MOT: Lisää rahaa Amerikan rikkaille
Toimittaja Timo-Erkki Heino, ensilähetys 24.8.2009
Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet 1990-luvun alusta lähtien. Verohelpotuksilla on annettu lisää rahaa rikkaille. Uudelle tulonjakopolitiikalle otettiin mallia Ronald Reaganin Yhdysvalloista ja Margaret Thatcherin Britanniasta.
Miltä eriarvoisuus tuntuu ja näyttää tuloerojen mallimaassa USA:ssa nyt, kun rikkaiden ja köyhien välistä kuilua on kasvatettu kolme vuosikymmentä? Missä Suomi voi olla muutaman vuoden kuluttua?
MOT: Lisää rahaa Amerikan rikkaille selvittää asiaa tavallisen amerikkalaisen, entisen yritysjohtajan sekä taloustieteen Nobelilla palkitun tutkijan näkökulmasta.
Kolme vuosikymmentä toisen maailmansodan jälkeen olivat tavallisen amerikkalaisen työntekijän kulta-aikaa. Tuloeroja oli – tietenkin – mutta ne pysyivät kohtuuden rajoissa. Tulot kasvoivat tasaisesti. Työläinen saattoi elää mukavasti, kouluttaa lapsensa, ostaa auton ja toisenkin sekä omakotitalon keskustan ulkopuolelta. Amerikkalainen unelma oli totta.
”Se oli huippuaikaa. Töitä oli paljon ja ihmiset onnellisia”, kertoo nyt eläkkeellä oleva entinen koneistaja Jim St. John New Yorkin osavaltiosta.
Ronald Reaganin tultua presidentiksi vuonna 1981 tilanne alkoi muuttua. Keskivertoperheen tulokehitys heikkeni ensin ja pysähtyi sitten melkein kokonaan.
Samaan aikaan rikkaat rikastuivat – tai paremminkin superrikkaat. Tulojen valtava kasvu, tähtitieteelliset palkat, voitot ja palkkiot hyödyttivät eniten kaikkein rikkaimpia amerikkalaisia. Talouskasvun tulokset ovat päätyneet kaikkein rikkaimmalle tuhannesosalle eli noin 120 000:lle amerikkalaiselle kotitaloudelle.
MOT:n haastattelema Robert M. Solow on MIT-yliopiston entinen professori ja taloustieteen nobelisti vuodelta 1987. Hän yhdistää tulojen ja tuloerojen kasvun suoraan finanssikuplan paisumiseen. Investointipankeissa ja sijoitusrahastoissa palkkiot oli sidottu rahamääriin, joita lainattiin ja sijoitettuun edelleen. Investointipankkiirien ja sijoitusrahastojen hoitajien oman edun mukaista oli kasvattaa finanssikuplaa: ”Kun kupla paisui, tulot kasvoivat.”
Yhdysvaltain superrikkaiden omaksi hyödykseen kasvattaman finanssikuplan puhkeaminen syöksi sitten maailman nykyiseen talouskriisiin.
MOT:n toimittaja Timo-Erkki Heino päätyi matkallaan myös vankilaan. New Yorkin osavaltion vankilassa istuu 8-25 vuoden tuomiotaan talousrikoksista Dennis Kozlowski, entinen superrikas ja monikansallisen TYCO-yhtymän toimitusjohtaja. Hänen tulonsa olivat parhaimmillaan sata miljoonaa dollaria vuodessa, nyt 80 senttiä päivässä.
Vankilakokemus on muuttanut Kozlowskin käsitystä amerikkalaisesta yhteiskunnasta: ”USA on kadottanut tasa-arvon. Huipputulojen on annettu kasvaa likaa. Kuilun parhaiten ja huonommin ansaitsevien välillä on annettu revetä liian suureksi.”
Ensi viikolla Heino käsittelee tuloeroja Suomessa; jakson nimi on MOT: Lisää rahaa Suomen rikkaille. Kuinka pitkälle olemme kulkeneet Amerikan tiellä? Vastaajana on mm. kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
> Lue ja kommentoi MOT- blogissa
> Katso ohjelma Ylen Elävästä arkistosta
Haastatellut
Dennis Kozlowski
entinen toimitusjohtaja TYCO
Gary Baumann
kiinteistövälittäjä
Long Island
Heather Boushey
ekonomisti
Center for American Progress -tutkimuslaitos
Jim St. John
pääluottamusmies, eläkkeellä
Robert M. Solow
taloustieteen professori, eläkkeellä
M.I.T
Lisätietoja tuloeroista:
Ohjelman tausta-aineistona käytetty tutkimus tuloerojen ja hyvinvoinnin suhteesta on julkaistu kirjana ”The Spirit Level. Why More Equal Societies Almost Always Do Better”. Kirjan aineistoon voi tututustua myös internetissä:
> http://www.equalitytrust.org.uk
Yhdysvaltain tuloerojen kehitystä havainnollistava grafiikka on peräisin liittovaltion väestönlaskentaviraston eli US Census Bureaun sivuilta, joiden osoite on
> http://www.census.gov/hhes/www/income/histinc/incfamdet.html
Suomen tuloerojen kehitys selviää Tilastokeskuksen sivuilta:
> http://www.stat.fi/til/tjt/index.html
sekä
> http://www.stat.fi/til/tjkt/index.html
Yhdysvaltain rikkaimpien tulojen kehitystä ovat tutkineet Emmanuel Saez ja Thomas Piketty. Heidän tutkimuksensa löytyvät täältä:
> http://elsa.berkeley.edu/~saez/pikettyqje.pdf
ja täältä:
> http://elsa.berkeley.edu/~saez/piketty-saezOUP04US.pdf
Saezin verkkosivuilla on myös linkki uusimpiin tulotietoihin, jotka ovat vuodelta 2007: > http://elsa.berkeley.edu/~saez/
Emmanuel Saez sai elokuussa 2009 Yhdysvaltain taloustieteellisen seuran arvostetun Clark Medal –palkinnon:
> http://www.vanderbilt.edu/AEA/clark_medal.htm
Nobelisti Paul Krugman onnitteli Saezia New York Timesin blogissaan:
> http://krugman.blogs.nytimes.com/2009/04/25/saez-does-matter/
MOT:n haastatteleman talousnobelisti Robert M. Solowin lyhyt omaelämäkerta löytyy Nobel-säätiön sivuilta:
> http://nobelprize.org/nobel_prizes/economics/laureates/1987/solow-autobio.html
MOT:n myös haastattelema ekonomisti Heather Boushey työskentelee liberaalissa American Progress –tutkimuslaitoksessa:
> http://www.americanprogress.org/
Yksi parhaita lähteitä USA:n kansalaisten tuloista ja taloudesta on joka toinen vuosi julkaistava The State of Working America, joka löytyy täältä:
> http://www.stateofworkingamerica.org/
Esitysaika
YLE TV1 maanantaisin klo 20.00
Uusinnat:
keskiviikkoisin klo 14.30
torstaisin klo 9.30
TV Finland maanantaisin 21.30
YLE Areena
Ohjelmat julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
MOT- jaksot nähtävissä 30 päivän ajan.


