Ulkolinja - Ikkuna auki maailmaan

TV1:n kansainvälisiä asioita käsittelevä dokumenttisarja Ulkolinja on yli 30 vuoden ajan täyttänyt yksinkertaista lähetystehtävää: se yrittää auttaa katsojaa ymmärtämään usein täysin käsittämätöntä maailmaa. Ensimmäinen, Victoria Schultzin ohjaama ja Mikko Valtasaaren tuottama ”Kansasin agribusiness” (6.10.1977) kertoi, että Yhdysvallat suunnitteli viljan käyttämistä painostuskeinona maailmassa, jossa sadat miljoonat kärsivät nälkää.
Toinen, Juhani Mäkelän ohjaama ”Jugoslavia – idän ja lännen välissä” päättyi pahaenteiseen kysymykseen: mitä Titon jälkeen? Väistämätön vastaus saatiin 15 vuotta myöhemmin kun sota alkoi ja Jugoslavia hajosi. Jyrki Lindströmin ja Erkki Toivasen ”Rauhanpalkinto vihan saarelle”, on ajankohtaisempi kuin aikoihin – kevät 2008 näyttää, voiko 400 vuotta jatkunut konflikti päättyä pysyvään rauhaan.

Ensimmäiset Ulkolinja-ohjelmat ottivat vahvasti kantaa aikansa kipeisiin kysymyksiin: Etelä-Afrikan apartheid-politiikka, Chilen sotilasjuntan ensimmäiset vuodet, Vietnamin nousu sodan raunioista ja Kamputsean paluu takaisin kuoleman kentiltä. Afrikka oli näkyvästi esillä myös ensimmäisissä omissa reportaaseissa, samoin Lähi-itä ja palestiinalaisten asema.
Globalisaatio oli vahvasti esillä 1970-luvulla vaikka koko sanaa ei vielä tunnettu – silloin käytettiin sanaa ”maailmankauppa” (”Kaksi paitaa, kaksi naista, kaksi maailmaa”, Erkki Vihtonen 1979).

Jalkapallon MM-kisojen varjossa päästiin kuvaamaan myös Argentiinan sotilasjuntan likaista sotaa (”Pallon toinen puoli”, Victoria Schultz, 1978). Nicaraguassa Ulkolinja oli paikalla heti Somozan diktatuurin kaatumisen jälkeen (”Banana Split – perhe on pahin”, Mikael Wahlforss, 1979). Erkki Vihtosen dokumentti ”Vallankumouksen lapset – Kuuba” palkittiin Leipzigin lyhytfilmifestivaaleilla 1978. 30 vuotta täyttäneessä Saksan liittotasavallassa kysyttiin: ”mitä saksalaiset nyt haluavat?” (Juhani Mäkelä, 1979).

Helmiä 1980-luvulta

1980-luvun alussa aiheiden hajonta on suurempi kuin ensimmäisinä vuosina: ohjelmien otsikoissa toistuu kaksi aihetta: Puola (Solidaarisuus-liikkeen synty ja nousu); Galilea, Israel, Libanon – Israelin hyökättyä Libanoniin. Mukana on suuria kokonaisuuksia, kuten Erkki Vihtosen ”Kenen ehdoilla kehitysapua?” jonka esimerkit tulivat vesirakentamisesta Sri Lankaan ja ”Profeetan sotilaat”, Ylen ja Epidem-yhtiön yhteistuotanto Iranista, jonka ohjasi Mikael Franck.

Otsikoista löytyy myös helmiä, joita ei enää voi kalastella, kuten ”Suurpolitiikan salatiede – sovietologia” (Jyrki Koulumies, 1983) tai: ”Poikkeuksellinen viinivuosikerta 85” (Risto Makkonen 1985); ”DDR:n paikka Euroopassa” (1983);

Tyyntä

1980-luvun toisella puoliskolla aiheet risteilivät Atlantilta Uralille, Tyyneltä valtamereltä Kiinaan ja Siperiaan. ”Vapaus, tasa-arvo, veljeys” (Markus Leikola 1986) uusoikeiston ja rasismin nousu Ranskassa; ”David ja Goljatit” – reportaasi Uudesta-Seelannista (Juhani Mäkelä 1986); ”Mare Nostrum – Välimeri merihädässä” (Markus Leikola 1986); ”Tyynimeri – paratiisin varjopuolet” (Juhani Mäkelä 1986). Neuvostoliitosta tehtiin enemmän ohjelmia kuin aikaisemmin, kiitos Mihail Gorbatšovin ja ”glasnostin”, avoimuuden. ”Kapitalismi, kommunismi ja valoisa tulevaisuus” (Jyrki Koulumies, 1986); ”Idänkauppa kiristyy” (Risto Makkonen, 1986); ”Kohti uutta lokakuuta” (Markus Leikola, 1987) - raportti Neuvostoliiton (Venäjän) vallankumouksesta ja perestroikasta Leningradista Kazakstaniin; ”Inkerinmaa” (Jyrki Lindström, 1989) - Leningradin ympäristössä, Inkerinmaalla asuvien 20 000 Inkerin suomalaisten toiveista.

” Neuvostoliitto on kuollut”

Myrsky puhkesi 1989 kun sosialistinen järjestelmä alkoi murtua. Tšekkoslovakiassa muutos oli vielä samettinen, Berliinin muurikin kaatui ilman että laukaustakaan ammuttiin. ”Neuvostoliitto on kuollut” (Markus Leikola) kertoi, että yksi historiallinen aikakausi oli päättynyt lopullisesti. Muutoksen virta vei Ulkolinjaa mukanaan: ”Baltian kohtalon kevät” (Markus Leikola, Vesa Toijonen, Hannu Väisänen, 1990); ”Kaikkien maiden proletaarit, antakaa anteeksi” (Erkki Vihtonen, 1990); ”Uusi Exodus” – venäjän juutalaisten muutto Israeliin (Markus Leikola, 1990); ”Imperiumin viimeiset hetket” (Martti Hosia, Erkki Toivanen, Hannu Väisänen, 1990); ”Timisoara odottaa yhä vallankumousta” (Vesa Toijonen, 1990); ”Baltian piinaviikot” (Ulla-Maija Määttänen, Marja Nikkilä, Jouko Salokorpi, Hannu Väisänen, 1991) ”Baltian vapauden aika” (Hannu Väisänen, Vesa Toijonen, 1991).

1990-luvun toisella puoliskolla Ulkolinja matkasi Euroopan Unionin itärajaa ja päivitti Baltian itsenäisyyden alkutaivalta. Hannu Väisänen teki laajan dokumentin ”Kuolan kuolema”, Muurmanskin laivastokaupungin synkästä maisemasta, jonka merimerkkejä ovat uppoavat ydinkäyttöiset sukellusveneet (1998). Ohjelma myytiin kuuteen maahan, samoin ”Stalinin pojanpojat” (Vesa Toijonen, 1999), joka kertoi tarinan diktaattorin kahdesta pojanpojasta, joista toinen – kuten Venäjä – kurkottaa tulevaisuuteen ja toinen elää menneisyydessä.

Leninin patsaat poistettiin jalustoiltaan entisen Neuvostoliiton alueella, mutta Saddam Husseinin patsaat jäivät paikoilleen, vaikka Yhdysvaltojen johtama koalitio tekikin rankaisuretken Irakiin vuonna 1991 sen jälkeen kun Saddam Husseinin joukot olivat hyökänneet Kuwaitiin ja ryöstäneet maan pankit. ”Pelon ja toivon välissä – raportti Kurdistanista” (Vesa Toijonen, 1991); ”Entä nyt Kuwait?” – vuosi hyökkäyksen jälkeen (Hannu Väisänen, 1992); ”Irak – sota jatkuu” (Vesa Toijonen, 1992);

Uppoava manner

Afrikka palasi vakioaiheiden (Balkan, Lähi-itä) rinnalle: Hannu Väisänen teki laajan dokumentin mantereen talousvaikeuksista ”Uppoava manner” (1995), jonka sisältöilmoitus on synkkää luettavaa: ”Ruandan joukkomurhat, Somalian sekasorto, Sudanin, Angolan ja Liberian pitkään jatkuneet sisällissodat, Zairen ja Nigerian kaltaisten jättivaltioiden luhistuminen…” Väisäsen toinen Afrikka-työ ”Huomenna Etelä-Afrikassa” (1993) kertoi miten maan valkoiset poliitikot takertuivat apartheid-politiikkaan pysyäkseen vallassa; Vesa Toijosen ”Sota joka unohtui” (1994) muistutti angolalaisten hädästä maan piiritetyissä kaupungeissa, sodassa, jonka tiedotusvälineet olivat unohtaneet jo paljon aikaisemmin.

Maisemaa sodan jälkeen 

1992 Euroopan sydämessä alkoi sota joka hallitsi maailmanpolitiikkaa ja kansainvälistä journalismia seuraavat vuodet. Jugoslavian hajoamiseen johtaneissa sodissa diplomaattien ja journalistien sanakirjoihin jäivät pysyvästi sanat ”kansanmurha”, ”etniset puhdistukset”, ”pakolaiset”, ”joukkohaudat”.
”Ei pelkoa rauhasta” (1993); ”Hyvää joulua Aida Mlivic” (1994); ”Sotaa ilmassa” (1995) kuvasivat eri kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten henkiinjäämistaistelua sodassa joka ei hyödyttänyt ketään.

Bosnian sodan jälkinäytöstä seurattiin ohjelmissa ”Kalliit vieraat”; Saksan hallituksen politiikasta palauttaa pakolaiset takaisin sodan raunioihin; ”En osaa uneksia englanniksi”, Sarajevosta Kanadaan paenneen Simiçin perheen sopeutumisvaikeuksista; ”Henkelinda ja sotalapset” (Jyrki Saarikoski, 1998) sodan satuttamista bosnialaislapsista.

Putshista Putiniin

Kylmä itäinen ilmavirtaus hallitsi uuden vuosituhannen alkua: Ilona Laurikaisen Ulkolinjan ”Kansalainen ja laki Venäjällä” sisältöilmoitus on synkkää luettavaa: ”oman tarinansa siitä, miten kansalaisoikeudet Venäjällä toteutuvat, kertovat rakennusalan yrittäjä, ylivelkaantunut kustantaja, vartiointialan yrittäjä ja Tshetshenian pakolainen. Venäjän tie oikeusvaltioksi on vaikea: ”veronkiertoa, lahjuksia, koronkiskontaa, pakolaisten asemalla keinottelua..”
”Kaukasus – kylmä sota jatkuu” (2000) – dokumentti Venäjän yrityksestä pitää kiinni vaikutusvallastaan alueella, jota se yhä pitää omana takapihanaan. ”Koti kuoleman laaksossa” palasi Tšernobyliin, 15 vuotta onnettomuuden jälkeen. ”Uranium Express” (Ari Lehikoinen, Vesa Toijonen) kertoi venäläisten suunnitelmista jälleenkäsitellä kaupallisesti maailman ydinvoimaloiden käytettyä ydinpolttoainetta.
”Putshista Putiniin” (Reijo Nikkilä, Vesa Toijonen) muisteli Moskovan epäonnistunutta vallankaappausyritystä 10 vuotta aikaisemmin. Ohjelmassa olivat mukana kaappareista Gennadi Janajev ja kaapattu, Mihail Gorbatšov.

Terrorismin vastainen sota” 

Syyskuun 11. päivänä vuonna 2001 ajanlaskumme alkoi taas uudelleen. Terroristien ohjaamat koneet tuhosivat New Yorkin World Trade Centerin kaksoistornit ja presidentti George W. Bush julisti maailmanlaajuisen, terrorismin vastaisen sodan.
Vain viikkoa myöhemmin Ulkolinja esitti hankitun ohjelman ”Pääepäilty Osama Bin Laden.”
Lokakuun 10. päivänä esitettiin ensimmäinen omatuotantoinen terroristi-iskun seurauksia analysoiva ”Pakistan veitsenterällä” (Rauli Virtanen). ”Afganistan opettaa” muistutti venäläisten vaikeuksista Afganistanissa – ohjelma kuvattiin samalla viikolla kun amerikkalaiset aloittivat ilmahyökkäykset Osama Bin Ladenin tuhoamiseksi.

Kolmen ohjelman sarja (”Uutisia Bagdadista”, Pertti Pesonen, ”…ja rauha Lähi-itään”, Vesa Toijonen, ”Saudien pyhä USA-viha”, Rauli Virtanen) kuvasi tuoreeltaan reaktioita Yhdysvaltojen johtaman koalition hyökättyä Irakiin. Mikko Valtasaaren ”Kotka ja puolikuu – Irak vuonna nolla” kuvasi amerikkalaisten joukkojen ensiaskeleita Irakissa ja ennakoi irakilaisten ja amerikkalaisten välistä yhteentörmäystä, joka nyt on jo tunnettu tosiasia.

Lamaa odotellessa

Mikko Valtasaari kuvasi ohjelman ”Euro – kasvoton raha”, joka esitettiin kolme viikkoa ennen euroon siirtymistä. Arvo Tuomisen Raha, terrori ja lama” reportaasissa tarkasteltiin maailman talouden syklistä liikettä lamaa odotellessa, terrori-iskujen ja IT-kuplan puhkeamisen vaikutuksia eri maiden talouksiin ja sitä, miten taloudellisen kehityksen suuntaa voitaisiin ennakoida.
Lama-teemaa jatkoi ”Nyt itkeä saat Argentiina”, joka kuvasi Argentiinan talouden syöksykierrettä, jonka seurauksena ihmiset ottivat oikeuden omiin käsiinsä.

Pois harmaalta vyöhykkeeltä

Venäjä on 1990-luvulta lähtien ollut yksi painopistealueista. Yhteistyössä Ruotsin television kanssa tehty ”Putinomaniaa” (Vesa Toijonen) kuvasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin ympärille rakennettavaa henkilökulttia. Ohjelma myytiin seitsemään maahan, sen jatko-osa vielä kahteen muuhun maahan. Ranskalais-saksalaisen Arté-yhtiön kanssa valmistettiin ”Pois harmaalta vyöhykkeeltä”, joka tarkasteli Viron, Suomen ja Itämeren uudenlaista asemaa Viron Nato-jäsenyyden kynnyksellä.
”Ammutaanhan liberaalejakin” analysoi väkivaltaa Venäjän poliittisessa kulttuurissa.
”Ukrainan kolme ongelmaa” (2005-06) dokumentissa Ukrainan oranssin vallankumouksen saavutuksia ja ongelmia. Niiden takana näkyy Kremlin musta varjo: Ukrainaa uhkasi repeäminen kahteen osaan venäläisten suljettua kaasuhanat.

Kaasua, komissaarit!

Eurooppa paleli talvella 2006 öljyn hinnan kiivettyä 70:een dollariin barrelilta ja Venäjän suljettua Ukrainan kaasujohdon. Kun öljy ja hiili lisäävät hiilidioksidipäästöjä, kun tuuli, vesi ja aurinko sytyttävät vasta yhden lampun kymmenestä - jääkö muuta vaihtoehtoa kuin ydinvoima? kysyttiin Ari Lehikoisen, Mikko Valtasaaren ja Vesa Toijosen ”Mikä lämmittäisi Eurooppaa” –ohjelmassa.
Lehikoisen ”Kaasua komissaarit” (2007) –ulkolinjassa analysoitiin Venäjältä Saksaan suunnitellun kaasuputken aiheuttamia ekologisia ja poliittisia ongelmia.
Miksi venäläiset palelevat pakkasessa kun toiset venäläiset ostavat englantilaisia jalkapallojoukkueita? kysyttiin ”Venäläistä öljyrulettia” (Vesa Toijonen, 2003) –dokumentissa, jossa pohditaan öljyn asemaa Venäjän taloudessa: se on tärkein tulonlähde - se joka hallitsee öljyä, hallitsee Venäjää.

Globalisaatio

”Halvan kahvin uhrit” (2003) avasi Pertti Pesosen globalisaatiota käsittelevien ohjelmien sarjan.
Nicaraguassa ja Vietnamissa kuvattu dokumentti kertoo siitä, mitä seurauksia kahvin hinnan romahdus on aiheuttanut kahvia tuottavissa maissa. Pesosen ”Kuolevat satamat” (2003) EU:n aluevesien kalastuskiintiöistä ja EU:n tuen lopettamisesta kalastuselinkeinolle, ”Karvasta sokeria” (2004) EU:n ja kehitysmaiden sokerituotannosta, kuuluvat myös tähän kategoriaan.
”Rikkaat köyhät” (2005) antoi puheenvuoron intialaisille ja brasilialaisille, jotka hakevat vakavasti pysyvää edustusta YK:n turvallisuusneuvostosta. Heidän oikeutetun kritiikkinsä mukaan maailmanjärjestö elää edelleen toisen maailmansodan voittajavaltioiden sanelemien ehtojen mukaan.
”Maailmanparantajat” (2005) kysyi, voiko köyhyyttä poistaa kehitysavulla globalisaation aikakaudella, ja vastasi – pessimistisesti.

Eurooppalaiseksi ei synnytä

Euroopan väkiluku vähenee, koska syntyvyys Euroopassa on laskenut pohjalukemiin. Eurooppa tarvitsee maahanmuuttajia, vaikka se samaan aikaan sulkee heiltä rajojaan. Espanjasta tulee parinkymmenen vuoden sisällä maailman vanhin kansakunta. Suomessa tulee olemaan työikäisiä 400 000 vähemmän ja eläkeläisiä 600 000 enemmän kuin nyt. Kuka tekee työt tulevaisuudessa, kuka maksaa tämän päivän työikäisten eläkkeet? Pertti Pesosen ” Eurooppalaiseksi ei synnytä” ja Vesa Toijosen ”Dudú, näkymätön mies” (2007) avaavat teemaa. . Ilmiön kääntöpuolta tarkasteli Mikko Valtasaaren ”Euroopan oikea laita” (2002), oikeistopopulististen liikkeiden noususta Euroopassa.

Euroopan mustat lampaat

”Maattomana Euroopassa” (2004) kuvaa venäläisten asemaa Baltian maissa. Latvian venäläiset nousivat kapinaan koska he pelkäsivät, että hallitus lakkauttaa venäjänkieliset koulut. Puoli miljoonaa venäläistä asuu maattomana, koska he eivät saa Latvian passia ilman kielikoetta ja historian koetta, jossa venäläisiä kutsutaan miehittäjiksi.

”Mustat lampaat, musta lammas ja savijalat” (Mikko Valtasaari, 2005) tarkasteli EU:n tulevaisuutta sen jälkeen kun äänestäjät Ranskassa ja Hollannissa sanoivat ei EU:n perustuslaille. Sopivatko nämä mustat lampaat laumaan, vai eikö projekti Eurooppa sovikaan EU-kansalaisille? Luvattiinko kansalaisille enemmän turvallisuutta ja hyvinvointia kuin EU on halukas tai kykenevä tarjoamaan?
”Nato naapurissa” (Mikko Valtasaari, Vesa Toijonen, 2004) käsitteli turvallisuuspolitiikkaa Itämerellä Viron, Venäjän, Ruotsin ja Suomen silmin. Naton puolustusvyöhykkeen ulkoraja ulottuu Mustalta mereltä Suomenlahden rannalle. Onko Baltian ja Suomen asema suurvaltapelin etumaastona viimeinkin historiaa?

Onko Turkki Eurooppaa?

Turkki ja kurdien asema maassa on ollut yksi Ulkolinjan keskeisiä teemoja 1990-luvun alusta lähtien. ”Onko Turkki Eurooppaa?” (Mikko Valtasaari, 2004) luetteli eurooppalaisia epäilyjä Turkin EU-jäsenyydelle: ihmisoikeuksien toteutuminen, naisten asema, siirtolaistulva, köyhyys ja huomattava väestömäärä ovat kysymyksiä, jotka velvoittavat pitämään maan ehdokkuutta ainakin ongelmallisena ellei suorastaan virheenä. Mutta kriittisten äänenpainojen takana saattaa olla julkilausumaton pelko siitä, että Turkki kuuluu jonkinlaiseen toiseen maailmaan, jota on aihetta pelätä.
”Turkin kielletyt sanat” (Pertti Pesonen, (2006) muistutti, että Turkissa on edelleen asioita, joista ei saa puhua. Turkissa on yli 60 avointa oikeustapausta kirjailijoita, tutkijoita ja kirjankustantajia
vastaan. Armenialaisvähemmistöön kuuluva päätoimittaja Hrant Dink arvosteli kansallislaulun sanoitusta ja sai kuuden vuoden vankeustuomion. Turkkilaisessa yhteiskunnassa on edelleen tabuja, joista ei saa puhua eikä kirjoittaa: Kemal Atatürkin muisto, armeija, kurdikysymys ja lähes sata vuotta sitten tapahtunut armenialaisväestön kansanmurha. Taustalla on taistelu Turkin tulevasta suunnasta, EU:hun vai ei.

Voiton hinta

Kesällä 2006 Rauli Virtanen meni Libanoniin Israelin joukkojen hyökättyä maahan. Uutistyön ohella hän kuvasi voimakkaasti tuntevan reportaasin ihmisistä raunioiden keskellä. Pertti Pesonen täydensi Ulkolinjan ”Voiton hinta” (2006) Israelissa. Raunioiden keskeltä sekä Israelin pääministeri Ehud Olmert että Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah julistivat voittaneensa sodan. Mutta voiton hinta oli hirveä kummallekin osapuolelle. Pelko ja viha ennustavat jo uutta sotaa.
Teemaa jatkoi Vesa Toijosen Syyriassa ja Libanonissa kuvattu ”Jumalainen voitto” (2006).
Vanhojen sotien kaikuja toistivat Mikko Valtasaaren ”Kosovo. Kosova” (2006), jossa selvitettiin,
syntyykö entisen Jugoslavian raunioille vielä yksi uusi valtio, kun presidentti Martti Ahtisaaren isännöimät neuvottelut Kosovon maakunnan "statuksesta" viedään päätökseen, ja Vesa Toijosen ”Unohtaa, antaa anteeksi” (2005), jossa Kanadassa asuva serbikirjailija Goran Simic palaa kotimaahansa Bosniaan, käy Srebrenican kansanmurhan muistomerkillä, puhuu joukkohaudoista omaistensa tuntomerkkejä etsivien ihmisten kanssa.

”Edessä Aasia, itä”

Tapaninpäivänä 2005 sattunut tsunami tuhosi aasialaisia rantoja. Ulkolinjoissa ”Turistiparatiisin nousu ja tuho” (Rauli Virtanen) ja ”Kuolema käy Sumatralla” (Mikko Valtasaari) kuvattiin avustusponnisteluja heti kun jättiaalto vetäytyi.
”Tehtävä Acehissa” (Mikko Valtasaari, 2005) dokumentissa seurataan Acehin jälleenrakennusta, joka ei – Helsingissä allekirjoitetusta rauhansopimuksesta huolimatta – ole lähtenyt käyntiin.
”Kaakkois-Aasia – islamin kasvot” (Rauli Virtanen, 2004) kysyi, voiko Al-Qaida saada jalansijaa myös Thaimaassa? ”Lohikäärme naapurissa” (2004) Ari Lehikoinen kuvaa, miten Manner-Kiinan ja Taiwanin taloudet ovat sanasodan varjossa käytännössä yhdistyneet. Myös ihmiset ovat alkaneet liikkua salmen yli. Yli miljoona taiwanilaista asuu Manner-Kiinassa. Mutta onko sota yhä mahdollinen?
Mikko Valtasaari kysyi Ulkolinjassa ”Sienipilvi pahan naapurissa” (2007), onko Pohjois-Korea taivutettavissa kansainvälisen yhteisön rakentavaksi jäseneksi?

Aasia,ilmiö

Aasian talouskasvua kuvasivat mm ”Kiina-ilmiö” (2004) jossa kysyttiin - onko Kiinasta tulossa koko maailman konepaja, ja ”Intia. Ilmiö?” (2005), joka kuvasi – hieman etuajassa - Intian nousua talouden ja teknologian suurvallaksi.
”Tanssii lohikäärmeen kanssa” (Mikko Valtasaari, 2006) - globaalit markkinat ovat siirtäneet talouskasvun painopisteen Kiinaan ja me koemme jättiläisvaltakunnan heräämisen kiihkeänä muutoksena. Onko keltaisen lohikäärmeen nousu uhka eurooppalaiselle elämänlaadulle?

Afrikka – kaunis, rikas, sairas

Monet Afrikan ongelmista ovat rakenteellisia, kroonisia, jotka jatkuvat muuttumattomina vuodesta toiseen. ”Malin kalliit kapiot” (Jyrki Saarikoski, 2004) on tyypillinen esimerkki tärkeästä afrikkalaisesta aiheesta, joka usein hautautuu mediassa akuuttien kysymysten alle. Dokumentti kuvaa malilaisia häätapoja, jotka pakottavat kylien tytöt hengenvaaralliseen työnhakuun. Lapsikauppa vie nuoret pojat raatamaan kaakaoplantaaseille – onko nykypäivän orjuudesta ulospääsyä?
”Tuomion päivä” (2004) palasi Ruandaan 10 vuotta aikamme pahimman kansanmurhan jälkeen: hutuenemmistön aseistautuneet joukot surmasivat raa'asti 800000 tutsia. Nyt Ruandan hallitus painostaa kansalaisia käymään oikeutta perinteiseen afrikkalaiseen tapaan. Uhrit ovat järkyttyneitä: ihmiset, jotka murhasivat heidän omaisiaan päästetään vapaiksi, ja heidät armahdetaan jos he vain tunnustavat rikoksensa.
”Aikapommi tyynyn alla” (2004) kuvasi Etelä-Afrikan vaikeuksia 10 vuotta apartheidin päättymien jälkeen: maan 45 miljoonasta asukkaasta 20 miljoonaa elää köyhyydessä, työttömiä on lähes 40 % ja maatalousmaasta on jaettu mustille viljelijöille kolme prosenttia. Nuoret afrikkalaiset tutkijat varoittavat, että Etelä-Afrikan hallitus nukkuu ainakin kolme aikapommia tyynynsä alla: yksi on työttömyys, toinen työttömyydestä johtuva rikollisuus ja kolmas on köyhien ja rikkaiden välinen kuilu, joka ei tasoitu, vaan repeää suuremmaksi.
Kati Juuruksen ohjaama ”Musta surma, valkoinen lääke” (2005) kysyi, pystyykö yksi suomalainen insinööri helpottamaan Afrikan aids-tuskaa? Dokumentissa seurataan Pentti Keskitalon hanketta tuottaa halpoja Aids-lääkkeitä Keniassa, kenialaisten tarpeisiin. Hänen toinen Ulkolinjansa ”Biafra – maa jota ei tullut” (2007), kuvaa Biafraa nyt, 40 vuotta Temppeliaukion kirkon seinään maalatun huudon jälkeen.
”Kaunis, rikas, sairas” (Vesa Toijonen 2006-07) kuvasi, miten aids lamauttaa hitaasti Etelä-Afrikan talouselämän eri sektoreita – ellei mitään tehdä.

Sellua ja sosialismia

Latinalainen Amerikka palasi mediaan kun suomalainen Metsä-Botnia alkoi rakentaa selluloosatehdasta Fray Bentosiin, Uruguayihin. Argentiinalaiset hermostuivat Rio Uruguayn vastarinnasta. Äänekkäästä prosessista (ja protestista) on tehty kaksi ohjelmaa: ”Sellupelkoa rajajoella” (Pertti Pesonen, 2005) ja ”Mikä suututti Argentiinan” (Vesa Toijonen, 2006).
Jo ennen Uruguayn sellutehdashanketta Ulkolinja oli seurannut Brasiliassa intiaanien taistoa suomalais-ruotsalaisen Stora Enson ja Aracruz Celulosen suurta sellutehdashanketta vastaan (”Rahapuu, paha puu”, Pertti Pesonen, 2005). Yhtiöiden mukaan selluteollisuuden tulevaisuus on siellä, missä eukalyptus kasvaa. Brasiliassa selluteollisuuden menestystarina on tarkoittanut intiaanien väkivaltaisia häätöjä asunseuduiltaan.
Pertti Pesosen dokumenteissa ”Chavez-ilmiö” (2004) ja ”Lulan kohtalon samba” (2005) seurataan kahden vasemmistolaisen presidentin tietä lupauksista karuun todellisuuteen. ”Sosialismi tai kuolema” (2007) dokumentissa Pesonen vie katsojat syvemmälle poliittiseen viidakkoon Venezuelan johtajan Hugo Chavezin mukana.
”Petetty vallankumous” (2007) palaa Nicaraguaan, missä entinen sissijohtaja Daniel Ortega on noussut maan presidentiksi. Dokumentissa kysytään diktaattori Anastasio Somozaa vastaan taistelleilta nicaragualaisilta, mitä vallankumoukselle on tapahtunut. Vastaus on tyly: vallankumous on petetty!

Kansainvälinen ulkolinja

Ulkolinjaa (34 ohjelmaa) on myyty vuodesta 1978 lähtien 31 maahan (Andorra, Australia, Belgia, Bulgaria, Espanja, Hollanti, Irlanti, Iso-Britannia, Israel, Italia, Japani, Jordania, Jugoslavia, Kanada, Kreikka, Kroatia, Malta, Monaco, Portugal, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Singapore, Slovakia, Sveitsi, Venäjä, Viro, Tšekkoslovakia, Ukraina, USA).

Radiolainsäädännön mukainen luettelo vastuunalaisista

Ulkolinjan ensimmäisinä vuosina vastaavana tuottajana TV 1:n kansainvälisissä ohjelmissa toimi Mikko Valtasaari (1977-1983).
Toimittajina aloittivat Juhani Mäkelä ja Erkki Vihtonen. Matti Karhu liittyi tekijöiden joukkoon 1980.
Ulkolinja siirtyi TV 1:n ajankohtaisohjelmiin 1983.
Yleisradion sisältöilmoitusten mukaan tuottajana toimi useimmin Jyrki Koulumies. Jyrki Lindström oli toimitussihteerinä 1983 – 1989, Riitta Pihlajamäki tuottajana 1991 – 1995, Erkki Vihtonen toimitussihteerinä (ja tuottajana) 1993 – 1999, Vesa Toijonen toimitussihteerinä 1997-1999, tuottajana 2000 -
Vuonna 2000 Ulkolinja siirtyi TV 1:n Dokumenttiohjelmiin, jotka 2005 sulautettiin Asiaohjelmien osaamiskeskukseen.