MOT: Eduskunnan rahareikä
Toimittaja Tero Koskinen
ensilähetys TV1, 24.1.2011 kello 20:00
Eduskunta käy läpi peruskorjausta. Parlamentissa halutaan nyt panostaa ympäristönäkökohtiin, esteettömyyteen ja saavutettavuuteen.
Putket ja sähköt laitetaan uusiksi mutta mukana on myös muuta: rakenteiden vaurioita korjataan, rakennusta ajanmukaistetaan ja turvallisuutta parannetaan. Tilaa hankitaan lisää louhimalla sitä maan alle.
Koko remontti maksaa 200 miljoonaa euroa. Siitä suuren osan lohkaisevat maan alle louhittavat lisätilat. MOT pääsi ensimmäisenä median edustajana kuvaamaan valtavaa eduskuntatalon maanalaista työmaata.
Edellisten puhemiesten Riitta Uosukaisen ja Paavo Lipposen kaudella eduskunnan kylkeen rakennettiin Pikkuparlamentti. Jo sen myötä eduskunta sai 17 000 neliömetriä uutta tilaa. Hintaa rakennukselle kertyi 42 miljoonaa euroa.
Nykyisessä taloustilanteessa valtio velkaantuu kovaa vauhtia .Edessä onkin veronkorotuksia ja kipeitä leikkauksia. Puhemies Sauli Niinistö puolustaa Tero Koskisen toimittamassa MOT:ssa eduskunnan laajaa peruskorjausta. Niinistö haluaisi, että hänen kaudellaan käynnistetty remontti valmistuisi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhliin.
> Lue ja kommentoi MOT- blogissa
Haastatellut:
Marita Saarinen-Heinonen
entinen Kiljavan opettaja
Terho Heinonen
Juhani Salo
Asianajaja, Saarinen-Heinosen asiamies
Henna Virkkunen (kok)
Opetusministeri
Vesa Kotaviita,
Kiljavan opettaja
Ari-Pekka Lundén,
Kiljavan rehtori
Mauri Saarinen,
asianajaja, SAK:n koulutussäätiön asiamies
Esitysaika
YLE TV1 maanantaisin klo 20.00
Uusinnat:
keskiviikkoisin klo 14.30
torstaisin klo 9.30
TV Finland maanantaisin 21.30
YLE Areena
Ohjelmat julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
MOT- jaksot nähtävissä 30 päivän ajan.


