Linkkejä muualle
Dokumenttiprojekti


Dokumenttiprojektista
Dokumentteja ei katsota vain tiedon vuoksi. Voidakseen koskettaa ihmistä ja jättää jäljen, joka rakentaa elämän rikastavaa kokemuspiiriä, ne on suunniteltava kokonaisvaltaisiksi elämyksiksi. Taideteoksiksi dokumentteja ei kuitenkaan voi etukäteen suunnitella, sillä niiden on pureuduttava kiinni aikansa tapahtumiin ja osallistuttava siihen keskusteluun, jota mediassa kulloinkin käydään. Dokumenttielokuva on parhaimmillaan oman aikansa muotokuva.
Dokumenttiprojekti esittää viikoittain televisiossa Suomen ja maailman dokumenttielokuvien parhaimmistoa. Dokumenttiprojektin elokuvat käsittelevät monenlaisia aiheita hyvin henkilökohtaisista tarinoista aina koko maailmaa koskettaviin tapahtumiin - niissä puhuvat yhtä lailla suurvaltojen johtajat kuin slummien köyhälistö. Dokumenttiprojektin elokuvissa korostuvat laatu ja näkökulma - elokuvat ovat tekijöidensä näköisiä ja kertovat aiheistaan rehellisesti ja avoimesti.
Esitysaika
2012 lähtien Dokumenttiprojekti jatkaa uudella ohjelmapaikalla TV1:n maanantai-illoissa klo 21.30 sekä lauantai-iltapäivisin.
Katsele ja kuuntele Areenassa
Osa dokumenteista on katsottavissa YLE Areenassa tv-lähetyksen jälkeen. Kaikkiin ohjelmiin ei ole kuitenkaan internet-oikeuksia.
> YLE Areenaan


