Matti Sinervä vastaa

 

 

 

Viikon nettivieraamme on hard core -yksityisautoilija Matti Sinervä, Autoliiton järjestöpäällikkö. Sinervä on taloudellisen ajon Pohjoismaiden mestari vuodelta 2005. Kilometrejä kertyy mittariin vuodessa yli 60 000, eikä Sinervä ole elämänsä aikana montaa kertaa joukkoliikennevälineeseen noussut.

Hullussa jutussa (19.10.) Sinervä kertoili, miten autossa kaikki on miellyttävästi omissa käsissä. Bussissa ja ratikassa olo tuntuu kahlitulta, jopa vähän ahdistaa ja pelottaa. Omassa autossa matka taittuu hyvässä seurassa, mielikanavaa kuunnellen.
Hullussa jutussa puolustettiin parjattua uskollista ystävää, yksityisautoa, ja muistutettiin auton hyvistä palveluksista. Ohjelmassa nostettiin esiin yllättäviäkin lukuja eri liikennevälineiden hiilipäästöistä. 

Näin Matti Sinervä vastasi katsojien lähettämiin kysymyksiin: 

Kysymys 1:
Väitetään, että liikenneväylien parantaminen ruuhkien helpottamiseksi ei pitkän päälle toimi, koska kaikki parannukset vain lisäävät autojen määrää. Mitä mieltä olet?

Vastaus:
Autojen määrä ei nykyään kasva voimakkaasti, mutta kun uusia väyliä valmistuu ja entisiä parannetaan, niin liikenne siirtyy paremmille alueille. Liikennettä verrataan usein virtaavaan veteen / jokeen. Eli kun virtaava vesi törmää esteeseen, niin ei virtaus siihen lopu, vaan uusi uoma aukea jostakin lähettyviltä, ja näin virtaus jatkuu.
Jos toisaalta liikennettä rajoitetaan esimerkiksi töyssyillä, niin liikennevirta hakeutuu naapurikaduille, mikäli se vain on kohtuudella mahdollista.




Kysymys 2:
Terve Matti. Onko autossa vai kuskissa vika, jos hybridiauton keskikulutus on noin kuusi litraa satasella? Ajo on enimmäkseen kaupunkiajoa ja muuta lyhyttä pätkäajoa. Olisiko taloudellisen ajon kurssi paikallaan? Olen kyllä yrittänyt kaikin tavoin hillitä raskasta kaasujalkaa, mutta kulutusmittari on niin sanotusti tapissa, vaikka en painaisi kaasua ollenkaan. Esimerkiksi kotipihaan ajaessa löysään kaasun pois, mutta kulutusmittari näyttää huippulukemia. Maantieajossa kulutus on suurinpiirtein valmistajan ilmoittamissa lukemissa.

Vastaus:
Bensiinihybridillä 6 litraa satasella kaupunkiajossa on 1,5–2 litraa vähemmän kuin vastaavalla tavallisella bensa-autolla. Tämä on minun kokemukseni. Toki 6 litraa on hieman liikaa. Itse olen nyt ajanut Hondan hybrideillä Civicillä ja Insightilla useamman tuhat kilometriä, joten pieni kokemus kyseisestä laitteesta on. Ota yhteyttä, niin järjestetään tuo taloudellisen ajon kurssi. Mutta ennakointi on taloudellisen ja turvallisen ajamisen a ja o.




Kysymys 3:
Jos kaikki helsinkiläiset hankkisivat oman auton, niin missä niitä säilytettäisiin ja kuinka leveät baanat pitäisi rakentaa, jotta ylipäätään pääsisi liikkeelle?

Vastaus:
Uudellamaalla on noin 450 autoa tuhatta asukasta kohti. Itä-Uudellamaalla on 560 tuhatta asukasta kohti. Kasvumahdollisuuksia siis on. Toki kaikki laitteet eivät ole yhtaikaa liikkeellä – tuskin tulevaisuudessakaan. Autoja "varastoidaan" nykyään maan alle, ja katujen varsia tyhjennetään kaupungin pysäköintipolitiikan mukaan. Liikenteessä ja autoistumisessa, pysäköintipaikoissa jne. pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Liikenteessä tarjonta on aina hieman jälkijunassa, joten aika näyttää.




Kysymys 4:
Autottomia päiviä on eri puolilla maata ja muuallakin maailmassa vietetty jo pitkään. Viime kuussa vietettiin taas auton päivää. Tarvitseeko autolle nyt oikeasti jotain juhlapäivää järjestää? Jos tarvitsee, niin miksi?

Vastaus:
Auton Päivää on Suomessa vietetty 13 kertaa – autotonta 10. Auton Päivä on Autoliitto ry:n järjestöelämää, ja sen tarkoitus on virittää järjestötoiminta syyskauteen. Tänä syksynä järjestettiin kaikkiaan 42 Auton Päivä-tapahtumaa, järjestäjinä Autoliiton paikalliset osastot. Tilaisuudet ovat hyvinkin erilaisia ja lähtevät paikallisista resursseista. Yhteiskunnan rahaa ja voimavaroja ei Auton Päivään käytetä. Autottoman päivän järjestelyt tehdään virkatyönä yhteiskunnan varoin. Nämä eivät ole nimistään huolimatta vastakkaisia tapahtumia. Liikenneturvallisuus ja liikenteen vihreys olivat tänä vuonna teemoina molemmissa. Lähestymistapa saattaa hieman poiketa.




Kysymys 5:
Kun ajat niin paljon, niin mikä on sinun näkemyksesi suomalaisten liikennekurista nykyään? Onko se parempi vai huonompi kuin vaikkapa 10 vuotta sitten? Kyllä edelleen tuntuu siltä, että kun käy esimerkiksi Ruotsissa, niin siellä ei tarvitse pelätä henkensä puolesta suojatielle astumista, vaan autot kyllä pysähtyvät niin kuin pitääkin. Täällä taas paahdetaan suojatien eteen pysähtyneen autonkin ohi viereiseltä kaistalta, ja pahimmassa tapauksessa lapsia jää alle, kuten vasta kävi Helsingissä.

Vastaus:
Olen ajellut Suomen lisäksi Ruotsissa, paljon Norjassa, Tanskassa ja Euroopan halki, sekä Espanjaan että Italiaan ja Baltiaa ristiin rastiin. Kaikissa maissa ja alueissa on omat hyvät puolensa, ja vertailuja tulee tehtyä. Viimeinen ulkomainen ajokokemus on parin viikon takaa Mallorcalta. Suomalainen ajokulttuuri on mielestäni siirtynyt jonkin verran välinpitämättömämpään suuntaan. Syytä en tiedä. Ajotapahtumaan ei keskitytä, vaan se on usein "sivutoimi", ja jokin muu askare on sillä hetkellä ja siinä tilanteessa tärkeämpi.
Mutta tilanteen parantamiseksi auttaa vain yksi toimi eli omasta niskasta kiinni ottaminen. Liikenteessä ainoa seikka, johon pystyn vaikuttamaan, on oma käytökseni. Toisaalta omalla käytökselläni pystyn ja voin joko vaikeuttaa tai helpottaa toisten elämää ja olemista liikenteesä. Tämä on oma mottoni, ja se toimii.




Kysymys 6:
Mitä ajattelet, kun näet kadunvaltaajia tanssimassa ajotiellä liikenteen tukkeena?

Vastaus:
Katu ei ole leikkipaikka – tämä on kerrottu jo lastentarhassa. Mutta joiltakin ovat saattaneet perusasiat ja niiden tajuaminen livahtaa yli ymmärryksen. Liikenneväylän tehtävä on välittää liikennnettä. Sympatiaa kadunvaltaajille ei heru.




Kysymys 7:
Onko Seat Altea XL:ssä ollut vikoja?

Vastaus:
Nyt on reilut pari vuotta ja 130 000 km takana. Ei ole ollut vikoja korjattavaksi. Normaali huolto-ohjelma on riittänyt.

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 torstaisin klo 20.00. Uusinnat perjantaina klo 13.55 ja sunnuntaina klo 16.15 

YLE Areena

YLE Areena

Hullun jutun jaksot ovat katsottavissa YLE Areenassa seitsemän päivän ajan tv-lähetyksen jälkeen 

Areenaan >



Muualla Yle.fi:ssä