Ulkolinja: Myytti palmuöljystä
 
(The Biofuel Myth)

Teollisuusmaissa uskotaan biopolttoaineisiin, mutta palmuöljyviljelmiä raivataan sademetsiin monen heimon ja uhanalaisen eliölajin asuinseuduille. Samalla ruoan hinta kallistuu, eikä paikallisilla ole varaa edes riisiin. Euroopan maat ovat panostaneet vahvasti palmuöljyyn, jotta julkinen liikenne siirtyisi käyttämään biopolttoainetta.

Dokumenttiin haastateltu maanviljelijä Somat kertoo, mitä tämä merkitsee hänen näkökulmastaan: "Ensin hakataan metsät ja myydään puut, sitten maan annetaan kuivua ja sitten istutetaan öljypalmujen taimet." Somat on nähnyt rakastamansa sademetsän hupenevan yhä nopeammin sen jälkeen, kun Eurooppa alkoi suosia palmuöljyä.

Vaikka indonesialaiset poliitikot ja yritykset hyötyvät runsain mitoin palmuöljyn tuotannosta, maanviljelijät eivät rahoja näe - vaikka öljypuut kasvaisivat viljelijöiden omalla maallaan. Niin kauan kuin kysyntää riittää ja liiketoimi tuo rahaa, valtavat maa-alueet omistetaan palmuöljyn tuotannolle. Samaan aikaan Orang Rimba -heimo, joka kutsuu itseään sademetsän lapsiksi, kerjää ruokaa Sumatran autoteiden varsilla.

Tuotanto: Altemeier & Hornung Filmproduktion

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa 30 vrk ensilähetyksestä

Lähetä linkki

Esitysaika

Ulkolinja TV1llä torstaisin klo 22.00. Uusinta keskiviikon myöhäisillassa.

Ulkolinja on TV1:n kansainvälisiä asioita käsittelevä dokumenttisarja. 
> Lue lisää

Ulkolinjan retrosarja, Kun Jugoslavia hajosi. Tiistaisin toukokuussa noin kello 22.00. 
> Lue lisää

YLE Areena

YLE Areena

Osa Ulkolinja-ohjelmista on katsottavissa YLE Areenassa 7 vuorokauden ajan tv-lähetyksestä. Kaikkiin ohjelmiin ei ole kuitenkaan internet-oikeuksia.
> YLE Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä