Osallistu kilpailuun

Suomi on suurempi kuin suurimmatkaan sanat. Auta meitä hahmottamaan, mitä kaikkea täältä löytyy ja osallistu samalla kilpailuun. Voit voittaa leikkimielisen tai oikeasti tarpeellisen tuotteen.

Kuvakilpailussa haemme valokuvia, jotka kertovat, miten erilaisilta asiat voivat näyttää eri puolilla maata. Teemana voi olla koti, työ, luonto, ihmiset, eläimet, ihan mitä vain. Kerromme uuden teeman aina hyvissä ajoin, sinun tarvitsee vain lähettää meille kuva sähköpostilla tai kirjeessä, ja korjata maine ja mahdollinen palkinto kotiin. Lisäksi voit samalla ehdottaa uutta teemaa!
                                                                                                    

 Meri Herttua / YLE & Mika Kanerva


Kari Korpiheteen kuvakilpailuidea ONNELLINEN HETKI valittiin uudeksi kilpailun aiheeksi. Lue alla olevat säännöt ja osallistu kilpailuun.

- kolme kuvaa per valokuvaaja
- kuvakilpailuun osallistujalla pitää olla suostumukset kuvien käyttöön kaikilta niissä
   esiintyviltä henkilöiltä ja alle 15-vuotiaiden lasten kohdalla myös huoltajalta.
- osallistujan täytyy olla itse valokuvan ottanut henkilö eli tekijänoikeuksien omistaja
- suositus kuvan koko 480 x 270
- suositus resoluutio 72
- nimeä kuva esim. joutsenia_jaalla_jyvaskyla_kuva_kaisa_kuvaaja
- liitä nimetty kuva sähköpostin liitteeksi
- kirjoita sähköpostiviestiin otsikoksi
   kuvakilpailun nimi + kuvan nimi + etunimi + sukunimi
- lisää sähköpostiviestiin yhteystiedot (nimi, osoite, puhelinnumero) +       
  kuvanottopaikkakunta
- lähetä kuva sähköpostilla suomi.express(a)yle.fi tai osoitteella:

Suomi express / Kilpailun nimi
PL 3
40101 Jyväskylä

Lähettämällä kuvasi meille, annat suostumuksesi kuvan vapaaseen käyttöön Ylen Suomi express ohjelmassa ja nettisivuilla.

 

Lähetä linkki

Esitysaika

YLE TV2 keskiviikkoisin klo 19.20
Uusinnat TV2 torstai-iltapäivisin

Suomi express Areenassa

YLE Areena

YLE Areena
Ohjelma on nähtävissä Areenassa 30 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan

Elävä arkisto

Elävä arkisto