MOT: Sisua myytävänä, toimittaja Simo Sipola
15.3.2010 klo 20:00
MOT: Sisua myytävänä
Sisu Auton omistajien mukaan lähikuukausina ”tapahtuu paljon”.
Suomen Autoteollisuuden hallituksen puheenjohtaja Rolf Saxberg valottaa hieman tulevaa: ”Meidän voimavarat eivät riitä siihen, että lähdetään rakentamaan suurta myyntiorganisaatiota tuotteiden markkinointiin eri puolille maailmaa. Näin ollen tähän omistuspohjaan pitää saada vahvistusta.”
Yksi vahvoista ostajaehdokkaista on sotatarvikevalmistaja Patria. Patria valmistaa muun muassa panssaroituja pyöräajoneuvoja. Niiden tekniikka on osin samanlaista kuin Sisun sotilaskuorma-autojen.
Valtio omistaa kolme neljäsosaa Patrian osakkeista.
Puolustusministeri Jyri Häkämies ei sulje pois sitä, että Patria ostaisi Sisu Auton. Hänen mukaansa Sisun erikoisajoneuvojen valmistus on tärkeä osa huoltovarmuutta.
”On yritysten asia katsoa, että missä yhtäläisyydet ja yhteistyömahdollisuudet ovat. Mutta siltä osin kuin kysymys on siitä, että tiettyä valmistusta on Suomessa, niin se on tietenkin puolustusministeriölle ja minulle tärkeä asia”, Häkämies toteaa MOT-ohjelmassa.
Puolustusvoimat on viime vuosina tilannut Sisu Autolta erityyppisiä maastokuorma-autoja. Osa noin 300 kuorma-autosta on jo toimitettu. Tilausten arvo on yhteensä yli 50 miljoonaa euroa. Ne työllistävät Sisua ainakin tämän vuoden loppuun.
toimittaja Simo Sipola.
> Lue ja kommentoi MOT - blogissa
Haastatellut
Sampo Siiskonen
Sisu Autossa 1973 – 1996
viimeinen tehtävä: myynti- ja markkinointijohtaja
Kari Lindholm
Sisu Autossa 1974 – 2007
viimeinen tehtävä: suunnittelujohtaja
Hannu Lamminen
autoilija
Kuljetusliike Mikko Lamminen Oy
Mikko Lamminen
hallituksen puheenjohtaja
Kuljetusliike Mikko Lamminen Oy
Markku Tapio
finanssineuvos
omistajaohjaus, valtioneuvoston kanslia
Rolf Saxberg
hallituksen puheenjohtaja, omistaja
Suomen Autoteollisuus Oy
Kari Heinistö
hallituksen jäsen, omistaja
Suomen Autoteollisuus Oy
Jyri Häkämies
puolustusministeri
Lisätietoa:
Esitysaika
YLE TV1 maanantaisin klo 20.00
Uusinnat:
keskiviikkoisin klo 14.30
torstaisin klo 9.30
TV Finland maanantaisin 21.30
YLE Areena
Ohjelmat julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
MOT- jaksot nähtävissä 30 päivän ajan.


