yle.fi

29.9.2008 MOT: Kylmää vettä kasvihuoneeseen

TV1, maanantaina 29. syyskuuta 2008, kello 20:00

Toimittaja: Martti Backman

Voimakkaan ilmastonmuutosrummutuksen alta on ollut vaikea havaita, että maapallon ilmasto ei tosiasiassa ole lämmennyt 10 vuoteen. Silti ilmaston lämpenemisen aiheuttajana pidettyjen kasvihuonekaasujen päästöt ovat samaan aikaan kasvaneet jopa pelättyä enemmän. Miihin lämpö on kadonnut?

MOT selvitti arvoitusta haastattelemalla kahta amerikkalaista skeptistä ilmastotieteilijää, Alabaman yliopiston tutkijoita John Christyä ja Roy Spenceriä. Eturivin ilmastotutkijoihin kuuluvat Christy ja Spencer tutkivat ilmastonmuutosta satelliitteihin sijoitettujen mittausinstrumenttien avulla avaruudesta.

Tutkijat havaitsivat, että siellä missä ilmastomallien mukaan kasvihuonelämpenemisen pitäisi olla voimakkainta, 5-8 kilometrin korkeudessa, ei lämpenemistä löytynyt juuri nimeksikään. Syyksi lämpökatoon he löysivät "luonnon ilmastointilaitteeksi" nimeämänsä mekanismin: ilmakehän ylikuumentuessa avautuu yläilmakehän cirrus-pilvipeitteeseen aukko, josta liika lämpö pääsee avaruuteen.

Christy ja Spencer arvioivat ilmaston lämpenevän alle yhden celsiusasteen, vaikka ihmiskunta polttaisi loppuun maapallon kaikki öljy- ja hiilivarat.

Ohjelmassa haastatellaan myös Suomen ilmatieteen laitoksen johtajaa Mikko Alestaloa.

> lue ohjelman käsikirjoitus

> Manuscript in English

> lue lisää ja keskustele MOT- blogissa

 

> Katso ohjelma Ylen Elävästä arkistosta

Haastateltavat

Roy W. Spencer,
johtava tutkija, Alabaman yliopisto

John Christy,
Earth Science -tiedekeskuksen johtaja, Alabaman yliopisto

Mikko Alestalo.
johtaja, Ilmatieteen laitos

Lisätietoa

> Roy W. Spencerin haastattelu kokonaisuudessaan

> John Christyn haastattelu kokonaisuudessaan

> Mikko Alestalon haastattelukokoneisuudessaan

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 maanantaisin klo 20.00

Uusinnat:
TV1 tiistaisin klo 14:30
ja perjantaisin klo 14:00

TV Finland  tiistaisin 15:05

YLE Areena

YLE Areena

Ohjelmat julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
MOT- jaksot nähtävissä 7 päivän ajan.