Kohtaus

Kategoria:
Paras kuluttajille suunnattu palvelu

Työn nimi:
Kohtaus

Verkko-osoite:
yle.fi/kohtaus

Kuvaus työstä
Kohtaus on paikka
- Katsojalle, joka haluaa tutkia näkemänsä teoksen taustaa, henkilöhahmoja, aikakautta, tekijöitä. Katsojalle, jota kiinnostaa nähdyn esityksen tekoprosessi ja kaikki siihen liittyvät elementit.
 - Kirjoittajalle, joka haluaa draaman keinoin pureutua syvemmälle ihmismieleen ja ympäröivään maailmaan. Kirjoittajalle, joka haaveilee käsikirjoituksensa vaelluksesta pöytälaatikosta televisioon. Kirjoittajalle, joka haluaa oppia käyttämään draaman lakeja saadakseen käsikirjoituksensa toimimaan.
- Ammattikirjoittajalle, joka kaipaa vertaistukea ja uusia näkökulmia todellisuutta lähestyäkseen. Ammattikirjoittajalle, joka toivoo saavansa vinkkejä niin kotimaisilta kuin ulkomaisilta kollegoiltaan
- Jokaiselle, joka nauttii televisio - tai radiodraamaan ja - komediaan liittyvien artikkelien ja blogien lukemisesta.

Kohtaus luo uutta avoimuuden ja tekemisen kulttuuria YLEn ja sen yleisöjen välille alueella, joka on perinteisesti ollut suljettu suurelta yleisöltä. Palvelu sisältää runsaasti taustatietoa ohjelmanteon maailmasta ja siellä seurataan kirjoittajia, ohjaajia ja muita luovan työn ammattilaisia tuotannon eri vaiheissa. Palvelussa tarjotaan inspiraatiota ja konkreettisia työkaluja käsikirjoittamiseen. Sivustolta löytyy kiinnostavia blogeja, joita kirjoittavat muun muassa Iron Sky -elokuvaa työstävä Timo Vuorensola, käsikirjoittaja Kirsikka Saari ja YLEn fiktiosta vastaavat tilaajat.

Lisäksi tarjolla on kilpailuja, keskusteluja ja vinkkejä yhteisölliseen kirjoittamiseen. Palvelun avannut Kuunnelmakilpailu keräsi yhteensä 48 kuunnelmaa ja kuunnelmille annettiin n. 1500 ääntä. YLEn uuden päivittäissarjan käsikirjoitustiimiin rekrytoitiin uusia kykyjä Kohtauksessa järjestetyn käsikirjoitushaun kautta: ennakkotehtävään tuli yhteensä 178 käsikirjoitusta. Keväällä Kohtauksessa järjestetään nimekkäiden alan ammattilaisten vetämä käsikirjoituskurssi, jonka ennakkohaku on parhaillaan päällä. Kurssi on kerännyt runsaasti kommentteja ja huomiota. ” Ihan mahtavaa että tällanen kurssi järjestetään. Kurssin tahti on todella tiukka tällasen perheellisen työläisäidin näkökulmasta. Veikkaan että mukaan tulee ihmisiä aika valmiiksi ajateltujen ja kenties jo pitkälle kirjoitettujen ideoiden kanssa, joiden lopulliseen työstöön tällanen koulutus on aivan loistava mahdollisuus. Tekstien yleinen nettinäkyvyys ja oman nimen käyttö kyllä taatusti karsii hyviä ideoita ja kirjoittajia, siis jo alalla olevat ammattilaisia, mutta se karsii myös pelkurit ja antaa tilaisuuden ennakkoluulottomille (tyhmän)rohkeille intomielille, jotka uskaltavat heittäytyä mukaan riskeistä huolimatta.Kippis kaikille. Ehdottomasti otan osaa tähän haasteeseen. Teen parhaani ja katotaan mihin se riittää. :)”(Nimimerkki Karpalo kommentoi käsikirjoituskurssin ennakkohakua)

Palvelun keskushahmona ja kasvoina toimii Pertti, joka vastaa käyttäjien kiperiin kysymyksiin. Pertti on saanut jo omia fanejakin. "Pertti, olet ihana. Diginäkin susta huokuu lempeys. Olet kuin tiekartta, tai navigaattori Reino Nordinin tyynnyttävällä äänellä." (Lainaus Anonyymin kommentista 29.12.2009

Kohtauksesta on tullut myös lähde muille tiedotusvälineille ja toimittajille: mm. Helsingin Sanomien kolumneissa on viitattu Kohtauksen sisältöihin pariinkin otteese en.

Suunnitteluryhmä:
Johanna Aho, vastaava tuottaja
Matti Kivinen, konseptisuunnittelija

Sisältö
Leena Virtanen, Marja-Leena Lehtimäki, Anna-Maija Halonen

Visuaalinen suunnittelu ja toteutus
Egon Randlepp, AD

Tekninen suunnittelu ja toteutus
Jari Lana, developer

Muut suunnitteluun/palveluun vaikuttaneet
Pekka Ruohoranta, Minna Leino, Pekka Savolainen, Niina Raitanen ja Marja Honkakorpi.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä