on sellaista kaunista häpeilemättömyyttä. Ohjaaja on pistänyt itsensä peliin ja on tässä tunteillaan mukana.
Yle Tähtihetki/Anu Silverberg (4 tähteä)

Halosen innostus ja kunnioitus näkyy ennen kaikkea lopputuloksen rakastavassa syvällisyydessä. Dokkarin päättyessä jäi ainakin tälle katsojalle lempeällä tavalla melankolinen, syvästi vaikuttunut olotila. Tunne siitä, että minunkin elämälläni voi olla merkitystä myös muille, jos sen vain oikein käytän.
Sue/Markku Halme (4 tähteä)

Halonen antaa paljon tilaa Strengin omille teksteille, jotka Olavi Uusivirran äänellä onnistuvat vetämään katsojan sisälle Strengin lyyriseen ja hauraan kauniiseen runomaailmaan.
Jouni Vikman/Episodi (4 tähteä)

Vaikuttava ja mielenkiintoinen katsaus salaperäisen, nuorena kuolleen muusikon elämään.”
Tomi Saarinen/elokuvateatteri.com (4 tähteä)

Magneettimiestä voi pitää kaikin puolin onnistuneena ja kohteensa tasolle nousevana kokonaisuutena. Magneettimies on myös erittäin tärkeä kokonaisuus suomalaisen musiikin historian kirjoitusta varten.”
Antti Tohka/Elitisti (4 tähteä)

"Halosen elokuva on kiehtova ja tyylikkäästi koottu dokumentti, joka intiimillä otteella valottaa erään taiteilijaneron vaiettua elämää. Magneettimies tutkailee aihettaan tarkkanäköisesti ja vilpittömän tiedonjanoisesti.”
Anton Vanha-Majamaa/FilmGoer.fi (4 tähteä)

Arto Halonen on tehnyt ihmeen kauniin muisteludokumentin kuolleesta muusikosta ja säveltäjästä Pekka Strengistä.”
Mikko Piela/Uusi Suomi (4 tähteä)

Suomi-rockin tuntematon luku saa uutta valoa.”
Johanna Siik/Katso ja 7 päivää (4 tähteä)

Veli-Pekka Lehtonen/Helsingin Sanomat (4 tähteä)

Tuuve Aro/MTV3.Fi (4 tähteä)

Mykistävä dokumentti Magneettimies. Mykistäväksi elokuvan tekee tapa, jolla kaksi kokonaan eri aikakausien lahjakkuutta kohtaa toisensa. Arto Halosen tyyli tavoittaa täydellisesti Pekka Strengin laulujen hengen.”
Kai Hirvasnoro/Kansan uutiset

Magneettimies on kulttuurihistoriallinen tapaus. Se on täyteläinen, monitahoinen ja poikkeuksellisen henkistynyt elokuva, joka vahvistaa luottamusta dokumenttielokuvan voimaan maailman ja todellisuuden hahmottamisessa – ei ainoastaan raportoijana ja taltioijana vaan myös taidemuotona, näkemisen ja tulkitsemisen välineenä.
Raimo Turunen/Karjalainen

"Strengin poikkeuksellisen voimakas individualismi ja kiistämätön lahjakkuus tuotiin elokuvassa hienosti esiin Strengin musiikin ja tekstien avulla, jotka omalta osaltaan veivät tarinaa jatkuvasti oikeaan suuntaan. Elokuvan lopputekstien lakattua virtaamasta kuultiin Kinolla raikuvat aplodit, joiden aikana pyyhittiin silmäkulmia minne tahansa salissa katsoikin."
Janne Kallio/Uusimaa


12.10.2009 A special week-long discussion of fundraising demos

Starting today on The D-Word, join us for a special week-long discussion of fundraising demos with the internationally renowned story consultant Fernanda Rossi, aka the "Documentary Doctor":

> d-word.com

Fernanda is the author of Trailer Mechanics: A Guide to Making your Documentary Fundraising Demo. She has been involved with trailers on all fronts for the past 10 years: from hands-on consulting with filmmakers to being a grant evaluator for most major grants. In the process, she has had the chance to view hundreds of samples, discovering firsthand what made the list or not, and why. She also picks the brains of commissioning editors in the US and Europe when she lectures around the world.

This is a great chance to have all your demo questions answered by one of the top experts in the field.

> documentarydoctor.com


7.10.2009 Doc Lounge - Strengin Puutarhassa

Doc Lounge -klubi jatkaa Helsingissä torstaina 8.10.2009 Arto Halosen konserttielokuvalla Strengin puutarhassa. Elokuvan ohjaaja Arto Halonen on paikalla kertomassa elokuvan synnystä ja teosta. Illan musiikkivieras on DJ Outi Popp.

Lisäinfoa leffasta ja klubista:
> doclounge.se/helsinki/

Arto Halosen Pekka Strengistä kertova dokumenttielokuva Magneettimies aloittaa elokuvateatterilevityksessä Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Joensuussa 16.10.2009 alkaen.

Lisätietoja elokuvista Strengin puutarhassa ja Magneettimies:
> magneettimies.com
> dokumenttiprojekti/dp_goes_cinema

Arto Halosen ja Olavi Uusivirran ajatuksia elokuvasta voi käydä kuuntelemassa myös Ylen Radio Suomessa:
> areena.yle.fi/ohjelma/Ajantasa
(haastattelut ohjelman lopussa)


7.10.2009 Fernando Pérez - mestarikurssi TAIKissa 22.10.2009

Cinemaissí - Latinalaisen Amerikan ja Karibian elokuvan festivaali ja Kansallinen audiovisuaalinen arkisto/KAVA ovat kutsuneet kuubalaisen elokuvaohjaajan Fernando Pérezin Helsinkiin tänä syksynä  Cinemaissí-festivaalin ajaksi 21-25.10.2009.

Torstaina 22.10 klo 9.30-16.00
Fernando Pérez tulee vetämään elokuva-alan ammattilaisille ja opiskelijoille mestarikurssin. Kurssi järjestetään Taideteollisen korkeakoulun  Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastojen kanssa yhteistyössä.
Mestarikurssilla Pérez perehdyttää omaan työhönsä elokuvaohjaajana, valottaen metodiaan ja estetiikkaansa dokumentaarisen elokuvansa Suite Habana pohjalta. Hän näyttää lyhyitä otteita elokuvista V, niin kuin väärennös (Orson Welles), Koyaniskaatsi (Godfrey Redgio) ja Nanook - pakkasen poika (Robert Flaherty).)

Suomalaisilla elokuvantekijöillä on samalla harvinaislaatuinen tilaisuus kuulla elokuvanteon edellytyksistä Kuubassa, maan yhteiskunnallisesta  tilanteesta sekä ICAIC:in ja Kuuban muista elokuvakouluista. Tilaisuutta on tukenut Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK.

Os. Hämeentie 135 C; Sampo-sali

Pääsy: vapaa

Yhteyshenkilöt:

Cinemaissí:
Sofia Silfvast, festivaalituottaja
sofia.silfvast@helsinki.fi

Laura Gazzotti, festivaalikoordinaattori
laura.gazzotti@gmail.com

KAVA:
Satu Laaksonen, suunnittelija
satu.laaksonen@kava.fi

TAIK/Elo:
Kanerva Cederström, professori
kanerva.cederstrom@taik.fi

> cinemaissi.org


1.10.2009 Vuoden 2009 laatutuki 14 elokuvalle

Valtion elokuvataidetoimikunta on myöntänyt elokuvan laatutukea vuodelle 2009 yhteensä 410 000 euroa. Laatutukea voidaan myöntää taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuottajalle uuden tuotannon kehittämiseksi. Laatutuen saaneiden joukossa myös useita Dokumenttiprojektin tuotantoja.

Alppiharjun Elokuva Oy, Helsinki, 20 000 €
Yksinäinen mies

Anima Vitae Oy ja Cinemaker Oy, Helsinki, yhteensä 60 000 €
Niko - Lentäjän poika

Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro, Tampere, 20 000 €
Eihän tämä maa minun omani ollut

Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab, Helsinki, 10 000 €
Kaupunkilaisia

Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab, Helsinki, 10 000 €
Yksinen

Illume Oy, Helsinki, 40 000 €
Liikkumavara

Kinotar Oy, Helsinki, 40 000 €
Postia Pappi Jaakobille

Långfilm Productions Finland Oy, Helsinki, 10 000 €
Glenn

Marianna Films Oy, Helsinki, 40 000 €
Kolme viisasta miestä

Mouka Filmi Oy, Helsinki, 30 000 €
Kansakunnan olohuone

Oy Millennium Film Ltd, Nurmes, 30 000 €
Katastrofin aineksia

Pohjankonna Oy, Helsinki, 20 000 €
Hanasaari A

Silva Mysterium Oy, Helsinki, 20 000 €
Thomas

Solar Films Inc Oy, Helsinki, 60 000 €
Rööperi


30.9.2009 Lönnrot voitti Reykjavikissa

Lönnrot2017 -projektin nettialusta ja sen kehitystyö todetiin parhaaksi pohjoismaiseksi Open Source -projektiksi Nordisk Panoramassa, pohjoismaisesssa dokumentti- ja lyhtyelokuvatapahtumassa Reykjavikissa.

Open Source klinikkaan valittiin Pohjoismaista viisi projektia. Yksi niistä oli Lönnrot2017 -hankkeen nettialustakonsepti One Thousand Stories. Palkinnon vastaanottivat Antti Haase ja Jussi Oroza.

> Antti Haasen kirjoitus dokblogissa
> Nordisk Panorama 2009


24.9.2009 Suomalaisen dokumenttielokuvan historiaa

Historiallinen yhdistys ry järjestää torstaina 1.10.2009, klo 17.00 – 20, Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6), salissa 404 seminaarin Suomalaisen dokumenttielokuvan historiaa.

Tilaisuudessa esitetään dvd-näytteitä dokumenttifilmeistä. Luennoitsijoina toimivat Kansallisen audivisuaalisen arkiston tutkijat Jari Sedergren ja Ilkka Kippola

Seminaarin aiheet liittyy tuoreeseen teokseen:
Jari Sedergren ja Ilkka Kippola, Dokumentin ytimessä: Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904-1944. (Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki, 537 s.)

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.


24.9.2009 Dokumenttiprojekti Goes Cinema - Tehkää tilaa!

Dokumenttiprojekti Goes Cinema pyörii nyt valkokankailla. Paljon kehuja kerännyt Juha Kärkkäisen Kansakunnan olohuone mahdollista nähdä vielä Finnkinon teattereissa Helsingissä, Turussa sekä Oulussa. Tampereella elokuvaa esittää elokuvakeskus Niagara. Arto Halosen Magneettimies taas piirtyy kankaalle maaanantaina 28.9 niin ikää Niagarassa ja aloittaa Finnkinon teattereissa 16.10.

> Katso DPGC traileri
> Lue lisää

Älkää myöskään unohtako tänään 24.9 Helsingissä starttaavaa Doc Loungea - dokumenttielokuvat baareihin tuovaa klubi-verkostoa.
> Lue lisää


17.9.2009 KULTUUR RADIATSIOON – Säteilevä annos virolaista elokuvaa,
kulttuurikeskustelua ja punkkia samassa paketissa

Tiesitkö, että K-kaupan Väiskin lihatiski ja Ritari Ässä taistelivat
neuvostodiktatuuria vastaan? Virolais-suomalainen dokumenttielokuva DISCO
AND ATOMIC WAR kertoo Suomen tahattomasta vaikutuksesta neuvostovallan
luhistumiseen Virossa.

KULTUUR RADIATSIOON -TAPAHTUMA PERJANTAINA 25. SYYSKUUTA ANDORRASSA.

Tule katsomaan R&A:n DISCO AND ATOMIC WAR -elokuvanäytös klo 18.30,
osallistu säkenöivään keskusteluun heti näytöksen jälkeen. Paikalla
ovat elokuvan ohjaajat, 80-luvulla Tallinn Filmissä työskennellyt
leikkaaja Tiina Lokk, Hannu Vilpponen YLEstä sekä J.M.K.E:n, Viron
tunnetuimman punkbändin keulamies Villu Tamme. Tapahtuma huipentuu klo 21
alkaen Dubrovnik-klubilla J.M.K.E:n tahdissa. Illan muusta säestyksestä
huolehtii Dj Tristan.

Elokuvan kieli on viro ja suomi ja se on tekstitetty englanniksi.

Aika: 25.9.2009 klo 18.30 alkaen
Paikka: Kulttuurikompleksi Andorra (Eerikinkatu 11)
Liput: 12 e (sisältää elokuvanäytöksen, keskustelun ja
sisäänpääsyn klubille)
Ikäraja iltaklubille K18

Tapahtuman järjestävät: DocPoint - Helsingin
dokumenttielokuvafestivaali, Dokumenttikilta ry ja Rakkautta ja Anarkiaa
-festivaali

Lisätietoja:
DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
Puh. 09 672472
Sähköposti: info@docpoint.info
> docpoint.info


11.9.2009 Tarinateltta-tv-sarja aloittaa 13.9. TV2:ssa kello 20.50

Tarinoita, joita emme ole kuulleet aikaisemmin, tarinoita, jotka hämmästyttävät, koskettavat ehkä nolostuttavat paatuneintakin sohvaperunaa. Tarinateltta-tv-sarjaan on valittu suomalaisten kameralle kertomista sadoista tarinoista mielenkiintoisimmat.

Tarinoiden kirjoon katsojia johdattavat sarjan emäntä Maria Heiskanen ja isäntä Martti Suosalo, myös omilla tarinoillaan. Sarja sisältää myös makupaloja suomalaisista dokumenttielokuvista – kohtauksia, jotka muodostavat oman tarinansa.

Osana Lönnrot 2017 –hanketta, joka kerää 1000 tarinaa Suomesta, Tarinateltta ja Tarina-auto ovat kiertäneet eri puolella Suomea. Tarinoita on kerätty oppilaitosten ja sairaaloiden pihoilla, kaupunkien puistoissa ja toreilla ja mm. Pikkuparlamentin aukiolla, jolloin parikymmentä kansanedustajaa kävi kertomassa tarinansa.

Tarinateltan tarinat ovat hauskoja, surullisia, yllättäviä ja koskettavia, ja ennen kaikkea ne ovat tosia ja omakohtaisia. Ne kertovat perheestä, työstä, menetyksestä ja rakkaudesta, elämän sattumanvaraisuudesta ja kohtalon arvaamattomuudesta. Tarinat voivat olla pieniä arjen havaintoja, mutta toisinaan ne liittyvät kansakunnan suureen käännekohtaan.

Tarinateltta on Yleisradion Dokumenttiprojektin ja Videokuu Oy:n yhteistuotantoa, ja syyskaudella se nähdään sunnuntaisin kello 20.50 TV2:ssa.
> Tarinateltta-tv-sarjan lähetysajat
> Tarinateltta-blogi


10.9.2009
Ilmoittautuminen DocPointin kotimaiseen esityssarjaan ja oppilastyösarjaan on käynnistynyt

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään yhdeksännen
kerran 26.–31. tammikuuta 2010. Festivaalin kotimaiseen esityssarjaan ja
oppilastyösarjaan otetaan vastaan ilmoittautumisia 19.10.2009 saakka.

Ilmoittautuneiden joukosta valitaan kotimaiseen esityssarjaan noin 10–15
uutta, suomalaista dokumenttielokuvaa. Oppilastyösarjassa valitaan
elokuvia noin kolmeen näytökseen. Viime vuonna sarjoihin ilmoitettiin
ehdolle yhteensä lähes 100 elokuvaa.

Valinnan suorittaa viisihenkinen, vuosittain vaihtuva valintalautakunta,
johon kuuluu edustajia elokuva- ja kulttuurialalta sekä yhteiskunnallisia
vaikuttajia. Valinnoissaan raati painottaa dokumenttielokuvien luovaa ja
elokuvallista toteutusta. Päätökset julkaistaan viimeistään joulukuun 9.
päivänä 2009.

Hakulomake sekä haun säännöt löytyvät DocPointin www-sivuilta osoitteesta
> docpoint.info.

LISÄTIETOJA:

Helena Mielonen
Festivaalikoordinaattori
DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
Fredrikinkatu 23, 00120 HELSINKI
Puh: 041 532 3394 / 09 672 472
Fax: 09 673 998
info@docpoint.info
> docpoint.info


8.9.2009
Dokumenttiprjekti Goes Cinema

Tänä syksynä Dokumenttiprojekti siirtyy myös elokuvateattereihin. Ensimmäinen DPGC-leimalla varustetun elokuvan Kansakunnan olohuone ensi-ilta 11.9 elokuvateattereissa ympäri maata.

> Lue lisää


3.9.2009
Doc Lounge: Dokumenttielokuvia baarissa!

Doc Lounge on elävä kohtauspaikka dokumenttielokuvalle ja sen ystäville. Doc Lounge on klubi kaikille, jotka pitävät dokumenttielokuvasta, hyvästä tunnelmasta, baarihengailusta, musiikista ja jännittävistä keskusteluista. Dokumentteja on mukava katsoa yhdessä!

Doc Lounge esittää mielenkiintoisia uusia dokumenttielokuvia niin Suomesta kuin maailmaltakin. Vankka pohjoismainen yhteistyö- ja ystäväverkosto mahdollistaa Doc Loungelle laadukkaan ohjelmiston. Doc Lounge ei ole vain elokuvanäytös, vaan illan ohjelmassa on myös aina jotain muuta, pientä tai suurta; musiikkia, keskusteluja, elokuvan tekijöitä tai muita teemaan liittyviä vieraita.

Doc Loungen järjestelyistä Helsingissä vastaa
> Mouka Filmi Oy,
Tampereella
> Pirkanmaan Elokuvakeskus
ja Oulussa
> Oulun Musiikkivideofestivaalit ry.

Tulevia ensi-iltoja:

Tampere:
baari: Fall's (Kehräsaari, sisäpiha)
näytös: Fredrik Gertten: Bananas!
1.10.2009 klo 19.00, liput 4€

Oulu:
baari: 45 Special (Saaristonkatu 12)
näytös: Fredrik Gertten: Bananas!
7.10.09

Helsinki:
baari: Belly (Uudenmaankatu 16)
näytös: Fredrik Gertten: Bananas!
24.9.09, liput 5 €

Lisätietoja sekä trailereita:
> doclounge.se


31.8.2009
Tarinateltan tiedotustilaisuus keskiviikkona 2.9. klo 13.00 siirretty Ison Pajan auditoriosta lehdistökatselutilaan K3. Tervetuloa.


27.8.2009 Kansakunnan olohuoneen lehdistökiertue.

Tiistai 1.9.
Turku klo 10.00 Uusi Apteekki ( Kaskenkatu 1)
Tampere klo 13.30 Gastropub Nordic ( Otavalankatu 3)

Keskiviikko 2.9.
Jyväskylä klo 10.00 Gastropub Jalo ( Asemakatu 2)
Kuopio klo 13.30 Kuvakukko (Vuorikatu 27)

Torstai 3.9.
Kajaani klo 10.15 Hospoda Koruna ( Kauppakatu 30)
Oulu klo 14.30 Oluthuone Leskinen ( Kirkkokatu 10)

Paikalla myös Dokumenttiprojekti Goes Cineman edustajina Iikka Vehkalahti ja/tai Aija Salovaara.

Dokumenttiprojekti Goes Cinema yhteyshenkilö, koordinaattori Aija Salovaara
aija.salovaara@yle.fi, 050-5771756.

> thelivingroomofthenation.com


27.8.2009
Tervetuloa Tarinateltan tiedotustilaisuuteen keskiviikkona 2.9. klo 13.00
Ison Pajan auditorioon, Radiokatu 5:een!

Paikalla myös Tarinateltta-tv-sarjan isäntä Martti Suosalo. Tarinoiden
maailmaan uppoudutaan TV2:ssa 13.9. alkaen. Tilaisuudessa kerrotaan myös Dokumenttiprojektin uudesta aluevaltauksesta elokuvateattereissa. Tulevana syksynä Dokumenttiprojekti Goes Cinema.

Muistakaa myös mennä katsomaan Tarinteltan blogia tarinateltta.wordpress.com. Sieltä löytyy esimerkkejä ihmisten kertomista tarinoista sekä 13.9. alkavan tv-sarjan yhden osan demo. Tutustu kasvosokean elämään!


22.8.2009
CALL FOR ENTRIES International Women's Film Festival Dortmund | Cologne, 14-18 April 2010

The International Women's Film Festival Dortmund|Cologne presents a broadbased programme with around 100 films made by women directors from all over the world.
For the edition 2010 in Cologne (Germany) we are accepting films by women directors for the following categories:

Competition
International Debut Fiction Feature Film Competition for Women Directors, endowed with 10,000 Euro For diploma or debt films after film school by women directors
finished within 24 months before the festival date.
entry deadline: 08 January 2010

Panorama
We accept films of all lengths and genres made by women directors, finishes within 24 months before the festival date.
entry deadline: 30 November 2009

Queer Cinema
We accept current lesbian and transgender films made by women directors, finishes within 24 months before the festival date.
entry deadline: 30 November 2009

> frauenfilmfestival.eu


5.8.2009 Todellista Kansakunnan olohuonetta etsitään verkkovideoteoksessa

Kansakunnan olohuone -elokuvan tekijät haluavat tietää, mitä suomalaisissa kodeissa todella tapahtuu. Jokaisella, jolla on videokamera tai muu tallennuslaite kätensä ulottuvilla, on nyt mahdollisuus kantaa kortensa kekoon Suomi-brändin rakentamisen eteen ja näyttää, mitä suomalaisuus todella on. Mukaan todellisen Kansakunnan olohuoneen luomiseen haastetaan kaikki halukkaat ja tekijöiden joukkoon on tulossa muun muassa elokuva-alan ammattilaisia.

Syyskuun 11. päivänä ensi-iltaan tulevaa Kansakunnan olohuone -elokuvaa on sekä kiitetty että kritisoitu sen antamasta Suomi-kuvasta. Tekijät haluavatkin antaa nyt yleisölle mahdollisuuden tuoda oman lisänsä kansallisen julkisivun rakentamiseen. Halukkaat voivat laittaa elokuvan kotisivuille suoraan omista olohuoneistaan otoksia todellisesta suomalaisuudesta, jotka ovat kenties jääneet elokuvasta puuttumaan. Ohjaaja Jukka Kärkkäinen, miksi juuri olohuone eikä vaikkapa makuuhuone tai puucee? "Suomalaiset asunnot ovat keskimäärin niin pieniä, että huonevalinnalla ei oikeastaan ole juuri välillä. Olohuoneesta on lyhyt matka jääkaapille", Kärkkäinen toteaa.

Tampereen elokuvajuhlien raadin ylistyssanojen rohkaisemana tuottaja Sami Jahnukainen on lähettänyt elokuvasta DVD:n ulkoministeriöön. Lisää ammattiapua Suomi-brändin sorvaajille saadaan elokuva-alan ammattilaisista, jotka Kansakunnan olohuoneen tekijät haastaavat mukaan tekemään videoita omista olohuoneistaan. Kansakunnan olohuoneen ei tarvitse välttämättä sijaita Suomen rajojen sisäpuolella. "Jotain suomalaiselle ominaista voi löytyä ihan mistä vaan. Elokuva on löytänyt kaikupintaa muun muassa Puolassa ja matkustaa seuraavaksi Islantiin", Jahnukainen kertoo ja pyytää osallistujia merkitsemään sijaintinsa kartalle.

Yhteisen Kansakunnan olohuoneen rakentamiseen voi osallistua ja videoita voit seurata verkossa osoitteessa

> kansakunnanolohuone.com (klikkaa televisiota).

Kuvaa oma näkemyksesi kansakunnan olohuoneesta ja liitä se mukaan yhteiseen olohuoneeseen elokuvan kotisivujen kautta. Osallistujien kesken jaetaan mm. lippuja elokuvan näytöksiin ja Kansakunnan olohuone -t-paitoja. Osallistumisaika päättyy 6.9.2009.

Suora linkki lataussivulle:
> thelivingroomofthenation.com/upload1.php?l=FI

Verkkoteos toimii YouTuben kautta, joten yksittäiset videot voivat olla korkeintaan 10 min pitkiä ja tiedostokooltaan korkeintaan 2 GB. Videoiden sisältö ei saa rikkoa Suomen lakeja. Luvatta kopioitua tekijänoikeuksien alaista materiaalia sisältävät videot poistetaan.

Teknisiä ohjeita ja apua videoiden tekemiseen ja lataamiseen löydät YouTuben Help-sivuilta:
> google.com/support/youtube/
Muistathan kuitenkin ladata videosi elokuvan nettisivun kautta!

Kansakunnan olohuone - Ensi-ilta 11.9.

Uusi kotimainen elokuva Kansakunnan olohuone vie katsojan suomalaisen kaikkein pyhimpään. Kuuden kodin seinien sisäpuolella eletään nyky-Suomea. Terosta on tulossa isä. Jalle on yksinäinen. Teuvo uppoutuu muistoihinsa. Erkki ja Ritva muuttavat uuteen kotiin. Arvi valmistautuu päiväänsä. Mauno odottaa Jaanaa kotiin mielisairaalasta. Kaikki heistä etsivät jotain: läheisyyttä, ymmärrystä tai hyväksyntää.

DocPoint-festivaalin yleisösuosikin Kansakunnan olohuoneen henkilögallerian kautta käsitellään koko ihmiselämä: syntymä, kuolema, ylä- ja alamäet. Esikuviensa Roy Anderssonin ja Ulrich Seidlin tapaan ohjaaja Jukka Kärkkäinen avaa kameralle ihmiskohtaloita laidasta laitaan. Kansainvälistä huomiota ja festivaalimenestystä saaneessa elokuvassa näkyy uuden kotimaisen tekijäsukupolven tyyli, jossa vaikeisiinkin aiheisiin tartutaan pelottomasti ja huumoria unohtamatta.


3.8.2009 Archidoc 2009, application deadline September 10, 2009

Three-session archive based documentary development workshop, directed by Erez Laufer and Stan Neumann, experienced doc filmmakers. Tutored synopsis rewriting, re-editing of a trailer, master classes, conferences, pitch.
10 participants maximum. Working language : English.

Application deadline : September 10, 2009
Session 1 : Prague (CZ), October 26 - November 2, 2009.
Session 2 : Paris, November 30 - December 4, 2009.
Session 3 : Biarritz, January 26 - 29, 2010.

> lafemis.fr


29.7.2009 The Greek Documentary Lab
Submission deadline: September 1, 2009

The second session of The Greek Documentary Lab 2009 is a workshop where 15-18 selected projects will be developed with the aim of reaching international co-productions. It takes place on September 30 to October 2 in Athens. The workshop is open for both Greek and international filmmakers. Deadline for applying is on September 1.

> edn.dk


11.7.2009 Suomalaistuotantoja Nordisk Panoramassa

Muun muassa Pirjo Honkasalon Seitti – kilvoittelijan päiväkirja sekä Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone kilpailevat parhaan pohjoismaisen dokumentin palkinnosta Nordisk Panorama 2009 -festivaalilla Reykjavikissa. Lisäksi Nordisk Forumissa on esillä muun muassa Pekka Niskasen Sähköinen sota  -dokumentti (Illume Oy) ja Helping Mihaela -dokumentti (Avanton Productions Oy).

> nordiskpanorama.com


8.7.2009 DOK Leipzig with Nordic Focus

This year, DOK Leipzig looks to the north. The 5th International DOK Leipzig Co-Production Meeting will a.o. focus on the Nordic countries and offer detailed insights into the documentary film markets of these countries. DOK Leipzig therefore urges producers from Denmark, Finland, Norway and Sweden to come to Leipzig to network with their German collegues and kickstart co-production projects.

Projects can be submitted until 27 July.

> www.dok-leipzig.de


2.7.2009 Support for BANANAS!*

EDN is supporting the producers of BANANAS!* by posting their letter to the documentary community and urges all to show their support and join the mailing list and follow the development of the case.

> Read more
> bananasthemovie.com


1.7.2009 Sukunsa Viimeinen -elokuvalle on avattu omat internetsivut

Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uudelle, pitkälle Sukunsa Viimeinen-näytelmäelokuvalle on avattu omat internetsivut. Sivuilla on muunmuassa elokuvan esittelyvideo. Nenetseistä kertovan Sukunsa Viimeisen tuottaa Illume Oy.

> sukunsaviimeinen.fi
> illume.fi


11.6.2009 2009 MeetMarket Applications Open NOW!

The call for applications for the 2009 MeetMarket is now open online until 4 September.

MeetMarket is Doc/Fest's pitching initiative designed to match documentary makers' most innovative project ideas with UK and international buyers. This year, we will select 50-60 projects to pitch, all of whom will have one-to-one meeting with key decision-makers match-made and scheduled.

Projects can be at any stage from early development to rough cut, and don’t need to have financing secured. Producers can be from anywhere in the world and we welcome international submissions. Projects can also be in any genre of documentary/factual, from factual entertainment through to art/installation documentaries. We especially welcome cross-platform projects (last year we had 7
out of 53) and this year will have even more devoted cross-platform decision-makers across the whole Doc/Fest marketplace

If you are selected you are offered the opportunity to request meetings with, and pitch to, a high number of decision makers – last year 117 in total.

This year we have confirmed participation already from BBC, Channel 4, PBS, SBS, DRTV, Cinetic Media, PBS Interactive, Wellcome Trust, Magnolia, Indepix, National Geographic, ARTE, ARD/MDR, ITVS, Arte France, Sky Arts, Tate Media, TRT, NRK and 4IP.

The application process requires a synopsis, one-minute trailer, headline budget figures, and biographical information on participants. For full advice and tips on how to make your application the best, see our MeetMarket advice online.

SUBMIT YOUR 2009 MEETMARKET APPLICATION ONLINE NOW
Submissions close 4 September, 2009.

> sheffdocfest.com


8.6.2009 Leena Närekangas DocPointin uudeksi toiminnanjohtajaksi

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Leena Närekangas, joka aloittaa tehtävissään 1.7.2009. Leena Närekangas (s. 1972) on toiminut Suomen elokuvakontakti ry:n toiminnanjohtajana ja Kettupäivät-lyhytelokuvafestivaalin festivaalijohtajana vuosina 2004-2009.

Leena Närekangas on valmistunut vuonna 2002 Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta mediatuottajaksi. Lyhyt- ja dokumenttielokuvalevittäjän toimeen hän on siirtynyt elokuvatuotannon puolelta tehden töitä mm. tuotantopäällikkönä, kuvaussihteerinä ja kuvaajana vuodesta 1997 lähtien. DocPointin nykyinen toiminnanjohtaja Jari Matala siirtyy heinäkuun alusta muihin elokuva-alan tehtäviin.

Yhdeksäs DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 26.-31.1.2010.

> docpoint.info


2.6.2009 John Websterin Katastrofin aineksia palkittiin parhaana elokuvana Soulissa ja Varsovassa

John Websterin kokoillan dokumenttielokuva Katastrofin aineksia on palkittu parhaana pitkänä elokuvana Soulin Green Film Festival -tapahtumassa Etelä-Koreassa sekä pääpalkinnolla Planete Doc Review -elokuvafestivaalilla Varsovassa Puolassa.

Soulin Green-kilpailun tuomaristo kiitti Websterin elokuvaa sen lämpimästä lähestymistavasta ja herkkyydestä sekä siitä, ettei ohjaajalta ole unohtunut myöskään huumori.

Varsovan tuomaristo kehui perusteluissaan Katastrofin aineksia mestariteokseksi. Tuomariston mukaan elokuva näyttää, että suurin este kulutustottumustemme muutokselle ei suinkaan ole rahan tai tarvittavan teknologian puute vaan henkinen vastarinta, totutut tavat ja sosiaalinen paine. Tuomaristo kehui myös ohjaajan kykyä kääntää journalistinen sisältö vangitsevaksi ja intiimiksi psykologiseksi draamaksi.

Katastrofin ainekset -elokuvassa ohjaaja John Webster vakuuttaa vaimonsa ja kaksi pientä lastaan siitä, että koko perheen on syytä ryhtyä öljydieetille luopumatta kuitenkaan keskiluokkaisesta elämäntyylistään. Katastrofin ainekset syntyvät kaikista jokapäiväisistä asioista jotka joko jätämme tekemättä tai jotka meidän on pakko tehdä. Öljyttömän vuotensa aikana Websterit huomaavat kyseenalaistavansa arvonsa ja panevansa koetukselle tahdonvoimansa ja lopulta myös onnensa.

Elokuvan on tuottanut Kristiina Pervilä / Millennium Films & J.W. Documentaries ja se on kutsuttu tähän mennessä jo parillekymmenelle kansainväliselle festivaalille eri puolille maailmaa. Elokuvan suomalainen levittäjä on Finnkino.

> The 6th Green Film Festival
> The 6th Planete Doc Review Film Festival
> Katastrofin aineksia


31.5.2009 Tarinoita netissä!

Tarinateltan tarinoita voi seurata nyt Tarinateltta Blogin sivuilta. Blogissa myös paljon mielenkiintoisia juttua Tarinateltan vaiheista ja tulevista matkoista.

> tarinateltta.wordpress.com


27.5.2009 An updated Award list for BURMA VJ: 22 awards and 2 special mentions.

The film opened theatrically in NY May 20th, and we have had very good reviews (except for 2 mixed).

It will open in Canada and UK in July.

In addition to the ‘traditional’ distribution and festival circuit, we have large scale grassroot initiatives all over the world, based on local ambassadors and network cooperation.

> BurmaVJ.com
> magichourfilms.webhotel.net


21.5.2009 Call for Submission of Projects, 16th Nordisk Forum for Co-Financing of Documentaries

This year's edition of Nordisk Forum takes place in Reykjavik, Iceland 28-29 September and welcomes documentary projects from Denmark, Finland, Iceland, Norway, Sweden, Greenland, The Faroe Islands, Latvia, Lithuania and Estonia.

Guidelines
The general format of the two-day event remains the same: a total maximum of 24 projects will be pitched during the morning sessions before lunch, and the pre-booked individual meetings will take place during the afternoon.
Please read the Guidelines carefully.

Nordisk Forum Online
We continue to expand our online services, featuring the following:

* Info on Projects including trailers/clips
* Financier profiles
* Booking of meetings

DEADLINES 2009:
16 June: Submission of Projects: Read our Guidelines carefully. Then submit your project online.
11 August: Accreditation for Financiers: Please print a registration form.
11 August: Accreditation for Observers: Read more here. Registration is open.

> Nordisk Forum 2009 Guidelines


21.5.2009 MiradasDoc, Fourth International Documentary Film Festival of Guía de
Isora, is accepting registrations

Miradas-Doc, the Fourth International Documentary Film Festival of Guía de
Isora is accepting registrations from this Friday, 1st May, for the presentation of documentaries for the official section for competition in the categories of full-length, short, first work, national and Canarian.

If you would like to take part in the Festival, you can do so up to 20th June via the Festival Web Page. There you will find the registration form, as well as the rules of the Fourth Festival. There are more than 30000 € in awards.

> miradasdoc.com


14.5.2009 Kansakunnan olohuone saa kansainvälisen ensi-iltansa Varsovassa, kotimaan teattereissa elokuva nähdään syksyllä

Ohjaaja Jukka Kärkkäinen ja tuottaja Sami Jahnukainen valmistautuvat 16-tuntiseen ajomatkaan kohti Varsovaa. Kasko on tarkastettu ja rengaspaineet tasattu Jahnukaisen 15-vuotiaasta farmarivolvosta. "Puuro miehen tiellä pitää. Ja hullun usko", Jahnukainen toteaa ja pyyhkäisee ravat auton rekisterikilvestä. E67:n kapeat pientareet ja villisti ohittelevat baltti-kuskit hieman huolettavat. "Tupakallekin pitäisi välillä pysähtyä", pohtii Kärkkäinen.

Kansakunnan olohuone saa kansainvälisen ensi-iltansa Varsovan dokumenttielokuvafestivaalilla, nyt kuudetta kertaa järjestettävässä Planete Doc Review’ssa (8.–17.5.). Elokuva kilpailee festivaalin pääkilpasarjassa 8 000 euron Millennium-palkinnosta. Ensiesitys tapahtuu perjantaina 15.5.

Kilpakumppaneina samassa sarjassa ovat mm. alan arvostetuimman palkinnon eli IDFAn Joris Ivens -palkinnon voittanut Burma VJ, Berlinalessa ensi-iltansa saanut amerikkalaisen kulttuurihäirintä-kaksikon uusi elokuva The Yes Men Fix the World, YLEn Dokumenttiprojektin hiljattain esittämä, palkittu Aivokirurgi Englannista (The English Surgeon), Cannesissa palkittu Blind Loves sekä joukko muita kansainvälisen dokumenttielokuvakentän puhutuimpia uutuuksia. Tekijät pitävät kilpailuun mukaan pääsyä tunnustuksena: "En ole koskaan käynyt Puolassa", Kärkkäinen sanoo.

Kärkkäinen sovittautuu auton takakonttiin. "Tänne kun saisi räsymaton alle ja tohon kukkamaljakon niin olisi matka-olohuone valmis," ohjaaja toteaa. Esiintymis-jännityksestä kärsivä ohjaaja rentoutuu parhaiten pimeissä tiloissa, joten matka voisi taittua parhaiten kontissa, miehet vitsailevat. Jahnukaisen olisi vain väisteltävä kuoppia, ettei Kärkkäisen pää kolahtaisi kattoon.

Kansakunnan olohuone sai ensi-iltansa DocPointin avajaiselokuvana tammikuussa. Se kilpaili Tampereen elokuvajuhlilla yli 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa ja voitti erikoispalkinnon. Nyt peli avataan ulkomaan markkinoille. Syyskuussa elokuva saapuu elokuvateattereihin ympäri Suomen. Ennen teatteriensi-iltaa Mouka-filmin miehet lähtevät taas tien päälle pr-tehtävissä: "Tulee hirveä urakka kiertää kaikki Suomen baarit", pojat huokaavat.

Kärkkäisen ja Jahnukaisen matkaa Varsovaan voi seurata virtuaalisesti Twitterissä: KansakunnanOH

> kansakunnanolohuone.com
> docreview.pl


10.5.2009 New Platforms, New Politics Call for Documentary Proposals

New Platforms, New Politics is a new two-part development programme for up to ten documentary projects with a cause. So if you have a project aiming at social, environmental and political change, which will politically empower and engage individual viewers, this is the place to be. Deadline for submitting a proposal is May 25, 2009.

The development programme will help define a frame for the production of each of the participating projects, as well as facilitate contact between participants, and relevant co-producers and/or financiers. New Platforms, New Politics is organised as a two-step programme, with an interim development phase.

TIME AND PLACE
The first workshop will take place on July 1-3 in Chania, Crete, Greece immediately prior to the Discovery Campus Open Training Session (Chania, 4-5) July.

The second part of the programme will take place in collaboration with Sheffield Doc/Fest on November 4-8, 2009.

HOW TO SUBMIT A PROJECT
New Platforms, New Politics is open for all European producers and filmmakers and can include up to 10 projects. Priority will be given to entrants with a cross media approach. We prefer submissions with already roughly edited material or research footage of three to four minutes.

New Platforms, New Politics is an initiative organised by the Greek documentary association Story Doc in collaboration with the international documentary organisation EDN - European Documentary Network. The workshop is supported by the Greek Film Centre and the EU MEDIA Programme.

Read more
> edn.dk


7.5.2009 Kiinnipitäminen palkittiin Englannissa

Arthur Franckin ja Oskar Forsténin dokumenttielokuva Kiinnipitäminen –
ikämieskiekkoilijat puhuvat rakkaudesta, palkittiin yleisöpalkinnolla viime viikonloppuna Cambridge Super 8-festivaalilla. Festivaali järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa Englannin Cambridgessä, ja se on erikoistunut kaitafilmille kuvattuihin elokuviin. Yli sadan kansainvälisen kaitafilmin joukosta, yleisö äänesti lyhytelokuvan rakkaudesta ja naisista suosikikseen.

Kiinnipitäminen on mustavalkoinen elokuva suomalaisen miehen ajatuksista rakkaudesta. Elokuvassa rangaistusaitio muuttuu rippituoliksi jossa vanhat lätkäjätkät puhuvat naisista ja rakkaudesta.

Elokuva on kiertänyt festivaaleja syksystä 2007 lähtien ja se on esitetty useilla kotimaisilla ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla mm. DocPoint, Nordisk Panorama, DOK Leipzig.

Elokuvan on tuottanut 4KRS tuotannot.

> cambridge-super8.org
> 4krs.com/kiinni


23.4.2009 Täynnä Tarmoa elokuvateattereihin toukokuussa, ensiesitys Dokumenttiprojektissa syksyllä 2009

Tammikuussa DocPoint-festivaalilla esitetty Porvoon Tarmo -koripalloseurasta kertova dokumenttielokuva Täynnä Tarmoa saapuu elokuvateattereihin 1.5.2009. Elokuvateatterilevityksen takia sen ensiesitys TV 2:n Dokumenttiprojektissa on siirtynyt syksyyn 2009.

Ohjaaja Oskari Pastilan esikoiselokuva kertoo pikkukaupungin urheiluseurasta, joka päättää laittaa kaiken peliin noustakseen Korisliigan huipulle, mutta kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaan.

Täynnä Tarmoa on kertomus suurista suunnitelmista pienessä kaupungissa. Korisliiga poistaa säännöistään ulkomaalaiskiintiön: joukkueeseen saa nyt hankkia uusia pelaajia Suomen ulkopuolelta kuinka monta tahansa. Edelliskaudella liigan pohjalla rämpinyt pikkukaupungin koripallojoukkue tuplaa budjettinsa kertaheitolla menestyksen toivossa. Rahoitusta keräämään palkataan tuore manageri ja tuhlaamaan maineikas valmentaja. Kaksikon yhteinen historia asettaa parivaljakon törmäyskurssille jo kalkkiviivoilla.

Valmentajalle luvataan mittava pelaajabudjetti, säännöthän sallivat nyt pelaajien hakemisen vaikkapa Kamerunista asti. Eipä aikaakaan, kun pieni seura lyö kotimaan ennätyksen ulkomaalaispelaajien määrässä. Yhdistyksen kassa ei pysy pelaajaliikenteen perässä: edelliset tulokkaat ovat yhä asuntoa ja varusteita vailla, kun uusia odottaa jo lentokentällä. Samalla kun manageri kiertää paikallisia yrityksiä hattu kourassa, ulkomaalaisvahvistukset tutustuvat paikallisväestöön eikä absurdeilta välikohtauksilta voida välttyä.

Täynnä Tarmoa paljastaa urheiluseuratoiminnan kulissit ja porautuu samalla suoraan suomalaisuuden ytimeen. Se on tragikoominen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun todellisuudentaju pyyhkäistään sivuun lennokkaiden ideoiden tieltä.


23.4.2009 EDN deadlines coming up in the next weeks

EDN Umbrella Stand at Sunny Side of the Doc
Deadline for applying is April 30.
Event: June 23-26, La Rochelle, France
EDN will again this year be in charge of an umbrella stand at the international documentary market Sunny Side of the Doc. EDN will facilitate the participating members with international network contacts and host various sessions with key professionals. EDN members get a special market discount.

Documentary in Europe 2009
Deadline for applying is May 13.
Event: July 8-11, Bardonecchia, Italy
Documentary in Europe will once again gather both experienced and newcomers
in documentary film making to network, present new projects, discuss the current state of documentary film production and see good documentaries.
You can submit your project for either pitching or match making until May 13, 2009.

Twelve for the Future 2009/2010
Deadline for applying is May 15.
Event: September 15-18, Marielyst, Denmark
If you are a young Nordic documentary maker with a project in development, Twelve for the Future is the place to be. It is a two-part project driven co-production workshop for young Nordic documentary producers and directors.

The Greek Documentary Lab for Co-productions 2009
Deadline for applying is April 24.
Event: May 4-8, Athens, Greece
ERT and EDN have the pleasure of inviting all Greek and International filmmakers to participate in the first round of the international development programme The Greek Documentary Lab for Co-productions 2009. The program offers specialized know-how on international co-production of documentary film and TV. Participation is free of charge.

> edn.dk


20.4.2009 DocPoint etsii toiminnanjohtajaa

DocPoint on 28 000 kävijällään Pohjoismaiden suurin dokumenttielokuvafestivaali, joka tammikuisen festivaalin lisäksi pyörittää lapsille suunnattua DOKKINO-toimintaa ja kesällä by DocPoint -tapahtumaa.

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaaliyhdistys ry hakee palvelukseensa
TOIMINNANJOHTAJAA, jonka tehtävänä on festivaalin johtaminen ja kehittäminen.

Toiminnanjohtaja vastaa festivaalin taloudesta ja organisaatiosta sekä muusta toiminnasta yhdessä taiteellisen johtajan kanssa. Toimenkuvaan kuuluu myös
markkinoinnista ja sponsorirahoituksesta vastaaminen.

Tarjoamme mielenkiintoisen, monipuolisen ja itsenäisen työn hyvähenkisessä
työyhteisössä. Hakijalta toivomme kokemusta talous- ja kulttuurihallinnosta
sekä tapahtumatuotannosta.

Uuden toiminnanjohtajan työ alkaa kesäkuun alussa tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset ja cv palkkatoivomuksineen 7.5. mennessä joko sähköpostitse
jouko.aaltonen@illume.fi tai postitse osoitteeseen Jouko Aaltonen, DocPoint
ry c/o Illume Oy, Palkkatilankatu 7 B, 00240 Helsinki.

Lisätietoja antavat taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen ja hallituksen puheenjohtaja Jouko Aaltonen

Jouko Aaltonen
Illume Oy
Palkkatilankatu 7 B
00240 Helsinki
Puh & fax: +358 9 1481489
GSM: +358 500 877458
jouko.aaltonen@illume.fi

> illume.fi
> docpoint.info


15.4.2009 Sunny Side of the Doc: registration deadline: 20 April 2009

Develop your international network and learn more about the international market at Sunny Side of the Doc taking place 23-26 June in La Rochelle, France.

Sunny Side of the Doc provides a unique and targeted venue for meetings with documentary professionals on the spot as well as participation in various forums, case studies and screenings in order to understand the market and its latest trends. The main themes of the 20th anniversary edition of Sunny Side of the Doc will be The New Co-Producers, Cross-Media, Fact-Based Fiction, The Education Market, and The Next 20 Years?

Apart from this, Sunny Side of the Doc is the place to find financing for your next project. Last June, 1702 participants from 48 countries attended the 19th Sunny Side of the Doc. Among these were 270 Commissioning Editors and International Buyers from 127 different tv channels.

The Filmkontakt Nord Stand at Sunny Side of the Doc
FkN hosts a stand for Nordic producers and facilitates co-production and distribution contacts on the international market. Documentary producers from Denmark, Sweden, Finland, Norway, Iceland, Greenland and the Faroe Islands should take advantage of Filmkontakt Nord's value for money offer! A maximum of 15 production companies can participate at the Filmkontakt Nord stand, which will be incorporated into the "European Spot" area.

Registration
Sign up for the Filmkontakt Nord stand and send your projects in development no later than 20 April 2009.

> Lue lisää


8.4.2009 Artisokka - Helsinki Woman Film Festival 17.-19.4.2009

KESKUSTELUTILAISUUS LA 18.4.2009 KLO 11.30-14.00.
Bio Rex, Mannerheimintie 22-24, Helsinki.

Erottamattomat?
Ohjaaja ja tuottaja työparina muuttuvassa tuotantokulttuurissa

Elokuvatuotanto käy läpi murrosvaihetta. Elokuvien tekemisen tekniikka
digitalisoituu ja vaatii tekijöiltä uusia tietoja ja taitoja. Samalla se luo uusia mahdollisuuksia ja rajoitteita. Projekteille on yhä haastavampaa löytää rahoitusta ja se vaatii tekijöiltä kykyä kansainväliseen yhteistyöhön. Mikä tuotantoprosessissa on muuttunut helpommaksi, mikä vaikeammaksi? Yksi asia on kuitenkin säilynyt: Ohjaaja ja tuottaja ovat yhä yksi elokuvan keskeisimpiä työpareja. Miten tätä suhdetta voi parhaiten vaalia?

Muun muassa näihin kysymyksiin syvennytään naistekijöihin keskittyvän Artisokka-festivaalin keskustelutilaisuudessa. Tilaisuus on suunnattu alan ammattilaisille ja opiskelijoille sekä muille elokuvan parissa työskenteleville tai alasta kiinnostuneille. Vapaa pääsy.

Ohjelma:
11.30 Elokuvantekijöiden päiväkahvit
12.00 Avaussanat, Kati Sinisalo

Tekijöiden lyhyet puheenvuorot:
-Ohjaaja Zaida Bergroth ja tuottaja Jarkko Hentula (Juonifilmi)kertovat
"Skavabölen pojat" -elokuvan tekemisestä.
-Ohjaaja Saara Saarela ja tuottaja Liisa Penttilä (Edith Film) kertovat
"Väärät juuret" -elokuvan tekemisestä.
-Ohjaaja Auli Mantila ja tuottaja Ulla Simonen (Elokuvayhtiö Aamu, Kinotar)
kertovat tulevasta yhteisestä fiktioelokuvasta.

Keskustelu: Erottamattomat? Ohjaaja ja tuottaja työparina muuttuvassa tuotantokulttuurissa
Moderaattori: Kati Sinisalo
Keskustelijat: Auli Mantila, Zaida Bergroth, Jarkko Hentula, Saara Saarela,
Liisa Penttilä, Ulla Simonen

13.45 Yhteenveto, Kati Sinisalo

Keskustelun jälkeen klo 14.00 Artisokka-festivaalin ohjelmistossa kotimaisten naistekijöiden lyhytelokuvia, liput 4 euroa. Artisokka-festivaalin järjestää Helsingin kulttuurikeskus ja Helsinki Intl Film Festival - Rakkautta ja Anarkiaa ry.

Festivaalin ohjelmisto kokonaisuudessaan osoitteessa
> artisokka.info


8.4.2009 The Greek Documentary Lab for Co-productions is open for registration

ERT and EDN have the pleasure of inviting all Greek and International filmmakers to participate in the first round of the international development programme The Greek Documentary Lab for Co-productions 2009. The program offers specialized know-how on international co-production of documentary film and TV. It takes place in Athens, Greece on May 4-8, 2009. Deadline for applying is Tuesday April 14,
2009.

The Greek Documentary Lab for Co-productions is aiming at film professionals interested in working with international co-production of documentary film and TV. The development programme will offer participants detailed information on various aspects of working with international production. Tutors and lectures will be leading
international broadcasters, producers, directors, scriptwriters, commissioning editors and festival programmers.

The Greek Documentary Lab will feature three days with a general focus on the international documentary scene and two days with a special focus on children and youth documentaries.

Among the experts present for the general focus on international documentary scene will be:
PAUL DEVLIN, Director, USA: Screening his film Blast and talking about fan based funding.
COCO SCHRIJBER, Director, The Netherlands: Screening her film Bloody Mondays and Strawberry Pies and giving a master class on documentary film directing.
DAVID WINGATE, Script Consultant: Giving a master class on writing a documentary script.
GREG SANDERSON, Executive Producer, BBC Storyville, UK: Doing a session on how to co-produce with the BBC Storyville strand.
GEOFFREY SMITH, Producer/Director, UK: Screening his film The English Surgeon and talking about how to 'break the ice' of the international documentary market.

Among the experts present for the special focus on children and youth documentaries will be:
ADAM GEE, Cross Platform Editor at Channel 4, UK: Talking about youth documentaries with a multi platform perspective.

> The Greek Documentary Lab 2009


1.4.2009 Tarinateltta kiertää pääkaupunkiseutua huhtikuussa 2009

Dokumenttiprojektin Tarinateltta kiertää huhtikuun ajan oppilaitosten ja sairaaloiden pihoilla, kaupungin puistoissa ja toreilla ja mm. Pikkuparlamentin aukiolla. Tarinateltta on osa valtakunnallista Lönnrot 2017 -projektia, jonka tarkoitus on kerätä 1000 tarinaa Suomesta.

Tarkoitus on löytää hauskoja, surullisia, yllättäviä ja koskettavia tarinoita, jotka ovat lisäksi tosia ja omakohtaisia. Tarinan ihannepituus on minuutista kuuteen minuuttiin.

Mitä tapahtui, kun nauroit vatsa kipeänä, kun itkit silmäsi puhki, kun pelkäsit kuollaksesi?

Onko perhe paras? Vai pahin? Kerro, mitä koulussa tapahtuu todella. Kerro ilosta, väkivallasta, lohdutuksesta, petoksesta, ystävyydestä ja rakkaudesta.

Tarina voi olla pieni arjen havainto tai se voi liittyä kansakunnan suureen käännekohtaan.

Parhaat tarinat julkaistaan Lönnrot 2017 -projektin netti-tv-kanavalla. Asia on ajankohtainen jo 10.6.2009, jolloin Lönnrot 2017 julkistetaan Sodankylän elokuvajuhlilla.

Osa tarinoista nähdään Yleisradion Dokumenttiprojektin tuottamissa tv-ohjelmissa - ensimmäiset jo syksyllä 2009. Lisäksi muutamat tarinat saattavat päätyä suunnitteilla olevaan dokumenttielokuvaan 'Tarinateltta' (työnimi).

Tarinateltta vierailee:

Jorvin sairaalassa 2.-3.4. klo 10-16
Karhupuistossa 6.-8.4. klo 10-18
Itäkeskuksen Tallinnan aukiolla 14.-15.6. klo 10-17
Valtterin kirpputori Vallilassa 18.-19.4. klo 10-15
Malmin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen pihalla 21.4. klo 10-16.30
Lahdessa Hennalan kasarmilla 23.4. klo 12-18 ja 24.4. klo 10-16
Pikkuparlamentin aukio 28.-29.4. klo 10-18

> tarinateltta.wordpress.com

Pian avautuvat myös Lönnrot 2017 -projektin sivut www.lonnrot2017.fi.



28.3.2009 Kiinnipitäminen palkittiin Norjassa

Arthur Franckin ja Oskar Forsténin dokumenttielokuva Kiinnipitäminen –
ikämieskiekkoilijat puhuvat rakkaudesta palkittiin parhaana dokumenttielokuvana Minimalen Short Film Festivalilla Trondheimissä. Raati kommentoi voittajaelokuvan olevan ”hieno ja ainutlaatuinen tarina, joka on kerrottu viihdyttävällä ja vaikuttavalla tavalla”.

Aiemmin elokuva on palkittu Saksan kaitafilmielokuvafestivaalilla Dresdner Schmalefilmtagessa 2009 yleisöpalkinnolla parhaasta elokuvasta. Elokuva on esitetty useilla kotimaisilla ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, mm. Euroopan tärkeimpiin dokumenttielokuvafestivaaleihin kuuluvalla DOK Leipzig –festivaalilla.

Elokuvan on tuottanut 4KRS tuotannot.

> 4krs.com
> minimalen.com


21.3.2009 Täynnä Tarmoa elokuvateattereihin toukokuussa

Tammikuussa DocPoint-festivaalilla esitetty Porvoon Tarmo -koripalloseurasta kertova dokumenttielokuva Täynnä Tarmoa saapuu elokuvateattereihin 1.5.2009.

Ohjaaja Oskari Pastilan esikoiselokuva kertoo pikkukaupungin urheiluseurasta, joka päättää laittaa kaiken peliin noustakseen Korisliigan huipulle, mutta kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaan.

Täynnä Tarmoa on kertomus suurista suunnitelmista pienessä kaupungissa. Korisliiga poistaa säännöistään ulkomaalaiskiintiön: joukkueeseen saa nyt hankkia uusia pelaajia Suomen ulkopuolelta kuinka monta tahansa. Edelliskaudella liigan pohjalla rämpinyt pikkukaupungin koripallojoukkue tuplaa budjettinsa kertaheitolla menestyksen toivossa. Rahoitusta keräämään palkataan tuore manageri ja tuhlaamaan maineikas valmentaja. Kaksikon yhteinen historia asettaa parivaljakon törmäyskurssille jo kalkkiviivoilla.

Valmentajalle luvataan mittava pelaajabudjetti, säännöthän sallivat nyt pelaajien hakemisen vaikkapa Kamerunista asti. Eipä aikaakaan, kun pieni seura lyö kotimaan ennätyksen ulkomaalaispelaajien määrässä. Yhdistyksen kassa ei pysy pelaajaliikenteen perässä: edelliset tulokkaat ovat yhä asuntoa ja varusteita vailla, kun uusia odottaa jo lentokentällä. Samalla kun manageri kiertää paikallisia yrityksiä hattu kourassa, ulkomaalaisvahvistukset tutustuvat paikallisväestöön eikä absurdeilta välikohtauksilta voida välttyä.

Täynnä Tarmoa paljastaa urheiluseuratoiminnan kulissit ja porautuu samalla suoraan suomalaisuuden ytimeen. Se on tragikoominen kuvaus siitä, mitä tapahtuu kun todellisuudentaju pyyhkäistään sivuun lennokkaiden ideoiden tieltä.

Täynnä Tarmoa oli DocPoint-festivaalin suosituimpia kotimaisia elokuvia. Elokuvateatterilevityksen takia sen ensiesitys TV 2:n Dokumenttiprojektissa on siirtynyt syksyyn 2009.


21.3.2009 MusiXine etsii jälleen uunituoreita musiikkielokuvia

Kansainvälinen musiikkielokuvakilpailu MusiXine ottaa vastaan ilmoittautumisia 13.3.-20.4.2009. MusiXine on tarkoitettu elokuville, jotka kertovat musiikista, musiikin tekemisestä ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Paras elokuva palkitaan Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n lahjoittamalla 5000 euron rahapalkinnolla elokuussa.

MusiXinen lähtökohta perustuu huomiolle musiikkielokuvien määrän jatkuvasta
kasvusta. Kilpailun tavoitteena onkin tukea musiikkielokuvan laadullisia pyrkimyksiä ja kannustaa tekijöiden näkemyksellistä syventymistä musiikin maailmaan.

MusiXineen hyväksytään sekä dokumentti- että fiktio-elokuvat, joiden keskeisenä sisältönä on musiikki - popista klassiseen. Kilpailuun hyväksytään elokuvat, jotka ovat valmistuneet 1.1.2008 jälkeen. Festivaaliorganisaation johtama esiraati valitsee 8-12 elokuvaa MusiXine-kilpasarjaan. Voittajan valitsee musiikki- ja elokuva-alan asiantuntijoista koostuva kansainvälinen raati. Kilpailunäytöksiä esitetään festivaalilla keskiviikosta lauantaihin ja voittaja palkitaan festivaalin
päätteeksi sunnuntaina 23.8.2009.

Viime vuonna tuomaristo valitsi voittajaksi Jouko Aaltosen ohjaaman elokuvan
Punk - Tauti joka ei tapa ja vuonna 2007 freejazzista kertovan My Name is Albert Ayler -elokuvan (ohj. Kasper Collin, Ruotsi 2005).

MusiXine järjestetään kolmatta kertaa osana Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmistoa. Kilpailu on luontevaa jatkoa festivaalin toiminnalle ja pyrkimykselle palvella musafaneja entistä paremmin tarjoamalla Suomessa ennen näkemättömiä musiikkielokuvia tuoreeltaan. Tähän mennessä kilpailuun
valituista 18 elokuvasta vain viisi elokuvaa oli aiemmin esitetty Suomessa.
Kilpailuun on ilmoittautunut elokuvia Eurooppaa, Aasiaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa myöten.

MusiXinen ilmoittautuminen päättyy 30.4.2009. Oulun Musiikkivideofestivaalit järjestetään 19.-23.8.2009.

> musixine.com


21.3.2009 "Vallankumous jota ei tullut" palkittiin Cinema du Réelissä

Dokumenttielokuva "Vallankumous jota ei tullut" on jälleen palkittu maailmalla, tällä kertaa Cinema du Réelissä kahdella palkinnolla.

"Vallankumous jota ei tullut"-elokuvan on ohjannut venäläinen Aljona Polunina. Elokuva sai ensi-iltansa Rakkautta ja Anarkiaa-festivaalilla Helsingissä 23.9.2008. Aikaisemmin elokuva on palkittu mm. Leipzigin, Jihlavan ja Triesten dokumenttielokuvajuhlilla.

> Vallankumous jota ei tullut


18.3.2009 Call for entries: 4th International Student Film Camp 'Interaction Zlatibor 09'

Serbian Zlatiborissa järjestetään 4. - 21.8.2009 opiskelijoiden kansainvälinen elokuvaleiri "Zlatibor - Interaction". 20 elokuva-alan opiskelijaa eri maista tekevät leirillä ryhmissä neljä dokumenttia aiheesta "Tolerance of Differences".

Leirille voivat hakea elokuvatuotannon ja -ohjauksen, elokuvauksen, äänituotannon sekä leikkauksen opiskelijat. Hakuaika loppuu 15.4.2009.

> film-art.org/interaction


17.3.2009 Pyhän kirjan varjolle Grand Prix Pariisissa

Arto Halosen ohjaama Pyhän kirjan varjo on palkittu Grand Prixillä eli parhaan elokuvan palkinnolla Pariisin kansainvälisellä ihmisoikeuselokuvafestivaalilla (Festival International du Films des Droits de l´Homme (FIFDH) de Paris) erikoisdokumenttien –sarjassa (Dossiers et Grands reportages). Palkinnon vastaanotti Suomen Ranskan instituutin johtaja Marja Sakari tekijäryhmän puolesta Pariisissa sunnuntaina 15.3. järjestetyssä palkintogaalassa. Toisessa luovien dokumenttien –sarjassa (Documentaires de création) Grand Prix palkinnon sai Nathalie Loubeyren ”No comment” (Ranska). Festivaali järjestettiin seitsemännen kerran.

Festivaalin tuomaristo luonnehti Pyhän kirjan varjo -elokuvaa seuraavasti:
Sinnikkäällä ammattimaisuudella ja tarmolla, sekä yksinkertaisuuden, humanismin ja huumorin värittämällä otteella ohjaaja herättää menestyksekkäästi huomion yritysten kyynisyydelle, jolla ei ajassamme ole enää mitään rajaa.

Pyhän kirjan varjo on tutkimusmatka Turkmenistanin vakaviin ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin sekä diktatuuriin, jota suuret kansainväliset yritykset toiminnallaan edesauttavat pitämään pystyssä. Maata hallinneen diktaattori Saparmurat Nijazovin kirjoittamaa Ruhnama-propagandakirjaa tukemalla yritykset pääsevät käsiksi miljoonien dollareiden arvoisiin sopimuksiin öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin kanssa.

Aiemmin Pyhän kirjan varjo on palkittu myös Taiwanissa, Georgiassa sekä Turkissa. Euroopan elokuva-akatemia valitsi elokuvan Euroopan kymmenen parhaimman dokumenttielokuvan joukkoon valittaessa vuoden 2008 parasta dokumenttielokuvaa. Nominoinnin seurauksena Arto Halonen on kutsuttu
Euroopan elokuva-akatemian jäseneksi.

Pyhän kirjan varjo jatkaa edelleen vilkasta festivaalikierrostaan
maailmalla. Reilun vuoden aikana elokuva on ollut esillä jo 75 kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. Parhaillaan elokuva on myös elokuvateatterilevityksessä Saksassa. Ranskalais-saksalainen ZDF ARTE TV-kanava esittää elokuvan 18.4. ja
yhdysvaltalainen laadukas Sundance-kanava kesäkuussa 2009.

> artfilmsproduction.com
> shadowoftheholybook.com
International Human Rights Film Festival of Paris:
> festival-droitsdelhomme.org/paris


17.3.2009 Kuvajaiset elokuvafestivaali 20-26.4.2009

ISAK ry järjestää Kuvajaiset -elokuvafestivaalin (Kuopio, 20.-26.4.2009),
jonka teemana on valokuva ja identiteetti. Festivaali järjestetään yhteistyössä VB-valokuvakeskuksen kanssa.

Kuvajaiset -ohjelmiston genret ulottuvat dokumenteista draamaan, trilleriin
ja komediaan, elokuvaklassikoista uutuuksiin. Ohjelmistoon kuuluu elokuvia, joissa tärkeässä roolissa on valokuvaus ja yksilön/sukujen/yhteisöjen/kansakuntien identiteetti. Festivaalinäyttämönä toimii Kino Kuvakukko (Vuorikatu 27). Festivaalin nimikkonäyttelynä on NÄKY-näyttely 24.4.–28.5. VB-valokuvakeskuksessa. Näyttelyssä nuoret tarkastelevat minuuttaan, haaveitaan ja pelkojaan omakuvien avulla. Kuvaajina on Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen opiskelijoita
sekä Kuopion yläkoululaisia.

> artemix.kuopio.fi


12.3.2009 Tampereella palkittiin

Tampereella oli pitkissä dokumenteissa kova taso, olivathan mukana myös mm. John Websterin ja Peter von Baghin erinomaiset työt. Pitkien dokumenttien pääpalkinnon voitti Tampereella Annika Grofin Liikkumavara, joka esitetään uusintana syyskuussa. Erikoispalkinnon tuomaristo antoi Jukka Kärkkäisen ohjaamalle Kansakunnan olohuoneelle, joka esitetään Dokumenttiprojektissa joulukuussa.

> Iikka Vehkalahden kirjoitus dokblogissa 8.3.09


06.3.2009 Summer School 2009

From 15 until 20 June, IDFAcademy organises the Summer School 2009: a tailor-made training programme taking place in Amsterdam, aimed at strengthening the narrative structure of documentary film projects in script stage. Around fifteen projects from all over the world will be selected for the Summer School 2009. The filmmakers of these projects will be coached intensively by 10 international documentary experts. The deadline for submission is 27 March 2009.

For more information and the entry form, please visit the IDFA website.

> idfa.nl


06.3.2009 Call for entries – Viscult elokuvafestivaali

9. kansainvälinen Viscult elokuvafestivaali 08. – 11.10 .2009 Joensuussa, Elokuvateatterikeskus Tapiossa.

Vuosien varrella etnografisen, antropologisen ja dokumenttielokuvan Viscult – festivaalilla on vieraillut monia tunnettuja elokuvantekijöitä ja visuaalisen antropologian edustajia: Asen Balikci, Peter Biella, Gary Kildea, David MacDougall, Colette Piault, Faye Ginsburg, Judith Okely ja Jay Ruby vain muutamia mainitaksemme. Samoin suomalaisten dokumenttielokuvan eturivin tekijöitä, kuten Jouko Aaltonen, Kanerva Cederström, Arto Halonen, Iiris Härmä, Lasse Naukkarinen.

Joensuussa, itärajan tuntumassa järjestettävä festivaali on saanut tunnustusta vieraanvaraisesta ja kodikkaasta tunnelmastaan ja ehkä maailman kansainvälisimmästä saunaillastaan. Viscult on yhtä aikaa sekä maailmanlaajuinen että paikallinen tapahtuma.

Festivaalin pääteemana on "Family - perhe". Perhe on yksi kulttuuriantropologisen tutkimuksen keskeisimmistä teemoista. Perhe on jokaisen yhteiskunnan perusyksikkö, jonka määritelmä on perinteisestikin vaihdellut eri kulttuureissa. Alati muuttuvassa maailmassamme perheen määritelmä on jatkuvan uudelleen määrittelyn kohteena, johon vaikuttavat mm. kansainvälinen adoptio, seksuaalivähemmistöjen perheoikeudet ja internetin virtuaaliyhteisöt.

Vuonna 2009 haemme antropologisia, etnografisia ja dokumenttielokuvia, jotka käsittelevät perhettä. Pääteeman lisäksi festivaali hakee antropologisen elokuvan konventioita kyseenalaistavia, kokeellisia elokuvia. Opiskelijoiden elokuvat ovat erittäin tervetulleita. Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille.

Visuaalisen kulttuurin festivaali on tapahtuma, jossa suurin osa elokuvien tekijöistä on paikalla esittelemässä töitään ja elokuvat ja keskustelut on mahdollista katsoa Internetin kautta suorina lähetyksinä ympäri maailmaa. Tämä tarjoaa elokuvien tekijöille ja tuottajille aivan uuden ulottuvuuden markkinoida elokuviaan maailmanlaajuisesti. Festivaali tekee tiivistä yhteistyötä Joensuun yliopiston kanssa.

> viscult.net
Lisätietoja: info(@)viscult.net


22.2.2009 ESoDoc 2009 - European Social Documentary, Upcoming Application Deadline 3.3.2009

What is ESoDoc?
ESoDoc is a European workshop on the social documentary, that takes up the challenge of putting together the various players involved in documentary film production. ESoDoc aims at creating new opportunities in production for the European documentary market, where the focus is on human rights, social justice and environmental protection, especially in developing nations; at the same
time, ESoDoc is a response to growing awareness, on the part of NGOs and non-profit organizations, that film and new media are strategic instruments for the promotion of their work.
ESoDoc provides a meeting point for audiovisual industry professionals in search of new content and non-profit organizations that are seeking out new ways to diffuse their message.

Why ESoDoc?

Because ESoDoc offers:
- qualified professional training
- a stimulating, international and intercultural learning environment
- an international network of writers and producers of social documentaries
- continuous exchange between NGOs and the audiovisual world
- new and fresh experiences in new-media and cross-media field
- ongoing support and communication with an e-learning platform that follows the work group between course sessions
- an opportunity to realize innovative audiovisual projects

Dates of sessions:
Session 1: May 9-15, 2009 – Bressanone/Brixen (Italy)
Session 2: July 11-17, 2009 – Berlin/Potsdam (Germany)
Session 3: September 14-20, 2009 – Izola (Slovenia)

Participation Fee:
1.200€ (€600.00 for participants from new EU member countries). The fee includes room and full board for all three course sessions. Travel expenses are not included. Four scholarships are available.

Learn more:
> esodoc.eu


18.2.2009 Maaliskuussa elokuvabisnes-seminaareja ja elokuva-alan neuvontapäivä

Maaliskuussa kaikki elokuva-alan tuottamisesta ja yrittäjyydestä kiinnostuneet voivat saada ainutlaatuisen tietopaketin alan ajankohtaisiin kysymyksiin. POPareena-hanke ja HUMAK Kulttuuriyrittäjyyskeskus järjestävät kaksi elokuvabisnes -seminaaria sekä elokuva-alan neuvontapäivän Turussa.

Elokuvabisnes uraksi? Askarruttaako yrittäjyys? -seminaari
Tietoa ja kokemuksia yrittäjyydestä ja tuotannoista elokuva- ja media-alalla tarjoava seminaari on tarkoitettu asiasta kiinnostuneille nuorille (16-28) sekä tuoreille alan yrittäjille.

3.3.2009 klo 16.30 - 18.30

- Sisältölähtöinen bisnes ja bisneslähtöinen sisältö elokuva-alalla, tuotantoyhtiöprofiilin kehittäminen. Toni Panula, tuottaja.
- Case study: Twisted Films Oy, erikoistuminen ja alueellinen tuotanto, Jupe Louhelainen, Tuottaja-ohjaaja, Twisted Films Oy.
. Paneelikeskustelu, vetäjänä Toni Panula: Turku elokuva- ja media-alan tuotanto- ja toimintaympäristönä / Turun seudun tuotantoyhtiökartta. Millaisia yrityksiä alueella on? / Millaisia yrityksiä Turkuun vielä "mahtuisi"?

10.3. klo 16.30 - 18.30
- Mitä yrittäjyys on? Palvelut aloittavalle yrittäjälle, Heikki Ilmasti, Yrityspalvelukeskus Potkuri.
- Suuren luokan tuotannot ja yrittäminen, Tuottaja-vieras, tba.
- Case Study: Tba
- Paneelikeskustelu edellisten pohjalta.

Tulossa elokuva-alan neuvontapäivä 10.3.2009

Suunnitteletko elokuvatuotantoa? Tarvitsetko lisätietoa yksittäisten tuotantojen rahoituksesta tai muista elokuvien tuotantoon liittyvistä asioista? Varaa itsellesi henkilökohtainen elokuva-alan neuvonta-aika (45min). Neuvojana toimii alan asiantuntija, tuottaja Toni Panula. Neuvonnat on tarkoitettu elokuva-alan tuotannoista kiinnostuneille ja kentällä jo toimiville yrittäjille tai alan yrittäjiksi aikoville.

Lisätietoja:
> kulttuuriverkko.fi


18.2.2009 Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui seuraavaksi ohjaamaan näytelmäelokuvaa

Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tuotantotuen Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin uudelle pitkälle näytelmäelokuvalle SUKUNSA VIIMEINEN. Jamalin niemimaalle neuvostovallan aikaan sijoittuvassa elokuvassa pieni nenetsityttö viedään pakolla sisäoppilaitokseen venäläiskylään, josta hän pakenee yhdessä koulutoverinsa kanssa. Elokuva perustuu tositapahtumiin ohjaaja Anastasia Lapsuin lapsuudenympäristössä.

Elokuvan tuottaa Illume Oy ja sen levittää Pirkanmaan elokuvakeskus. SUKUNSA VIIMEINEN tulee teatteriensi-iltaan keväällä 2010.

Vuodesta 1973 lähtien yli 18 elokuvaa ohjannut Lehmuskallio on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista elokuvaohjaajistamme ja hän on saanut arvostusta ennen kaikkea pohjoisten alkuperäiskansojen kuvaajana.
Lehmuskallion yhteistyö Anastasia Lapsuin kanssa on kestänyt jo lähes pari vuosikymmentä. Pariskunnan elokuvien kantavaksi teemaksi on muodostunut kadotetun arktisen paratiisin etsintä. Valtakulttuurin ja perinteisten elämäntapojen välillä vallitseva ristiriita on käsittelyssä myös ohjaajien 2010 ensi-iltaan tulevassa näytelmäelokuvassa SUKUNSA VIIMEINEN.

”Elämä sisäoppilaitoksessa on oivallinen keino kuvata vähemmistöjen ongelmaa silloin, kun pienemmät kulttuurit yritetään muuttaa valtakulttuurin kaltaisiksi”, Lehmuskallio toteaa SUKUNSA VIIMEINEN -elokuvan aihevalinnasta. Koulumaailman sisään kätkeytyy myös toisenlainen vähemmistöjä koskeva todellisuus, jota ohjaajat halusivat elokuvassaan käsitellä. ”Sisäoppilaitoksen oppilaiden muodostama pienoismaailma osoittaa miten julmaa keskinäistä rasismia pienten kulttuurien välillä voi esiintyä”, Lehmuskallio sanoo ja jatkaa: ”Pienten kulttuurien keskinäiset ennakkoluulot ja kotona opitut ajatusmallit tulevat säälimättömän spontaanisti esille elokuvassa koulua käyvien lasten sanoissa ja teoissa.”


04.2.2009 Tampereen elokuvajuhlilla Dokumenttiprojektin tukemia elokuvia

Tampereen 39. elokuvajuhlilla nähdään kotimaisessa kilpailussa useita Dokumenttiprojektin tukemia elokuvia. Annika Grofin Liikkumavara, Antti Tuomikosken Melko kallista paskaa, Kirsi Mattilan Niki ja Nikin veli sekä John Websterin Katastrofin aineksia.

> tamperefilmfestival.fi


04.2.2009 DocPoint -festivaali rikkoi ennätyksiä

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali jatkoi kasvuaan räjähdysmäisesti. Sydäntalveen sijoittuva festivaali keräsi ihmiset elokuvateattereihin 20.-25. tammikuuta 23 000 elokuvakatsojan voimin. DocPointin kävijämäärä kasvoi yli 30%:lla edellisestä vuodesta. Oheistapahtumat mukaan lukien kahdeksan vuoden iän saavuttaneella festivaalilla vieraili yhteensä lähes 28 000 kävijää..

Sekä DocPointin avajais- että päätöselokuva saivat Bio Rexin 700-paikkaisen salin ääriään myöten täyteen. Avajaiselokuvana nähtiin Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone, suuren suosion toisessa näytöksessäänkin saavuttanut kuvaus suomalaisista olohuoneista. Päätöselokuvana yleisöä liikutti Burma VJ – Reporting from a Closed Country, joka kertoo Burman tilanteesta paikallisten videojournalistien kuvaamana. Suomen ensi-iltansa DocPointissa sai Oscar-ehdokkaaksi valittu animoitu dokumenttielokuva Waltz with Bashir, joka esitettiin kahdessa loppuunmyydyssä näytöksessä. Loppuunmyytyjä näytöksiä oli yhteensä 17. Myös festivaalilla nähdyt kotimaiset dokumenttielokuvat keräsivät ennätysyleisön. Sunnuntain uusintapaikat täytti kohua herättänyt Oskari Pastilan Täynnä Tarmoa ja Kanerva Cederströmin Erikoisia tapauksia. Suomen koulusurmia elokuvan keinoin läpikäynyt suomalaisten tekijöiden Suomi post mortem –näytös myytiin myös loppuun.

DocPointin yhteiskunnallisiin aiheisiin painottuvaa ohjelmistoa syvennettiin jakamalla Apollo-palkinto tuotantoyhtiö Epidemille. DocPoint-seminaarit keräsivät yleisöä kiitettävästi; Peter von Baghin dokumenttielokuvan historiaa luotaava luento oli viimeistä paikkaa myöden täynnä ja AnimaDoc keräsi uudesta dokumentin ilmaisumuodosta kiinnostunutta yleisöä. Muutos-teemaa jatkoi MUUTOS 09 –seminaari, joka järjestettiin yhteistyössä ympäristöjärjestö Dodon kanssa. Perinteeksi muodostuneessa mykkäelokuvakonsertissa nähtiin Battle of the Somme Jori Hulkkosen
tulkitsemana.

Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO säilytti vakaan suosionsa. DOKKINO: Arki meidän silmin keräsi yhteensä yli 2000 katsojaa 42 eri koulusta pääkaupunkiseudulla. DOKKINO-elokuvat lähtevät kiertämään maakuntia heti helmikuussa.

Festivaalin päävieraat, brittidokumentaristit Nick Broomfield ja Richard Leacock viihtyivät Suomessa ja kehuivat suomalaisyleisöä sekä festivaalitunnelmaa. DocPointissa käy elokuvantekijöiden lisäksi vuosittain vieraita mm. muilta suurilta kansainvälisiltä festivaaleilta tutustumassa DocPointin ohjelmistoon, kotimaisiin tekijöihin ja festivaalin toteutustapoihin.

DocPoint palaa Helsingin teattereihin uusin dokumenttielokuvin jälleen vuoden 2010 tammikuussa.

> docpoint.info


04.2.2009 Elokuva-alalle viisi miljoonaa euroa elvytysrahaa

Valtioneuvoston julkistaman elvytyspaketin sisältö tuo laajemman kirjon uusia elokuvateoksia katsojien nähtäväksi. Viiden miljoonan euron paketti vahvistaa merkittävällä tavalla elokuva-alan työllisyyttä ja yritystoimintaa.

Summasta kolme miljoonaa käytetään tuotannon ja levityksen tukemiseen, miljoona elokuvateattereiden digitalisoinnin edistämiseen ja miljoona elokuvakulttuurin edistämiseen ja elokuvateattereiden kunnossapito- ja muutoshankkeisiin.

”On merkittävää, että kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on saanut koko hallituksen vakuuttuneeksi siitä, että myös kulttuuriala voi osallistua taantuman taittamiseen”, iloitsee Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn. ”Tämän paketin avulla voidaan tarjota toisaalta kansalaisille merkityksellisiä sisältöjä ja kokemuksia, ja toisaalta työpaikkoja hyvin erilaisille taiteellis-teknisille osaajille koneenhoitajista käsikirjoittajiin.”


04.2.2009

Rostislav Aallon dokumenttilyhytelokuva Lounastauko on valittu New Yorkin kansainväliselle lasten elokuvafestivaalille 2009.

Elokuva nähdään myös YLE:llä 1.3.2009 osana 7-osaista lyhytelokuvakokonaisuutta, jotka ovat Rostislav Aallon ohjaamia ja Zen Median tuottamia.

Lounastauko on näytetty aikaisemmin mm. Kettupäivillä 2007 ja sarjan muut osat ovat olleet esillä niin DOCPOINT -festivaaleilla kuin Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvafestivaaleillakin. Viimeksi Lounastauko esitettiin syksyllä Venäjällä, Permin kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla 2008.


24.1.2009
Toronto Documentary Forum - hae nyt!

Merkittävä dokumenttifoorumi Torontossa Kanadassa lähestyy jälleen. Nyt on aika täyttää hakemus, jos haluaa projektinsa mukaan Toronto Documentary Forumiin, joka on 6.-7.5.2009 HotDocs-festivaalin yhteydessä. Hakuaika projekteille päättyy 28.1.2009. Foorumiin voi hakea myös tarkkailijaksi. Hakemuslomake ja lisätietoja osoitteessa: www.hotdocs.ca.

> mediadesk.fi


24.1.2009
EDN Financing Guide 2009 on julkaistu

Dokumenttituottajille hyödyllinen EDN Financing Guide vuodelle 2009 on julkaistu. European Documentary Networkin julkaisemasta oppaasta löytyy paljon tietoa dokumentteja näyttävistä tv-kanavista yhteystietoineen. Yhteensä kirjasessa esitellään yli sata tv-kanavaa. EDN-verkostoon kuuluvat jäsenet saavat kirjan ilmaiseksi, muut voivat ostaa sen osoitteesta www.edn.dk/art.lasso?nn=9 hintaan 100 euroa + postituskulut.

> edn.dk
> mediadesk.fi


24.1.2009
Dokumentaarisen elokuvan maisteriohjelman hakuaika meneillään

Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osastolla ELOlla on alkanut hakuaika mm. dokumentaarisen elokuvan maisteriohjelmaan.

Hakuaika päättyy 27.2.2009. Koulutus alkaa syksyllä 2009 ja koulutus johtaa taiteen maisterin tutkintoon, joka on kaksivuotinen ylempi korkeakoulututkinto.
Tarkempia tietoja ohjelmasta, pääsyvaatimuksista ja hakumenettelystä löytyy Taideteollisen korkeakoulun kotisivuilta.

> taik.fi


24.1.2009
Äärirajoilla -elokuvasarja Suomen Ranskan instituutissa

Suomen Ranskan instituutissa tammi-maaliskuussa viikoittain esitettävät elokuvat liittyvät läheisesti raja-tematiikkaan, joka määrittää instituutin koko ohjelmistoa vuonna 2009. Äärirajoilla-sarjan kymmenen elokuvaa käsittelevät Suomen ja suomalaisuuden rajoja määrittäneitä historiallisia konflikteja.

Sarjan kantavana ajatuksena on lähestyä viittä historiallista tapahtumaa ensin fiktion ja sitten dokumentin keinoin peräkkäisinä viikkoina.

Instituutissa syksyllä nähdyt suositut saamelaisaiheiset elokuvat saavat jatkoa Äärirajoilla-sarjan avaavassa norjalaiselokuvassa Kautokeinon kapina. Nils Gaupin elokuvaa seuraa toisen saamelaisohjaajan, Paul-Anders Simman dokumentti Antakaa meille luurankomme, joka kuvaa uskomatonta taistelua Kautokeinon kapinan yhteydessä murhattujen kahden saamelaisen kansallissankarin luurangoista. Saamelaisteemasta edetään Suomen historiallisia rajakonflikteja
käsittelevien elokuvien pariin. Peräkkäisinä viikkoina nähtävät Raja 1918 ja Uhrit 1918 paneutuvat molemmat Suomen sisällissotaan. Lupaus taas käsittelee toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia, erityisesti Lotta Svärd -järjestöä, jonka toimintaa valottaa dokumentaarisesti seuraavan viikon elokuva Lotat. Äideistä parhain ja sitä seuraava dokumentti Sotalapset käsittelevät evakkolasten kohtaloa. Venäläinen elokuva Käki sijoittuu puolestaan jatkosodan jälkimaininkeihin. Samaisen aikakauden tunnelmia kuvaa myös sarjan päättävä Peter von Baghin maineikas dokumentti Viimeinen kesä 1944.

Näytännöt 27.1.–24.3.

27.1 klo 19.30 Antakaa meille luurankomme (Oaivveskaldjut), Paul-Anders Simma (1999)
3.2. klo 19.30 Raja 1918, Lauri Törhönen (2007)
10.2. klo 19.30 Uhrit 1918, Seppo Rustanius (2008)
17.2. klo 19.30 Lupaus, Ilkka Vanne (2005)
24.2. klo 19.30 Lotat, Taru Mäkelä (1995)
3.3. klo 19.30 Äideistä parhain, Klaus Härö (2005)
10.3. klo 19.30 Sotalapset, Erja Dammert (2003)
17.3. klo 19.30 Käki (Kukushka), Alexandr Rogozhkin (2002) (Näytäntö vahvistetaan myöhemmin)
24.3. klo 19.30 Viimeinen kesä 1944, Peter von Bagh (1992)

Lisätiedot:
Ohjelmavastaava Salme Salokannel,
salme.salokannel@institut-finlandais.asso.fr


19.1.2009
DocPoint Aamu-TV:ssä

Aamu-TV:ssä pureudutaan tällä viikolla dokumenttielokuvaan ja näytetään joka arkiaamu näytteitä DocPointin kotimaisesta ohjelmistosta ja haastatellaan elokuvien ohjaajia ja muita vieraita. Aamu-TV:n kooste on nähtävissä myös YLE Areenassa.

> www.yle.fi/aamutv/
> areena.yle.fi/
> docpoint.info/


19.1.2009
EDUSKUNTADOKUMENTTI LAAJALLA RINTAMALLA ELOKUVATEATTEREIHIN

Eduskuntatalon suljetut ovat aukeavat elokuvakameralle ensimmäistä kertaa kotimaisessa pitkässä uutuusdokumentissa Liikkumavara. Pitkälle dokumentille harvinaisen laaja teatteriesitys ulottuu yhdeksälle eri paikkakunnalle 23.1. lähtien.

Annika Grofin dokumentti valottaa suomalaista vallankäyttöä seuraamalla yhden lain kulkua valiokuntakäsittelystä eduskunnan äänestykseen. Elokuvan pääosissa ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vaikuttavat kansanedustajat Sirpa Asko-Seljavaara, Anni Sinnemäki, Marjaana Koskinen ja Juha Rehula sekä päätöksentekoa valiokunnan ulkopuolelta kommentoiva Pentti Tiusanen. Myös monet muut mediasta tutut kasvot vilahtavat osana elokuvaa, joka paljastaa
ennennäkemättömän läheltä kansanedustajan työn arkisemman puolen.

