Jorma Soini vastaa
Viikon nettivieraamme on sosiaalineuvos ja alkoholisti Jorma Soini. Hän on ollut kuivilla 30 vuotta. Työkseen Soini järjestää asunnottomille asuntoja Sininauhasäätiössä. Hän on auttanut sadoille päihdeongelmaisille katon pään päälle.
Soini tietää viinan tuhot, mutta sanoo ryyppyvuosiinsa mahtuneen paljon hyvääkin, hienoja kokemuksia kavereiden kanssa.
Hullussa jutussa (26.10.) Soini kertoi rantojen miesten elämästä. Maailma saa vaikka räjähtää ympäriltä, jos vain oma pullo säilyy ehjänä. Puistonpenkiltä houkuteltiin mukaan Heikki, Mirka ja Veli – viettämään hemmottelupäivää autiolle saarelle. Alkoholisti "Inkkari" Häkkiselle laskettiin juristin avulla korvausvaatimus, joka vietiin sosiaali- ja terveysministeriöön.
Näin Jorma Soini vastasi katsojien kysymyksiin:
Kysymys 1:
Ostaako puistojuoppo viinakaupasta yksiselitteisesti sitä juomaa, jossa
hinta/prosenttisuhde on kovin, vai vaikuttaako myös makumieltymys juoman valinnassa?
Vastaus:
Ei tietenkään osta mitä hyvänsä, vaan kyllä makumieltymyksillä on aina sijansa. Myös korvikealkoholin käyttäjillä on ja oli omat mieltymyksensä.
Kysymys 2:
Miten ohikulkijat yleensä suhtautuvat pultsariin?
Vastaus:
Ensinnäkin sana pultsari tulee alun alkujaan korvikeaineen käyttäjistä, jotka joivat ainetta, jota kutsuttiin pulituuriksi. Otan oikeuden otaksua, että tarkoitat asiaa hieman laajemmin. Ohikulkijat karttavat niitä laitapuolen kulkijoita, jotka kulkevat valtaväestöstä sivussa liiallisen alkoholinkäyttönsä vuoksi. Onkin aika mielenkiintoinen seuraava ajatus tai vähintään sanaleikki: normaalin ihmisen voisi määritellä toteamalla, että normaali on kaikin tavoin keskiverto. Kuka haluaisi olla kaikin tavoin keskiverto? Me haluamme, että meissä kaikissa ja varsinkin itsessä olisi jotain ainutlaatuista, jotain korvaamatonta.
Lisäksi esimerkiksi tasavaltamme presidentti, pääministeri ja monet muut julkisuuden henkilöt ovat laitapuolen kulkijoita. Joskin he kulkevat usein eri laidalla kuin esimerkiksi katukuvassa näkyvä alkoholisti. Ketkään mainituista eivät voi elää kuitenkaan arkeaan kuten keskivertoihminen tekee.
Kysymys 3:
Mikä on seuraava asia, joka pitäisi Suomessa tehdä asunnottomien tilanteen
parantamiseksi? Onko jotain akuuttia, mitä ei ole tehty esimerkiksi rahapulan tai poliittisen saamattomuuden takia?
Vastaus:
Rahapula ei ole koskaan ollut ongelma, sillä maailma on täynnä rahaa. Poliittinen saamattomuus kyllä senkin edestä. Jos jätän koiran tai muun lemmikkini heitteille, niin ennemmin tai myöhemmin tulee eläinsuojeluviranomainen, joka hoitaa minulle rangaistuksen ja lemmikille kodin. Mutta missä on kunkin kotikunnan ihmissuojeluviranomainen, joka pannaan vastuuseen, kun joku kansalainen kuolee kadulle kylmyyteen tai yhteiskunnan lukitsemaan putkaan? Rahaa nykyisen ja vielä huomisenkin Suomessa ongelman poishoitamiseen kyllä olisi. Suurin yksittäinen este on ihmisten suvaitsemattomuus. Jos laitan (ja olen laittanutkin) tiedotusvälineisiin haasteen talo- ja kiinteistöyhtiöille, että mikä taloyhtiö olisi valmis ottamaan asukkaakseen edes yhden asunnottoman, niin ainuttakaan asuntotarjousta en ole koskaan saanut.
Kysymys 4:
Miksi puliukot eivät lakkaa juomasta ja ryhdistäydy?
Vastaus:
20 prosenttia väestöstä juo valtakuntamme alkoholista kaksi kolmasosaa. Jokaisella heistä juotu alkoholimäärä on niin suuri, että se aiheuttaa asianomaiselle jollekin elämän osa-alueelle pysyvän ongelman. Mainitsemastani alkoholin suurkuluttajien tai alkoholistien määrästä vain minimaalisen pieni murto-osa on mainitsemiasi puliukkoja. Alkoholisteistakin vain pienen pieni osa on toimeentulotuella tai vastaavalla elantonsa hankkivia. Miksi vain puliukkojen pitäisi ryhdistäytyä, kun enemmistö alkoholismista ja alkoholisteista on normaalien kotien seinien sisällä?
Kysymys 5:
Miten ihmeessä ihmisen kroppa voi kestää vuosikaudet jatkuvaa myrkyttämistä?
Vastaus:
Samaa tietenkin voi kysyä tupakoitsijalta ja vaikkapa minulta, jonka pääruoka, noin kuvainnollisesti, oli HK:n Sininen, kunnes olin Meilahdessa pallonlaajennusleikkauksessa.
Kysymys 6:
Olet sitä mieltä, että ryyppäämisessä oli paljon hauskaakin ja hyviäkin puolia. Oletko ihan varma, että aika ei ole kullannut muistoja? Eikö jatkuva tenuttaminen kuitenkin ole älyttömän raskasta henkisesti ja fyysisesti?
Vastaus:
Tottakai aika kultaa muistoja. Nykyään tuntuu jopa siltä, että armeijassakin oli pääsääntöisesti hauskaa, tai ainakin ihan mukavaa. Kun alkoholistilla on pullo tuolin jalan juuressa, niin aivan aidosti maailma tai ainakin iso osa siitä saa räjähtää, mutta minulta ei ole lähtenyt mitään oleellista, jos pulloni säilyi ehyenä. Tämä on muuten jo kolmas kysymys, jossa viitataan puliukkoon tai tenuamiseen, siis korvikeaineiden käyttämiseen. Ikään kuin alkoholi olisi ongelma vasta sitten, kun ollaan kadulla tai käytetään korvikkeita. Ei asia ole niin, vaan jos juo kolinaa tai konjakkia, olo on aamulla sama. Kuten tautikin. Herralla ja narrilla on sama kohmelo. Tottakai juominen on henkisesti sekä fyysisesti raskasta. Vai onko sittenkään? Ehkä raskainta on, että ei pärjää itsensä eikä oman todellisuutensa kanssa muuten kuin muuttamalla sitä keinotekoisesti toisenlaiseksi. Mitä sanoikaan kerran kreikkalaisen laivanvarustajan, Aristoteles Onassiksen Cristina-tytär: "Kukaan ihminen ei ole itkenyt Cadillacissa enempää kuin minä". Hänellä oli kaikki, mutta ei kuitenkaan sitä, mikä olisi tehnyt hänen omasta mielestään elämästä elämisen arvoista.
Kysymys 7:
Millainen oli kauhein krapula minkä olet kokenut?
Vastaus:
Enpä kerro, mutta kerron lyhyen tarinan alan miehestä, joka soitti aikoinaan aamulla paikallisradion niin sanutulle purnaustunnille, jossa ihmiset saivat valittaa aamumurheitaan. Kyseinen tyyppi "valitti" ja sanoi, että niin huonoksi on mennyt näkökin, että ei meinaa selvää päivää nähdä. Totesi vielä, että paremmalla näöllä näkisi samalla, kun köyhä kansa menee töihin. Hänellä ei ollut krapulaa, sillä oli juomaa tai välineet sen hankkimiseen.
Kysymys 8:
Kerroit joskus haastattelussa olleesi viralliselta statukseltasi asunnoton.
Kuukausipalkkaiselle ihmiselle asunnon hankkiminen ei liene vaikeaa, joten miksi ihmeessä? Oliko kyse protestista, ja oletko nykyään kirjoilla jossakin?
Vastaus:
En ole enää asunnoton, mutta halusin kokea aidosta asunnottomuudesta jotain, mitä se tuo ja mitä se vie. Kerron pari, kolme esimerkkiä. Että pääsin Helsingissä virallisesti asunnottomaksi, piti mennä maistraattiin todistamaan henkilöllisyys. Viralllisesti asunnottomaksi ei noin vaan päästä, vaan sitä ikään kuin haetaan maistraatista. Asunnottomana minua ei voitu myöskään alueellistaa, vaan ainakin periaatteessa voin mennä sille terveysasemalle, joka mielestäni istui parhaiten tarpeisiini. En saanut asunnottamana asukaspysäköintitunnusta, joten autossakin asuminen olisi tullut sangen kalliiksi, koska joka paikassa on pysäköintimaksut. En myös saanut luottokorttia, vaikka luottotietoni olivat täysin kunnossa. Postini minulle ja vaimolleni tuli Sörnäisten postiin Poste Restante, kuten alan ihmiset tietävät. Kerran taas menin postiani kysymään, tälläkin kertaa vaimoni kansssa. Virkailija tuli takahuoneessa käytyään myötätuntoisena sanomaan, että voi voi, ei ollut mitään. Tähän totesin vuosien luukuttamisen harjaannuttamalla ilmeellä, että eikö edes Kirkko ja kaupunki -lehteä. Postin virkailija meni vielä kerran takahuoneeseen tullen säälien ja osaaottavana tiskin taakse todeten, että ei ikävä kyllä ollut sitäkään. Kun silloin katselin vaimoni kanssa ympärillämme olevaa muuta henkilökuntaa sekä toisia asiakkaita, totesin mielessäni, että vaaditaan itsetunnon suunnatonta eheyttä, jotta pystyy ottamaan vastaan tämän kaiken säälin, jonka vaimoni ja minä silloin saimme osaksemme.
