1.2.2010 MOT: Säästöä vammaisilla, toimittaja Simo Sipola
1.2.2010 Klo 20:00
MOT: Säästöä vammaisilla
Vaikeasti vammaiset ja heidän omaishoitajansa ovat kunnille helppo säästökohde. Vain harva pystyy tai jaksaa valittaa kohtuuttomista päätöksistä.
Edes valitusoikeus ei takaa oikeusturvaa. Koko valitusketjun läpikäyminen kestää 2 – 4 vuotta. Vaikka päätös olisi kantelijalle myönteinen, vaikeasti vammainen saattaa jo olla kuollut, tai hänen palveluntarpeensa on muuttunut.
”Me tarvitsemme meidän ihmisoikeutemme, se on oikeastaan tässä se tärkein. Joskus tulee sellainen olo, että olemme niitä pirulaisia, jotka vievät kaupungin rahat”, vaikeasti kehitysvammaisen poikansa omaishoitaja Kristiina Skog ihmettelee.
”Nämä ihmiset, jotka hakevat näitä palveluita ja tätä sosiaaliturvaa, heidän elämäntilanteensa on lähes poikkeuksetta äärettömän vaikea. Ei meistä kukaan huvikseen lähde hakemaan tämmöisiä palveluja”, Kehitysvammaisten tukiliiton toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi muistuttaa.
Monet kaupungit hakevat säästöjä vaikka väkisin. Esimerkiksi Espoo sanoi viime syksynä irti kaikki omaishoidon sopimukset. Päätös koski yli 400 vammaista ja 350 vanhusta sekä heidän omaishoitajiaan.
Päätöksen mukaan kaikki omaishoidon sopimukset neuvotellaan uudelleen. Se tarkoittaa käytännössä, että osa hoitajista jää kokonaan ilman omaishoidon tukea ja muita palveluita.
Kaupungille on edullista, kun osa omaishoitajista ei saa lainkaan hoitotukea. He siirtyvät tällöin toimeentulotuen saajiksi.
Espoo säästää, kun se pompottaa ihmisiä luukulta toiselle, sillä valtio maksaa puolet toimeentulotuen kustannuksista.
Suomessa on noin 50 000 vaikeasti vammaista. Osa heidän palveluistaan ja tuistaan on lakisääteisiä ja osa harkinnanvaraisia.
toimittaja Simo Sipola
> Lue ja kommentoi MOT- blogissa
Haastatellut:
Sauli Moisio
isä, omaishoitaja
Asikkala
Kristiina Skog
äiti, omaishoitaja
Espoo
Harri Koivu
sosiaalijohtaja
Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitos
Marja-Leena Remes
johtaja, perhe- ja sosiaalipalvelut
Espoon kaupunki
Susanna Lohiniemi
toiminnanjohtaja
Kehitysvammaisten tukiliitto
Sirkka Sivula
johtava lakimies
Kehitysvammaisten tukiliitto
Lisätietoa:
> Vertailulaskelma laitos- ja omaishoidon kustannuksista kunnalle
Esitysaika
YLE TV1 maanantaisin klo 20.00
Uusinnat:
keskiviikkoisin klo 14.30
torstaisin klo 9.30
TV Finland maanantaisin 21.30
YLE Areena
Ohjelmat julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
MOT- jaksot nähtävissä 30 päivän ajan.