Ainutlaatuisen kurkistuksen eduskunnan kulissien taakse tarjoava Liikkumavara saa ensi-iltansa elokuvateattereissa Espoossa, Vantaalla, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Seinäjoella, Tampereella, Kuopiossa sekä Lahdessa 23.1. ja 7.2. Oulussa. Helsingissä Liikkumavaran ensi-iltaa juhlistetaan DocPoint –festivaalilla 23.1. klo 19.

> illume.fi
> docpoint.info


13.1.2009
KAHDEKSAS DOCPOINT PUREUTUU TOTUUTEEN

DocPoint 2009 (20.-25.1.) on vahvojen elokuvantekijöiden ja yhteiskunnallisiin sekä poliittisiin aiheisiin nojaavien elokuvien juhlaa. Festivaalille saapuu kaksi eri sukupolven brittiohjaajaa, joiden tuotannosta nähdään kattava Nick Broomfield - Detective Stories -retrospektiivi sekä Tribuutti Richard Leacockille -esityssarja.

DocPointin ohjelmisto keskittyy totuuden ja muutoksen käsitteisiin. Muutos-teemaa syvennetään MUUTOS 09 -seminaarissa lauantaina 24.1. Puhu minulle totuudesta –sarjan kautta pyritään kertomaan kuinka elokuvantekijä luo totuuden. Festivaalin päätöselokuvana nähtävä, IDFAn pääpalkinnon voittanut Burma VJ - Reporting From a Closed Country tuo hätkähdyttävästi
esille, mitä Burman rajojen sisäpuolella todella tapahtuu. Totuuden ja muutoksen käsitteet yhdistyvät myös Kekkoslovakia-sarjassa, joka kutsuu katsojan retkelle presidentti Urho Kekkosen ajan Suomeen.

Suomessa nähdään ensimmäisen kerran animoidun dokumenttielokuvan esityssarja. DocPointin vieraaksi saapuu kohutun animaatiodokumenttielokuvan Waltz with Bashirin ohjaaja, omat sotamuistonsa valkokankaalle tuonut israelilainen Ari Folman. AnimaDoc-käsitettä avataan seminaarissa perjantaina 23.1., jossa ensiesityksensä saa Suomen ensimmäinen 3D dokumenttielokuva. Seminaarissa esiintyy mm. Jonas Odell, kansainvälinen animaation huippunimi Ruotsista.

Kotimaiset ensi-illat DocPointissa

DocPointissa saavat ensi-iltansa ennätykselliset kahdeksan kotimaista dokumenttielokuvaa. Avajaiselokuvana nähdään ohjaaja Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone. Suomen ensi-iltansa saavat lisäksi Satu Väätäisen Yksin Jumala, Oskari Pastilan Täynnä Tarmoa, Kirsi Mattilan Niki ja Nikin veli, Annika Grofin Liikkumavara, Donagh Colemanin Kivilaitumet sekä Visa Koiso-Kanttilan Meaning of Life. Erikoisnäytöksissä esitetään kaksi kotimaista ensi-iltaa: Kanerva Cederströmin Erikoisia tapauksia ja Suomi post mortem -näytös, jonka kotimaisten tekijöiden lyhytelokuvat käsittelevät koulusurmien Suomea.

Varaslähdössä Vitali Manskyn Virginity

DocPoint aloittaa dokumenttielokuvakimaran lauantaina 17.1. klo 18:00 elokuvateatteri Maximissa Vitali Manskyn kohudokumentaari Virginityllä. Elokuva on häkellyttävä kuvaus nuorista venäläisistä tytöistä, jotka kauppaamalla neitsyyttään pyrkivät saamaan suosiota, kuuluisuutta ja
rahaa. Ohjaaja Vitali Mansky saapuu festivaalin vieraaksi.

> docpoint.info


12.1.2009
PYHÄN KIRJAN VARJO NEW YORKIN MODERNIN TAITEEN MUSEOON SEKÄ PARIISIIN COURRIER INTERNATIONALIN ESITYSSARJAAN

Arto Halosen ohjaama Pyhän kirjan varjo on valittu New Yorkin Modernin taiteen museon arvostetulle (MoMA) Documentary Fortnight –festivaalille, joka järjestetään 11.-25.2.2009. Festivaali näyttää vuoden merkittävimmät ”voimakkaasti ympäristöään havainnoivat” dokumenttielokuvat. Pyhän kirjan varjo esitetään MoMA:ssa 14.2. ja 15.2. Soros Foundationin Open Society Institute järjestää lisäksi elokuvasta lisänäytöksen sekä Keski-Aasian ihmisoikeustilannetta koskevan paneelin, johon Halonen ja elokuvan toinen käsikirjoittaja Kevin Frazier on kutsuttu mukaan. Myös Halosen aiempi dokumenttielokuva Pavlovin koirat valittiin MoMA:n Documentary Fortnight –festivaalille vuonna 2007.

Pyhän kirjan varjo esitetään ensi tiistaina 6.1. Pariisissa MK2 Quai de Seine –elokuvateatterissa osana Courrier international –lehden järjestämää arvostettua elokuvaesityssarjaa, missä joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina esitetään yksi kansainvälisesti merkittävä dokumenttielokuva joka tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman ympäröimään maailmaan. Elokuvanäytöstä seuraa keskustelutilaisuus elokuvan ohjaajan ja Courrier International –lehteä edustavan journalistin kanssa. Courrier international on Ranskan merkittävin ulkomaisiin aiheisiin keskittyvä sanomalehti.

Pyhän kirjan varjon Saksan elokuvateatterilevitys käynnistyy myös Saksassa. Elokuva on osa Eyez Median järjestämää dokumenttielokuvien teatterilevitysturneeta, nimeltään „Ueber Macht« - Das bundesweite Filmfestival. Sarjaan on valittu 13 kansainvälisesti merkittävää dokumenttielokuvaa, jotka kiertävät vuoden aikana Saksassa 120 kaupungissa. Pyhän kirjan varjon ohella sarjassa on mukana mm. palkintoja ja huomioita keränneet Durakovo (Nino Kirtadze, Ranska), Citizen Havel (Miroslav Janek & Pavel Koutecký, Tsekki) ja State Legislature (Frederick Wiseman, USA). Pyhän kirjan varjon esitykset alkavat tammi-helmikuun aikana Berliinissä, Hampurissa ja Passaussa. Myöhemmin vuoden 2009 aikana Pyhän kirjan varjo tulee saamaan myös laajan TV-levityksen niin USA:ssa, Ranskassa kuin Saksassakin.

Pyhän kirjan varjo on tutkimusmatka Turkmenistanin vakaviin ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin sekä diktatuuriin, jota suuret kansainväliset yritykset toiminnallaan edesauttavat pitämään pystyssä. Maata hallinneen diktaattori Saparmurat Nijazovin kirjoittamaa Ruhnama-propagandakirjaa tukemalla yritykset pääsevät käsiksi miljoonien dollareiden arvoisiin sopimuksiin öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin kanssa.

> artfilmsproduction.com
Elokuvan kotisivut:
> shadowoftheholybook.com
MoMA:
> moma.org
Open Society Institute ja Soros Foundations Network:
> soros.org

Courrier international:
> courrierinternational.com


12.1.2009
Adultasta jatkokoulutusta mm. dokumentin tekemiseen

Adulta tarjoaa esittävän taiteen, sähköisen viestinnän sekä uusmedian ammattilaisille jatko- ja täydennyskoulutusta. Adultan viestinnän koulutusala järjestää maaliskuussa 2009 valmennusta mm. dokumentin tekemisestä.

Lisätietoja tästä ja muista koulutuksista:
> adulta.fi/koulutus


31.12.2008
Dokumenttiprojektin uudet lähetysajat!

Vuoden 2009 alusta alkaen Dokumenttiprojektin ensilähetys on keskiviikkona klo 22.50/23.00 ja toinen esitys heti sunnuntaina päättyen klo 18.20. Tämän lisäksi jokainen elokuva on nähtävissä vähintään 7 päivää YLEn Areenassa.

Tavoitteena on sementoida joka viikko samalla paikalla esitettävä Dokumenttiprojekti ja tavoittaa potentiaaliset eri yleisöt. Dokumenttiprojekti esittää jatkossakin yhteiskunnallisia elokuvia, jotka herättävät kysymyksiä etiikastamme ja arvoistamme. Keskeisellä sijalla tulee olemaan kotimainen tuotanto. Dokumenttiprojekti myös laajentaa alan koulujen kanssa tehtävää yhteistyötä tuottaen vuodessa yhden 2,5 tunnin kokonaisuuden lyhytdokumentteja nimellä ”Tulevaisuuden tekijät”.


30.12.2008
DOCPOINTIN APOLLO-PALKINTO EPIDEM-TUOTANTOYHTIÖLLE

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali palkitsee tulevalla festivaalilla tuotantoyhtiö Epidemin Apollo-palkinnolla. Palkinnon kunniaksi festivaalin ohjelmistossa nähdään sarja Epidemin tuottamia dokumenttielokuvia eri ohjaajilta sekä Suomesta että ulkomailta.
DocPoint-festivaali järjestetään 20.-25.1.2009. Apollo-palkinto luovutetaan yhtiön perustajajäsenille Mikael Wahlforssille ja Kai Salmiselle DocPointin avajaisissa 20.1.2009 Bio Rexissä.

DocPointin Apollo-palkinto on tunnustus Epidem -tuotantoyhtiön pitkäjänteisestä, edistyksellisestä ja laajalle levittyneestä, taiteellisesti korkeatasoisesta työstä dokumenttielokuvatuotannon saralla.
Apollo-palkinto luovutetaan vuosittain suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle ja sen parissa ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle.

Epidem on varsinkin yhteiskunnallisiin ja kolmannen maailman aiheisiin erikoistunut tuotantoyhtiö, joka on perustettu vuonna 1968. Epidem muistetaan erityisesti 70- ja 80-luvun Etelä-Amerikka-dokumenteistaan. Yhtiö on tuottanut 130 dokumenttielokuvaa ja tarjonnut auliisti lähtöalustan monille suomalaisille tekijöille, muun muassa Markku Lehmuskallion, Pirjo Honkasalon, Kiti Luostarisen, Visa Koiso-Kanttilan ja John Websterin elokuville. Lähes kaikki pitkän uran tehneet suomalaiset dokumenttielokuvantekijät ovat työskennelleet Epidemin hyvässä huomassa. Epidem on esimerkillinen tapaus hyvin toimivasta yhteistyöstä tuotantoyhtiön ja elokuvaohjaajan välillä.

Epidemin kantavina voimina läpi vuosikymmenien ovat toimineet Mikael Wahlforss ja Kai Salminen, jotka molemmat ovat myös ansioituneita dokumenttielokuvaohjaajia. Heidän omat ohjaustyönsä muodostivat Epidemin alkuvuosien tuotannon vankan rungon. Erityisesti Wahlforss on ohjannut komean sarjan dokumentteja eri puolilla maailmaa.

DOCPOINTIN OHJELMISTOSSA "APOLLO-PALKINTO: EPIDEM" -SARJA

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistossa 20.-25.1.2009 esitetään yhdeksän Epidemin tuottamaa elokuvaa.

*Baba Amten lapset, ohj. Iikka Vehkalahti (Suomi 1990, 52min)
*Mysterion, ohj. Pirjo Honkasalo & Eira Mollberg (Suomi 1991, 90min)
*Naisenkaari, ohj. Kiti Luostarinen (Suomi 1997, 52min)
*Päivän otsikko: Guatemala, ohj. Mikael Wahlforss (Suomi 1983, 58min)
*San Fernandon rakastavaiset, ohj. Peter Torbjörnsson & Mikael Wahlforss
(Suomi/Ruotsi 2000, 90min)
*Shadipur, ohj. Richard Solarz (Suomi 1992, 29min)
*Tissit ja tango, ohj. John Webster (Suomi 1994, 59min)
*Viimeinen bolshevikki, ohj. Chris Marker (Ranska/Iso-Britannia/Suomi
1993, 116min)
*Viimeinen pysäkki, ohj. Zsuzsa Böszörményi & Kai Salminen (Unkari/Suomi
2007, 52min)

> docpoint.info


22.12.2008
Elokuvateatteri Orionin kevään vieraita ovat mm. Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui

Juhlasarja ja carte blanche on omistettu Markku Lehmuskalliolle (70 v) ja Anastasia Lapsuille, joista ilmestyy Sakari Toiviaisen kirja Kadonnutta paratiisia etsimässä. Dokumenteillaan ja fiktioillaan Lehmuskallio nousi esiin luonnon (Korpinpolska) ja arktisten kansojen (Minä olen) kuvaajana ikiaikaisen perinteen äärellä ja elinehtojen viimeisellä rajalla. Kyseessä on pitkien osalta ensimmäinen täydellinen Lehmuskallio / Lapsui -retrospektiivi, ja mukana on myös keskeisiä lyhytelokuvia. Lehmuskallio ja Lapsui ovat vieraina elokuvateatteri Orionin Sinisen imettäjän näytöksessä ke 4.2. klo 17.00.
Muista vieraista mainittakoon myös Sir Roger Moore, joka saapuu Orioniin 3.5. klo 18 osana muistelmakirjansa julkistuskiertuetta.

Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, puh. 09 61540201,
> kava.fi


22.12.2008
Totuus ja muutos puhuttavat docpointissa

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla nähdään elokuvia, jotka käsittelevät totuutta ja muutosta.

Puhu minulle totuudesta -sarjan elokuvissa rohkeat ja innokkaat tekijät katsovat perimmäistä totuutta yksittäisten henkilöiden kautta. Sarjan avulla nostetaan esille elokuvia, joissa tekijä on kieltäytynyt ensimmäisestä hänelle esitetystä totuudesta. YLEn Teemalauantaissakin festivaalia edeltävänä viikonloppuna 17.1. esitettävässä elokuvassa Operation Filmmaker (2007) ohjaaja seuraa Hollywood-tuotantoon vastoin tahtoaan työharjoittelijaksi adoptoidun irakilaisen elokuvaopiskelijan elämää. Japan, a Story of Love and Hate (2008) on vuonna 2005 DocPointissa
vierailleen Sean McAllisterin erikoislaatuinen elokuva. Ohjaaja pääsee jälleen lähelle päähenkilöitään ja hänen innokkuutensa muokkaa heidän suhdettaan omaan elämäänsä. Confessiones (2007) -elokuvassa ohjaaja painostaa Georgian entisen pääministerin samaan huoneeseen kanssaan kertomaan maan tämänhetkisestä tilanteesta. Confessionesin ohjaaja Giorgi Khaindrava vierailee festivaalilla.

Muutoksen kuvat -sarjaan on kerätty dokumenttielokuvia muutoksesta. Elokuvat näyttävät ja pohtivat muutoksen toteutumista, toteuttajia ja muutoksen mahdollisuuksia. Ohjaaja Hossein Torabin elokuva For Freedom (1979) luo katsojalle kuvaa Iranin vallankumouksesta ja sen dramaattisista hetkistä.

Muutos-teemaa syvennetään ympäristöjärjestö Dodon ja Demos Helsinki -ajatushautomon kanssa yhteistyössä toteutetussa seminaarissa lauantaina 24.1. klo 12 alkaen Ateneum-salissa. Seminaarissa käsitellään muutosta muun muassa radikaalin kansalaistoiminnan, ilmastokysymysten, politiikan
ja dokumenttielokuvien näkökulmasta. Muutos-seminaarissa on käsittelyssä muiden muassa DocPointin päätöselokuvana nähtävä, arvostetun IDFAn –Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaalin pääpalkinnon voittanut elokuva Burma VJ - Reporting From a Closed Country (2008). Burma VJssä 30 burmalaisen reportterin muodostama The Democratic Voice of Burma asettaa henkensä alttiiksi kuvaamalla ja salakuljettamalla videoraportteja ulos maasta.

> docpoint.info


22.12.2008
Lisää tukea dvotedille

dvoted -elokuvasivusto on saanut Pohjoismaiselta kulttuuripisteeltä (Kulturkontakt Nord) kolmevuotisen avustuksen vuosille 2009-2011. Pohjoismainen kulttuuripiste tukee dvoted-sivuston online-palveluiden kehittämistä ja uuden teknisen alustan toteutusta. Myös Pohjoismainen kulttuurirahasto (Nordisk Kulturfond) tukee dvoted-sivustoa vuonna 2009.

dvoted on yhteisöllinen verkkosivusto nuorille pohjoismaisille elokuvantekijöille. Hankkeen ovat toteuttaneet ja sitä ylläpitävät Koulukino ry yhteistyössä Suomen elokuvasäätiön kanssa, elokuvainstituutit Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa sekä Islannin elokuvakeskus. dvoted tarjoaa nuorille elokuvantekijöille paikan esittää, katsella ja kommentoida elokuviaan, tavata toisiaan, keskustella, oppia lisää ja saada palautetta mentoreilta. Elokuva-alan ammattilaiset, kuten esimerkiksi Johanna Vuoksenmaa ja Pekka Karjalainen osallistuvat dvotedin toimintaan ja auttavat nuoria elokuvantekijöitä vastaamalla heidän kysymyksiinsä dvotedin online-palvelun kautta. Kaikissa pohjoismaissa työskentelee kansallinen toimittaja tiiviissä yhteistyössä sekä elokuva-alan että nuorten elokuvantekijöiden kanssa.

> dvoted.net


22.12.2008
Eija-Liisa Ahtila Tampereen elokuvajuhlilla

Tampereen elokuvajuhlilla nähdään Suomen eturivin elokuva- ja mediataiteilija Eija-Liisa Ahtilan retrospektiivi. Kahdessa näytöksessä nähdään Ahtilan keskeisimmät teokset valkokankaalta elokuvaversioina, muun muassa maailman ensi-illassa filmiversio Ahtilan Rukoushetkestä (2009). Mukana on myös Sundancen festivaaleille valittu Missä on missä? (2008), joka nähdään Tampereella Suomen ensi-illassa. Elokuvaversioiden lisäksi festivaaliviikon aikana nähdään Ahtilan installaatioita.

Naistekijät ovat vahvasti esillä myös muualla ohjelmistossa. Terra Femina sisältää 2000-luvulla valmistuneita elokuvia, jotka ovat feministisiä, humoristisia, kepeitä ja kipeitä puheenvuoroja naisten elämästä. Ohjelmiston avaa pitkä dokumentti Amina (2007), joka kertoo naisvangista Jemenissä. Lisäksi tanssija-koreografi-elokuvaohjaaja Miranda Pennellin tuotannosta on koottu retrospektiivi.

Vietnam. Nyt. lähestyy Aasian heräävää tiikeriä elokuvamaana. Luvassa on laaja kokonaisuus harvoin esillä olevia vietnamilaisia animaatioita, lyhytelokuvia ja dokumenttielokuvia aina 1960-luvulta tähän päivään. 1960-lukuun palataan myös ohjelmistokokonaisuudessa MoMA underground. Siinä nähdään Andy Warholin elokuvia sekä harvinaisia amerikkalaisia lyhytelokuvia vuosilta 1905 - 1986. Näytökset on koonnut The Museum of Modern Artin arkistosta William Sloan. Kuohuvaa 60-lukua ja Vietnamin sotaa käsitellään myös lyhytelokuvan kaanonissa ja Rake Specialissa, jossa nähdään Emile de Antonion Sian vuosi (1968).

Lyhytelokuvien ystävät voivat maaliskuuta odotellessaan tutustua Tampereen elokuvajuhlien ja Suomen elokuvakontaktin yhteistuotantoon KinoKompo vol. 1:een. DVD on ensimmäinen kotimaisen lyhytelokuvan kooste. KinoKompo vol.1:ssä on mukana animaatioita, kokeellisia elokuvia ja fiktioita vuosilta 2006 - 2008. Lisätietoja DVD:stä saa Suomen elokuvakontaktin sivuilta osoitteessa
> elokuvakontakti.fi/site/.

Tampereen 39. elokuvajuhlat järjestään 4. - 8. maaliskuuta 2009.
> tamperefilmfestival.fi


16.12.2008
DOCPOINTIN VALINTARAATI SEULOI DOKUMENTTIELOKUVAN KOTIMAISET HELMET

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin vuoden 2009 Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat on julkistettu.

Esityssarjoihin ilmoittautui yhteensä 95 dokumenttielokuvaa, joiden joukosta raati valitsi Kotimaiseen esityssarjaan 11 elokuvaa ja Oppilastyösarjaan 8 elokuvaa. Lisäksi DocPointin Erikoisnäytökset-sarjaan valikoitui kotimaisia elokuvia yhteensä kolmeen näytökseen. Kahdeksas DocPoint-festivaali järjestetään Helsingin elokuvateattereissa 20.-25.1.2009.

DocPointin Kotimainen esityssarja 2009

Kotimaisen esityssarjan valintaraatiin kuuluivat tänä vuonna toimittaja Tuomas Enbuske, dokumenttielokuvaohjaaja Sonja Lindén, ohjaaja Aku Louhimies, tutkija Aleksi Neuvonen ja DocPointin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen.

DocPointin Kotimaiseen esityssarjaan ilmoitetuista elokuvista nousivat tänä vuonna esille kirkkaasti elokuvat, jotka kertoivat katsojalleen omaperäisen ja ainutlaatuisen tarinan, esittivät kysymyksen jota aikaisemmin ei ollut esitetty. Valitut elokuvat ovat innostavia, rohkeita ja omaperäisiä, niistä jokainen on oma itsenäinen teoksensa. Elokuvien temaattinen maailma on rikas. Ne käsittelevät muun muassa Suomea ja suomalaisuutta, pohtivat elämää ja sen arvoja. Valikoimasta löytyy
yhteiskunnallista sekä henkilökohtaista elokuvaa. Joukosta löytyy myös yksi historiallinen ja yksi poliittinen elokuva.

