Työttömien puolesta

Olen pitkäaikaistyötön ja kyllästynyt siihen kun ihmiset arvostelevat työtöntä. Yleistävät, että kaikki ovat työtä vieroksuvia luusereita.

Olen lapsesta asti tehnyt töitä ja kun olen ollut työttömänä, olen ollut vapaaehtoistyössä mukana. Olen kokenut lapsena köyhyyden, oli aika jolloin kaikki tarvittava haettiin kaatopaikkalta. Ei ole ollut varaa opiskella. Nyt vanhempana olen opiskellut ammatin, mutta kun ei ole työkokemusta, et saa töitä.

Ikää kun on tullut, on tullut myös sairauksia. Tapaturman kautta pääsin selkäkuvaukseen, ja löytyi vamma alaselästä joka terveyskeskuslääkärin mukaan parantuu liikunalla. Minulla ei ole parantunut. Kun ei ole varaa asiantuntijalääkärille, niin mitään ei ole tehtävissä.

Työttömänä olen joutunut laskemaan jatkuvasti mihin rahat riittää. Olen joutunut jopa velkaloukkuun, kun on perustarvikkeita mitä tarvitsee on pitänyt ostaa luottokortilla - ei toimeentulotuella. Onko vielä joku kateellinen, joka haluaisi minun kenkiin! Ritva Leskelä

Lähetä linkki

Esitysaika

 

 

 

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto



Muualla Yle.fi:ssä