yle.fi

Jänkän unelma

Urho Blomberg eli Jänkä lähti Inarista maailmalle 40-luvun lopulla.

Nuorena Jänkä haaveili Australiaan pääsystä ja matka toteutui heti sotien jälkeen ja miehen merimiesvuodet alkoivat. 

Jänkää on aina kiinnostanut lentäminen ja Australiassa ollessaan hän hankki puskalentäjän taidot.

Meri veti puoleensa levotonta nuorukaista ja pesti löytyi norjalaisessa laivassa, jonka kyydissä matka vei Australian kautta Vancouveriin.

Jänkä on ehtinyt nähdä paljon ja asuu nykyään Kanadassa. Alaskassakin rahtikonetta lentäneelle miehelle myös Väli-Amerikan maat ovat tuttuja.

Nyt eläkepäivillään Jänkä soittelee hanuria Hoito-ravintolan edustalla Thunder Bayssa. Viikonloppuisin hän käy tansseissa unelmiensa naisen kanssa.

Ohjaus Erkki Määttänen.

- Dokumentti on esitetty ensimmäisen kerran vuonna 2009 -

Lähetä linkki

Tosi tarina

TV1 sunnuntaisin klo 18.45. Uusinta tiistaina klo 15.55 ja perjantaina klo 9.30.


TV1:n Tosi tarina-sarja kertoo puolen tunnin tarinoita suomalaisista suomalaisille katsojille. Tarinat etsivät ja tavoittavat aina jotain erityistä arjesta ja tästä päivästä.
› Lue lisää

› Ohjelmat on tekstitetty suomeksi

YLE Areena

YLE Areena

Lähes kaikki Tosi tarinat ovat katsottavissa YLE Areenassa 
7 vuorokauden ajan 
tv-lähetyksestä.
› YLE Areenaan