• Helsinki, ikuisesti (ohj. Peter von Bagh, Illume Oy)
• Kansakunnan olohuone (ohj. Jukka Kärkkäinen, Mouka Filmi Oy)
• Kivilaitumet (ohj. Donagh Coleman, Illume Oy)
• Kuolema nyky-Suomessa (ohj. ja tuotanto Antti Lempiäinen)
• Liikkumavara (ohj. Annika Grof, Illume Oy)
• Niin kauan kuin (ohj. Katariina Järvi, Navy Blue Bird Oy)
• Niki ja Nikin veli (ohj. Kirsi Mattila, Leino & Suvinen Production Oy)
•Meaning of Life (ohj. Visa Koiso-Kanttila, Guerilla Films)
• Sergei Verenseisauttaja (ohj. Juha Taskinen & Petteri Saario, Taiga
Films Oy)
• Täynnä tarmoa (ohj. Oskari Pastila, Tuotantoyhtiö Kuvaputki Oy)
• Yksin Jumala (ohj. Satu Väätäinen, Road Movies Oy)

DocPointin oppilastyösarja 2009

Oppilastyösarjan elokuvat valitsivat dokumenttielokuvaohjaaja Sonja Lindén ja festivaalin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen.

Raati ilahtui löytäessään oppilastyöelokuvien joukosta kaksi aiheensa mittaista pidempää teosta, joista molemmat olivat voimakkaasti yhteiskunnallisia. Media-alan oppilaitokset kannustavat persoonallisiin elokuviin ja se myös näkyi DocPointin Oppilastyösarjaan hakevien elokuvien
tarjonnassa.

• Ei hätää / osa Vääryys-elokuvasarjaa (ohj. Maira Dobele & Anna Ruohonen,
Taideteollinen korkeakoulu ja Kelan tutkimusosasto)
• Kuppikunta (ohj. Reetta Huhtanen, Taideteollinen korkeakoulu)
• Melko kallista paskaa (ohj. Antti Tuomikoski, Tampereen
ammattikorkeakoulu)
• Muotokuvia (ohj. Johanna Lehto, Metropolia
Ammattikorkeakoulu)
• Näkymätön käsi / osa Vääryys-elokuvasarjaa (ohj. Elina Talvensaari,
Taideteollinen korkeakoulu ja Kelan tutkimusosasto)
• Souvenir (ohj. Liinu Grönlund, Taideteollinen korkeakoulu)
• Suuri Mylly (ohj. Jani Peltonen, Lahden ammattikorkeakoulu)
• Väylä (ohj. Elli Rintala, Taideteollinen korkeakoulu)

DocPoint-festivaalin avajaiselokuvana 20.1. Bio Rexissä nähdään Jukka Kärkkäisen uutuuselokuva Kansakunnan olohuone, jossa avataan potrettimainen näkymä viiteen suomalaiseen olohuoneeseen. Elokuva on inhimillinen tarina arkisesta muutoksesta, vastuusta ja ajan vääjäämättömästä kulusta.

DocPointin Erikoisnäytökset-sarjassa nähdään Erikoisia tapauksia (ohj. Kanerva Cederström, Elokuvayhtiö Aamu), joka kertoo Helsingin Sanomien Erikoisia tapauksia -palstasta ja ihmisistä erikoisten tapausten takana. Festivaalin erikoisnäytöksissä nähdään myös Nyt ja Nyt - kuvia Helsingistä ennen ja nyt (ohj. Pekka Uotila, Alppiharjun elokuva). Näiden lisäksi DocPoint esittää Suomi post-mortem -hankkeen elokuvia yhdessä näytöksessä.

> docpoint.info


16.12.2008
DOCPOINT-FESTIVAALI ESITTELEE ANIMAATIODOKUMENTTI-ELOKUVAA MAAILMALTA

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla esitetään animaation keinoin toteutettua dokumenttielokuvaa. DocPoint saa ohjelmistoonsa muun muassa Waltz with Bashirin, jonka Future Film tuo Suomen valkokankaille. Elokuvan ohjaaja Ari Folman saapuu DocPoint-festivaalin vieraaksi ja esittelee elokuvansa Suomen ensi-illassa.

Waltz with Bashirissa, Lähi-idän epävakaaseen tilanteeseen pureutuvassa, visuaalisesti upeassa elokuvassa painajaiset, muistot ja todellisuus nivoutuvat yhteen. Elokuva on Israelin ehdokas parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi. Ohjaaja Ari Folman löytää muististaan mustan aukon Libanonin miehityksen ja Sabran ja Shatilan verilöylyn kohdalta.

DocPointin Animadoc-esityssarjassa nähdään myös muita maailmalla juhlittuja animaatiodokumenttielokuvia. Mainoksia ja musiikkivideoita leipätyökseen tehtailevalta ruotsalaiselta Jonas Odellilta esitetään kaksi elokuvaa: Lies (2008), joka nimensä mukaisesti kertoo valehtelemisesta ja Never Like The First Time! (2005), joka käsittelee neitsyyden menettämistä.
Never Like The First Time! nähdään myös osana DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtumaa, joka järjestetään samaan aikaan DocPoint-festivaalin kanssa.

Animaatiodokumenttielokuvan käsitettä syvennetään Animatricks-festivaalin kanssa yhteistyössä toteutetussa Animadoc-seminaarissa. Kiasma-teatterissa DocPointin aikana järjestettävästä tapahtumasta lisätietoja lähempänä festivaalia.

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään 20.-25.1.2009.
> docpoint.info


9.12.2008
MINUN TOTUUTENI - NUORTEN OMIA DOKUMENTTIELOKUVIA ESITETÄÄN KULTTUURITALOISSA

DOKKINO – Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus järjestivät yhteistyössä viisi dokumenttielokuvatyöpajaa helsinkiläisille nuorille loka-marraskuussa 2008. Työpajojen tuloksena syntyi viisi dokumenttielokuvaa teemalla Minun totuuteni.

Parhaat elokuvat palkittiin 3.12. työpajojen yhteisessä loppunäytöksessä elokuvateatteri Maximissa. Sekä tuomariston että yleisön suosikiksi valittiin Kallahden peruskoulun 9F–luokan lyhytdokumenttielokuva Paineen alla.

Työpajojen kautta haluttiin antaa nuorille mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja käsitellä sellaisia asioita, joista heillä on oma totuus kerrottavanaan. Nuoret ideoivat, kuvasivat, ohjasivat, äänittivät ja leikkasivat elokuvansa itse. Elokuvat käsittelivät nuorten alkoholinkäyttöä, peliriippuvuutta, homofobiaa, paineita ja tanssia. Työpajoihin osallistuivat Kallahden lisäksi Pitäjänmäen peruskoulu,
Myllypuron yläaste ja Jakomäen yläaste. Työpajojen ohjaavana opettajana toimi elokuvaohjaaja Jolle Onnismaa.

DOKKINO on DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin järjestämä valtakunnallinen lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma. DOKKINO tutustuttaa ala- ja yläkouluikäiset lapset ja nuoret ikäryhmille suunnatun luovan dokumenttielokuvan maailmaan. Tapahtuma tukee koulujen
mediakasvatusopetusta tarjoamalla opettajille valmiin opetusmateriaalin elokuvaelämyksen tueksi. Opetusmateriaalien kautta haluamme korostaa medialukutaidon tärkeyttä sekä tukea nuorten mediakriittisyyden kehittymistä. Elokuvanäytösten lisäksi DOKKINO tarjoaa oppilaille elokuva-aiheisia työ- ja teemapajoja. DOKKINO-kokonaisuus koostuu media-, sosiaali- ja taidekasvatuksesta.

Työpajaelokuvat ovat nyt yleisön nähtävillä Kulttuuriasiainkeskuksen alueellisissa kulttuuritaloissa.

> docpoint.info/dokkino
> docpoint.info


9.12.2008
EURODOC 2009 -HAKUAIKAA PIDENNETTY

We already received a great number of applications for 2009 EURODOC training programme. However, some countries are still under represented and as we aim at gathering participants of every part of Europe, we inform you that the deadline of application to EURODOC 2009 is extented to December 16th!

For more information :
> eurodoc-net.com/en/prg/prg.pdf


9.12.2008
ELOKUVA JA PSYYKE maaliskuussa Orionissa

Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (KAVA), Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys ja Helsingin Psykoterapiaseura järjestävät 13.-14.3.2009 elokuvasymposiumin elokuvateatteri Orionissa Helsingissä, (Eerikinkatu 15). Symposiumin aikana on tilaisuus keskustella elokuvista psykoanalyyttiseen viitekehykseen pohjautuvien alustusten pohjalta. Alustajina on suomalaisia psykoanalyytikkoja. Symposiumi päättyy iltatilaisuuteen naapurikorttelissa, Eerikinkatu 11:sta, sijaitsevassa ravintola Dubrovnikissa.

Symposiumin osallistumismaksu on 70 euroa, iltatilaisuuden osallistumismaksu on 25 euroa, joka sisältää iltapalan, yhteensä 95 euroa. Ilmoittautumiset vastaanottaa Anne Eronen, ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla ilmoittautumismaksu tilille 800016-70931659/Helsingin Psykoterapiaseura. Maksun yhteydessä on tiedonannoksi merkittävä osallistujan nimi ja puhelinnumero. Ilmoittautuminen päättyy 28.2.2009, paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja symposiumista antaa Stig Hägglund, puh. 0405088427.

OHJELMA

Perjantai 13.3.2009
09.00 Elokuva: Mehiläispesän henki (El espíritu de la colmena, Victor Erice, Espanja 1973) 98 min * English subtitles
11.00 Alustus: Christel Airas: Victor Ericen Mehiläispesän henki ja La Morte Rouge
11.45 Elokuva: La Morte Rouge (Victor Erice, Espanja 2006) 32 min * English subtitles * vahvistamatta
12.15 LOUNASTAUKO
13.45 Alustus: Antti Alanen: Viihde ja viikatemies. Väkivaltakuvaus, katharsis ja mimesis.
14.45 Elokuva: Paluu Normandiaan (Retour en Normandie, Nicolas Philibert, Ranska 2006) 113 min * English subtitles
16.40 KAHVITAUKO
17.05-18.00 ALUSTUS: Jussi Kotkavirta: Paluu Normandiaan eli Mitä tapahtui 30 v sitten ohjatun, vuonna 1835 tapahtuneisiin perhemurhiin perustuvan elokuvan amatöörinäyttelijöille? (liittyy elokuvaan Minä, Pierre Rivière)
[18.30 ORIONIN ILTAOHJELMASSA Minä, Pierre Rivière (Moi, Pierre Rivière, ayant égorgé ma mère, ma soeur et mon frère, Renè Allio, Ranska 1976) 130 min * English subtitles * liput 5 E]

Lauantai 14.3.2009
09.00 Elokuva: Nosferatu (F.W. Murnau, Saksa 1922) 83 min * restauroitu, värisävytetty * suom. tekstit
10.25 TAUKO
10.40 Alustukset: Mikael Enckell: Nosferatu ja Aune Raitasalo: Myöhemmän ajan vampyyrit.
11.45 Elokuva: Tuholaiset (Katja Lautamatti & Mina Laamo, Suomi 2007) 39 min, sekä välittömästi sen jälkeen keskustelu, jossa alustajina: Stig Hägglund (pj), Katja Lautamatti ja Mina Laamo.
13.00 LOUNASTAUKO
14.30 Elokuva: Mies, joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, John Ford, USA 1962) 122 min
16.30 KAHVITAUKO
17.00 Alustus: Vesa Manninen: Mies, joka ampui Liberty Valancen
18.00 PÄÄTÖS
18.15 Iltatilaisuus ravintola DUBROVNIKISSA, Eerikinkatu 11


4.12.2008
DOCPOINT - HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLA ELOKUVIA ITALIASTA JA INTIASTA

Vuoden 2009 DocPoint-festivaalilla 20.-25. tammikuuta päästään kokemaan elokuvallisia elämyksiä Italiasta ja Intiasta.

DocPointin ohjelmistoon on koottu monipuolinen Italiaa aloittelijoille -esityssarja uusista italialaisista dokumenttielokuvista. Elokuvien kautta tulee esille erityisesti Italian alueellinen monimuotoisuus ja kulttuurinen ainutlaatuisuus. Sisällöltään elokuvat ovat varsin yhteiskunnallisia ja poliittisesti kantaaottavia. Italia on jatkuvassa kuohumistilassa - kuinka absurdia onkaan Italian mafian linkittyminen valtion jäteongelmaan (Biùtiful Cauntri, 2007). Miten maassa 60-70–luvuilla koettu seksuaalinen vallankumous on vaikuttanut yhteiskuntaan (kulttimaineeseen Italiassa noussut We Want Roses Too, 2007) ja kenelle on hyväksi hullujen junamatka Venetsiasta Pekingiin (ATOMIC! A Train of Mad Italians in China, 2008). Italialaiseen yhteiskuntaan tutustutaan myös henkilökuvien kautta. Voiko yksi ihminen vaikuttaa Sisilian tulevaisuuteen (A Different Story, 2008) ja kuinka autistinuori kokee maailman ympärillään (Pietarin Message to Man -festivaalilla ”Golden Centaur” Grand Prix -palkinnon voittanut How I am, 2007).

Intia tunnetaan länsimaissa Bollywood-elokuvistaan, mutta intialaisten itse toteuttamia dokumenttielokuvia nähdään harvoin. DocPoint-festivaalin yhteydessä tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus nähdä uusia dokumenttielokuvia Intiasta. Nämä elokuvat kertovat maan nykytilasta ja yhteiskunnallisen muutoksen kipupisteistä. Niissä kurkistetaan elämänalueille, jotka ovat tähän asti pysyneet kameroiden ulottumattomissa. King of Indiassa (2008) seurataan köyhän intialaisen
karnevaalitaiteilijaperheen elämää kuuden vuoden ajan. India Untouched – Stories of a People Apart (2007) tuo esille jo vuosia sitten lakkautetun kastilaitoksen aseman nykypäivän Intiassa. Uusi Intia –esityssarjaa täydentää Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kanssa yhteistyössä esitettävä, ohjaajalegenda Louis Mallen moniosainen Phantom India vuodelta 1969. Ohjaajan Intian matkaa dokumentoivat elokuvat esittelevät kaukomaata ulkopuolisen näkökulmasta. Vanhempia Louis Mallen Intia-aiheisia elokuvia ja uutta intialaista dokumenttielokuvaa yhdistelemällä tarjotaan katsojalle mahdollisuus nähdä vuosien saatossa muuttunutta Intiaa.

DocPoint-festivaalilla 20.-25. tammikuuta vierailee ohjaajia sekä Italiasta että Intiasta.

> docpoint.info


30.11.2008
Huuto tuuleen sai pääpalkinnon Belgradissa

Katja Gauriloffin ohjaama dokumenttielokuva Huuto tuuleen on voittanut Grand Prix'n elokuvafestivaaleilla Belgradissa. Serbiassa tänä vuonna 17. kertaa järjestetty Belgrade Ethnographic Film Festival on vuosien mittaan kehittynyt kansainväliseksi katselmukseksi parhaita etnografisia elokuvia.

Huuto tuuleen sai ensi-iltansa Los Angelesissa All Roads Film Festivaleilla syyskuussa 2007 ja on sen jälkeen kiertänyt useilla festivaaleilla, mm. Brasiliassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa. Se on ollut esillä myös lähes kaikilla suomalaisilla festivaaleilla. Erityistä huomiota elokuva on saanut alkuperäiskansoille tarkoitetuilla foorumeilla, kuten Toronton ImagineNative elokuva- ja mediataidefestivaaleilla ja San Franciscon American Indian Film Festivaleilla, jossa saamelainen elokuva oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa edustettuna. Elokuvaa on esitetty myös YK:n alkuperäiskansojen foorumissa New Yorkissa keväällä 2008.

Huuto tuuleen on esitetty YLE TV2 Dokumenttiprojektissa joulukuussa 2007 ja Selaimesi ei ehkä tue tämän kuvan näyttöä.uusintana kesäkuussa 2008. Elokuva palkittiin tänä vuonna Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutuella. Elokuva sai tänä syksynä DVD-levityksen Yhdysvalloissa ja Kanadassa National Geographicin toimesta.

Huuto tuuleen on ohjaaja Katja Gauriloffin yhteiskuntakriittinen esikoisohjaus. Se kertoo kolttasaamelaisen Sevettijärven kylän elämästä ja kahden henkilön taistelusta oman kulttuurinsa puolesta. Elokuvan on tuottanut Oktober Oy ja Joonas Berghäll, ja sitä ovat rahoittaneet YLE TV2, POEM, Kirkon Mediasäätiö ja National Geographic All Roads Film Project.


30.11.2008
Dokblogissa raportteja IDFAsta

Maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali International Documentary Film Festival Amsterdam (IDFA) on tällä hetkellä käynnissä Amsterdamissa. Dokblogista löytyy mielenkiintoisia raportteja niin itse tapahtumasta ja dokumenttielokuvista kuin mm. pitchauksesta ja sen käytännöistä kansainvälisen rahan hankkimisessa.

> blogit.yle.fi/dokblog
> idfa.nl


20.11.2008
NICK BROOMFIELD JA RICHARD LEACOCK VIERAILEVAT DOCPOINT - HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLA

Nick Broomfield ja Richard Leacock, tunnustetut pitkän linjan brittidokumentaristit saapuvat DocPointin vieraiksi. DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään kahdeksannen kerran 20.-25. tammikuuta 2009.

Osana DocPoint-festivaalin ohjelmistoa nähdään Nick Broomfieldin (s.1948) retrospektiivi. Ohjaaja luennoi työtavoistaan ja dokumenttielokuvistaan elokuva-alan ammattilaisille ja opiskelijoille suunnatussa DocPoint Masterclass -tapahtumassa festivaalin päätöspäivänä 25.1.2009.

Nick Broomfieldin ensimmäiset elokuvat seurasivat hyvin pitkälti Cinéma véritén perinteitä. Esikuvina toimivat muun muassa Frederick Wiseman ja Richard Leacock. Broomfieldin ohjaustyyli on sittemmin kehittynyt provokatiivisempaan ja omaleimaisempaan suuntaan. Ohjaaja tunnetaan
erityisesti tavastaan esiintyä itse kameran toisella puolen, tehdäkseen elokuvasta autenttisemman ja antaakseen katsojalle vapauden tehdä omat johtopäätöksensä. Broomfieldin osallistuvaa ohjaustyyliä ovat myöhemmin imitoineet vasta 2000-luvulla tunnetuiksi tulleet elokuvantekijät, kuten Morgan Spurlock ja Michael Moore.

DocPointin Nick Broomfield -retrospektiivi esittelee kattavasti elokuvantekijän tähänastista dokumenttielokuvauraa. Yksi hänen ensimmäisistä elokuvistaan, nuorten vaikeuksia tarkasteleva Juvenile Liaison I, kiellettiin poliisin toimesta arkaluontoisen sisältönsä takia.
Britannian sensuurin vuoksi Broomfield toteuttikin suurimman osan elokuvistaan Yhdysvalloissa. 1990-luvulta alkaen ohjaaja alkoi keskittyä kuvaamaan julkisuudenhenkilöiden elämää, kuten sarjamurhaaja Aileen Wuornosta (Aileen Wuornos: The Selling of a Serial Killer), rap-artisti
Tupac Shakuria ja Christopher Wallacea (Biggie & Tupac) sekä Etelä-Afrikan uusnatsijohtajaa Eugène Terre'Blanchea (The Leader, His Driver and The Driver's Wife sekä His Big White Self).

Nick Broomfield -retrospektiivi DocPointissa

His Big White Self (2006)
Biggie and Tupac (2002)
Fetishes (1996)
Aileen Wuornos: The Selling of a Serial Killer (1992)
The Leader, His Driver and the Driver’s Wife (1991)
Juvenile Liaison II (1990)
Driving Me Crazy (1988)
Behind the Rent Strike (1979)
Juvenile Liaison I (1975)

Nick Broomfieldin lisäksi DocPoint saa kunniakkaaksi vieraakseen yhden Cinéma vérité -tyylin luojista, Richard Leacockin (s.1921) sekä hänen vaimonsa ja työparinsa Valerie Lalonden (s.1947). DocPoint kokoaa vieraansa kunniaksi tribuutti-sarjan Leacockin dokumenttielokuvista.

Richard Leacock käsikirjoitti, ohjasi ja kuvasi ensimmäisen elokuvansa, Canary Bananas (1935) jo 13-vuotiaana. Varhaisesta elokuvadebyytistään lähtien hän on pitänyt päätavoitteenaan saada tuotua tapahtumat mahdollisimman todenmukaisesti katsojan eteen. Leacock on ehtinyt elämänsä aikana tehdä elokuvia dokumenttielokuvalegendojen Robert Flahertyn, Robert Drewn ja D.A. Pennebakerin kanssa. 1960-luvulla alkaneesta yhteistyöstä muun muassa edellä mainittujen tekijöiden kanssa kehittyi Cinéma vérité, toiselta nimeltään Direct Cinema, todenmukaisuuteen pyrkivä suuntaus.

Richard Leacockin elokuvat tarkastelevat aiheitaan monitahoisesti, perustanaan Leacockin vuosien kokemus mestarikuvaajana. DocPointissa nähdään muun muassa yksi Leacockin ja Lalonden viimeisimmistä elokuvista A Musical Adventure in Siberia (2001). Elokuva käsittelee Sarah Caldwell’n uudelleen esiin tuomaa Jevgeni Onegin -oopperaa, joka esitetään Siperiassa vuosikymmeniä sen kieltämisen jälkeen.

Parhaillaan Leacock ja Valerie Lalonde dokumentoivat Leacockin tähän mennessä 74-vuotista tekijäuraa miehen 87-vuotisen elämän ajalta.

> docpoint.info


17.11.2008
Stefan Jarl -seminaari Vaasassa 21.11.2008

MANIPULAATIO LUONTODOKUMENTEISSÄ

Tunnettu ja arvostettu dokumenttitekijä, ruotsalainen Stefan Jarl, 67 v, vierailee tänä vuonna Wild Life Vaasa-luontodokumenttifestivaalilla, 19-23.11.2008. Hän pitää perjantaina 21.11 klo 10.00 luennon Pohjanmaan museossa aiheesta: Manipulaatio luontodokumenteissa.

Samalla saa hänen uusi dokumentti-elokuvansa ”Ystäväni naakka” (7 min) maailman ensi-iltansa. Myös hänen elokuviaan Luonnon kosto (1983) ja Minä olen soturisi (1997) esitetään festivaalin aikana.

Jarlin tunnetaan provosoivista luonto-elokuvistaan, jotka herättävät keskustelua myös elokuvantekijän roolista ja siitä mitkä menetelmät ovat sallittuja luontoelokuvaa tehtäessä. Hänen elokuvansa on palkittu ympäri maailmaa ja hän on mm saanut arvostetun Felix-palkinnon (Euroopan ”oscari”) elämäntyöstään.

Seminaariin on vapaa pääsyä ja luento pidetään englanniksi. Keskustelussa voi käyttää sekä suomea että ruotsia.

Ohjelma:

Perjantai 21.11 2008 Pohjanmaan museo, Vaasa

10.00 – 12.00 Stefan Jarl: ”Onko manipulaatio sallittu luonto-elokuvissa?”. Luennon jälkeen keskustelua.

13.00 – 14.15 Elokuva-esitys: Luonnon kosto (1983) – tekstitetty englanniksi

Launtaina 22.11 2008 Elokuvateatteri Gloria, Vaasa

12.00 – 13.30 Elokuvaesitys: Minä olen soturisi (1997). Sisäänpääsy 2 €. Tekstitetty suomeksi

Tilaisuuden järjestävät Elokuvakuvakeskus Botnia ry, Walhalla ry ja Wild Life Vaasa

Jarlin elokuvat Wild Life-festivaalilla:

LUONNON KOSTO (Naturens hämnd, Nature´s Revenge, 76 min)

Dokumentti käsittelee länsimaisen ihmisen ja luonnon suhdetta. Se kuvaa kulutuskulttuuria, joka uskoo edelleen, että ihminen on Luonnon Herra. Jarl kuvausryhmineen kulki halki Ruotsin ja löysi maaseudun, joka suojautuneena hyvinvointivaltion myytin taakse oli muuttunut keinolannoitteilla myrkytetyksi maaksi. Aivan samoin kuin ihminen alkaa voida pahoin syötyään vuodesta toiseen sopimatonta ravintoa, käy myös maan ja mullan, kun niitä jatkuvasti lannoitetaan kemikaaleilla.

MINÄ OLEN SOTURISI (Jag är din krigare, Nature´s Warrior, 96 min)

Elokuva on satu ihmisen ja luonnon eloon jäämisestä jossa unelmien maailma ja todellisuus sekoittuvat yhteen. Teinipoika Kim oleskelee kaverinsa kanssa vanhassa kalkkilouhoksessa. Eräänä iltana hän jää yksin metsään kaverin lähtiessä kotiin kiireessä. Unenkaltaisessa kohtauksessa Kim kohtaa intiaanihahmoisen "luonnon sielun" joka antaa Kimille tehtäväksi suojella luontoa. Perustuu tositapahtumiin.

Lisätietoja Stefan Jarlista:
> stefanjarl.se
> wildlife.vaasa.fi/


17.11.2008
 
Zolotoi vek — Kultainen vuosisata

29.- 30.11. 2008, Andorra (Eerikinkatu 11, Helsinki)

Dokumenttikilta ry. järjestää marraskuun lopussa harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään venäläisiä ja neuvostoliittolaisia dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Esitettävistä elokuvista kymmenen on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa. Venäjältä tapahtumaan saapuu neljä dokumenttielokuvantekijää.

Molempina päivinä keskustellaan venäläisten ja suomalaisten elokuva-asiantuntijoiden johdolla sensuurista ja sananvapaudesta.
Lauantaina keskustelun aiheena on ”Elokuvapropaganda ennen ja nyt”, sunnuntaina aiheena on ”Dokumentaristin vapaus ennen ja nyt”.

Ks. tarkempi ohjelma osoitteesta:
> dokumenttikilta.fi/kultainenvuosisata

Liput:
1-päivän lippu: 10€ (sisältää kaikki päivän elokuvanäytökset
sekä seminaarin)
2-päivän lippu: 15€ (kaikki elokuvanäytökset ja seminaarit molempina
päivinä)
yksittäisliput: 3€/näytös

Andorran lipunmyynti aukeaa molempina päivinä puolta tuntia ennen ensimmäistä näytöstä.

Ennakkomyynti:
Yhden ja kahden päivän lippuja myydään myös ennakkoon. Varmista pääsysi tapahtumaan maksamalla lippu Dokumenttikilta ry:n tilille Nordea
101230-210557 (muista kirjoittaa viestikenttään nimesi sekä haluamasi lippu). Printtaa maksukuitti! Lippusi voit lunastaa maksukuittia vastaan Andorran lipunmyynnistä tapahtumapäivinä 29.-30.11.


17.11.2008
Paneelikeskustelu: Yhteiskunnallinen lyhytelokuva Suomessa

Euphoria Borealis ry järjestää Lens Politica -festivaalin yhteydessä lyhytelokuvanäytöksen ja paneelikeskustelun aiheella: Yhteiskunnallinen lyhytelokuva Suomessa.

Suomalaisen yhteiskunnallisen elokuvan nykytilaa ja haasteita käsitellään Kuvataideakatemiassa torstaina 20.11. klo 16-18, jolloin Euphoria Borealis ry kerää elokuva-alan vaikuttajia saman pöydän ääreen keskustelemaan. Paneelikeskustelussa ovat mukana Erkki Astala (Yleisradio) ja Miia Haavisto (Suomen elokuvasäätiö) sekä nuoria yhteiskunnallisen elokuvan tekijöitä. Keskustelussa tullaan käsittelemään yhteiskunnallisen (lyhyt)elokuvan tilaa Suomessa, sen historiaa, tekijöitä, dokumenttielokuvan ja fiktioelokuvan käsittelytavan eroja, toteutusta ja sisältöjä. Keskustelun moderaattorina toimii Mirkka Maikola (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto). Paneelikeskusteluun ja Kuvataideakatemian elokuvanäytökseen on vapaa pääsy.

Seuraavat suomalaisten tekijöiden elokuvat esitetään paneelikeskustelun jälkeen Kuvataideakatemiassa (Kaikukatu 4, Helsinki) n. klo 18 alkaen. Elokuvat on mahdollista nähdä myös myöhemmin saman viikon aikana kulttuurikompleksi Andorrassa (Eerikinkatu 11, Helsinki), osana Lens Politica -festivaalin ohjelmistoa.

NÄYTÖKSESSÄ ESITETTÄVÄT ELOKUVAT :

Repeämä, ohj. Oskari Sipola (2008, 11 min, fiktio)
Satu on kolmetoista ja ihastunut Villeen. Luokkakaveri Riku ehdottaa treffeiksi nettipornon katsomista kolmistaan illalla, sillä Rikun vanhemmat ovat poissa kotoa. Lyhytelokuva lasten seksualisoitumisesta.

Kuuluttaja, ohj. Pilvi Takala (2007, 6 min, kokeellinen)
Vanhempi naishenkilö koettelee Stockmann-tavaratalon asiakaspalvelun rajoja pyytäen toistuvasti kuuluttamaan tavaratalossa näkemiään kiinnostavia mieshenkilöitä.

Huone 14, ohj. Mikko Remes (2005, 10 min, fiktio)
Halvaantunut vanha nainen makaa laitoksessa. Neljän vuoden aikana sukulaiset käyvät harvoin vieraissa ja hoitajat ovat ylityöllistettyjä.

Kuppikunta, ohj. Reeta Huhtanen (2008, 15 min, dokumentti)
Kuppikunta on elokuva omintakeisesta elämäntyylistä, joka ei ole niin vain mitattavissa millään ulkopuolisen maailman mittareilla, hyödyllisyydellä tai tehokkuudella. Se kertoo kolmesta elämäntapaopiskelijasta, jotka viettävät Helsingin yliopistolla jo ties monettako vuosikymmentä haalien aina vain uusia sivuaineita ja kiinnostuksen kohteita.

Terra Incognita, ohj. Mark Roberts (2008, 3 min, kokeellinen)
Päättämättömyyttä liikenneympyrässä. Rovaniemen taidemuseossa ensi-iltansa saanut elokuva nähdään tavallisesti näyttelytilassa loppumattona luuppina.

Liitäjät, ohj. Anssi Kasitonni (2005, 15 min, animaatio)
Liitäjät on nuoren oravan kasvutarina vanhempien odotusten ristitulessa. Oravaperhe tekeytyy uhanalaiseksi liito-oravalajiksi suojellakseen kotimetsäänsä.

> euphoriaborealis.net

> lenspolitica.net


13.11.2008
PYHÄN KIRJAN VARJO YLEISÖN SUOSIKKI TAIWANISSA

Taiwanin kansainvälisen dokumenttielokuvafestivaalin yleisö on valinnut Arto Halosen ohjaaman Pyhän kirjan varjon festivaalin parhaaksi elokuvaksi. Yleisöpalkinto on taiwanilaisen PTS TV-kanavan sponsoroima (PTS Audience Choice Award). Tuomariston pääpalkinto luovutettiin Robert Nugentin elokuvalle In the End of the Rainbow (Australia/Ranska). Festivaali järjestetään joka toinen vuosi, ja se pidettiin tänä vuonna kuudennen kerran Taiwanin toiseksi suurimmassa kaupungissa Taichungissa. Japanin Yamagatan ohella Taiwanin festivaalia pidetään Aasian merkittävimpänä dokumenttielokuvatapahtumana.

Pyhän kirjan varjo palkittiin edellisen kerran reilu viikko sitten tuomariston erikoispalkinnolla Batumin elokuvajuhlilla Georgiassa. Euroopan elokuva-akatemia on myös nominoinut elokuvan kymmenen ehdokkaan joukkoon parhaan eurooppalaisen dokumenttielokuvan palkinnon saajaksi (Prix ARTE Award) 2008.

Taiwanilainen lehdistö käsitteli kirjoituksissaan Pyhän kirjan varjon ohella Halosen Tiibetiin sijoittuvaa Karmapa-elokuvaa, joka oli mukana Taiwanin ensimmäisillä festivaaleilla kymmenen vuotta sitten ja jonka vuoksi Kiina epäsi Halosen pääsyn Pekingin Olympialaisiin, vaikka Halonen oli mukana Veikkauksen ja Suomen Olympiakomitean delegaatiossa. Taiwanin suurin kiinankielinen päivälehti ”United Daily News” kirjoitti Halosesta mm: ”Taiwanin dokumenttielokuvafestivaalin yleisön suosikkielokuva on Arto Halosen Pyhän kirjan varjo. Halosen aiemman elokuvan Karmapa – Jumaluuden kaksi tietä vuoksi Halonen on Kiinan valtion mustalla listalla. Siitäkin huolimatta Halosen elokuvat ovat äärimmäisen suosittuja kansainvälisillä festivaaleilla ympäri maailmaa.”

Vajaan vuoden aikana Pyhän kirjan varjo on ollut esillä jo yli 60 kansainvälisellä elokuvafestivaalilla. Tulevalla viikolla elokuva esitetään Istanbulin 1001 dokumenttielokuvafestivaalin avajaiselokuvana. Turkin yksi rikkaimmista miehistä Ahmet Chalik toimi Turkmenistanin diktaattorin oikeana kätenä ja Turkmenistanista kyseenalaisesti hankkimillaan rikkauksillaan hän on vast´ikään ostanut Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoğanin tuella Turkin toiseksi suurimman ATV-Sabah -media-kompleksin (TV-kanava, radiokanava, 5 sanomalehteä ja 10 aikakausilehteä). Koska elokuva paljastaa Chalikin toimista uutta ja hyvin kriittistä tietoa, saanee elokuva Istanbulin festivaaleilla huomionarvoisen vastaanoton.

> artfilmsproduction.com

Elokuvan kotisivut:
> shadowoftheholybook.com

TIFF-festivaalin kotisivut:
> tidf.tmoa.gov.tw/2008/

Istanbul Documentary Film Festival:
> 1001documentary.net/



13.11.2008
Avanto 2008

Kokeellisen elokuvan ja musiikin festivaali Avanto tarjoaa marraskuussa 2008 ainutlaatuisia elokuvaelämyksiä Guy Debordin ja Ken Jacobsin seurassa.

Ranskalainen Guy Debord (1931–1994) oli Kansainvälisten situationistien (L'internationale situationniste) johtohahmo ja tunnetuin teoreetikko. Hän kirjoitti liikkeen keskeisen opuksen Spektaakkelin yhteiskunta (La société du spectacle,1967, suom. 2005). Sen kritiikki perustui Debordin teoriaan spektaakkelin yhteiskunnasta, joka vieroittaa ihmiset itsestään ja todellisesta elämästä.

Debord ehti muiden aktiviteettiensa ohella tehdä kuusi hämmästyttävän monisyistä elokuvaa, jotka ovat aiemmin olleet harvoin nähtävillä jopa kotimaassaan. Nyt ne esitetään vuosien odotuksen jälkeen ensimmäistä kertaa Suomessa uusina 35 mm filmikopioina. Debordin elokuvat eivät ole taideteoksia perinteisessä mielessä, vaan enemmänkin kumouksellisia provokaatioita.

Newyorkilainen Ken Jacobs (s. 1933) on riippumattoman elokuvan ikuinen radikaali. Hänen elämäntyönsä on ollut väsymätöntä liikkuvan kuvan esteettistä, sosiaalista ja fyysistä uudelleenarviointia. Jacobsin provosoivat mielipiteet ja lähes militantti suorapuheisuus ”elokuvan hylätyistä mahdollisuuksista” loivat hänelle hankalan ”pahan pojan” maineen 1960-luvun New Yorkissa. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja nykyään Jacobsia juhlitaan mm. Whitney Museumin ”1900-luvun sadan tärkeimmän taiteilijan” listalla.

Jacobsin teokset herättävät katsojissa samankaltaisia ihmetyksen ja mysteerin tunteita kuin aivan ensimmäiset elokuvaesitykset 1800-luvun lopulla. Osa filmeistä on mahdollista kokea ainoastaan katsojille jaettavien Pulfrich-filttereiden avulla. Kiasma-teatterissa saa maailman ensi-iltansa Jacobsin uusin teos, kolmiulotteinen Anaglyph Tom (Tom with Chubby Cheeks), jota puolestaan katsotaan erityisillä Anaglyph-laseilla. Nervous Magic Lantern -tapahtumissa Avannon vieraaksi saapuva Ken Jacobs esittää yhdessä vaimonsa Flon kanssa liikkuvaa kuvaa, mutta kokonaan ilman filmiä tai videota, käsinmaalattujen lasilevyjen avulla. Jacobsien live-esityksiä on kuvailtu improvisoidun jazzkonsertin, varjoteatteriesityksen ja hypnoosin risteytykseksi.

Kiasman Mediateekissa esitettävä Ken Jacobsin Star Spangled To Death (2004) on puolestaan 6 tunnin 40 minuutin mittainen vahvasti beatnik-henkinen testamentti 1900-luvun Amerikasta.

Guy Debord
14.–15.11.2008 (Orion)

Ken Jacobs
21.–23.11.2008 (Kiasma-teatteri)
7.–30.11.2008 (Kiasman Mediateekki)

Tarkemmat ohjelmatiedot:
> avantofestival.com


7.11.2008
10 vuotta Arktisen Upeeta

Arktisen Upeeta -festivaalilla Jyväskylässä juhlitaan 13.-16.11.2008 kymmenvuotissynttäreitä laadukkaan pohjoismaisen elokuvan merkeissä. Juhlavuoden kunniaksi tapahtuman ohjelmisto on laajempi kuin koskaan ennen, neljän päivän aikana Kampus Kinossa, ylioppilastalolla nähdään yhteensä lähes 50 lyhyt- ja kokoillan elokuvaa.

Pohjoismaisista elokuvista on mukana Nils Gaupin ohjaama tositapahtumiin perustuva saamelaiselokuva Kautokeinon kapina (Kautokeino-opprøret Norja/Ruotsi/Tanska 2008), tanskalaisen Niels Arden Oplevin ohjaama, Berliinissä 2006 Kristallikarhulla palkittu Martinin Unelma ((Drømmen, Tanska 2006) sekä Nanna Huolmanin ohjaama humoristinen, ruotsinsuomalaista identiteettiä ja nuoren tytön seksuaalisuuden heräämistä käsittelevä draamaelokuva Aavan meren tällä puolen (Kid Svensk, Ruotsi/Suomi 2007). Lastenelokuvaohjelmistossa nähdään Mari Rantasilan ohjaama musikaaliseikkailu Risto Räppääjä (Suomi 2006).

Kotimainen elokuvakilpailu avattiin tänä vuonna myös miespuolisille elokuvantekijöille ja samalla se jaettiin ammattituotantojen ja opiskelijatöiden sarjaan. Kilpailuun ilmoitetun yli sadan elokuvan joukosta festivaalille nähtäväksi valittiin 36 ohjaustyötä, joiden taso on ilahduttavan korkea. Kilpailussa on mukana laaja valikoima pitkiä ja lyhytelokuvia: dokumentteja, animaatioita, fiktioita ja kokeellista elokuvaa. Ammattituotantojen sarjan tuomariston muodostavat FM Sara Rauma ja näyttelijä-ohjaaja Annu Sankilampi. Opiskelijatöiden sarjan tuomaristossa istuvat medianomi AMK, yrittäjä Anne Kalliomäki ja animaattori, yrittäjä Mikko Kalliola. Ammattilaiskilpailun voittaja saa Laitilan Wirvoitusjuomien lahjoittaman 500 euron palkinnon ja opiskelijasarjan voittaja saa Keskimaan lahjoittaman 500 euron palkinnon. Lisäksi tuomaristo voi jakaa kunniamainintoja.

Festivaalin päävieraaksi saapuu jyväskyläläislähtöinen elokuvaohjaaja ja mediataiteilija Jari Haanperä. Hän ohjaa kaksipäiväisen, kaikille avoimen mediataidetyöpajan. Lisäksi tapahtumassa esitetään Haanperän keskeistä lyhytelokuvatuotantoa, joiden aiheet ovat ajankohtaisia. Hän on käsitellyt mm. ihmisen ja teknologian suhdetta, autoilun ja ruuan vaaroja, ihmisen suhdetta aseisiin ja yritystä löytää oma sielullisuutensa. Haanperän viimeisin elokuva Maailman valo saa tapahtumassa maailmanennakkoensi-iltansa.

> arktisenupeeta.net

Lähde: Nordic Glory Festival ry.


7.11.2008
EUROLLA KOKO MAAILMA - ELOKUVATAPAHTUMA ON ALKANUT

Ulkoministeriön ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Eurolla koko maailma -elokuvatapahtuma tuo maailman tarinoita Suomen syksyyn loka-marraskuussa. Elokuviin pääsee 11 paikkakunnalla - liput elokuviin maksavat vain euron.

Eurolla koko maailma -elokuvatapahtuma avaa näkymiä kehitykseen eri puolilla maailmaa. Vuoden 2008 sarjaan kuuluu niin palkittuja uutuuksia kuin klassikoitakin; elokuvia Tsadista, Algerista, Senegalista, Marokosta, Georgiasta, Saksasta, Ruotsista, Norjasta, Meksikosta ja USA:sta.

Sarjan elokuvista piirtyy siirtolaisen koko elämänkaari. Ne antavat niin humoristisia kuin traagisiakin näkökulmia maahanmuuttajien kokemuksiin ja kertovat nykypäivän monikulttuurisesta todellisuudesta.

Eurolla koko maailma -sarja esitetään kokonaisuudessaan Helsingissä Lasten Cinemassa 31.10.- 9.11. ja lisäksi osa elokuvista kiertää 10 muulla paikkakunnalla Suomessa.

The Visitor kuvaa länsimaisen maailmankuvan ja siirtolaisuuden kohtaamista USA:ssa. Samankaltaista tilannetta toisesta näkökulmasta valottavat norjalainen Finding Friends, ruotsalainen Wings of Glas ja saksalainen Night Shapes.

Lichter ja Teos's Journey kertovat siirtolaisten koettelemuksista matkalla kohti unelmiensa parempaa maailmaa.

Millaisista olosuhteista siirtolaiset ovat lähteneet ja ketkä heitä ovat jääneet kaipaamaan, nähdään elokuvissa Daratt, Since Otar Left ja Ousmane Sembenen afrikkalaisen elokuvan klassikkossa Mandabi.

Elokuvissa Bled Number One, Hyenes ja Le Grand Voyage jo länsimaihin

sopeutunut siirtolainen palaa takaisin maahan, jonka on jättänyt vuosia sitten.

Suoraan maailman ensi-illastaan Rooman festivaaleilta saapuu Helsingin ohjelmiston päättävä huippuohjaajien yhteistyö "8" - itsenäisistä tarinoista koostuva näkemys YK:n vuosituhattavoitteista. Maailman kehitysongelmiin pureutuneita tarinoita ovat ohjanneet Abderrahmane Sissako, Jane Campion, Gus Van Sant, Jan Kounen, Gaspar Noe, Gael Garcia Bernal, Mira Nair ja Wim Wenders.

Ulkoministeriön ja Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin yhteinen elokuvatapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tapahtuma liittyy Euroopan komission isännöimiin Euroopan kehityspäiviin (European Development Days), jotka järjestetään Strasbourgissa 15.-17. marraskuuta. Se on myös osa Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuotta 2008.

