yle.fi

2.11.2009 MOT: Palkattomat, toimittaja Kati Juurus

2.11.2009 Klo 20:00
MOT: Palkattomat

Työtön tekniikan tohtori Arja Toola työskenteli suomalaisen vientiyrityksen teknologiajohtajana Malesiassa. Palkatta.

Työtön valtiotieteen maisteri Mika Roini työskenteli ison suomalaisen huonekalufirman Baltian-konttorilla saneeraajana. Palkatta.

Työttömien aktivointipolitiikka on johtanut järjestelmään, jossa työnantajat poimivat työvoimapoliittisilta kursseilta itselleen sopivia työharjoittelijoita jopa puolen vuoden palkattomille harjoittelujaksoille. Monen kohdalla harjoittelu muistuttaa täyttä työtä – paitsi että siitä ei saa palkkaa.
Ammattikoululaisten ja yhä useammin myös ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden työharjoittelu on myös palkatonta. Opiskelijatkin kokevat työharjoittelun usein olevan ihan oikeaa työtä.

Työnantajille tilanne on herkullinen. Arja Toolan ”työharjoittelun” järjestäneen yhtiön toimitusjohtaja toteaa siekailematta: ”Nämä ovat työnantajan markkinat”. Yhtiössä käytetään sekä työttömiä työharjoittelijoita että ammattikorkeakoululaisia.
MOT laski, kuinka monta ihmistä on vuodessa ilmaisen työharjoittelun piirissä, ja kuinka monta palkatonta henkilötyövuotta he tekevät.
Ohjelmassa haastateltu työ- ja elinkeinoministeriön työllisyys- ja yrittäjyysosaston osastopäällikkö on hämmentynyt MOT:n esimerkeistä ja arvelee, että järjestelmä täytyy korjata. ”Olisiko sitten kenties kaikkia tyydyttävämpi vaihtoehto se, että olisi rehellisesti työsuhteita, joita ehkä avitettaisiin julkisella tuella. Varmaankin jonkinlainen suursiivous voisi olla paikallaan”, osastopäällikkö Tuija Oivo päätyy toteamaan.

Toimittaja: Kati Juurus

> Lue ohjelman käsikirjoitus

> Lue ja kommentoi MOT- blogissa

Haastatellut

Rita Asplund
tutkimusjohtaja
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Marjatta Lindqvist
hallitusneuvos
opetusministeriö

Arja Toola
tekniikan tohtori

Mika Roini
valtiotieteen maisteri

Martti Pelkonen
toimitusjohtaja
Ponsec Oy

Tuija Oivo
osastopäällikkö
työ- ja elinkeinoministeriö

Tuukka Männistö
opiskelija

Tatu Hautakoski
opiskelija

Kari Juntunen
opiskelija

Anna Hämäläinen
henkilöstöjohtaja
Tuusulan Kerttuli Oy

Jukka Anttonen
toimitusjohtaja
Isku Invest Oy

Mia Artela
kätilöopiskelija
opiskelijakunnan koulutusvastaava
Metropolia-ammattikorkeakoulu

Lisätietoa:

> Laskelma palkattomista henkilötyövuosista 2008

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV1 maanantaisin klo 20.00

Uusinnat:
keskiviikkoisin klo 14.30
torstaisin klo 9.30

TV Finland maanantaisin 21.30

YLE Areena

YLE Areena

Ohjelmat julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
MOT- jaksot nähtävissä 7 päivän ajan.

MOT Elävässä arkistossa

MOT:n valikoituja jaksoja on nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa.