Ossi Kakko vastaa
Viikon nettivieraamme on asepalveluksesta, siviilipalveluksesta ja lopulta vankilatuomiostakin kieltäytynyt Ossi Kakko. Hän piilotteli viranomaisilta viisi vuotta ja asui osan ajasta metsässä. Ruuakseen hän söi sieniä, villivihanneksia ja marjoja – ja oppi niistä paljon, yrityksen ja erehdyksen kautta. Nyt Ossi Kakko vetää villivihannesten hapatuskursseja eri puolilla maata. Ensimmäiset kurssinsa Kakko piti ollessaan vielä "maan alla", salanimellä Ossian Popovits.
Ossi Kakko nähtiin Hullussa jutussa (28.9.), jossa puhuttiin käpykaartilaisuudesta. Pohdittiin, moniko pehmeistä nykymiehistä viitsisi ja uskaltaisi rintamalle luotisateeseen – moniko lipeäisi rivistä metsään piiloon tai karkaisi ulkomaille.
Näin vastasi rauhan mies ja metsäelämän asiantuntija Ossi Kakko katsojien lähettämiin kysymyksiin:
Kysymys 1:
Kuinka paljon aikaa meni päivässä ruuankeräämiseen ja valmistamiseen, ja lähtikö ruohoilla nälkä?
Vastaus:
Eniten aikaa kuluu hyvän keruupaikan etsimiseen, keskimäärin on hyvä varata keräilyyn neljä tuntia päivässä. Tiettyinä sesonkiaikoina, kun on mahdollista kartuttaa varastoja talven varalle, voi olla syytä käyttää kaikki liikenevä aika. Nälkä lähtee, jos ruuasta saa tarpeeksi energiaa, mikä edellyttää, että syö riittävän paljon – mutta ei liikaa kerralla.
Kysymys 2:
Miten sait ajan kulumaan, pelottiko olla yksin metsässä?
Vastaus:
Uusien kasvien, sienten, hyönteisten, lintujen ja eläinten tunnistaminen ja seuraaminen on erinomaista ajanvietettä. Samoin ovat kävely, juokseminen, kepin pyörittely, uiminen, sukeltelu, kalliokiipeily ja puissa kiipeily. Lisäksi voi harjoitella tarkkuusheittoa lingolla tai puhallusputkella ampumista. Jos tuntee pelkoa, on pelot parempi kohdata, jottei niitä tarvitse pelätä. Pelkoa suurempi ongelma oli ikävien säätilojen aiheuttama alakuloisuus, mutta voi sitä riemua kun onnistui käpertymään lämpimästi suojaan tuulelta ja sateelta.
Kysymys 3:
Mitä tekisit, jos tulisi sota? Mikä olisi sinun toimintasuunnitelmasi?
Vastaus:
Maapallolla on jo käynnissä sota, ja siksi ensiarvoisen tärkeää on toimia sotien syiden poistamiseksi. Toimintasuunnitelmani on valtioiden riisuminen aseista osana globaalia demilitarisaatiota ja kaikkien taloudellisten resurssien suuntaaminen maapallonlaajuisen, omavaraisten ja elinympäristöään vahingoittamatttomien metsää kasvattavien paikallistalouksien, verkoston rakentamiseen. Tämä edellyttää luopumista kaikista suurista keskitetyistä tuotantolaitoksista (esim. öljyn- ja kaivostuotteiden jalostamot ja sellutehtaat), jotka väistämättä kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin paikallinen elinympäristö kestää. Ne aiheuttavat ennemmin tai myöhemmin näiden luonnonvarojen hallintaan liittyviä sotia näivetettyään ensin lähiympäristönsä. Lisäksi tuollaiset laitokset kuten ydinvoimalat ja vesivessajärjestelmät, ovat turvallisuuspoliittinen riski kaikissa hyökkäystilanteissa.
Kysymys 4:
Mikä on sinun arviosi, kuinka suuri osa Suomen sotilaista livistäisi käpykaartiin tosipaikan tullen? Ja jos livistäisi ja ryssä tulisi, niin mihin me suomalaiset sitten menisimme? Ruotsiin Volvon tehtaille?
Vastaus:
Veikkaan, ettei kovinkaan moni suostuisi sotimaan poliitikkojen resurssisotia. Hyökkäyksen kohteeksi jouduttaessa on yleisesti mielestäni viisainta väistää. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on tilannekohtaisesti puntaroitava sopivin toimintatapa. Suurta sotakoneistoa vastaan on turha yrittää taistella väkivalloin, mutta yksittäisessä hyökkäystilanteessa voimakeinojen käyttö voi olla tarpeen. Järkevintä lienee jo ajoissa liittyä globaaliin sodanvastaiseen rintamaan, opetella puhumaan naapureiden kieltä, tiedottaa ihmisiä sodan todellisista syistä, jakaa avoimesti tietoa helposti toisinnettavissa olevista yksinkertaisista teknologioista sekä harjoittaa biointensiivistä puutarhaviljelyä ja keräilyä.
Metsiin jäävien sissien kannattaa yrittää tuottaa mahdollisimman suuria aineellisia ja taloudellisia tappioita hyökkääjälle, ja välttää tappamista, jolla hyökkääjän propagandakoneisto yleisesti oikeuttaa toimintansa. Puolustautumisen keinoina voidaan myös käyttää laajamittaista tottelemattomuutta, sekä musiikin ja teatterin keinoja.
Kysymys 5:
Heitä hyvä resepti päivän menyyksi metsässä koko päivälle. MItä aamiaiseksi, lounaaksi ja päivälliseksi, ja ehkä vielä iltapalaksi?
Vastaus:
Aamiainen: herättyä litra vettä ja kolmen vartin kuluttua 1 dl mekaanisesti puristettua vihermehua pehmeistä heinän oraista ja sesongin villivihanneksista, nautitaan hitaasti sylkeen sekoittaen. Vihermehuun totuttelu vaatii aikaa, joten kannattaa aloittaa maistelu ennen metsään lähtöä yhdestä teelusikallisesta, ettei lähde taju. Mikäli olo tuntuu heikolta, voi syödä lisäksi pihlajan tai tyrnin marjoja.
Lounas: iso kulhollinen puolukoita ja runsaasti piharatamon siemenillä suurustettua tuhtia nokkoskeittoa, lisukkeeksi osmankäämin versoja.
Päivällinen: kallioimarteen juuriteetä, vihermehushotti, keittokäsiteltyjä tammenterholastuja, voikukanjuuria ja sesongin sieniä paistettuna, kastikkeeksi kivillä jauhettua nokkosensiementahnaa vedellä notkistettuna.
Iltapala: kanervankukka-teetä ja hapottomia/vähähappoisia marjoja, sekä apilanitu-villivihannes-salaatti ilman öljyä, jotta aamulla herää virkeänä.
Kysymys 6:
Oletko koskaan syönyt vahingossa jotain myrkyllistä metsässä, ja jos olet, niin miten se vaikutti ja miten selvisit?
Vastaus:
Olen. Kerättyäni varhain keväällä "varmalta paikalta" koiranputken juuria, oli tuhannen kasvin seassa kuitenkin yksi pienenpieni eriskummallisen näköiseksi havaitsemani juuri. Laitoin sen kuitenkin iltaväsyneenä muiden sekaan. Seurauksena oli vakava myrkytystila, polttavaa tunnottomuutta suussa, oksennusta ja ripulointia, hikoilua, kuumetta, nukahtaminen ja kolmisen päivää kestänyt heikotus. Lienee ollut onni matkassa, etteivät keuhkot lamaantuneet, mutta ainakin opin varovaisemmaksi. Jälkikäteenkään en löytänyt paikalta muita kuin koiranputkia, joten liekö söin sen ainoan hennon myrkkykatkon – se jäänee mysteeriksi.
Kysymys 7:
Miten talvella voi löytää riittävästi syötävää?
Vastaus:
Talven varalle kerätään varastoja varhaiskeväästä myöhäiseen syksyyn. Toki pihlajanmarjoja voi paikoitellen syödä suoraan puusta helmikuulle saakka, ja sen jälkeen voi alkaa kerätä lepän siemeniä. Sienestäjä voi myös löytää leutoina talvipäivinä talvijuurekasta, jota kannattaa muuten yleisemminkin viljellä. Usein minulla on ollut myös tapana varastoida talvea varten viljeltyjä juureksia ja syödä lisukkeeksi idätettyjä jyviä tai leivinuunissa haudutettua kaurapuuroa. Jos hätä tulee, voi koittaa etsiä kuolleista puista toukkia tai ryhtyä pyytäjäksi. Kuvatessamme dokumenttielokuvaa Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä (http://elonmerkki.net) minulla oli eväänä survottuja puolukoita, hapatettuja villivihanneksia (sisältäen koiranputken kukkavarsia, männyn hedekukintoja sekä nokkosen-, idänukonputken ja maitohorsman versoja), kuivattuja suppilovahveroita, sembramännyn pähkinöitä ja nokkosen siemeniä.
