yle.fi

Ulkolinja: Myrkkyä halvalla

Leluja, vaatteita, arkisia tuotteita. Euroopasta vedetään nykyään valtava määrä tuotteita pois markkinoilta, koska niistä erittyy terveydelle haitallisia kemikaaleja. Tuotteet valmistetaan maissa, joissa kemikaalien käyttöä ei rajoiteta, ja näin lukemattomat aikuiset ja myöskin lapset altistuvat myrkyille, koska heillä ei ole vaihtoehtoa muuhun työhön.

Ulkolinja-dokumentti Myrkkyä halvalla (The Toxins Trade, Saksa 2009) seuraa tuotteiden valmistuksessa käytettyjen myrkyllisten kemikaalien reittiä valmistusmaan kenttätyöntekijän käsistä aina kuluttajan vaatekaappiin asti. Intiassa tapaamme puuvillapellolla työskentelevän miehen, joka oli kaksi viikkoa sairaalassa tajuttomana tuholaismyrkyistä johtuen. Intiassa käytetään enemmän tuholaismyrkkyjä kuin missään muualla maailmassa.

Hampurin satamassa liikenne on vilkasta ja kontteja tulee valtava määrä päivittäin. Myrkyllisiä vaatteita sisältävät kontit pitäisi olla merkattuja, mutta kukaan ei valvo asiaa sen tarkemmin. Myrkyille altistutaan siis jatkuvasti. Eräänä päivänä satamatyöntekijä luhistui yllättäen maahan, ja tutkimuksissa selvisi, että hänen aivonsa olivat pysyvästi vahingoittuneet myrkkyjen takia.

Saksalainen Julia työskenteli H&M-vaatemyymälässä, kunnes hän alkoi tuntea jatkuvaa väsymystä ja huonovointisuutta. Lääkärin diagnoosi vahvisti hänen epäilynsä: nuori nainen oli altistunut vaarallisille kemikaaleille työpaikallaan. Jos Julia ei olisi lopettanut töitään välittömästi, olisi hän menettänyt munuaisensa.

Kesto: 30 min 
Tuotanto: Altemeier & Hornung VR

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 30 vuorokautta ensilähetyksestä.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ulkolinja TV1llä torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Ulkolinja on TV1:n kansainvälisiä asioita käsittelevä dokumenttisarja. 
> Lue lisää

YLE Areena

YLE Areena

Osa Ulkolinja-ohjelmista on katsottavissa YLE Areenassa 7 vuorokauden ajan tv-lähetyksestä. Kaikkiin ohjelmiin ei ole kuitenkaan internet-oikeuksia.
> YLE Areenaan