Eurolla koko maailma -paikkakunnat:

Oulu 17.-20.10.
Lahti 23.-26.10.
Helsinki 31.10.-9.11.
Jyväskylä 4. ja 18.11.
Tampere 5.-22.11.
Hämeenlinna 7.-11.11.
Kajaani 7.-9.11.
Porvoo 7.-9.11.
Kuopio 7.-9.11.
Espoo 13.-16.11.
Turku 13.-16.11.

Ohjelma ja esitysaikataulut:
> hiff.fi


7.11.2008
"Pyhän Kirjan Varjo" palkittiin Georgiassa

Arto Halosen ohjaama Pyhän kirjan varjo on palkittu tuomariston erikoispalkinnolla Batumin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Georgiassa.

Festivaalin Grand Prix –palkinto luovutettiin Meira Asherin Women See Lot of ThingsSelaimesi ei ehkä tue tämän kuvan näyttöä. –elokuvalle (Hollanti-Israel). Parhaan dokumenttielokuvan palkinnon sai Nino Kirtadzen Durakova: The Village of Fools (Ranska) ja fiktioelokuvien kategoriassa palkittiin parhaana virolaisen Ilmar Raagin The Class. Aiemmin lokakuussa Euroopan elokuva-akatemia nominoi sekä Pyhän kirjan varjon että Durakovan kymmenen ehdokkaan joukkoon parhaan eurooppalaisen dokumenttielokuvan palkinnon saajaksi (Prix ARTE Award).

Batumin kansainväliset elokuvajuhlat järjestettiin kolmannen kerran. Georgiassa syttyneen sodan seurauksena festivaalia lykättiin yli kuukaudella. Fiktio- ja dokumenttielokuvien kilpailujen ohella festivaali esitti mm. laajat Krzystof Kieslowski- ja Eric Rohmer –retrospektiivit. Festivaalin avajaiselokuvana nähtiin Andrzej Wajdan Katyn.

Dokumenttielokuvien kilpailuun oli valittu yhdeksän maailmalla huomiota kerännyttä dokumenttielokuvaa, joita palkittujen ohella olivat mm. Up The Yangtze (Yung Chang, Kanada), The Shampagne Spy (Nadav Schirman, Israel), Revue (Sergei Loznitsa, Venäjä) ja Echoes of Home (Stefan Schwietert, Saksa-Sveitsi), joka on myös tänä vuonna Euroopan parhaan dokumenttielokuva-ehdokkaiden joukossa.

Pyhän kirjan varjo jatkaa vilkasta festivaalikierrostaan maailmalla. Tulevan kahden viikon aikana elokuva on esillä festivaaleilla mm. Italiassa, Liettuassa. Bosnia ja Hertsegovinassa, Slovakiassa, Taiwanissa, Englannissa ja Kanadassa. Elokuva on valittu myös Turkin 1001 Documentary Film festivaalin avajaiselokuvaksi. Aiemmin Pyhän kirjan varjo on esitetty avajaiselokuvana myös Meksikon DocsDF- sekä Helsingin DocPoint-festivaaleilla. Vajaan vuoden aikana elokuva on ollut esillä jo yli 60 kansainvälisellä elokuvafestivaalilla.

Pyhän kirjan varjo on tutkimusmatka Turkmenistanin vakaviin ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksiin sekä diktatuuriin, jota suuret kansainväliset yritykset toiminnallaan edesauttavat pitämään pystyssä. Maata hallinneen diktaattori Saparmurat Nijazovin kirjoittamaa Ruhnama-propagandakirjaa tukemalla yritykset pääsevät käsiksi miljoonien dollareiden arvoisiin sopimuksiin öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin kanssa.

Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Arto Halonen ja Kevin Frazier, leikkauksesta Samu Heikkilä, kuvauksesta Hannu Vitikainen ja Arto Halonen, musiikista Timo Peltola ja äänisuunnittelusta Martti Turunen ja Samu Heikkilä, 2. kuvaajina ja äänittäjinä ovat toimineet Salla Sorri ja Juha Kiviharju. Elokuvan on tuottanut Art Films production AFP Oy.

Elokuvan kotimainen levittäjä FS-Film Oy toi elokuvan elokuvateattereihin keväällä 2008. Nyt syksyllä elokuva on julkaistu myös DVD-muodossa. Like kustantamo julkaisi aiheesta 24.10. Kevin Frazierin ja Arto Halosen kirjoittaman samannimisen kirjan.

> artfilmsproduction.com

> shadowoftheholybook.com

Batumi International Art-House Film Festival:
> biaff.org/www/
FS Film Oy:
> fs-film.fi
LIKE:
> like.fi


7.11.2008
Below Zero Foorumi Trømssassa

European Documentary Forum järjestää uuden Below Zero -nimisen pitchaustilaisuuden Trømssassa Norjassa 14.-17.1.2009.

Tilaisuuteen voi hakea dokumenttiprojektilla, joka kuvaa elämää pohjoisen napapiirin yläpuolella. Below Zero pitää sisällään pre-pitching workshopin, pitching -tilaisuuden, luentoja ja verkostoitumista. Osallistumismaksu on 300 euroa ja ilmoittautumiset 14.11.2008 mennessä.

Lisätietoja antaa Cecilia Lidin,
cecilia@edn.dk ja
> edn.dk


7.11.2008
Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali 17.-23.11.2008

Oulun Elokuvakeskus ry järjestää vuosittain Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin. 27. festivaali järjestetään 17. - 23.11.2008. Viikon aikana festivaalivierailla on mahdollisuus nähdä useita kymmeniä pitkiä elokuvia. Festivaalin tämän vuoden erikoisteemat ovat dokumenttielokuvat lapsista ja nuorista sekä puolalainen animaatio, joka juhli viime vuonna 60-vuotista historiaansa.

Tänä vuonna festivaalin kilpasarjassa on mukana 13 elokuvaa, joiden joukossa on ennätykselliset kolme kotimaista: Niko – lentäjän poika, Myrsky ja Joulutarina. Festivaali käynnistyy maanantaina 17.11. villeissä tunnelmissa. Avajaiselokuvana esitetään hollantilainen seikkailuelokuva The Seven of Daran - The Battle of Pareo Rock. Elokuvan vauhdikkaat tapahtumat sijoittuvat eksoottisiin afrikkalaismaisemiin.

Kaikkein pienimmille festivaalivieraille on oma jännittävä erikoissarjansa, jossa nähdään lasten itse tekemiä lyhyitä kauhuelokuvia. Myös kotimaisessa katselmuksessa tarjotaan katsottavaa perheen junioreille. Siinä nähdään elokuvat Muumi ja vaarallinen juhannus, Risto Räppääjä sekä Röllin sydän.

Nuorille tarkoitettuja elokuvia nähdään viimevuotiseen tapaan Kasvukipuja-sarjassa. Sarjassa tulee olemaan tänä vuonna useita kovatasoisia pohjoismaisia nuortenelokuvia. Edellisvuodelta on tuttu myös Maailmanpyörä-sarja, joka koostuu värikkäistä elokuvista ympäri maailmaa.

Akkreditoituminen festivaalille on käynnissä ja se tapahtuu tapahtuman nettisivujen vasemmassa reunassa olevan akkreditointilinkin kautta.

Oulun kansainvälinen lastenelokuvien festivaali:
> ouka.fi/lef/

Oulun Elokuvakeskus ry:
> ouka.fi/oek/


30.10.2008
KUUBALAISEN ELOKUVAN PÄIVÄT 6.-9.11. TAMPEREELLA

Tampereella on pian poikkeuksellisen hyvä tilaisuus nähdä kuubalaisia elokuvia ja tutustua maan kulttuuriin ja politiikkaan, sillä 6.-9. marraskuuta vietetään ensimmäisiä kuubalaisen elokuvan päiviä.

6.-9.11. saapuu Tampereelle joukko kuubalaisen taidemaailman toimijoita: taiteellinen johtaja Derubín Jácome ja tunnettu pukusuunnittelija Diana Fernández perehdyttävät luennoissaan elokuvan saloihin ja legendaarisen Habana Abierta yhtyeen jäsenet Boris Larramendi, Alejandro Gutiérrez ja Nam-San Fong hoitavat rytmit ja soundit.

Tarjolla on neljä päivää kuubalaisen kulttuurin vilskettä ja ennen kaikkea saarivaltion elokuvan parhaimmistoa.

Tapahtumassa nähdään mm. välillä jo unohduksiin painunut Kalatozovin "Olen Kuuba" (Soy Cuba, 1964), jonka restauroimisen puolesta Martin Scorsesekin kampanjoi. Päivillä esitetään myös Tomás Gutiérrez Alean varhainen mestariteos "Muistoja alikehityksen ajoilta" (Memorias del subdesarrollo, 1968), sekä myöhäisempi, homoseksuaalisuuden poliittisuuteen hurmaavasti pureutuva "Mansikoita ja suklaata" (Fresa y chocolate, 1993), jonka hän ohjasi yhdessä Juan Carlos Tabíon kanssa.

Ohjelma sisältää niin dokumenttielokuvia kuin animaatioita, elokuvia sekä lapsille että aikuisille. Jokaisen elokuva yhteydessä esitetään myös lyhytelokuva ja näytöksen lopuksi kuullaan kriittinen analyysi, jonka jälkeen sana on vapaa.

Elokuvien, joista moni nähdään Suomessa ensi kertaa, joukosta voi löytää sellaisia klassikoita kuten "Havannan vampyyrit" (Vampires en Habana, animaatio, 1985) tai "Elämä on yhtä vihellystä" (La vida es silbar, Fiktio, 1998). Lens Politica-elokuvafestivaalin kanssa yhteistyössä esitetään valikoima kuubalaisia poliittisia lyhytelokuvia.

Koska Kuuban vallankumouksesta on kulunut liki 50 vuotta, pureudutaan Telakalla aiheeseen "Mikä on vallankumous?" Näitä keskusteluja ja luentoja on mahdollista kuulla myös radio Moreenin taajuudella.

Elokuvien välillä pääsee Telakalla maistamaan perinteisiä kuubalaisia makuja. Silmille ravintoa tarjoavat näyttely Muñoz Bachsin alkuperäisistä elokuvajulisteista, sekä Kimmo Hokkasen valokuvanäyttely havannalaisista tunnelmista. Eikä korvia unohdeta, sillä latinalaisen jazzin uranuurtaja, trumpetisti Jerry Gonzáles on valikoinut kokoelmistaan Telakalla kuultavan
levymusiikin.

Tapahtuman päänäyttämöinä toimivat elokuvateatteri Niagara sekä kulttuurikeskus Telakka, mistä yleisö voi myös vuokrata jokaisen tapahtumassa esitetyn elokuvan.

Lipputulot lahjoitetaan Kuubassa riehuneiden hirmumyrskyjen jälkeiseen jälleenrakentamiseen.

> cinek.org
> elokuvakeskus.com/niagara
> telakka.eu


30.10.2008
DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali kasvaa kuusipäiväiseksi

Dokumenttielokuvat valtaavat Helsingin teatterit entistä laajemmin ensi tammikuussa, jolloin DocPoint juhlistaa kahdeksatta festivaalivuottaan kasvamalla kuusipäiväiseksi. Festivaalin pidentäminen yhdellä esityspäivällä mahdollistaa sekä uusintanäytökset suosituimmista elokuvista että festivaaliohjelmiston laajentamisen.

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali järjestetään kahdeksannen kerran 20.-25. tammikuuta 2009.

Ilmoittautuminen DocPointin Kotimaiseen esityssarjaan ja Oppilastyösarjaan on päättynyt. Kotimaiseen esityssarjaan saapui määräaikaan mennessä noin 70 dokumenttielokuvaa. Näistä elokuvista noin 10-15 valitaan esitettäväksi festivaalilla. Oppilastyösarjaan elokuvia ilmoitettiin yli 40, joista parhaimmat suodattuvat nähtäviksi noin kolmessa näytöksessä.

Kotimaisen esityssarjan valitseva viisihenkinen, vuosittain vaihtuva raati on aloittanut työnsä. DocPoint -festivaalille valitut Kotimaisen esityssarjan ja Oppilastyösarjan elokuvat julkistetaan 11. joulukuuta 2008.

> docpoint.info


23.10.2008
Uusin AVEK-lehti (2/08) ilmestynyt teemanaan rikos.

AVEK-lehti on Audiovisuaalisen kulttuurin kehittämiskeskuksen (AVEK) kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä tiedotuslehti. Tällä kertaa teemana on rikos ja aiheesta kirjoittavat mm. elokuvaohjaaja Auli Mantila (Suomalaisen rikos), sosiologi ja Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja Kauko Aromaa (Mistä rikokset tulevat) sekä elokuvatoimittaja Jussi Karjalainen (Kassila ja Waltari löysivät palmuja Helsingistä).

Lisäksi Yleisradion dokumenttituottaja ja -toimittaja Timo-Erkki Heino kirjoittaa lamasta ja pankkikriisistä (”Tulkoon sitten tuho”), kun taas elokuvaohjaaja Seppo Rustanius käsittelee vuotta 1918 samannimisessä artikkelissaan ja elokuvaohjaaja ja -tuottaja Timo Humaloja muistelee AVEKin ja TV2 Dokumenttiprojektin tuottamaa Toinen Suomi -projektia (Toinen Suomi seitsemän vuotta myöhemmin).

AVEK-lehden voi tilata AVEKin toimistosta.

> kopiosto.fi/avek


23.10.2008
Lens Politica -festivaali Helsingissä 19.-23.11.2008

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään Helsingissä 19.-23.11. kolmatta kertaa.

Kiasma-teatteriin, Andorra & Dubrovnikiin ja Kuvataideakatemian gallerioihin levittäytyvä Lens Politica -festivaali toimii sekä elokuva- ja taidenäyttämönä että ennen kaikkea keskustelufoorumina taiteen mahdollisuudesta ja tavoista sijaita poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kentässä. Näkemyksiä vaihdetaan elokuvanäytöksissä, taidenäyttelyissä, paneelikeskusteluissa, seminaareissa ja työpajoissa.

Festivaalin avajaisnäytöksessä Rob Van Alkemaden ja Morgan Spurlockin dokukomedia "WHAT WOULD JESUS BUY?". Avajaisvieraina ohjaaja Rob Van Alkemade, elokuvan päähenkilö Reverend Billy ja Savitri D. Suomen ensi-iltansa saava elokuva osuu oikeaan ajankohtaan. Marraskuisessa Helsingissä juuri kauppojen jouluhuuman alkaessa Reverend Billy syöksyy
Helsinkiin pelastamaan suomalaisen joulun kaupallistumisesta ja manaamaan kapitalismin demonit tiehensä.

> lenspolitica.net


20.10.2008
Neljäs tuoli Areenassa.

Nobel voittaja Martti Ahtisaari on keskeisessä osassa dokumentissa Neljäst tuoli, joka on nähtävissä Areenassa. Charlotta Airaksen dokumenttielokuva kertoo prosessista, joka johti Milosevicin antautumiseen Kosovon kriisissä.

> YLE Areena


13.10.2008

Vapaaehtoisia Amsterdamin kansainväliselle dokumenttielokuvafestivaalille (Idfa)

International Documentary Film Festival Amsterdam on maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali, joka esittelee vuosittain yli 250 elokuvaa. Festivaali toimii kohtauspaikkana ohjaajille, tuottajille, ostajille ja rahoittajille, yleisöä unohtamatta. Elokuvanäytösten lisäksi tapahtuman aikana järjestetään master class -seminaareja ja työpajoja.

Festivaalihumusta pääsee nauttimaan esimerkiksi hakeutumalla vapaaehtoiseksi työntekijäksi festivaaleille. Toimenkuvia löytyy useita, aina festivaalin pystytyksestä lipunmyyntiin.

Lisätietoa löytyy festivaalin nettisivuilta:
> idfa.nl/en


13.10.2008

Suomalainen dokumenttielokuva laajasti esillä Iranissa

Suomalainen dokumenttielokuva on näyttävästi esillä tämänvuotisilla Iranin Cinema Vérité -dokumenttielokuvafestivaaleilla 15.—19. lokakuuta 2008. Cinema Vérité on vuonna 2007 perustettu Iranin ensimmäinen kansainvälinen dokumenttielokuvafestivaali, joka järjestetään nyt toista kertaa. Festivaaleilla esitetään tänä vuonna peräti 11 suomalaista elokuvaa ja kansainvälisen kilpailun juryssa istuu mm. Dokumenttiprojektin tuottaja Iikka Vehkalahti.

Arto Halosen ohjaama Pyhän kirjan varjo (2007) kilpailee yli 60-minuuttisten elokuvien kansainvälisessä sarjassa, johon on valittu vain kymmenen elokuvaa eri puolilta maailmaa. Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion ohjaama Matka (2007) sekä Sonja Lindénin Kukaan ei ole saari (2006) taas esitetään Our Universe -sarjassa. Marjut Rimmisen ja Päivi Takalan Sydämeen kätketty (2007) esitetään kokeellisten elokuvien Doxperiment-sarjassa. Lisäksi Dokumenttikilta ry. järjestää oman näytöksensä, New Finnish Docs, jossa esitetään seitsemän suomalaista lyhyttä dokumenttielokuvaa.

New Finnish Docs -näytöksen elokuvat:

- Tuholaiset (The Pests, 2007), ohjaus Katja Lautamatti ja Mina Laamo,
   kesto 39 min.
- The Builders (2008), ohjaus Georg Grotenfelt, kesto 15min.
- Spektaakkeli (The Spectacle, 2006), ohjaus Jan Ijäs, kesto 3min.
- Taikayö (Magic Night, 2006), ohjaus Jouni Hiltunen, kesto 15min.
- Hiihtäjät (Skiers, 2006), ohjaus John Webster, kesto 11min.
- Sylistä syliin (Home Away From Home, 2008), ohjaus Marika Väisänen, kesto 15min.
- Rapid Eye Music (2007), ohjaus Tommi Seitajoki, 5min.

Lisätietoja festivaalista:
> irandocfest.ir


19.9.2008

Kuuntele Dokumenttiprojektin tulevaan ohjelmistoon kuuluvan dokumenttielokuvan "Katastrofin aineksia" ohjaajan John Websterin haastattelu YLE Radio Suomessa.

> Taustapeili: Pekka Vitikka 16.09.2008 vieraana John Webster

15.9.2008

Ohjaaja John Webster kertoo elokuvastaan "Katastrofin aineksia" keskiviikona 17.9 klo 07.20 TV 1:n aamutelevisiossa ja perjantaina 19.9 noin klo 08.00 MTV 3:n aamutelevisiossa.

Elokuvan ensi-ilta perjantaina 19.9.

15.9.2008 Ensi-ilta Hangossa

KJ Kosken dokumenttielokuva "Yksinäinen mies" saa ensi-iltansa keskiviikkona 17.9 klo 15 elokuvateatteri Olympiassa Hangossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

5.9.2008 Dokblog -blogi

Pia Andell, Don Edkins, Erkko Lyytinen,Tue Steen Müller, Kristiina Pervilä ja Iikka Vehkalahti kirjoittavat dokumenttielokuvamaailman tapahtumista Suomessa ja maailmalla.

Pia Andell on AVEK:n uusi tuotantoneuvoja.

Don Edkins on Steps Internationalin vastaava tuottaja Etelä-Afikasta sekä Steps in The Southern African pääsihteeri.

Erkko Lyytinen on Docpoint- festivaalin uusi taiteellinen johtaja.

Tue Steen Müller on  tanskalainen European Documentary Networkin ex-pääsihteeri joka kommentoi päivittäin dokumenttimaailman apahtumia omassa blogissaan.

Kristiina Pervilä on Millennium Film- tuotantoyhtiön tuottaja.

Iikka Vehkalahti on Dokumenttiprojektin tuottaja

Blogi löytyy Dokumenttiprojektin sivun kautta
tai osoitteesta blogit.yle.fi/blog/2330


29.8.2008

John Websterin Katastrofin aineksia tulee elokuvateattereihin 19.9.


7.8.2008

Dokumenttiprojektin omaa tuotantoa on luvassa 26. elokuuta, Robert Alftanin ja Tapani Itärannan ”Dolly – näyttelijätär” kertoo näyttelijätär ja elokuvatähti Dolly von Alfthanista, joka pakeni Ruotsiin heti sodan jälkeen 1944. Valvontakomission venäläiset tiesivät Dollyn työstä Suomen vastavakoilun hyväksi.


28.6.2008

Heinäkuussa Dokumenttiprojekti näyttää dokumentteja Suomesta, joista seitsemän ensimmäistä kuuluvat Toinen Suomi –ohjelmistoon. Suomi antaa meille nyt hirvimetsiä ja halon myyntiä, Zetoreita ja paperikoneita, elämää yhdessä paikassa kuukauden tai vuoden aikana ja lasten suhteita isiinsä.

Toinen Suomi –projektista on ilmestynyt myös Helena Yli-Kyynyn kirjoittama 189 sivuinen kirja ”Toinen Suomi”. Kirjassa käydään läpi projektin rakentaminen. Sen lisäksi siinä muun muassa käsitellään tässä kuussa näytettävien elokuvien ’Kone 17’, ’Isien merkit’ ja ’Isolinnankatu’ tuotantoprosessit. Kiinnostuneet voivat tiedustella kirjaa Dokumenttiprojektista, tai vaikkapa pyytää oman alueensa kirjastoa tilaamaan sen.

Ylös Jangtse-jokea (Up the Yangtze) ennen kuun vaihdetta 29.7. taas aloittaa aina 19.8. asti jatkuvan Kiina-teeman. Palkittu dokumentti kertoo rakenteilla olevan jättipadon vaikutuksista Jangtse-joen varrella
asuvien elämään.


27.6.2008

Dokumenttiprojektin uudet sivut on avattu. Toivomme teiltä kommentteja ja mielipiteitä.
> Lähetä palautetta

 

.

1

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä