Ulkolinja: Iran ja länsi 1/2
 (Iran and the West)

Kaksiosainen Ulkolinja dokumentoi Iranin ja länsimaiden välejä Iranin vallankumouksesta nykypäivään. Vielä 1978 Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter piti Teherania "vakauden saarena keskellä myrskyävää maailmankolkkaa". Mutta samana vuonna shaahia vastustava oppositio alkoi kerääntyä ajatollah Khomeinin taakse, joka loi Iranista uudenlaisen, jyrkän islamilaisen valtion. 

Ulkolinjan dokumentissa haastatellaan mm. opiskelijaliikkeen johtajaa, joka johti Yhdysvaltain suurlähetystön kaappaamista 1979 juuri, kun Khomeini oli astunut valtaan. Yli viisikymmentä suurlähetystön työntekijää otettiin panttivangiksi, ja kriisi laukesi vasta yli vuotta myöhemmin. Tapaus myrkytti Iranin ja lännen suhteet pitkäksi aikaa ja tuhosi Yhdysvaltojen silloisen presidentin, Jimmy Carterin uran. Iran vapautti panttivangit samana päivänä, jona Ronald Reagan astui virkaansa. 

Opiskelijajärjestön johtaja kertoo suunnitelleensa kaappauksen kolmen opiskelijan kanssa. Hän tosin pyysi mukaan myös neljättä, mutta tämä kieltäytyi. Kieltäytyjä on maan nykyinen presidentti Mahmud Ahmadinedžad. 1980-luvun lopussa Iranin välit länsimaihin olivat niin tulehtuneet, että Eurooppa ja Yhdysvallat kävivät asekauppaa Iranin vihollisen, Saddam Husseinin kanssa eivätkä piitanneet, vaikka Saddam käytti kemiallisia aseita iranilaisia vastaan. 

Dokumentissa analysoidaan Iranin ja Irakin sodan vaikutuksia, Hizbollah-järjestön syntyä sekä maan nykyistä ydinohjelmaa. Viimeiset kolme vuosikymmentä Yhdysvaltojen ja Iranin väliset suhteet ovat olleet virheiden, väärinymmärrysten ja menetettyjen mahdollisuuksien aikaa, eivätkä ongelmat ole vieläkään historiaa. 

Tuotanto: BBC.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ulkolinja TV1llä torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Ulkolinja on TV1:n kansainvälisiä asioita käsittelevä dokumenttisarja. 
> Lue lisää

Ulkolinjan retrosarja, Kun Jugoslavia hajosi. Tiistaisin toukokuussa noin kello 22.00. 
> Lue lisää

YLE Areena

YLE Areena

Osa Ulkolinja-ohjelmista on katsottavissa YLE Areenassa 7 vuorokauden ajan tv-lähetyksestä. Kaikkiin ohjelmiin ei ole kuitenkaan internet-oikeuksia.
> YLE Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä