Vanki 391/09


46-vuotias pankkirosvo Jan Jalutsi on istunut elämästään 20 vuotta kalterien takana. Hän on istunut 15 vankilassa Suomessa ja Ruotsissa, karannut niistä viidestä, yhteensä seitsemän kertaa. Hänen yhteenlaskettu tuomionsa oli korkeimmillaan yli 40 vuotta: häntä on luonnehdittu Pohjoismainen pahamaineisimmaksi rikolliseksi.

Esa Silanderin ohjaama Tosi tarina kertoo Jan Jalutsin tarinan normaaliperheen lapsesta yhteiskunnan hylkiöksi ja lopulta kirjailijaksi. Takana on onnellinen lapsuus, nuoruuden rankat virheet, uhosta maksetut lunnaat, rakkaus, ankara opiskelu ja nykyhetki, joka ei ole ammattirikolliselle helppo. Kysymys kuuluu: voiko elämässään muuttaa kaiken?

Yli 20 vuotta Suomen pahamaineisimmissa vankiloissa ovat muokanneet miestä. Silti korkein hinta minkä hän rikollisesta toiminnastaan on omien sanojensa mukaan maksanut, on rakkaus: rakkaus luontoon ja naiseen nimeltä Sanna, joka sai hänet katkaisemaan vankilapakokierteen.

Jan Jalutsin tarinaa seuratessa piirtyy myös tarkka kuva siitä, millaisia ovat Suomen vankilat: Lähes kolmannes vangeista kuuluisi muualle kuin vankiloihin, osin mielenvikaiset vangit ovat vaara niin henkilökunnalle kuin toisille vangeillekin.

Ja totta kai kun Jalutsista puhutaan niin vankilasta myös karataan. Mutta onko vankikarkuri vapaa? Entä kumpi on ihmismielelle vahingollisempaa, elämä jatkuvassa kiinnijäämisen pelossa vai lusiminen?

Lähetä linkki

Tosi tarina


TV1:n Tosi tarina-sarja kertoo puolen tunnin tarinoita suomalaisista suomalaisille katsojille. Tarinat etsivät ja tavoittavat aina jotain erityistä arjesta ja tästä päivästä.
› Lue lisää

› Ohjelmat on tekstitetty suomeksi

YLE Areena

YLE Areena

Lähes kaikki Tosi tarinat ovat katsottavissa YLE Areenassa 
30 vuorokauden ajan 
tv-lähetyksestä.
› YLE Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä